Tervehdys!
Tässäpä kirjoittelee tälläainen 20-vuotias miehenalku, jolla elämä pääsääntöisesti hyvällä mallilla, mutta pieniä psyykkisiä ongelmia, lähinnä pelko- ja ahdistustiloja löytyy ja ne välillä häiritsevät normaalia elämää.
Emetofobiasta, oksentamisen pelosta olen kärsinyt tänä keväänä tasan 8 vuotta ja sen ajan olen ollut oksentamatta. Nyt asia on alkanut pitkästä aikaa ahdistaa, kun olen joutunut todistamaan parikin oksentamistapausta paikan päällä ja lisäksi moni ystävä/tuttavapiiristä on taudin kourissa. En siis voi yksinkertaisesti ymmärtää, mikä minua oksentamisessa pelottaa... 8 vuotta sitten fobia sai alkunsa yhtäkkiä, kun olin yötä tätini luona. Heräsin pari tuntia nukuttuani janon tunteeseen. Nousin ylös, kävelin jääkaapille ja juuri kun olin mehua ottamassa, iski outo olo! Ehdin sanoa tädille, joka vielä valvoi, että "nyt jostain syystä mulle tuli huono olo", seuraavaksi silmissä sumeni ja sitten lensi oksennukset lattialle. Pari sekunttia meni, niin yökkäsin vielä lisää. Oksennusta tuli mieletön määrä. Tätini joutui taluttamaan minut vessaan, koska silmissäni oli täysin sumeata about puolen minuutin ajan, ihan kuin olisin tullut sokeaksi... Sain siinä sitten juotua vettä ja palasin takaisin sänkyyn. Koko yön valvoin ja tuntui kuin oksennusta tulisi lisää, mutta onnistuin pidättämään. Seuraavana päivänä oksettava olo oli poissa, tosin järkyttävä ripuli vaivasi. Ja näin siis fobia sai alkunsa. Mulla tuli paniikkikohtauksia aina, kun ko. päivästä oli kulunut tasan vuosi, VARSINKIN erään kerran, kun pikkuveljeni sairastui samana päivänä oksennustautiin. Itse en ole sairastanut ko. tapauksen jälkeen ainuttakaan oksennustautia, enkä liiemmin muistakaan vatsaongelmista kärsinyt. Pelko on hieman vuosien varrella hellittänyt, enää en mieti sitä kuin ainoastaan, jos jokin oksentamiseen liittyvä tilanne sattuu vastaan, jossa minulla on vaara saada tartunta tai joutua itse oksentamaan.
Ilmeisesti tämä oksentamisen suunnaton pelko, josta olen aikoinaan kärsinyt siis huomattavasti nykyistä voimakkaampana, laukaisi myös osittain tuon paniikkihäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon. Olen käyttänyt vuosia lievää mielialalääkitystä paniikkihäiriöön, tulokset ovat ihan hyviä. Elän täysin normaalia elämää, mutta mitä vähemmän on pelkoja, sitä ihanampaa elämä on! Oksennuspelko olisi vielä voitettava! Mutta en ymmärrä miten sen voin kohdata... Minua pelottaa, että jos joudun oksentamaan, voi pelko vielä jopa pahentua, jos oksentamiskokemus osoittautuukin kauheaksi. Miten muut olette selvinneet? Ja voiko tosiaan tämä pelko jotenkin tehdä oksentamisen peräti mahdottomaksi? Tuntuu siltä, että minulla on niin voimakas ajattelu oksentamista vastaan ja yritän niin kovasti taistella sitä vastaan, ettei elimistöni edes pysty normaalilla tavalla oksentamista tuottamaan.
Tässäpä kirjoittelee tälläainen 20-vuotias miehenalku, jolla elämä pääsääntöisesti hyvällä mallilla, mutta pieniä psyykkisiä ongelmia, lähinnä pelko- ja ahdistustiloja löytyy ja ne välillä häiritsevät normaalia elämää.
Emetofobiasta, oksentamisen pelosta olen kärsinyt tänä keväänä tasan 8 vuotta ja sen ajan olen ollut oksentamatta. Nyt asia on alkanut pitkästä aikaa ahdistaa, kun olen joutunut todistamaan parikin oksentamistapausta paikan päällä ja lisäksi moni ystävä/tuttavapiiristä on taudin kourissa. En siis voi yksinkertaisesti ymmärtää, mikä minua oksentamisessa pelottaa... 8 vuotta sitten fobia sai alkunsa yhtäkkiä, kun olin yötä tätini luona. Heräsin pari tuntia nukuttuani janon tunteeseen. Nousin ylös, kävelin jääkaapille ja juuri kun olin mehua ottamassa, iski outo olo! Ehdin sanoa tädille, joka vielä valvoi, että "nyt jostain syystä mulle tuli huono olo", seuraavaksi silmissä sumeni ja sitten lensi oksennukset lattialle. Pari sekunttia meni, niin yökkäsin vielä lisää. Oksennusta tuli mieletön määrä. Tätini joutui taluttamaan minut vessaan, koska silmissäni oli täysin sumeata about puolen minuutin ajan, ihan kuin olisin tullut sokeaksi... Sain siinä sitten juotua vettä ja palasin takaisin sänkyyn. Koko yön valvoin ja tuntui kuin oksennusta tulisi lisää, mutta onnistuin pidättämään. Seuraavana päivänä oksettava olo oli poissa, tosin järkyttävä ripuli vaivasi. Ja näin siis fobia sai alkunsa. Mulla tuli paniikkikohtauksia aina, kun ko. päivästä oli kulunut tasan vuosi, VARSINKIN erään kerran, kun pikkuveljeni sairastui samana päivänä oksennustautiin. Itse en ole sairastanut ko. tapauksen jälkeen ainuttakaan oksennustautia, enkä liiemmin muistakaan vatsaongelmista kärsinyt. Pelko on hieman vuosien varrella hellittänyt, enää en mieti sitä kuin ainoastaan, jos jokin oksentamiseen liittyvä tilanne sattuu vastaan, jossa minulla on vaara saada tartunta tai joutua itse oksentamaan.
Ilmeisesti tämä oksentamisen suunnaton pelko, josta olen aikoinaan kärsinyt siis huomattavasti nykyistä voimakkaampana, laukaisi myös osittain tuon paniikkihäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon. Olen käyttänyt vuosia lievää mielialalääkitystä paniikkihäiriöön, tulokset ovat ihan hyviä. Elän täysin normaalia elämää, mutta mitä vähemmän on pelkoja, sitä ihanampaa elämä on! Oksennuspelko olisi vielä voitettava! Mutta en ymmärrä miten sen voin kohdata... Minua pelottaa, että jos joudun oksentamaan, voi pelko vielä jopa pahentua, jos oksentamiskokemus osoittautuukin kauheaksi. Miten muut olette selvinneet? Ja voiko tosiaan tämä pelko jotenkin tehdä oksentamisen peräti mahdottomaksi? Tuntuu siltä, että minulla on niin voimakas ajattelu oksentamista vastaan ja yritän niin kovasti taistella sitä vastaan, ettei elimistöni edes pysty normaalilla tavalla oksentamista tuottamaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
huiiii kun aattelenkin oksentamista ! kun luin ton sun juttus niin oli kun mun kirjottama .. minäkin pelkää mahatautia ja oksentamista ehkä tavallaan myös häpeän sitä" mielummin olen ripulissakin kun oksennan.
kummajuttu että ihmiset on niin tyhmiä että jos ovat kipeitä niin liikkuvat vaan vapaasti eikä niil käy mieles että SE TARTTUU ! nytkin on joku norovirus ollut sairaaloissa ja on varoitettu menemästä sinne tautivaaran vuoksi! AJATTELIS IHMISET MUITAKI KUN ITTEENSÄ KUN SAIRASTAA!!
T. onneksi terveenä säilynyt
>>kummajuttu että ihmiset on niin tyhmiä että jos ovat kipeitä niin liikkuvat vaan vapaasti eikä niil käy mieles että SE TARTTUU !
tartutan tahalleen muita, hihi. Ehkä sinutkin joku päivä, MUHAHAHAHAHA
MUHAHAHAHAHA
HAHAHAHAHAMUHAHAHAHAHAMUHAHAHAHAHA
MUHAHAHAHAHAMUHAHAHAHAHAMUHAHAHAHAHAMUHAHAHAHAHAMUHAHAHAHAHA
mut hei, kammo helpottaa ku oksentaa. Esim krapulassa huonoon oloon yrjöö sit vaan, ei se mahalaukku pihalle tule.
(ei ainakaan kaikilla;)
viimeksi kun miulla oli raju mahatauti niin miun kammo paheni sen jälkeen. joten kaikki nuo sormet kurkkuun tyyliset neuvot ei auta, yleensä. ehkä yhdistettynä kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan ajan kanssa. käytännössä siinä aivot opetetaan ajattelemaan asiaa ilman pelkoa.ongelma on siinä että sairaalassa ei suostuta viemään asiaa loppuunasti miksi se yleensä ei vie pelkoa kokonaan.
miksi ihmiset olettaa että se on niin helppoa?
on kun pesee kädet heti kun tulee kaupungilta tai muutenkin ulkoo, tauti voi tarttua esim. ovenkahvoista ym.. ja se voi pesiä siinä 5 vuorokautta. ehkä myös liikkuminen yleisella paikalla missä paljon ihmisiä voi myös estää taudin leviämisen.. kuten se nokian norovirus hässäkkä niin käsihygienia on hyvintärkeetä !
Käsien pesua kannattaa harrastaa, ennenkuin syö tai hieroo suutaan =) tai on kosketellut kahvoja julkisissa paikoissa esim.
1. imodium (apteekista) toimii (ohjeen mukaan) -heti jos tauti alkaa (-ruokamyrkytys tai muu vastaava on eri asia jossa ehkä terveellistäkin saada ulos jtn...)
2. sänky jossa tyynyjä
3. ämpäri varalla jossa muovipussi (ei tarvii juosta), paperia, ja lasissa vettä suun huuhtomiseen
4. esim. suolatikkuja (tai ranskanperunaa) varalla jos suolatasapaino meinaa mennä, jäisiä mansikoita ja banaania kun olo paranee, laimennettua jaffaa ja vettä saatavilla TAI mikä juuri sinulle sopii oloon ja makuun!
5. älä makaa väärällä kyljellä taudin iskettyä, silloin voi välttää kanssa...joku suolenmutka juttu en muista kumpi kylki oli
6. mielekästä tekemistä kun olo paranee, radio tai ristikkoa tms
Kun varaudut näillä, koko tauti ei enää pelota -kun on "varusteet" ja joku tuttu huolehtii perään vähä, koska nuo oikeasti helpottaa. Ja avain asia on IMODIUM se on helpottanut minua ja ei ole tautia enää näkynyt -riippuu onko virus vai bakteeri -mut minua auttoi. Kun tarpeeksi lepää niin sekin auttaa vastustuskykyä, lämpö, ehkä positiivinen otekin. :)
Tässä mun vinkit oli. Joku tuttava käy kaupassa puolesta jos kipeä. Ja jos pitkittyy tauti ja raju niin lekuriin tai muu vatsavaiva. Kannattaa maalaisjärjellä miettiä onko joku tauti liikkeellä, mikä, onko virus vai bakteeri ehkäpä (muillakin on mahdollisesti samaa ja voi olla tietoa mikä on). Kauanko kestää ehkä, vai mistä kyse kulloinkin. (imodiumilla ei oo mul tullu ollenkaan tosin). Ja se että onko huonosta ruoasta kyse tai joku myrkkypöpö, jota voisi olla hyvä saada pois elimistöstä... imodiumia ei silloin kannata ehkä -koska ulostemassa jää pidemmäksi aikaa suolistoon "kovettuneena" kai. Yleensä hieman väärä ruoka-aines taas tulee äkkiä ulos ja olo paranee. Jos taas oikea vakava ruoka-myrkytys niin silloin ei tietty odotella eikä imodiumia. Siis järki käyttöön.
No ehkä jollain on uudempaakin tietoa, tai sitten ei.
Eli se rauhottaa kai ja kovettaa vatsaa imodium.
Olen nuohonnut viimeaikoina "likaisia" paikkoja, eikä edelleen mikään oksennustauti ole iskenyt. Tosin pesen käsiä välillä jos kosketan "likaa". Elintarvikkeissa voi olla joskus huonoja, kannattaa tutkia kaupassa mitä ostaa.
Hei.. Mulla on sama kammo olemassa ja se tekee elämästä varsinaista helvettiä välillä. Siinä kun muut on mahataudissa päivän, minulta mene sen pelkäämisessä ja varomisessa kolmesta neljään viikkoa.Työkseni olen paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja "kahlaan" ilmi paskassa toisinaan... Kiinteistöhuolto hommia..
Elämä menee todella paskamaiseksi näihiin aikoihin vuodesta kun on liikkeellä mahatautia eri variaatioina. Yleensä varoessani oksentamista lakkaan syömästä pitkäksi aikaa, esim 2vkoa, ja olo on heikko ja surkea, ja vain siksi että pelkään niin kovin oksentamista :(
Järjetöntä, tiedän,mut en mahda sille mitään.
itse sairastin pitkä kammon jälkeen oksennustaudin ja huomasin ettei se niin kamalaa olekaan. aikuisiällä oksentaminen on ihan eri juttu kuin palsena, silloin syntyy kammot
Minä pelkäsin myös oksentamista ihan tosissani, nämä mahatautiajat kevättalvella oli ihan painajaista, kun pelkäsin.
Sitten lääkäri vääräsi minulle vääränlaista särkylääkettä, jossa on kodeiinia. Kroppani ei sulattanut sitä. Pyörryin muutaman kerran, olo oli ihan hirvittävän heikko. Olin ottanut ämpärin sohvan vierelle. Makoilin siinä sohvalla ja yhtäkkiä tuli sellainen olo, että oksennampa.
Sitten minä oksensin. Plaat.
Olin juuri syönyt vähän mustikkakeittoa ja muistan hämmästyneeni sitä, että oksennus olikin pinkkiä.
"Oho."
Yökkäsin neljä kertaa, lainkaan pelkäämättä, lähes tiedemiesmäisen mielenkiinnon vallassa. Jaa, että näin tämä meneekin. Plaat.
Oksentamisen jälkeen mietin täysin tyynesti, että mitäs nyt pitikään tehdä. Niin, ämpäri piti huuhtoa ja juoda vähän vettä. Tein niin.
Oli voittajaolo, ehkä myös vähän hölmistynyt. Ja juhlallinen, kuin uuden aikakauden alkaessa. Ei siinä ollutkaan mitään pelättävää, siinä mitä olin pelännyt vuoskaudet ja panikoinut stressimahaani, että nyt minä kuolen tähän! Muistan ajatelleeni, että mieluummin kuolen, kuin oksennan kertaakaan. Voi sitä pelon ja parun määrää.
En ole sen lääkemyrkytyksen jälkeen pelännyt.
Tämä rohkaisuna kaikille pelkääjille!
Sitä pelkää, koska ei muista, eikä tiedä, miltä oksentaminen tuntuu. Pelkää tuntematonta, pelkää hallitsematonta. Tai sitten on tosi ikäviä kokemuksia lapsuudesta taustalla. Vaan tosiasiassa se on aikas vaivatonta, eikä siinä oksentaessa tunnu melkein miltään. Ei se satu, ei se tukehduta, eikä se yllätä ihan äkkiseltään aikuista. Kyllä sen olon erottaa, että kuplaanko minä vai en. Jos sitä pitää erikseen miettiä, että kuplaanko, niin luultavasti en kuplaa. Se on niin selkeätä. Ja paha olo on varmasti vaivannut sitä ennen niin, että on valmiina jossain vadin tai pytyn vierellä. Voi vaikka lueskella siinä! Pahinta siinä on luultavasti se olo ennen oksentamista, jos on tosi huono olla. Ei se itse oksentaminen.
Minä tiedän, että tällainen järkipuhe ei auta yhtään, pelottaa vaan enemmän. Muistan itsekin, että en edes halunnut kuulla koko sanaa, kylmät väreet meni jo siitä. Vaan joku päivä teidän on oksennettava, kuitenkin. Se on hyvä päivä, eikä sitä ennakkoon tiedä, mikä päivä. Pelkäämisen sijasta vartotkaa sitä päivää, koska silloin huomaatte, että olikin ihan valhetta ja silmälumetta se koko pelko. Ei sitä hetkeä kannata väistellä. Minä koin sen hetken ja se oli ihan hämmentävän helppoa.
Ei se oksentaminen ole se, mitä pelätään, vaan se symboloi jotain muuta. Ehkä se symboloi meidän mielessämme oman ruumiin menettämistä, viimeisen turvapaikan katoamista? Täydellistä avuttomuutta? Jotain inhottavaa, hävettävää, sitä että se kaikki kiukku ja ärsytys putkahtaakin meistä ulos meidän nähtäväksemme? Kaikki se paha olo ja mieli, jota olemme nielleet nämä vuodet? Ehkä siinä on se, että ei voi enää teeskennellä, ei voi näytellä, että kaikki on hyvin.
Minä ainakin olin sellainen, että kun olin sairaana, en tahtonut hellimistä, enkä huomiota. Tahdoin olla yksin. En myöskään tahtonut lohdutusta suruun, tunsinkin lähinnä vihaa. Kukaan ei rauhoitellut minua, minä rauhoittelin vain muita. Jopa kipeänä piti rauhoitella muut, että eipä tässä mitään, vaikka niiden muiden olisi pitänyt rauhoitella minut! Tärkeintä oli se, että eteenpäin mentiin, vaikka sitten verissä päin ja se, että pokka piti, viimeiseen asti. Periksiantaminen oli vaihtoehto, jota ei ollut valikossa. Se oli ajatuksenakin käsittämätön ja vieras. Ettäkö joku toinen olisi hoitanutkin asiat minun puolesta, järjestänyt niin, ettei olisi enää tarvinnut pelätä, eikä iskeä päätä seinään? Ettäkö joku olisi MINULLE selittänyt, ettei tarvitse pelätä enää? Minähän sitä selitin aina muille ja silloinkin tiesin aina valehtelevani. Vaan ajattelin, että se on minun valheeni kannettavana, jonkun pitää ottaa vastuu, jonkun pitää olla se ensimmäinen, etulinjassa ja onhan se parempi, että se olen minä, kuin että se on joku toinen.
Uskon, että tällaisessa sielullisessa nyrjähdyksessä versoi minun oksennuskammoni. Kun ei ollut varaa menettää itsensä hallintaa.
Wow, kiitos kovasti vastauksestasi, oli todella upeasti kirjoitettu.
Selvensit paremmin kuin kukaan nuo oksentamisen taustalla olevat pelot yms. Kun olen todellakin ajatellut ja ajatellut, miksi pelkään juuri oksentamista. Olen kärsinyt myös sos. tilanteiden fobiasta, joka on kylläkin helpottanut, mutta sekin liittyy siihen, ettei halua näyttää pahaa oloa muille, kätkee asioita sisällensä ja yrittää kontrolloida kehoansa.
Olen miettinyt, mitenkä saisin itseni oksentamaan. Mulla on kohta 8 vuotta kulunut oksentamatta, yksinkertaisesti elimistö ei pysty tuottamaan sitä, vaikka kuinka paha olo olisi. Sormien työntäminen kurkkuun tuntuu huonolta vaihtoehdolta. Haluaisin kohdata tämän pelon rauhassa ja yksin, kotonani ja huomata, ettei ole mitään pelättävää. Mutta mitenkä järjestää tämä tilanne... haluaisin saada siitä "positiivisen kokemuksen".
Ennen oksentamista tuntuu pahalta mutta sen jälkeen on hyvä olo
Itselläni oksennuskammo alkoi joskus 8-9-vuotiaana, en yhtään tiedä, miksi. Ko. asia todella rasitti elämääni joitakin kuukausia, kunnes pikku hiljaa elämä normalisoitui. Kuitenkin olin ahdistunut joka kerran kun lähipiirissä liikkui mahatautia. Fobia ei kuitenkaan rajoittanut elämääni muuten millään tavalla, en vain tietenkään halunnut olla tekemisissä tautisen läheisen kanssa. Jo vähän "unohdinkin" pelkoni, enkä oksentanutkaan 20 vuoteen, joten en pystynyt enää edes muistamaan, millaista se voisi olla. Sitten eräänä päivänä aloin yhtäkkiä voimaan todella pahoin. Olo paheni ja paheni ja tuli aaltoina, kunnes lopulta aloin aika ajoin yökkiä, ja lopulta (muutaman tunnin päästä) sain oksennettua kertaalleen. Olo alkoi parantua välittömästi (toki yökkiminenkin helpotti hetkeksi). Selvästi elimistöni ei meinannut enää osata oksentaa. Se olo ennen oksentamista ja se tyhjän yökkiminen oli kuitenkin niin kamalaa - kamalampaa vielä kuin olin kuvitellut - joten vanha oksennuskammo palasi vahvempana takaisin. Edelleenkään se ei rajoita elämääni siten, että välttelisin asioita (paitsi jo sairastuneita ihmisiä) tms., mutta ahdistun nykyään helposti jos huomaan että itselläni on hiemankin huono/kuvottava olo. Joten minua uusi oksennuskokemus ei auttanut, päin vastoin. Mutta todellisuudessa pelkoni ei siis varsinaisesti kohdistu edes oksentamiseen, vaan siihen kammottavaan oloon, joka toki lopulta siihen oksentamiseen johtaa - mikäli kroppa vain antaa luvan. Mutta itse generoitu oksentaminen, ilman sitä edeltävää huonoa oloa, voisi ehkä jotakuta auttaakin. Nostan todella hattua sille, joka siihen pystyy! =)
ja olen pelännyt oksentamista 2 vuotta.Miten saisin pelon pois.Pelkään jokailta ,että oksennan yöllä,koska oksensin viimeksi yöllä.Ja pelkään myös jos siskoni tai sukulaiseni olisi oksennus taudissa.
Pelon takia valvon joskus läpi yön etten oksentaisi.
HALUAN PELKONI POIS.