Alkoholisti ovat itsekkäitä ihmisiä. Minä minä tyyppejä. Tuhoavat parisuhteensa ja perheensä. Ikinä heissä ei ole vikaa, aina juomiseen löytyy syy muusta kuin itsestään. Ensin tuhotaan perhe ja sitten juodaan itsensä hengiltä...jätetään lapset isättömiksi, vaikka isättömiä ne ovat jo isän juodessa. En löydä enään ymmärrystä alkoholisteille. Katkera olen, myönnän.
alkoholistit
itsekkäitä
171367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sitten on minä minä..minun raittuteni, niinkuin se olisi jotain ihmeellistä että tyyppi elää kuten ihmisen pitääkin.
Ovat lähimmäisilleen oikeita energiasyöppöjä vaikka sinnittelisivätkin raittiina.
Minulla on pitkäaiakinen kokemus.
Ei ikinä enää juoppoa, vaikka yksin loppuelämä.
Myös ns. absolutistit herättävät epäilyksiä, ovat usein kuivilla olevia alkoholisteja jotka eivät uskalla ottaa edes saunakaljaa kun on niin heikko luonne.
>>Myös ns. absolutistit herättävät epäilyksiä, ovat usein kuivilla olevia alkoholisteja, jotka eivät uskalla ottaa edes saunakaljaa, kun on niin heikko luonne.
kirjoitti ihan kuten asia on. ja ihan kuin se on todettu aina vaan uudestaan tälläkin palstalla, jos viittii selata .
sitte tuo:
"Myös ns. absolutistit herättävät epäilyksiä, ovat usein kuivilla olevia alkoholisteja jotka eivät uskalla ottaa edes saunakaljaa kun on niin heikko luonne. "
ehkä tuon kirjoituksessa kirjoittajalla vaan käsi kävi mutta ei mikään muu ?
en ainakaan ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan.
saisko selityksen mitä tarkoitat, mitä epäilyjä ?
vain yhden ryypypyn päässä se, että elämä suistuu raiteiltaan.
alkoholistit ovat räjähtämättömiä aikapommeja.
Minulla on asiasta pitkäaikainen, vankka kokemus juopon ex vaimona.
Suhtaudun ehkä liiankin kriittisesti ja epäluuloisesti alkoholistien ns. raittuteen.
tuo on ihan totta. yks ryyppy erottaa kaksi maailmaa. se on niin lähellä tai ei koskaan.
aika siinä antaa luottamusta jos sitä aikaa syntyy. jos taas normi on muutama kuukaus pakkoraittiutta ja taas karuselli pyörii nii ymmärrän aloittajan perustellun epäluulon hyvin.
faktaa se on eikä epäluuloa !
siinä on vaan silloin tuo väliaika kärvistelty odotellen "syytä" ottaa.
raittiutta se ei ole vaan ottamisen panttaamista.
sitte jos on menny vuosia (tai ei kai sitä aikaa voi määritellä ) raittiina ja elämä kantaa kaikin puolin nii luottamus löytyy ihan luonnostaan ihan ilman päivämääriä ja tietyn mittaisia sopimuksia ja lupauksia.
mitäpä niitä kuukauden mittaisiksi sovittuja sopimuksia pitää tehdä, ellei sitten aio sen jälkeen palata entiseen ?
sama on myös ikuisen raittiuden vannominen, helppo luvata etukäteen. juomisen lopettaminen on paljon, paljon muutakin kuin korkin kii pistäminen.
siinä kun pitää henkisesti uudistaa koko ajatusmaailma, sisin ja sitä lääniä riittää.
mullakin työ on vielä vuosien jälkeen kesken. toisaalta mihin tässä kiirekään on ?
täydellinen minä on kauhistus mullekin, ei kestä itekkään ajatusta.
eli ero on kärvistelyn ja raittiuden välillä.
aloittajalle tsemppiä, maailmaan mahtuu monenlaista ihmistä.
varmaat kohtaat muitakin kuin juovia tai kärvisteleviä juoppoja :)
Minulla taas on hyviä kokemuksia raitistuneista alkoholisteista. Tunnen lähinnä näitä päivä kerrallaan AA:n porukoita.
Heissä on säilynyt se herkkyys ja suojattomuus, joka alkoholistissa on niin vetoavaa (ainakin minunlaisiini), mutta he ovat oppineet tulemaan toimeen ujoutensa, ihmisarkuutensa, pelkojensa ja muiden tunteidensa kanssa ilman alkoholia.
Itse en vaihtaisi keneenkään enkä mihinkään rakasta raitista alkoholistimiestäni, parempaa en ainakaan minä mistään voisi löytää.
Pidän jopa hieman tylsinä sellaisia ihmisiä, joilla urasuunnittelu ja elämänhallinta on mennyt täysnappiin. Sellaiset ovat helposti korskeita pullistelijoita, usein heistä puuttuu syvyyttä, jota omat vaikeat vaiheet voivat ihmiseen tuoda, jos hän kokemuksistaan viisastuu ja nöyrtyy itsensä kokoiseksi.
Olen alkoholisti. En ole juonut huikan huikkaa pariin vuoteen eikä ole aikomusta juoda enää ikinä. En osaa sanoa olenko itsekäs. Ainakin olen nykyään miellyttävämpi ihminen kuin juovana aikana. En ota saunakaljaa. Miksi riskeeraisin elämäni ja terveyteni sellaisen takia mitä ei tee edes mieli? En ole sentään ihan idiootti. Elämäni ei myöskään ole sinnittelyä tai kärvistelyä vaan parempaa kuin ikinä.
Olisiko näiden raittiina sinnittelijöiden ongelmana se että eivät tee sitä itsensä vaan esim puolison takia ettei joudu ulkoruokintaan?
Tuo kriittisyys ja varautuneisuus on täysin ymmärrettävää.
Useat alkoholistin puolisot ovat kertoneet, että kaikkien raskainta aikaa alkoholistin kanssa elämisessä on juuri tuo uuden ryyppyputken odottaminen. Silloin puoliso joutuu jatkuvasti tulilinjalle, kun alkoholisti hakee jotain syytä, että pääsisi jo juomaan.
Voin entisenä juoppona hyvin kuvitella, millaista kanssani oli elää noina aikoina, kun olin pyhästi päättänyt juomisen olevan nyt loppu.
Juopon "ylpeys" esti minua myöntämästä, että nyt on saatava viinaa, ja siksi piti koko ajan hakea alitajuisesti (usein tietoisestikin) syytä, että saattoi "kunniallisesti" aloittaa juomisen.
Piti päästä sanomaan, että "kyllä minä olisin ollut juomatta, mutta kun täällä ei kukaan pysty elämään selvinpäin".
Tuollainen ei ole mitään raittiutta, kun koko ajan odotetaan jo uutta humalaa.
elämäni ja kokemukseni.
Juuri kun aloin luottamaan ja uskomaan, silloin räjähti kaikki silmille.
Sitä tapahtui niin monesti että en viitsi edes ajatella.
En ole vielä vuosien jälkeenkään kunnolla toipunut.
Olen ajatellut AL-anonia tai jotain muuta vertaisryhmää.
Valitettavasti meidän paikkakunnallamme ei sellaista ole, pitäisi ajaa lähi-kaupunkiin.
Meitä raittiita ja vähemmän raittiita on joka junaan. Tuttavapiiriini kuuluu monia joiden lopettamisia tai antabuskuureja tai edes tipattomia tammikuita en voi ottaa vakavasti. Luulenpa että se että olen itse alkoholisti auttaa minua näkemään näitä asioita selvemmin. Tunnen myös monia (yllättäen AA-laisia) joiden raittius on varsin hyvällä pohjalla ja varmaankin elävät loppuelämänsä ilman viinaa.
Alkoholisti ei pysty elämään onnellista elämää ilman viinaa ellei pysty muuttamaan asennettaan ja käyttäytymismallejaan monien asioiden suhteen. Siis pelkkä juomatta oleminen ei kanna kovin pitkälle vaan on ainoastaa seuraavan korkinaukaisun pitkittämistä. Siinä saa kyllä läheinen olla jatkuvasti varuillaan.
Itselläni on komusta myös alkoholistin puolisona olosta. Jos olisin silloin ymmärtänyt sairauden todellisen luonteen olisin päässyt paljon vähemmällä. Ehkä olisin myös itse välttynyt alkoholismilta. Jos ja jos. Päivääkään en silti vaihtaisi pois. Oppia ikä kaikki.
Onnistunut tai epäonnistunut valkopyykki riitti käynnistämään ryyppyputken.
Pääasia, että joku syy löytyi.
Ymmärsit pointin. Noin se minunkin kohdalla oli.
Mutta sitten kun ei ollut enää nalkuttavaa eukkoa, joutui kohtaamaan "vapauden".
Ja se oli viheliästä, kun ei tarvinnut kenellekään selittää syitä.
Tai jos selittikin, sai vastauksen, kyllähän sitä täytyy välillä rentoutua. Raskas työ vaati vielä raskaammat huvit. Huh, hei. Onneksi se on ohi. TÄNÄÄN!
Kokemukseni mukaan moni alkoholisti kyllä kärsii omasta juomisestaan ja siitä, mitä pahaa se tuottaa läheisille.
Alkoholinhimo vain on niin suuri, että johtaa itsepetokseen. On helpompaa sietää omaa juomistaan, kun siihen pystyy keksimään oikein hyviä syitä ja varsinkin, jos saa juomisensa näyttämään kokonaan muiden syyltä.
Hyviä juomisen syitä ovat v-mäinen akka, pomo, yhteiskunta, sosiaalitantat, KELAn virkailijat, nipottavat lääkärit, äreä bussikuski, työpaineet tai pakko rentoutua välillä. Aina voi myös ryypätä juhlan kunniaksi tai ottaa tuikun ja toisenkin murheeseen, tai pitää kavereille seuraa lasi kädessä.
minkäslaisia keliakiaa tai ms-tautia tai diabetesta
sairastavat sitten ovat ? millä tavalla kategorisoit ja syylistät heidät ?
muistakaa että alkoholismi on parantumaton aivosairaus joka voidaan saada koteloitua ja parannettua niin että se ei enää luo jopa mielisairauksiin yhdistettäviä käyttäytymismalleja ja ilmiöitä !
siihen sairastuminen vaatii aina alkoholin käyttämistä mutta jopa määrillä tai aloitusiällä
ei ole vaikutusta tämän kemiallisen riippuvuuden syntymiseen joka johtuu keskushermoston muutoksista ! genetikkalla ja perimällä on myös suuri vaikutus altistumiseen.
kukaan ei halua sairastua alkoholismiin sillä silloin juomisesta ja elämästä katoaa kaikki ilo !
näin tapahtuu kuitenkin 10-15% suomalaisista alkoholinkäytäjistä !
ei silloin paljon hoideta parisuhdetta ja lapsia kun juodaan ja oksennetaan 10-20 kertaa niin että saisi edes hieman ihmismäisen olon aikaiseksi.
ja alkoholismi eivät ole mitenkään missään tapauksessa vertailukelpoisia !
molempiin voi sairastua mutta alkoholismia voi hoitaa:
korkki kii ja henkinen puoli rehelliseen ja täydelliseen remonttiin.
se tuppaa usein unohtumaan alkoholistilla sääliä ja paapojaa kerjätessä.
myös jotkut paapojat unohtavat/ eivät haluakaan jostain syystä tietää totuutta, uskonto tai mikä lie syynä ?
ei kai enää nykypäivänä kukaan voi tiedon puutteeseen vedota ? vai voiko joku jossain ?
paapojat tekevät siinä ehdoin tahdoin itsestään marttyyrejä. tapa sekin on elää ?
ms -tauti taas etenee etenee tekipä mitä vaan, lääkityksellä voi vauhtia hidastaa muttei pysäyttää.
hyvin ymmärsit pointin ! tällainen vertailuhan minulla oli mielessä...
Itse ymmärrän kirjoittajan katkeruuden. Alkoholistin kanssa eläminen on todella rankkaa ja kuluttavaa läheisille. Alkoholistiksi ei tule jos pidättäytyy juomisesta. Joo, joillakin on ehkä geeneissä joku poikkeus, mutta se on vain helpommin altistava ei silti mikään tuomio.
Hei haloo.. Keliakia ja diabetes ei synny oman valinnan seurauksena. Ne tulee jos tulee. Alkoholismi syntyy oman valinnan kautta. Itse pitää valita että juo sen ekan pullon ja seuraavan ja seuraavan...
Onko tupakointikin sitten sairaus? Siitä tulee riippuvaiseksi. Ei kukaan varmaan halua olla riippuvainen tupakasta?
Ei kannata kommentoida asiasta josta ei ole itsellään mitään omaa kokemusta.
Alkoholismi on jotain muuta kuin vain viinan kaatamista kitusiin, eli juominen on vain se näkyvä osa itse sairautta. Alkoholisti lääkitsee omaa sairauttaan juomalla alkoholia.
Alkoholismiin kuuluu aina paljon muutakin kuin vain juominen.
ASian ymmärtää paremmin jos ajattelee esim. köyhyyttä. Köyhyys on aina paljon kokonaisvaltaisempaa kuin vain pelkkää rahan vähyyttä, siihen liittyy aina olennaisesti ahdistus ja pelko tulavaisuudesta, sairaudet, häpeily, itsetunnon romahtaminen jne...
Alkoholismiin liittyy siis aina paljon ongelmia, joita pitkään jatkunut juominen on aiheuttanut.
Tupakan poltto ei sellaisia aiheuta - ikinä.
Loppukaneettisi oli osuva: "Ei kannata kommentoida asiasta josta ei ole itsellään mitään omaa kokemusta."