En tiedä enää miten helpottaisin omaa oloani kun en pysty elämään edes noemaalisti. Olen 20-vuotias nainen ja mulla on ollut jo aika kauan pahanlaatuista jännittämistä ja pelkotiloja..
En yksinkertaisesti uskalla tehdä mitään, pelkään eniten että joudun muiden pilkan kohteeksi (niin on käynyt useinkin). Tämän takia olen jo vuosia vältellyt tiettyjä asioita.. Esim.. Mulla kesti 2 vuotta että uskalsin vihdoinkin mennä autokouluun. Nyt on kortti, mutta en uskalla ajaa. Baareissa en uskalla käydä enää ollenkaan. En uskalla hakea töitä mistään.. Ahdistaa niin paljon. En pysty.
Kouluun meneminenkin tuottaa vaikeuksia. Olen oksentanut monesti aamulla, koska jännitän niin paljon. Olen laihtunut ja mulla on usein rintakipuja ja kuulen sydämeni hakkaavan. En saa iltaisin unta ja aamulla olen väsynyt. Mulla ei ole kavereita, ketä näkisin koulun ulkpuolella.
Mulla ei ole mitään.. Olen istunut suunnilleen 14-vuotiaasta lähtien viikonloput kotona yksin.
Jotenkin tunnen olevani turvassa kotona.. Olen elänyt koko elämäni alkoholistin tyttärenä ja luulen että se on jotenki laukaissut nää mun pelkotilat. Tunnen olevani jotenki mitätön ihminen. En edes mene tiettyihin vaatekauppoihin, koska musta tuntuu että myyjät kattovat jotenkin alaspäin.. Olen yrittänyt saada apua, mutta kun aloin puhua äitini alkoholismista lääkärille niin hän sanoi vaan että onko äitini puhunut mulle kotoa pois muuttamisesta. Nyt musta tuntuu että olen ihan luuseri; 20-vuotias,joka asuu kotona ja istuu kaikki viikonloput kotona. En haluaisi että mun elämä on tällaista, en halua olla pelkojeni vanki.
En yksinkertaisesti uskalla tehdä mitään, pelkään eniten että joudun muiden pilkan kohteeksi (niin on käynyt useinkin). Tämän takia olen jo vuosia vältellyt tiettyjä asioita.. Esim.. Mulla kesti 2 vuotta että uskalsin vihdoinkin mennä autokouluun. Nyt on kortti, mutta en uskalla ajaa. Baareissa en uskalla käydä enää ollenkaan. En uskalla hakea töitä mistään.. Ahdistaa niin paljon. En pysty.
Kouluun meneminenkin tuottaa vaikeuksia. Olen oksentanut monesti aamulla, koska jännitän niin paljon. Olen laihtunut ja mulla on usein rintakipuja ja kuulen sydämeni hakkaavan. En saa iltaisin unta ja aamulla olen väsynyt. Mulla ei ole kavereita, ketä näkisin koulun ulkpuolella.
Mulla ei ole mitään.. Olen istunut suunnilleen 14-vuotiaasta lähtien viikonloput kotona yksin.
Jotenkin tunnen olevani turvassa kotona.. Olen elänyt koko elämäni alkoholistin tyttärenä ja luulen että se on jotenki laukaissut nää mun pelkotilat. Tunnen olevani jotenki mitätön ihminen. En edes mene tiettyihin vaatekauppoihin, koska musta tuntuu että myyjät kattovat jotenkin alaspäin.. Olen yrittänyt saada apua, mutta kun aloin puhua äitini alkoholismista lääkärille niin hän sanoi vaan että onko äitini puhunut mulle kotoa pois muuttamisesta. Nyt musta tuntuu että olen ihan luuseri; 20-vuotias,joka asuu kotona ja istuu kaikki viikonloput kotona. En haluaisi että mun elämä on tällaista, en halua olla pelkojeni vanki.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moi!
Sinulla on varmasti vaikeaa. Lue toi alprox kirjoitus. Suosittelen lämpimästi sitä. Älä jää odottamaan, vaan pikimmiten hakeudu lääkäriin. Saat varmasti avun.
mulla suunnilleen samanlainen elämä ollut ja vaikeitakin masennusjaksoja...kavereita joskus ollut/saanut, mutta jonnekkin vaan ne häviää...ei jaksa olla sosiaalinen ja pitää niitä yllä..mutta kun vaan rohkeasti ottaa niitä pieniä askeleita ja yrittää mennä "pelkoja" kohti niin kummasti se vaan auttaa...oon nyt päälle 30 ja sun ikäsenä oli tosi ahdistavaa ja pelottavaa koko elämä...sit tapasin miehen joka antoi mulle itsevarmuutta..mut ei se oo ihmisestäkään kiinni..sun pitää itse uskoa itseesi ja voimavaroihisi. elin liikaa miehen kautta ja huonostihhan siinä käy..elämä menee pienissä "jaksoissa" joskus paremmin joskus huonommin..munkin elämä päällisin puolin hyvin mutta jatkuva huoli miten jaksan taas päivän..se vaatii ponnisteluja, mut niin se vaan menee että taistelematta ei saa mitään! voimia sulle ja yritä nauttia niistä pienistäkin onnistumisista..uskot vaan itseesi olethan selvinny jo alkoholisti perheessä...ja jos elämä käy liian raskaaksi älä epäröi hakea apua, sekin helpottaa kun saa puhua jollekkin, et ole yksin monella samoja ongelmia, se ei vaan aina näy päällpäin T:sielunkumppanisi
Saatko jo apua lääkityksestä? Voin suositella lääkäriin menemistä ja hän voi ehdottaa vaikkapa ssri-lääkettä. Sen avulla toivoisin sinun saavasi rohkeutta kohdata ongelmat ja jokin keskusteluterpiakin olisi tarpeellista. Kattele käsiisi kirjastosta kirja: "Pienet pelot ja suuret fobiat". =).
Kaikkea hyvää Sinulle ja voin sanoa, että meitä pelkääjiä on paljonkin.
paljon myötätuntoa sinua kohtaan. Itse olen 41 v ja 21 vuotta sitten samassa tilanteessa kuin sinä. Sinun kannattaa hakeutua esim. opiskelijaterveydenhuollon kautta psykologille ja terapiaan. Usko pois, että ei sinussa ole mitään vikaa. Et ole muita huonompi yhtään. Mutta tilanteesi on nyt vaikea ja hae kiireesti apua. Voin sanoa, kun itseni olis pitänyt tehdä niin sinun ikäisenä, mutten hakenut apua kuin paljon myöhemmin ja se teki kaiken vaikeammaksi.
Tosin ei ollut itselläni sittenkään myöhäistä. Vaatii vähän työtä, että saa itseluottamuksen takaisin,mutta kyllä se onnistuu! Tsemppiä!
Hei,
Suosittelen lukemaan kirjan "virtahepo olohuoneessa". Se kertoo alkoholistin lapsen mahdollisista vaikutteista erittain hyvaan ja ymmartavaiseen tyyliin. Kirjoittaja Tommy Hellsten on psykologi joka itsekkin on kaynyt vastaavia asioita lapi.
En usko, etta tarviit laakkeita noihin vaivoihisi. Luulen, etta historian lapikayminen hyvan terapeutin kanssa varmasti auttaa.
Tsemppia!
Olis ihanaa, kun olis vapaa ja vois tehä mitä oikeesti haluais. Mä en oo koskaan voinu, mut oon päättäny, että en vieläkään luovuta, vaikka oon saman ongelman kanssa kuin sinä taistellu koko ikäni. Olen 26-vuotias nainen. Aina aattelen, että jonakin päivänä pystyn elämään normaalisti. Yritän olla vertaamatta itseäni muihin ns. normaaleihin ihmisiin, mutta kyllä olen välillä katkera, kun katson ihmisiä, jotka ovat aina saaneet kaiken minkä haluavat helpolla. Onnistuinkin kuin ihmeen kaupalla saavuttamaan jotakin. Minulla oli elämä, mutta menetin sen itsestä riippumattomista syistä. Siltikään en ole luovuttanut ja jatkan ihan piruuttani yrittämistä. Kai tälläkin elämällä joku tarkoitus on. Eikä sinunkaan kannata luovuttaa. Tässä muutama juttu, joilla olen yrittänyt tsempata itseäni elämäni vaikeimpina aikoina. Ei välttämättä auta sua, mutta oonpahan ainakin yrittänyt auttaa.
1. Hanki hyvä fyysinen kunto. En tiedä harrastatko liikuntaa, mutta se auttaa hieman paremmin jaksamaan tän pääkopan kanssa. Jaksaa paremmin taistella. Alku on vaikeeta, ja kannattaa alottaa pikku hiljaa.
2. Ota elämä haasteena ja muista, että et ole yhtään säälittävä. Säälittävämpiä ovat ihmiset, joilla on kaunis koti, ihana mies, lapset, ystävät ja kaverit, mutta silti valittavat koko ajan. Kaiken ovat saaneet, mutta mitään eivät osaa arvostaa. Näitä ihmisiä näkee paljon päivittäin. Onnellisuus on itsestä kiinni.
3. Ei kannata verrata itseään muihin. Jokainen on erilainen, mutta yhtä arvokas ihminen. Joillekin on jotkut asiat helppoja ja toisille taas älyttömän vaikeita. Tee omat tavoitteesi ja ja iloitse onnistumisistasi. Äläkä lannistu, jos et heti onnistu vaan yritä uudestaan.
4. Tässä ei ole mitään noloa tai hävettävää, vaan on rajoite siinä missä muutkin.
Ole rohkeasti vain oma häpeävä itsesi. Et ole todellakaan mikään luuseri, vaan tämä on oikeasti todella vaikea ongelma.
5. Yritä uudelleen puhua ongelmasta jonkun kanssa. Älä luovuta. On olemassa osaaviakin ammattilaisia. Sinulla on käynyt huono tuuri sen lääkärin suhteen. Ja kannattaa muistaa, että täällä ainakin on monta samojen ongelmien kanssa kamppailevaa, jotka voisivat ymmärtää, joten kokonaan yksin et ole. Kaverit auttais kyl asiaa. Jos niitä ei muualta saa, niin mä ainakin uskon, et tätä kautta vois niitäkin löytyä. Täs ois yks vapaaehtoinen ainakin kirjottelukaveriks. Kerro jos kiinnostaa.
6. Jos mikään muu ei auta, niin aina voi kokeilla myös lääkitystä. Siitä ei ole kyllä kokemusta, kun olen toistaiseksi yrittänyt selvitä ilman sitä.