Moi! Mun mies käy läpi maniaa tällä hetkellä,
hän on ahdistunut, ärtynyt, väliin sekava ja
muutenkin kipeästi hoidon tarpeessa. Mutta kun hän ei halua mennä osastolle!
Minä lähdin lasten kans pois kotoa, ja hän kiertää sukulaisia läpi. Ei halua olla yksin.
Lääkkeet ottaa, mutta eivät auta. Sukulaiset painostavat minua, että kyllä mieheni kanssa pärjää ja joka tapauksessa minun täytyy hyväksyä olevani sairaan kanssa naimisissa.
Olen tukenut miestäni vuosi sitten psykoottisen maniavaiheen läpi, oli muuten rankkaa. Ikävintä on, että sairaanaollessaan mies
mustaa mainettani ja syyttää kaikesta minua yms. sontaa.
En halua erota, koska se sotii arvojani vastaan ja kaikesta huolimatta rakastan häntä.
Nyt olen hankkimassa asuntoa tutusta kaupungista, jossa koviväkeni ja ystäväni asuvat.
Sekin on hankalaa, koska meiltä molemmilta on
menneet luottotiedot mieheni rahasotkujen takia.
Enää en muuta miehen varassa. Haen myös opiskelemaan, että saan itselleni ammatin. Siten
voin tarvittaessa elättää kaksi pientä lastani.
Tuntuu, että kaikki kasaantuu päälleni, ettei kukaan ymmärrä. Rakastan lapsiani yli kaiken
ja he ovatkin onneksi ihan tasapainoisia ja iloisia. Yritän olla itsekin. Välillä ahdistaa kauheasti, mutta olen päättänyt taistella... Onko kohtalotovereita? Tuntuu, että läheiseni
elävät niin normaalia elämää, ettei kukaan voi
ymmärtää näin rankkoja juttuja.
Tsemppiä sekä
biboille itselleen, sekä erityisesti teidän läheisillenne!
hän on ahdistunut, ärtynyt, väliin sekava ja
muutenkin kipeästi hoidon tarpeessa. Mutta kun hän ei halua mennä osastolle!
Minä lähdin lasten kans pois kotoa, ja hän kiertää sukulaisia läpi. Ei halua olla yksin.
Lääkkeet ottaa, mutta eivät auta. Sukulaiset painostavat minua, että kyllä mieheni kanssa pärjää ja joka tapauksessa minun täytyy hyväksyä olevani sairaan kanssa naimisissa.
Olen tukenut miestäni vuosi sitten psykoottisen maniavaiheen läpi, oli muuten rankkaa. Ikävintä on, että sairaanaollessaan mies
mustaa mainettani ja syyttää kaikesta minua yms. sontaa.
En halua erota, koska se sotii arvojani vastaan ja kaikesta huolimatta rakastan häntä.
Nyt olen hankkimassa asuntoa tutusta kaupungista, jossa koviväkeni ja ystäväni asuvat.
Sekin on hankalaa, koska meiltä molemmilta on
menneet luottotiedot mieheni rahasotkujen takia.
Enää en muuta miehen varassa. Haen myös opiskelemaan, että saan itselleni ammatin. Siten
voin tarvittaessa elättää kaksi pientä lastani.
Tuntuu, että kaikki kasaantuu päälleni, ettei kukaan ymmärrä. Rakastan lapsiani yli kaiken
ja he ovatkin onneksi ihan tasapainoisia ja iloisia. Yritän olla itsekin. Välillä ahdistaa kauheasti, mutta olen päättänyt taistella... Onko kohtalotovereita? Tuntuu, että läheiseni
elävät niin normaalia elämää, ettei kukaan voi
ymmärtää näin rankkoja juttuja.
Tsemppiä sekä
biboille itselleen, sekä erityisesti teidän läheisillenne!
Vastaukset 2
Vanhimmat
on ja hänen paikkansa sairaalassa tällä hetkellä
vaikea vaan saada hänet uskomaan sitä.Oikean lääkityksen löytymiseen voi mennä vuosiakin.Usealla on auttanut vasta Lito lääkitys pitämään tasaisen mielen.Voimia sinulle kovasti.
vastaavaa keskustelua http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu/aiheet/2008_01_21_01_06_50/index.php
ja ehken tuolla http://www.omaisten.org/forum/index.php
Tuolta http://www.omaisten.org/jasenjarjestot.php saat neuvontaa ja vertaistukea! Et ole yksin!
Muista suojella itseäsi! VOIMIA SINULLE!