Mikä mulla on?

Ooon 14-vuotias.Mulla on aina ollut vääristynyt suhde ruokaan, jo ala-aste ikäisenä ahmin, mutta en oksentanut. Viidennellä luokalla olin huomattavasti ylipainoinen.En halunnut mennä uimaan kouluryhmän kanssa, koska vihasin jo silloin vartaloani. Kävin kuitenkin uimassa, mutta tunsin kaikkien katseet, jotka kohdistui vartolooni.

Aloin viidennen luokan lopussa laihduttamaan, laihduin vuodessa 20kg. Mikä on hurjamäärä sen ikäiseksi. Aloitin laihduttamisen terveellisesti, söin säännöllisesti ja laihduin pikkuhiljaa, Kun olin seitsemännellä luokalla, jouduin painotarkkailuu.Söin tuolloinki aina, mutta hyvinhyvin terveellisesti (ei herkkuja! tai jos otin rankaisin itseäni yli tunnin juoksulenkeillä sekä iltaharrastuksillani. Saatoin lähteä heti koulupäivän jälkeen lenkille ja vielä illal seurani treeneihin.)

Kahdeksannen luokan alussa elämääni tuli suuria muutoksia. Mulla tuli joskus kohtauksia jolloin mun piti päästä ahmimaan! ahmin suuria määriä, mutta en oksentanut. En "osannut" oksentaa, mutta vihasin itseäni, kun söin niin paljon.

Nyt muutama vuosi eteenpäin. Oksennan joka päivä (lähes) ja syön suuria määriä. Vihaan itseäni ja oksentmista. Asun kotona ja kun vanhemmat ovat kotona menen metsään oksentamaan...(sairasta!)

En voi puhua tästä kenellekkään. En useinkaan syö koulussa ja vihaan ruokaloita. En siedä syödä seurassa! Tulee aina kauhee kohtaus päästä pois ruokalasta.

Harrastan kilpaurheilua 7kertaa viikossa, jonka takia mun tulisi syödä terveellisesti.En tiedä miten oon ajautunut tähän pisteeseen, mut en jaksa oksentaa enää.se on kauheeta! Vihaan harjotuksianiki,kun joudun olemaan kireä jumppa-asu päällä.Tunnen aina kun kaikki katsovat lyllyviä ja epämuodokkaita muotojani!

MUlla varmaan on bulimia? auttakaa ja kertokaa miten saan kiinni normaaleista elämän tavoista. Oksensin taas muutama tunti sitten ja oon iha masis.
1365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sun täytyy hakea apua. vain siten sä voit parantua ja alkaa rakastamaan elämää. mut mä tiedän et avun hakeminen on hankalaa. mul on alkava anoreksia ja en en halua kertoa siitä muille kun mun parhaalle ystävälle. mut mä pyydän edes sua: hae apua kuraattorilt tai terkalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cici kirjoitti:

Ooon 14-vuotias.Mulla on aina ollut vääristynyt suhde ruokaan, jo ala-aste ikäisenä ahmin, mutta en oksentanut. Viidennellä luokalla olin huomattavasti ylipainoinen.En halunnut mennä uimaan kouluryhmän kanssa, koska vihasin jo silloin vartaloani. Kävin kuitenkin uimassa, mutta tunsin kaikkien katseet, jotka kohdistui vartolooni.

Aloin viidennen luokan lopussa laihduttamaan, laihduin vuodessa 20kg. Mikä on hurjamäärä sen ikäiseksi. Aloitin laihduttamisen terveellisesti, söin säännöllisesti ja laihduin pikkuhiljaa, Kun olin seitsemännellä luokalla, jouduin painotarkkailuu.Söin tuolloinki aina, mutta hyvinhyvin terveellisesti (ei herkkuja! tai jos otin rankaisin itseäni yli tunnin juoksulenkeillä sekä iltaharrastuksillani. Saatoin lähteä heti koulupäivän jälkeen lenkille ja vielä illal seurani treeneihin.)

Kahdeksannen luokan alussa elämääni tuli suuria muutoksia. Mulla tuli joskus kohtauksia jolloin mun piti päästä ahmimaan! ahmin suuria määriä, mutta en oksentanut. En "osannut" oksentaa, mutta vihasin itseäni, kun söin niin paljon.

Nyt muutama vuosi eteenpäin. Oksennan joka päivä (lähes) ja syön suuria määriä. Vihaan itseäni ja oksentmista. Asun kotona ja kun vanhemmat ovat kotona menen metsään oksentamaan...(sairasta!)

En voi puhua tästä kenellekkään. En useinkaan syö koulussa ja vihaan ruokaloita. En siedä syödä seurassa! Tulee aina kauhee kohtaus päästä pois ruokalasta.

Harrastan kilpaurheilua 7kertaa viikossa, jonka takia mun tulisi syödä terveellisesti.En tiedä miten oon ajautunut tähän pisteeseen, mut en jaksa oksentaa enää.se on kauheeta! Vihaan harjotuksianiki,kun joudun olemaan kireä jumppa-asu päällä.Tunnen aina kun kaikki katsovat lyllyviä ja epämuodokkaita muotojani!

MUlla varmaan on bulimia? auttakaa ja kertokaa miten saan kiinni normaaleista elämän tavoista. Oksensin taas muutama tunti sitten ja oon iha masis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu