Paniikkihäiriö ja sen tuomat vaikeudet elämässä.
Ikävintä tässä asiassa on se että minä olen terve mutta luon omalla mielikuvituksellani itselleni mitä hurjimpia sairauksia ja lopulta luulen potevani niitä kipujakin. Lääkärikirja ja netissä pursuavat foorumit tuovat vielä lisää vettä myllyyn luet kohdan jossa kerrotaan sairauden oireista ja kuinka ollakkaan huomaat että minullahan on nämä kaikki.
Ja siitä lähtee oman mielikuvituksen tuotokset luomaan kauhutarinoita joka yleensä laukaisee kamalan kuoleman pelon ja sairauden tunteen. Mitä enemmän on aikaa ajatella sitä pahemmaksi taakka käy. Minä olen koittanut opetella psyykkaamaan itseäni että tämä on taas sitä samaa mutta välillä mielikuvitus meinaa saada otteen. Pahinta on se kun alkaa pyörryttämään ja hengitys tiheys kasvaa sen jälkeen on turha psyykkailla enään elimistö on valmis shokkiin.
Ei ole kiva mennä jatkuvasti lääkäriin näyttämään jotakin vikaa mitä ei tavallaan ole olemassakaan.
Lääkkeitä minä en suostu syömään, joskus niitä määrättiin ja elo muuttui entistä hankalammaksi.
Toisinaan elo on on ihan normaalia vailla huolen häivää, toisinaan heräät ja mietit heti aamusta kuumemittari kainalossa onko lämpö noussut kenties joku tauti iskenyt. Ja monesti mietin että entpäs jos tällä kertaa minulla onkin joku tauti mutten tunnista sitä enään koska mietin että minulla onkin vain paniikkihäiriön oireet.
Niin tai näin.. paniikkihäiriö on inhottava sairaus joka tuo mukanaan myös fyysiset oireet joita ei edes oikeasti ole :(
Sen kanssa vaan on opittava elämään..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kärsin tuosta 25 v. olen nyt 40-kymppinen ja lääkkeillä (sepram) pääsin onneksi eroon. Mulla ei ollut ennen päivääkään ilman kovia oireita ja pelkoja eri taudeistä. Lääkärissä olen juossut varmaan 1000 kertaa ja kokeita on otettu. Onneksi ei enää tarvitse huolta kantaa. Mulla auttoi lääkkeet, ilman niitä olisin varmasti jo osastolla.
Kuullostaapa erittäin tutulta! joka sana loppupisteeseen asti! :/