Meillä oli tarkoitus mennä naimisiin tänä kesänä.
Minulle tämä on tärkeää ennen lasten saantia.. lienen vanhanaikainen, mutta tärkeää on. Aloitettiin yrittämään jo ennen naimisiin menoa, mutta tarkoituksena oli maistraattivihkiminen, joten olisi "hoitunut" helposti raskaana ollessakin. Tässä asiassa tämä vanhanaikainen "perinne" menee kasaan, mutta lapsen syntymähetkellä ehdottomasti naimisissa.
Avomieheni joku kuukausi sitten sanoi, että mennään naimisiin vasta lapsen synnyttyä, koska on hyvin mahdollista että olisin kesällä raskaana.. no, en ollut tällä miehen perumis hetkellä vielä raskaana ja pidin syytä todella kummallisena.. epäilin, että avokki epäröi minun suhteeni jotenka käytiin aikamoiset keskustelut.
Avokki ei osannut antaa järkevää selitystä sille, että miksi vasta raskauden jälkeen. Vihelsin siis lapsiasiat poikki ja annoin kihlasormuksen takaisin, että kosii uudestaan kunhan on valmis ja aletaan taas sitten yrittämään lasta.
Kun itsellä tuli epävarma filis miehen epäröinnistä, niin en lähtenyt tilanteeseen lasta yrittämään ja pitämään kihlasormusta.
Häät oli siis sovittu tälle kesälle 2008 ja mies nyt perui ne ja väittää, että ei olla sovittu mitään. Kummallista, kun ilmoitettiin tutuille, että kesälle 2008 voi odottaa hääkutsua.. he siis kysyivät. Kosinta hetkellä sovittiin häät kesälle 2008.
No.. nyt kävikin sitten niin, että kortsua aloimme käyttää ja olinkin tullut raskaaksi juuri siitä kierrosta milloin mies perui häät.
Olen ollut vähän ristiriidassa mietteinenni, mutta aborttia en tee silti.
Nyt meillä on uudestaan yhtä lapsellinen riita aiheesta: lapsen sukunimi!
Minä ehdottomasti haluan lapselle saman sukunimen kun itsellänikin on. Avokki taas hänen sukunimensä.. perustelee haluamaansa sillä, että tämä on normaali käytäntö.
Minä perustelen aivan rehellisesti omaa kantaani sillä, että avokin häiden perumisen jälkeen en ole enään ollenkaan varma tästä suhteesta ja en halua alkaa mahdollisessa erossa muuttelemaan lapsen sukunimeä omakseni.
Siinä tilanteessa jos menemme naimisiin avomieheni kanssa, niin olen mielelläni valmis vaihtamaan lapselle avomiehen sukunimen, jonka siis itsekin aion ottaa naimisiin mennessä.
Täysin lapsellista ja vaikka ette uskoisi tätä, niin olemme kyllä jo aikuisia ihmisiä.
Mitä olette mieltä tilanteesta? Tuskin eroamme.. katsellaan eteenpäin tilannetta.
Minulle tämä on tärkeää ennen lasten saantia.. lienen vanhanaikainen, mutta tärkeää on. Aloitettiin yrittämään jo ennen naimisiin menoa, mutta tarkoituksena oli maistraattivihkiminen, joten olisi "hoitunut" helposti raskaana ollessakin. Tässä asiassa tämä vanhanaikainen "perinne" menee kasaan, mutta lapsen syntymähetkellä ehdottomasti naimisissa.
Avomieheni joku kuukausi sitten sanoi, että mennään naimisiin vasta lapsen synnyttyä, koska on hyvin mahdollista että olisin kesällä raskaana.. no, en ollut tällä miehen perumis hetkellä vielä raskaana ja pidin syytä todella kummallisena.. epäilin, että avokki epäröi minun suhteeni jotenka käytiin aikamoiset keskustelut.
Avokki ei osannut antaa järkevää selitystä sille, että miksi vasta raskauden jälkeen. Vihelsin siis lapsiasiat poikki ja annoin kihlasormuksen takaisin, että kosii uudestaan kunhan on valmis ja aletaan taas sitten yrittämään lasta.
Kun itsellä tuli epävarma filis miehen epäröinnistä, niin en lähtenyt tilanteeseen lasta yrittämään ja pitämään kihlasormusta.
Häät oli siis sovittu tälle kesälle 2008 ja mies nyt perui ne ja väittää, että ei olla sovittu mitään. Kummallista, kun ilmoitettiin tutuille, että kesälle 2008 voi odottaa hääkutsua.. he siis kysyivät. Kosinta hetkellä sovittiin häät kesälle 2008.
No.. nyt kävikin sitten niin, että kortsua aloimme käyttää ja olinkin tullut raskaaksi juuri siitä kierrosta milloin mies perui häät.
Olen ollut vähän ristiriidassa mietteinenni, mutta aborttia en tee silti.
Nyt meillä on uudestaan yhtä lapsellinen riita aiheesta: lapsen sukunimi!
Minä ehdottomasti haluan lapselle saman sukunimen kun itsellänikin on. Avokki taas hänen sukunimensä.. perustelee haluamaansa sillä, että tämä on normaali käytäntö.
Minä perustelen aivan rehellisesti omaa kantaani sillä, että avokin häiden perumisen jälkeen en ole enään ollenkaan varma tästä suhteesta ja en halua alkaa mahdollisessa erossa muuttelemaan lapsen sukunimeä omakseni.
Siinä tilanteessa jos menemme naimisiin avomieheni kanssa, niin olen mielelläni valmis vaihtamaan lapselle avomiehen sukunimen, jonka siis itsekin aion ottaa naimisiin mennessä.
Täysin lapsellista ja vaikka ette uskoisi tätä, niin olemme kyllä jo aikuisia ihmisiä.
Mitä olette mieltä tilanteesta? Tuskin eroamme.. katsellaan eteenpäin tilannetta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos ette ole naimisissa lapsen syntymähetkellä, niin lapsi saa sinun nimesi. Eli Sairaalassakin hän on esim. tyttö/poika Virtanen, mikälin Virtanen olisi sukunimesi. Sen jälkeen sukunimi vaihdetaan, kun isä on tunnustanut isyytensä ja haluat hänelle isän sukunimen.. mikäli haluat. Siis näin minä ole käsittänyt asian...
Mutta jos olette kuitenkin menossa naimisiin lähitulevaisuudessa ja niin minusta on ihan hyvä idea, että lapsi saa isyyden tunnustamisen yhteydessä isän sukunimen. Niin minä ainakin haluan antaa, vaikka emme ole avopuolisoni kanssa naimisissa ja meillä on eri sukunimet. Mutta jokainen tietysti tyylillään.. Toivottavasti saatte asian ratkaistua. =)
se juurikin noin menee, että äidin sukunimi tulee muksulle automaattisesti. Meillä oli sama tilanne,että naimisiin oli tarkoitus mennä ensi kesänä, kirkkokin ja hääpaikka on varattu. Molemmat haluttiin tehdä ipana ja tulinkin sitten heti samalla kierrolla raskaaksi. Minulle on myös ollut aina tärkeää, että olisin avioliitossa, kun lapsia saan, mutta ajateltiin, että kun naimisiin ollaan kuitenkin menossa ja kumpikin on sitoutunut toiseen täysin, niin ei haittaa vaikka muksu syntyisi avoliittoomme. Jotenkin sitten, kun ruettiin miettimään noita kaikkia tähän liittyviä asioita, niin se alkoi tuntua molemmista paremmalta mennä naimisiin ennen kuin vauva syntyy, joten varattiin maistraatti ja mentiin naimisiin vain perheiden läsnä ollessa. Juhlat on kuitenkin normaalisti suunnitelmien mukaan ensi kesänä, jossa teemme myös liiton vahvistamisen, eli pappi "vihkii uudelleen" perinteiseen tapaan - näin saadaan ystävienkin kanssa juhlia, nyt raskausaikana ei olisi jaksanut. Ne asiat, mitkä sai nopeuttamaan avioon menoa meillä oli juurikin tuo sukunimi - minä halusin koko poppoolle saman sukunimen ja isäkin halusi saman sukunimen lapsen kanssa heti syntymästä. Toinen asia oli isyyden tunnustaminen...se alkoi tuntua jotenkin epämukavalta, että mieheni pitäisi tunnusaa tämä lapsi omakseen, ennen kuin se virallisesti niin olisi...ajatus ei tuntunut kummastakaan meistä mukavalta, joten näistä syistä päädyimme aikaistamaan avioliittoa, eikä olla kaduttu. LASKETTU AIKA TÄNÄÄN =)
Toivottavasti saat kuvion selvitettyä! Onnea matkaan!
Juuri noin mäkin olisin varmaan tehnyt, jos olisin tullut raskaaksi ennen avioliittoa. Ensin maistraattiin ja varsinaisen juhlat sitten, kun lapsi on tullut ihmisten ilmoille.
Avioliiton yhteydessä nimen valinta on helppoa, lähinnä ilmoitusasia. Kun poikani meni avioliittoon, puolisot säilyttivät omat sukunimensä. Ymmärtääkseni tästä ei ole ollut mitään ongelmia. Kun sitten syntyi lapsi, he saivat valita kumman sukunimi annetaan lapselle ja tässä tapauksessa he valitsivat yhteistuumin äidin sukunimen.
"Olen ollut vähän ristiriidassa mietteinenni, mutta aborttia en tee silti."
- No hyvänen aika, tietenkään et tee aborttia. Perusasiat ovat siis kunnossa.
Toisaalta kyllä ihmettelen miehesi käyttäytymistä, mikä siinä naimisiin menossa on niin vaikeaa, kun yhteinen lapsikin on tulossa. Jos miehesi on aikanaan kosinut sinua, niin eikö se ole yksi ja sama, milloin avioidutte. Itse ajattelen samalla tavalla kuin sinä, että ensin naimisiin ja sitten jälkikasvu.
Vai onko suhteessanne ilmennyt ristiriitoja, joiden takia mies ei uskalla sitoutua sinuun lainkaan. Tuntuu hullulta, että pelkkä papin tai tuomarin puheille asteleminen on ainoa ongelma. Miehesi tulee kyllä huomaamaan, että kun teillä on yhteinen lapsi, niin käytännössä olette kuitenkin naimisissa. Miksi siis viivyttää jotakin hikistä maistraattikeikkaa vain keikan itsensä vuoksi?
Oletko oikeasti jutellut miehesi kanssa, mitä hän tässä vaiheessa ajattelee suhteenne kestävyydestä ja mitkä ovat häiden perumisen todellinen syy.
Kerro miehellesi, että lapsi sitoo kaksi ihmistä tiukemmin yhteen, kuin avioliitto. Eli jos hän ei ole valmis avioliittoon, niin ei ole takuuvarmasti valmis lapseenkaan, ja jos on valmis lapseen niin avioliitto on pikkujuttu sen rinnalla ja sen voi aina purkaa jos ei tunnu kivalta, mutta silti haluatte olla yhdessä. :)
Ja lapsen sukunimen saa äiti päättää, mikäli ette ole naimisissa. Miehellä ei ole siihen mitään sanomista.
en itsekään haluaisi lapsia ihmisen kanssa, joka ei uskalla sitoutua minuun. Mikä sai hänet muuttamaan mieltään? En uskaltaisi luottaa tuollaiseen.
Ymmärrän myös sukunimiasiassa sinua. Sinä päätät sukunimen, koska ette ole naimisissa. Ja miksi sinun pitäisi laskea sen varaan, että kohta menette, jos mies kerran itse perui häänne?
Me kävimme maistraatissa vihillä joskus aikoinaan, koska silloin ei rahatilanne sallinut sellaisia häitä kuin olisimme halunneet ja muutenkaan ei tuntunut olevan sen aika. Nyt pidämme ensi kesänä todennäköisesti ne pitämättömät häät. Syksyllä tulee 10 vuotta täyteen avioliittoa. Ei se maistraattivihkiminen vie kuin viisi minuuttia, joten en tajua, miksi sitä ei voi tehdä, jos kuitenkin on sitoutunut.
Vai pelottaako miestä se ajatus isoista häistä ja kaikista tuijottamassa ja valokuvaamassa?
Tilanne on siltä osin selvä, että mikäli ette ole lapsen syntyessä naimisissa, on lapsen äidillä täysi valtuus sukunimiasiassa (ja naimisissa ollessakin isommasti sanottavaa, ellei puolisoilla jo entuudestaan ole sama sukunimi). Isä voi enintään vaatia isyyden tunnustamista ja yhteishuoltajuutta. Elikkä kyllä isästä tulee isä ihan käytännössäkin, sillä voit lohduttaa miestäsi, vaikka sukunimeään ei lapselleen pääse "tuputtamaan" ;)
ÄLÄ anna miehen painostaa sinua tässä sukunimi-asiassa, vaikka kuinka jokin asia olisi "yleisen käytännön mukainen", ei sinun tarvitse antaa polkea oikeuksiasi, varsinkin kun vaikuttaa, että ongelma on nyt jossain miehen korvien välissä... lapsi on aina tavallaan enemmän äidin (sinähän lapsen joudut käytännössä kasvattamaankin), joten on vain oikeus ja kohtuus, ettei lasta sukunimellä "leimata" enemmän miehen lapseksi vain sen takia, että mies niin haluaa. Sinä kannat lasta raskaat 9kk, vuodat synnytyksessä veret, kestät kivut, imetät, vaihdat vaipat, valvot yöt ja vietät seuraavat vuodet 24/7 lapsessasi kiinni itkien ja nauraen. Ja silti miehesi vaatii, että lapsi on "hänen sukunsa omaisuutta".
Kuulostaa kornilta, mutta taustalla saattaa tässä nimiasiassa hyvinkin jyllätä miehen sukulaiset=vanhemmat (niin monta kertaa olen törmännyt samaan asiaan), jotka painostavat miestä vaatimaan edes jollakin tavalla lasta itselleen ja peloittelevat, että ellei lapselle saada miehen sukunimeä, saatat viedä lapsen kokonaan isältään.
Ja mikäli päätätte mennä naimisiin, on homma sillä selvä sukunimen puolesta, otatte vaikka KAIKKI saman sukunimen (ja voihan mies ottaa myös SINUN sukunimesi, näin tasa-arvo-aikaa kun eletään) :)
Mutta ilman muuta, pitkitä vielä hieman naimisiinmenoa ja selvitä asiat, ettei se tapahdu pelkästään lapsen takia. Myöntää täytyy, että itsekin olin aikoinaan sen verran "vanhanaikainen", että sovittu oli aivan samalla tavalla, että jos lapsi alkaa tekemään tuloaan, käydään maistraatissa vihillä ennen syntymää.
Josko miehelle vain on iskenyt tilapäinen paniikki sitoutumisesta? Tai joku sukulainen=vanhemmat on alkanut painostaa esim. avioehdon tekemiseen eikä mies uskalla sitä sinulle sanoa? Tämäkin tilanne on nähty niin monesti "kaveripiireissä", sukulaiset sotkeentuvat pariskunnan asioihin ja kaikki meinaa mennä poskelleen.
Pidä tässä asiassa pääsi, sitä et ainakaan koskaan tule katumaan, tapahtui mitä tahansa. Kirjoittamasi kertomus ei mielestäni kuvasta minkäänlaista lapsellisuutta vaan täysin aikuismaista käytöstä voimakkaalta ja itsenäiseltä naiselta!! Itse aikoinaan päätin, että jos ikänään tulen raskaaksi (vahingossakaan) saa mies päättää, ottaako meidät molemmat (lapsen JA minut) tai sitten ei kumpaakaan ja tyytyy olemaan satunnainen viikonloppuisä ilman sen kummempaa sanavaltaa lapsen suhteen. Tosin tämä oli jo ennen, kuin törmäsin nykyiseen mieheeni, joka on kyllä kaikkien kriteereiden mukaan kelvollinen eikä peru sanaansa vaikka olisi vahingokseen vannonut... hieman ehkä kakistelee, mutta tekee sitten loppujen lopuksi niinkuin oikein on ;)
Olette keskustelleeet asiasta, HYVÄ! Se onkin ainoa tapa selvittää tilanne. Mutta muista vielä, että kun nyt olet raskaana, alkavat hormonit todennäköisesti tehdä tepposiaan ja jälleen voin kokemuksesta sanoa, että ne mokomat pikku pirulaiset (siis hormonit) pääsevät välillä niskan päälle ja ottavat erävoiton järkiperäisesti ajattelemisesta. Elikkä koita pitää pää kylmänä, älä anna kenenkään käyttää tilannetta hyväkseen mutta toisaalta yritä myös itse pysyä tyynenä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka kuinka tekisi keskustelemisen sijaan mieli raivota/itkeä. Tätä se raskaus teettää, kysy keneltä vaan :)
Ennenkaikkea ONNEA!!! Uusi elämä on ihana asia, rankkaa tulee olemaan sen on ihan varma, mutta ikänään et kadu lapsesi saamista... oli isänsä kaikissa elämänvaiheissa mukana tai ei. Ilmankin pärjäät sen on varma, mutta hienoahan se olisi, jos saisitte asiat kondikseen ja pääsisitte olemaan oikein kunnollinen "vanhanaikainen" naimisissa oleva pariskunta ja luja yhtenäinen PERHE :)
Oma tarinani tästä aiheesta:
Me jo seurustelu aikaan puhuttiin lapsista ja häistä ja sukunimestäkin,kaikki oli aivan selvää,lapset saavat minun sukunimen,sit kun naimisiin mennään niin minä pidän omani ja mies pitää omansa,lapset on siis mun sukunimellä.En halunnut että lapset tai minä vaihdamme harvinaisen sukunimen yhteen suomen suosituimmista.Kaikki ok,näin sovittiin yksissätuumin.
Kihlauduttiin ja pian vauva ilmoittikin tulostaan,isyys vahvistettiin ja sukunimi tosiaan jäi samaksi kuin minulla,MUT MIKÄ HALOO siitä tulikaan miehen vanhemmille,aivan järkyttävää!
Syntyi toinen vauva,tietysti taas sukunimi sama kuin minulla.Vasta kolmatta odottaessa mentiin naimisiin,kaikki oli tyytyväisiä kunnes kuulivat että minä pidin edelleen oman sukunimeni ja mies omansa(ei halunnut luopua siitä ja se oli okei)TAAS HALOO! Kaikki oli luullut et kun me mennään naimisiin niin minä ja lapset muututaan miehen sukunimelle!
Onko se tosiaan ihmisten noin vaikea hyväksyä toisten YHTEISIÄ päätöksiä?
Nyt tilanne kuitenkin tasaantunut,meidän perheessä on neljä Hoota ja yksi Koo ;)
Me ei todellakaan menty vanhan kaavan mukaan,mut ei kyllä tietoisesti kapinoitukaan vastaan,me mentiin niinku meistä tuntui.
Jaa, yks syy voi olla että haluaa "kunnon" häät ja juhlia päivää vaimonsa kanssa. Jos olet raskaana et tietenkään voi juoda kun yhden lasin jos sitäkään.. ja sitten voi olla että sulla hirveä olo..
Luulen että asia voi olla niin =) Hän haluaa vaan hoitaa asiat erikseen. Ensin tulee lapsi ja kaikki hässäkkä sen ympärillä ja sitten kun uus elämänrytmi saavutettu niin sitten aletaan puhua häistä. Kun asia nyt meni siinä järjestyksessä.
Teillä ilmeisesti aika stressaava tilanne päällä..mutta älkää nyt herranjestas tapelko siitä nimestä!! Luulen että jos juttelet miehes kanssa ja siis myös kuuntelet hänen versiota niin homma selviää.
Ja sitten se voi olla miehelle vähän liikaa toi että haluaa ehdottomasti naimisiin ennen mukulan tuloa koska perinne ja vanhanaikainen juttu mutta samalla olet nykyaikainen ja haluat lapselle sun sukunimes..
Ymmärrän kyllä miten ajattelet kun pari kertaa luin =) mutta ehkä miehes ei oikein hiffaa ja nyt mennyt ihan sekaisin..hih.. jutelkaa!!! =)
Kiitos todella paljon vastauksista.
Itselläni on raskauden takia TODELLA pinna kireällä ja itkettää.. tuntuu vähän hermostuttavan kaikki ja ylireagoin näyttävästi.
Tänään juteltiin päivällä juuri kun olin nämä viestit lukenut.. näytin nämä myös hänelle myöhemmin.
Nyt hän antoi suuntaa antavan vastauksen tälle naimisiin menolle vasta lapsen synnyttyä.. vastauksena tuli, että tuntee itsensä hirviöksi jos lähdemme porukalla juhlistamaan häitämme, koska minua väsyttää niin paljon nyt kokoajan, niin varmaan lähtisin aikaisemmin kotiinkin.. ja myös, että oluella tekisi mieli käydä (ellei parillakin, he) ja minä en voi ottaa ensimmäistäkään, hän ei halua kokea itseään kamalaksi kun katson vieressä juomista.
Kieltämättä ilta saattaisi olla osaltani vähän nuutunut..
Keskustelun lopussa minä ulvoin kuin susi ja itkin.. itkettiinpä sitten yhdessä! Niin hellyyttävää. Toivottavasti oli totta kanssa sitten.
Edelleen ei silti hyvä fiilis asiasta, mutta tulipahan selväksi mitä avo ajattelee.. puntaroin vielä mielessäni, että voinko hyvällä omallatunnolla sanoa asian sopivan minulle. Siis että häät pidettäisiin vasta lapsen syntymän jälkeen, kun lapsi kasvanut jonkun verran ja voin itsekkin lähteä juhlimaan häitä.
Sukunimiasiaan ei olla saatu vielä yhteisymmärrystä, mutta yksi asia nyt kerrallaan. Muutenkin "kilahtelee" hermot vähän väliä.
Kiitos vastauksista. Herkällä tosiaan - "Toista kertaa raskaana"-kirjoittajan viestiä lukiessani itkin vuolaasti.
Juu, ne mokomat hormooooonit!! Itsekin tässä heittelen taas tunnetilasta toiseen, vaikka kaikki olisi ihan hyvin, niin pultti repeilee välillä päästä irti :)
Mutta pysyypähän mies ainakin varpaillaan ja muistaa, että tässä tilanteessa pitää HYYYYYYYYVIN tarkkaan miettiä, mitä sanoo :D
Mutta vinkkinä... hormonimyrskyyn tulee pieni tauko tuossa kolmannen raskauskuukauden jälkeen ja siinä vaiheessa alkaa muutenkin yleensä parempi olo, kun ei tarvitse enää niin kamalasti pelätä keskenmenoa ja pahoinvoinnit ym. on hyvällä tuurilla jo historiaa.
Elikkä keskimmäiset kolme kuukautta ovat ihanteellisinta aikaa hoitaa "kaikkea tärkeätä" (mahdollinen maistraattivihkiminen, vakavat keskustelut, vauvatarvikehankinnat ym.)!! Viimeiset kolme kuukautta saattaakin taas mennä hormoni-pöllyssä, itse ainakin kaikkein itkuherkin olo on aina tässä ihan loppuvaiheessa ja maha on niin iso ja hirveä väsymys, ettei mitään asioita muutenkaan jaksa alkaa enää hoitaan kunnolla.
Tuli muuten mieleen, jotta mikäli häät pidetään vasta lapsen syntymän jälkeen, on hyvä tietää, että ainakin kaksi ensimmäistä kuukautta olet TÄYSIN lapsessa kiinni, muistan itsekin imettäneeni esikoista samalla aikaa kun istuin vessassa pöntöllä vääntämässä torttua, ällöä :D
Eikä alkoholia tietenkään kannattane ottaa niin kauan kuin imettää (jos imettää). Elikkä juhlat saattavat lykkääntyä helpostikin vuodella :(
Meillä oli aikoinaan tarkoitus "sitten joskus lapsen syntymän jälkeen" pitää oikein kunnon häät (siis vaikka varsinainen vihkiminen olikin jo hoidettu aikaisemmin maistraatissa). Mutta jäi aikeeksi... lapsi vei niin totaalisesti huomion ja sitten aloikin jo pukkaamaan toista. Nooh, ehkä juhlitaan sitten vaikka 10-vuotis hääpäivää kunnolla ;)
By the way, ihana mies sinulla, kun uskaltaa ITKEÄ!! Ei siis ihan toivoton tapaus kuitenkaan, pidä kiinni ja lujaa!!! Sukunimestä on aikaa väntää kättä vielä kaksi kuukautta lapsen syntymän jälkeenkin, ei siis oikeastaan vielä kovin kiireellinen tapaus :)
Anna vaikka miehelle isompi valta etunimien suhteen, ottakaa esim. kakkos- ja vaikka kolmaskin nimi miehen suvusta... vaikka "appiukkosi" tai "anoppisi" toinen nimi. Tekee muuten ihan varmana vaikutuksen tuleviin isovanhempiin, vaikka sukunimi olisikin sinun!!! :D
Pärjäämisiä ja onnellista odotusta, tulee vielä sekin aika, että ihan oikeasti (usko tai älä) kaipaat odotusaikoja ja vauvan liikkeitä massussa!! Täällä silti odotellaan "poksahtamista" kuin kuuta nousevaa, maha on niin iso ja ahdistava. Viisi viikkoa pitäisi vielä kärvistellä :(
Zemppiä, zemppiä ja vielä kerran zemppiä sinne teidän suuntaan, asioilla on kuitenkin aina tapana jotenkin loksahtaa kohdalleen!!!!!