Anteeksi tunkeutuminen tänne miesten puolelle, mutta. Nettipalstoilla on pilvin pimein naisten synnytystarinoita ja kokemuksia, mutta isien vastaavia varsin vähän. Millaisena te miehet olette kokeneet lapsenne syntymän? Mitä jäin päällimmäiseksi mieleen sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä? Olisin erittäin kiitollinen vastuksistanne, sillä oma mieheni pelkää synnytystä niin paljon, ettei halua tulla mukaan, hänen näkökulmansa ymmärtäminen on hyvi hyvin vaikeaa tällä hetkellä.
Kiitos _asiallisista_ vastauksista!
Kiitos _asiallisista_ vastauksista!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itsekään en kokenut tilannetta mitenkään erityisen mukavana, mutta suosittelen silti ehdottomasti että isä menee mukaan. Sitä voi sitten synnytyksen aikana pysytellä äidin pääpuolessa ja katse tiukasti äidin kasvoissa, jos ei halua katsella "inhottavia juttuja"...
Jos äidin kaveriksi synnytykseen on joku muu läheinen, joka sinne haluaa mennä, niin sitten isä voi harkita luopuvansa hommasta. Mutta jos vaihtoehtona on, että siellä ei sitten ole ketään läheistä, niin sanoisin että isän *velvollisuus* on mennä mukaan. Hommassa ei nimittäin ole mitään sellaista, että kuka tahansa herkkäkään aikuinen ei voisi paikalla olla. Jos on lapsen saattanut alkuun, niin sen verran pitää olla munaa 9kk jälkeenkin, että pystyy tarvittaessa äidin tukena synnytyksessä olemaan.
Vaimo ei ole yhtään kertaa halunnut minua synnytykseen mukaan ja nyt on jo neljäs tulossa.
Ei hänellä siellä ketään muitakaan ole ja olisin mennyt mielelläni, mutta kun ei halua.
En ole erikseen alkanut vaatia, että minun sinne pitäisi päästä, vaan kunnoittanut vaimon toivomusta.
Hyvin on synnytykset mennyt, vaikka yksi kestikin tosi kauan. Ja heti, kun olen luvan saanut, olen laitokselle mennyt. Vaimo ei ole koskaan synnytyksistä valittanut. Sanoo kivuistakin, että ne kuuluu asiaan ja unohtuu pian.
Vähän vaan tuntuu, etten muiden mielestä ole mies enkä mikään, kun vaimon sinne yksin panen menemään.
Rakastan kyllä vaimoani aivan valtavasti ja hänkin minua.
Minua syyllistetään, kun en mene ja toisaalta halutaan masentaa, että jään niin paljosta paitsi. Tuttavat ja sukulaiset yrittävät meitä kiusata asiasta.
En halua ottaa riskiä, että tämä meidän erinomainen pitkä liitto, tulisi uhatuksi tämän asian takia. Annan vaimon päättää.
No jos vaimo jotenkin ilmaisisi, että ihan turha minun on sinne tulla, ellen ihan ehdottomasti itse halua, niin luulen että jatkossa jättäisin väliin... :-)
Jäähän siinä tietysti ainutlaatuisesta jutusta paitsi, mutta jos ei itse jää kaihertamaan että jäi jostain paitsi, niin mitä väliä? En nyt ainakaan itse koe oppineeni siellä mitään erikoista, enkä varsinkaan mitään, mikä on lapsenhoidossa auttanut... No ehkä jos joskus joutuisi hätätilanteessa kätilöksi, niin sitten varmaan on suuri apu, että on synnytyksessä ollut, mutta aika kaukaa haettua.
Ihan turha syyllistyä vaikka joku yrittäisi syyllistää, jos tekee niin kuin synnyttäjä haluaa! Eri asia on, jos vaimo haluaa miehen sinne mutta mies kieltäytyy, sitten voi vähän syyllistääkin minun mielestäni.
Sitten jos kovasti haluaa paikalle mutta vaimo kieltää, niin se voi tietysti olla kova paikka, ja vaatia mieheltä paljon ymmärtämystä...
Olen kyllä ollut kahdessa synnytyksessä mukana, mutta en omien lapsieni. En usko, että minua sen enempää jää asia kaihertamaan, vaikka en nyt välttämättä omien lasteni syntymää näkisikään.
Aika huono motiivi lähteä synnytykseen mukaan siksi, että osaisi myöhemmin toimia kätilönä. Voin sanoa, että sellainen tilanne, kun tulee eteen osaa kyllä toimia ihan vaistomaisesti. Harvoinpa tuollaista edes nykyaikana tulee.
Olen läsnä lasteni elämässä joka hetki synnytyksen jälkeen. Ja tukena vaimolleni. Ja pidän näitä asioita tärkeämpinä. Myös sitä, että että kunnioitan vaimoni tahtoa.
Vaikea vaan ymmärtää sellaisia ihmisiä, jotka ovat tästä asiasta meikäläistä arvostelemassa. sellaisetkin miehet, jotka ovat vain käyneet synnytyksessä pyörtymässä! Sellaisetkin, jotka eivät sitten synnytyksen jälkeen jaksa olla kiinnostuneita lapsesta. Suorittivat vain velvollisuutensa käväisemässä synnytyksessä.
Toisinaan tätä asiaa mietin, mutta ei sitä kestä kuin hetken, kun ymmärrän taas, että tärkeintä on, että olemme perheenä ehjä ja parisuhde on kunnossa.
Olen ollut mukana lasteni synnytyksissä.
Kokemus oli oikeastaan aika mahtava. Saa olla heti "vastaanottamassa" omaa jälkeläistään. Kauheasti minusta ei siellä varmaan hyötyä ollut. Lähinnä henkisenä tukena ja ajankuluna synnyttävälle äidille. Se on kuitenkin varmaan aika merkittävä asia, koska yhdessä ne lapset on tehtykin.
On se myös muistelemisen arvoinen kokemus kun katkaisee napanuoran tai kylvettää lapsen ensimmäisen kerran.
Toinen ja kolmas kerta olivat enemmänkin sellaista "tapahtuis nyt jo pikkuhiljaa jotain..." -odottelua, mutta kokemuksena aivan ainutlaatuisia
edelleenkin. Ei varmaan kaikkien luonteelle sovi, mutta jos mahdollista mennä, niin suosittelen ehdottomasti.
Hyvä, että ymmärrät, että ei susta oikeesti mitään hyötyä ole siellä ollut.
Kommentoijan katkeruus vain "pulpahti" ryöpsähtäen ihmisten ilmoille.
aikalailla ja jännitti. Mieli olisi tehnyt jänistää tilanteesta, mutta jotenkin tuntui, että niin törkeesti en voi käyttäytyä avokkia kohtaan. Joten hiljaa olin ja mukaan menin. Ja aika turhaan pelkäsin. Eipä tuossa mitään pelottavaa ollut, vähän orpo oli välillä, kun ei tiennyt miten olisi auttanut. Paikalla kuitenkin asiantuntijat ja aika mahtava tunne saada se pikkuinen heti syliin.
Tuhannet kiitokset teille kaikille vastanneille! Tuntuu, että miestä jännittää jopa minua enemmän. Siitäkiin paineesta huolimatta, että miehen ystävistä suurin osa on tulossa jo toistamiseen isiksi ja ovat olleet synnytyksissä mukana, hän aikoo skipata oman lapsemme syntymän, odottaa jossain ulkopuolella. Itseäni pelottaa eniten se, että hän jää ikään kuin ulkopuoliseksi minuun ja vauvaan nähden.
Mikä synnytyksessä pelotti/hirvitti eniten? Mitä minun pitäisi tehdä?
eniten jännitti, että mitä jos alan voimaan pahoin ja jos en osaa sanoa oikeita asioita jne. Ehkä eniten se avuttomuuden tunne.
Mutta itse ainakin olen tyytyväinen, että heitin nuo tunteen syrjään ja menin mukaan. Sano miehelle, että tulee sinne mukaan ja voi sitten mennä huoneesta pois jos alkaa pahalta tuntumaan ja voihan mennä välillä tupakalle jne. Mitään synnytysvideoita tms ei mielestäni kannata etukäteen katsella.
Sinäpä sen sanoitkin, ne videot kun ei kerro koko totuutta -näyttävät kuulemma pahemmilta kuin oikea totuus. Saati kavereiden kanssa juttelut -huokaus. Siinä, missä omat ystäväni tietävät minusta lähes kaiken ja asioista voi jutella avoimesti ja ennakkoluulottomasti, tuntuu, että noi mieheni ja hänen ystäviensä keskustelut jäävät lähinnä siihen, miten teininä vedettiin pussikaljakännit ja (avo)vaimojen nalkutukseen tekemättömistä kotitöistä, ns. oikeiden mieltä vaivaavien asioiden jäädessä vähemmälle.
Lisäksi minusta tuntuu siltä, että hän tietää muutenkin "oikeita faktoja" synnytksestä, vauvan hoidosta jne hyvin vähän. Joitain yksittäisiä tiedonhippusia on kyllä kysellyt, mutta ei vaikuta kovin aktiivisesti itse etsivänsä tietoa. Luennointi hänelle tuntuu jotenkin hölmöltä. Kotimme on väärällään Vauva-lehtiä yms.
meillä miehillä olemaan, ei tuollaisista asiosta vaan puhuta.. Itsekään en juuri kovasti tietoa etsinyt, puolella korvalla saatoin kuunnella avokin jutustelua ja synnytysvalmennuksessa kyllä tulo myös käytyä. Puhu jonkun verran miehellesi synnytyksestä ja pyydä se reipapasti sinne vaan mukaan. Pyydät pitämään seuraa avautumisvaiheessa. Veikkaan, että mies ei sieltä sitten enää pois lähde. Se tieto, että voi lähteä kesken ulkopuolelle helpottaa kummasti "ahdistusta" ja sitten ei sellaista tarvetta tulekaan.
en tienny kun ekan kerran sinne lähin et mihin oon nenäni laittamassa, mut kaks lasta oon maailmaa ollu mukana henkisenä tukena päästämässä ja en ois jääny mistään hinnasta paitsi. luonteeni ei ole mitenkää erikoinen minäkin saan tietyissä öklöttävissä tilanteissa "nyt tulee laatta" olon mut ei vain sielä niin käynyt, ihmettelin tätä itsekin. se vain oli niin luonnollista. kyl perheen paremman puoliskon mukaan kantsii mennä laitoksel. se kuuluu myös vähän niinku asiaanki.
itse olen ollut mukana 6 ensimmäisen lapseni normaaleissa synnytyksissä ja olen kokenut että se on ehdottomasti lähentävä ja yhteen hitsaava kokenus, niin äidin kuin lapsenkin.
saimme hiljattaen vielä kaksoset ja se synnytys meni hätäsektioon ja en tietenkään saanut mennä leikkaukseen mukaan. olin pihalla ku lumiukko ja lapset kyllä näin kun niitä kiidätettiin keskolaan ja menin perässä jonkunaikaa siellä oltuani hoitajat tulivat sanomaan, että he ovat kattaneet käytävälle kahvit ja tulevat sitten heti sanomaan kun vaimoni siirretään heräämöön ja sinne sitten voi mennä viereen valokuvien kanssa. No peri tuntia käytävällä palloillessani ja jokaista napsahdusta hätkähdellen hoitaja sitten saapuikin sanoen "voi me ihan unohdettiin sut tänne, kauankos sinä nyt oot täällä odotellut?" vastasin että pari tuntia, ja hoitaja jatkoi "kyllä sinne olis voinu jo kauan sitten mennä, mutta me unohdettiin tulla sanomaan, tuossa vaan tehtiin paperitöitä"
arvatkaas lohduttiko siinä tilanteessa?
No kaikki oli kuitenkin vaimollakin ok, mutta samanlaista epätietoisuutta aikaisemmissa synnytyksissä en ole kokenut, joten mukaan vaan. Synnytys kuitenkin on ainutkertainen kokemus.
mukana synnytyksessä, tosi kiva ja mukava kokemus! Tietty tää on mun mielipide, mut mun mielestä siin ei oo mitään ihmeellistä, tapahtuma sinällänsä on ihan mieletön! Sen ehkä ymmärtää sillä hetkellä, kun on pieni kapaloon kääritty pygmi käsissä!!!
30 tuntia sitten saatin poika .aikaisemmasta liitosta on 12 v. poika.kummallakin kerralla olen ollut mukana ensimmäinen synnytys oli TOSI jännittävä ja synti (normaalisti) nyt tämä toinen synnytys tuli sektiolla synnytys kesti n.20h se oli omalla tavalla rankkaa katsottavaa mutta suosittelen silti jos pystyy.Mutta ei se silti tarkoita ettei rakasta lastaan jos ei osallistu synnytykseen meitä on niin moneen junaan tsemppiä teille
kaksi synnytystä takana, niistä kumpikaan ei tapahtunut sairaalassa. ja muutenkin olin mukana eri syistä kuin nyt tiedossa olevasta tulevasta. luulisin että on jonkun verran erilaista jo pelkästään tunnepuolen vuoksi. ja sitten vielä että pääsee (toivottavasti) sairaalaan...
en kyllä jättäisi sinne menemistä väliin enää..
2n ekan synnytyksessä olin mukana, kolmannen synnytykseen en ehtinyt vaippa REIPASTA ylinopeutta ajoin..
En vaihtaisi sitä napanuoran katkaisua, ekaa kylpyä, pienen käden puristusta sormen ympärillä, ekaa katseiden vaihtoa mihinkään
Vaikka kokemus olikin kaksijakoinen.
Negatiivisessa mielessä se turhautuneisuuden olo, kun ei voi toisen kivulle mitään, ja toisaalta se uskomaton tunne kun kuulee lapsensa ensirääkäisyn, näkee kurttuiset kasvot, koskettaa jne..
Ja miehen rooli on siinä lähinnä juuri tuo henkinen puoli, seuranpitäminen "odotellessa" ja sitten h-hetkellä sitä tarvitaan kaikkein eniten siihen tsemppaamiseen ja lähellä olemiseen.
Meillä emäntä puristi hartiat mustelmille kun viimeisiä ponnistuksia vietiin ;)
Jos mies ei jostain syystä uskalla/halua tulla synnytykseen, ota joku muu. Hysteerisestä tai vastoin tahtoaan paikalla olevasta tuesta ei ole mitään iloa, ja sitä tukea synnyttäjä kuitenkin kaipaa ja arvostaa. Koita kuitenkin keskustella miehesi kanssa asiasta, kokemus on sellainen ettei se unohdu ikinä.