Äitini on ollut masentunut jo lähes parinkymmenen vuoden ajan, välillä enemmän, välillä vähemmän. Töissä kuitenkin käynyt, lukuunottamatta lyhyitä sairaslomia silloin tällöin.
Nyt kuitenkin ollaan taas siinä pisteessä että mistään ei tule mitään; siivota ei jaksa, suihkussa käyntikin on äärimmäisen vaikeaa, unta ei saa, sängyssä vaan makaa.
Tänään sitten äitini sai itsensä vihdoin ja viimein lääkäriin. Ja vastaanotto oli suorastaan tyrmistyttävää: KAKSI päivää sairaslomaa ja jonkinsortin resepti kouraan!!!
Siis täh? Tässäkö kaikki?
Äitini oli itkenyt koko lääkärikäynnin ajan, hyvä kun oli saanut asiansa edes sanottua. Kertoi ettei ole nukkunut kuukausiin juuri lainkaan, ja että töissä ei vaan jaksa käydä, kun ei jaksa tehdä mitään muutakaan. Ahdistus on myös todella suurta.
Tämän kertomuksen perusteella kaksi vaivaista päivää lomaa, ja kehotus ottaa itseään niskasta kiinni? "Kyllä se siitä sitten kun saat taas nukutuksi, nyt vaan ylös, ulos ja lenkille!".
Minulle äitini on sanonut että tappaisi itsensä, ellei hänellä olisi minua ja veljeäni. Me olemme ainut syy miksi hän täällä vielä on.
Äitini "lääkitsee" itseään alkoholilla, juo monesti aivan liikaa. Ystäviä hänellä ei juurikaan ole, joten minä olen pääpiirteissään äitini "terapeuttina" joutunut toimimaan, joutunut olemaan äiti äidilleni; kuunnellut, käskenyt, siivonnut, huolehtinut. Ja kun minäkään en enää jaksa. Itsekin kärsin masennuksesta, ja minullekin kaikki nämä arkiset askareet ovat aivan liikaa. Ei ole enää voimia, itsekään en halua muutakuin kuolla. Ja minunko nyt pitäisi jaksaa hoitaa kaikki asiat? Mitenköhän se onnistuu, kun en jaksa huolehtia edes itsestäni, saati sitten äidistäni?
Mitä helvettiä siis tehdä?
Apua ei saa, eikä äitini jaksa enää... enkä jaksa minäkään.

Vastaukset 7
Vanhimmat
eli toisen psykiatrin vastaanotolle. Jos äitisi ei jaksa katsella lääkäriasemien puh.numeroita, tee sinä se, mutta muutoin, et ole velvollinen toimimaan terapeuttina ym. kellekään, et edes omalle äidillesi, hukut siinä samassa sinne samaan syvään mustaan veteen äitisi kanssa. Etenkin kun olet jo depressiivinen valmiiksi.
-
Hei naisenalku1988,
Tuo on juuri sitä "hoitoa" jota saa jos ei jaksa parempaa vaatia.
Kävikö äitisi terveyskeskuksessa, työterveyslääkärillä vai psykiatrian klinikalla/mielenterveystoimistossa?
Jos kyse on työterveyslääkäristä, on aivan ymmärrettävää ettei hän suostu pitkiä sairauslomia kirjoittamaan, "löysästä" sairauslomien myöntämisestä kun menee helposti sopimus työterveydenhuollosta työnantajan kanssa uusiksi.
Jos siis äitisi kävi työterveyslääkärillä, huolehdi siitä, että äitisi vaatii työterveyslääkäriltä lähetteen erikoissairaanhoitoon (psykiatrian klinikka/mielenterveystoimisto).
Jos kyse oli terveyskeskuksesta, huolehdi että äitisi ottaa sinne uudelleen yhteyttä ja pyytää lähetettä psykiatrian klinikalle/mielenterveystoimistoon.
Jos äitisi kävi nimenomaan psykiatrian klinikalla/mielenterveystoimistossa, huolehdi siitä, että äitisi pyytää sieltä kirjallisesti KIRJALLISTA hoitosuunnitelmaa.
Paha juttu on se, että äitisi käyttää alkoholia, sen varjolla häntä voidaan pallotella psykiatrian ja A-klinikan välillä loputtomiin.
Kerro miten asiat etenevät.
Äitini kävi siis ihan työterveyslääkärillä. Ymmärrän kyllä ettei työterv.lääkäri voi kovin pitkiä lomia antaa, mutta KAKSI päivää? Ja on äitini ennenkin saanut (edelliseltä työterv.lääkäriltä) pidempiä lomia, kuukauden tai kaksikin.
Aika vaikea saada äitiäni enää yhdenkään lääkärin juttusille, kun tämä kyseinen herra oli niin tyly, ja vastaanotto aika nihkeää ja ymmärtämätöntä. Kynnys lääkäriin menosta oli kuitenkin todella suuri. Äitini on ollut koko päivän todella "tolaltaan" ja suutuksissa tästä saamastaan kohtelusta... itkeskellyt paljon.
Ja kuten sanoin, en minäkään osaa, enkä edes jaksa äitiäni yrittää auttaa. Minun voimani eivät enää riitä. :( En kuitenkaan haluaisi nähdä äitiäni tuossa kunnossa, siispä kuuntelen hänen murheitaan päivästä toiseen, ja oma oloni senkun pahenee...
Kuntoutukseen.
www.mtkl.fi/kuntoutus
-
Voi hyvänen aika sentään!
Ei sinne kuntoutukseen noin vain "mennä" - saati sitten yhdessä tyttären kanssa. Kuntoutukseen pääsemiseen tarvitaan niin diagnoosi kuin läpikäyty hoitokin. Kuntoutus on KUNTOUTUSTA, ei mitään akuutin sairauden hoitoa - ja nimenomaan HOITOA kirjoittajan äiti nyt tarvitsee.
Naisenalulle:
Tilaa äidillesi aika terveyskeskuksesta (jos suinkin jaksat). Älä usko ajanvarauksen höpinöitä siitä, että potilaan on itse soitettava. Uskon että äitisi lähtee tk-lääkärille jos _sinä_, hänelle läheinen tytär on hänelle ajan tilannut.
Mene vaikka vastaanotolle mukaan, luulen sen olevan helpompaa kuin murheiden kuunteleminen.
ei ainakaan meidän terveyskeskukseen saa aikoja, kun on kuitenkin olemassa työterveyslääkäri, jonka vastaanotolle pitäisi (kuulemma) mennä. Yritetty on, tosin kyseessä oli ihan toinen asia, mutta aikaa ei saanut, käskettiin vaan soittamaan työterveyteen.
-
Lain mukaan jokaisen pitää halutessaan/tarvitessaan saada aika terveyskeskuksen lääkäriltä. Kenenkään ei ole pakko käyttää työterveyshuoltoa vaikka sellainen olisikin, saamasi tieto on yksinkertaisesti laiton toimintaohje.
Ehdotan, että jos tuollaista joku vielä väittää, pyydät saada tiedon kirjallisena ja sanojan omalla nimikirjoituksella vahvistettuna. Täysin laiton ohje siis, älä missään nimessä suostu tuollaista uskomaan.