Hei!
Olisiko kohtalotovereita? Pistää niin toisinaan katkeraksi ja raskaaksi mielen, kun alkoholistivanhempi jyrää ja jyllää elämässäni, vaikka yritän mahdollisimman paljon elää omaa elämääni. Olisin niin halunnut vanhemmat, joiden kanssa jakaa elämäni asioita, mutta kun ei ole niin ei ole. Toisinaan en muista koko asiaa, mutta toisinaan ryven katkeruudessa toisten hehkuttaessa, vaikka ylennystä työpaikalla, kun vanhemmat ovat ylpeitä lapsistaan. Niin olisin minäkin halunnut, että joku olisi välittänyt koulumenestyksestäni, työpaikoistani taikka muista saavutuksistani ihanalla äidin ja isän ylpeydellä. Mutta ei. Minun roolini on vain kuunnella kaikki se P****A, mikä alkoholisti vanhemmalla on sanottavanaan huonona päivänä. Hyvinä päivinä hihhuloi missä milloinkin...raskasta.
Olisiko kohtalotovereita? Pistää niin toisinaan katkeraksi ja raskaaksi mielen, kun alkoholistivanhempi jyrää ja jyllää elämässäni, vaikka yritän mahdollisimman paljon elää omaa elämääni. Olisin niin halunnut vanhemmat, joiden kanssa jakaa elämäni asioita, mutta kun ei ole niin ei ole. Toisinaan en muista koko asiaa, mutta toisinaan ryven katkeruudessa toisten hehkuttaessa, vaikka ylennystä työpaikalla, kun vanhemmat ovat ylpeitä lapsistaan. Niin olisin minäkin halunnut, että joku olisi välittänyt koulumenestyksestäni, työpaikoistani taikka muista saavutuksistani ihanalla äidin ja isän ylpeydellä. Mutta ei. Minun roolini on vain kuunnella kaikki se P****A, mikä alkoholisti vanhemmalla on sanottavanaan huonona päivänä. Hyvinä päivinä hihhuloi missä milloinkin...raskasta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Soitapa nroon 019 739 679 Al-Anon Keskuspalvelu ja ota selvää missä lähin Al-Anon-ryhmä kokoontuu (alkoholistien läheisille tarkoitetut ryhmät tai käy www.al-anon.fi kotisivuilla tutustumassa mistä on kyse. Olen melko varma siitä että myös sinä voisit saada apua ongelmiisi.
osoitteesta http://www.al-anon.fi
osoitteesta:
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi
sekä valitset siltä otsikon: Alkoholistin Lapset
Moikka Moi!
Niinpä.. olen itse katsellut sitä menoa jo 15 vuotta ja ei loppua näy... Isä vetänyt äidin totaalisesti mukaansa. PAri kertaa käyneet kuolemaa lähellä erinäisistä syistä molemmat eikä mitään herätystä asiaan.. olen pitänyt itsestäni huolen 11 vuotiaasta asti.. eikä kumpikaan ole kiinnittänyt huomitota minun menestykseeni taikka saavutuksiini. Ainoastaan lapsenlapsi on saanut jotain huomiota.. mutta nyt 7 vuotias poika ei halua mennä isovanhempien luokse enää kylään koska ne ovat hänen mielestään outoja... lapseni ymmärtää jonkun verran asian mutta ei vielä kaikkea.. olen yrittänyt selittää asiaa.
Itselleni iski kriisi asiasta vasta 20 vuotiaana kun sain itse jälkikasvua ja aloin miettimään asioita enempi sekä vastuun tuleminen ym.. olen periaatteessa hylännyt vanhempani koska minun tekemiset taikka sanomiset eivät auta yhtään mitään.. en jaksanut enää kantaa huolta heistä.. ja soitella ja käydä katsomassa kuinka voidaan.. käyn joskus kylässä siellä vielä mutta yleensä se menee siihen haukkumiseen ja kuinka huono äiti olen etc. Vaikka tiedän oman itseni ja arvoni silti.. ei kukaan halua sellaista kuunnella... kerjään vaan kuulemma rahaa ja en osaa pitää itsestäni enkä muista huolta.. olen huora ja lumppu... kauniita sanoja oman isän suusta.
Helvetti..mitä minä olen tehnyt koko pienen ikäni... kantanut itse vastuun.. käynyt koulut loppuun... käyn töissä.. elämä on mallillaan.. olen kasvattanut suuremmoisen lapsen.. ja sitä asiaa ei ole kellään kiistäminen.
Olen sitä mieltä että asiaan ei auta muu kuin heittäytyä kylmäksi ja unohtaa koko ihminen.Äiti on ollut tärkeä ja rakas minulle.. isää en tule koskaan kaipaamaan... Se viina ja väkivalta jota olen katsonut... se saa kuolla sen ihmisen mukana. PISTE.
Ensimmäiset muistot tappeluista on n.4 vuotiaana.. kun sai vahingossa osani.. saappaasta päähän... myöhemmin.. tapahtui vaikka mitä.. 7 vuotiaana juoksin isän perässä laastarit kädessä... paikatakseni isäni pään,, koska äiti oli lyönyt häntä veitsellä... Viimeisin kerta kun isä on lyönyt minua on 2 kesää sitten.
Sellaista,, tiedän.. on paljon pahempaakin olemassa.. ja tapahtuu koko ajan.. mutta jokaisella ihmisellä on omat kriisit ja vaikeudet.. tuntui ne sitten toisesta kuinka pieniltä tahansa.
otan osaa niihin vaikeuksiin jota olette joutuneet käymään läpi.Mulla kävi pienenä niin
että "onneksi" vain isäni oli alkoholisti.äitini erosi siitä ja muutti toisen miehen luo, jonka kanssa minä en tullut ollenkaan hyvin toimeen. yksinkertaisesti ei kommunikoitu paljoa yhtään n. 11:een vuoteen. Oma isäni piti melko harvoin yhteyksiä. Soitteli yleensä aina kännissä silloin harvoin kun soitteli.
Nyt pelkään että itsestänikin on tulossa alkoholisti, sillä kun edellisenä vuonna ryyppäsin keskimäärin joka viikonloppu ja
joskus useita päiviä putkeen. Koulujen alettua
join muistaakseni 2 viikkoa putkeen niin
että 2-3 päivää siitä ajasta olin selvinpäin.
siinä on jo jotain alkoholismista kertovaa.
Eikä asiaa tietystikään auta että se ympäristö missä käyn koulua on erittäin paljon alkoholisoitunutta. Sitten jos kieltäytyy
lähtemästä mukaan juomaan jos joku kysyy niin leimautuu nynnyksi. Tiedän että tuo kuulostaa naurettavalta ja kyllä mä jo osaan sanoa ei noihin juttuihin, mutta jokin minussa itsessäkin sanoo että "tänään oot ansainnut ryyppäämisen".
Pahinta on että kännissä oltuani alan aina ajatella sitä miten tulevaisuudessani parantaisin itseäni (alkoholin lopettaminen, harrastukset jne.) tämä tapahtuu joka kerta!
Sitten kun olen selvinpäin niin näitä itsensäkehittämis ajatuksia tulee harvemmin, tyylillä että "en mä vielä sitä tee, ihan kohta"
Isäni kahdesta muusta veljestä yksi ei ole alkoholisti. Nyt kesällä en ole juonut kuin
"vain" 3 kertaa ja joka kerralla juomiseni on ollut humalahakuista. Kun koulut kohta taas
alkaa ja lähden sinne koulu paikkakunnalle
taas lukuvuodeksi asumaan, niin pelkään että
juomiseni jatkuu taas rajuna. aa-kerhoihin en mene sillä inhoan kaikkea ylimääräistä sosiaalista toimintaa. Ei sillä että niitä pelkäisin, en vaan pidä niistä. Juomisella on vaan
jotenkin helpompi tutustua uusiin ihmisiin jotka nytkin aloittaa koulunkäynnin siellä mun koulussa. Ja kännissä oleminen on niin kivaa.
Olen juuri hankkimassa paljon harrastuksia ja liittymässä kolmeen harrastuskerhoon mukaan, jos se vaikka jotenkin lievittäisi tilannetta. Kunhan ei alkoholi silti tulisi ja pilaisi tilannetta.
Eihän se tule, jos ei ota.
Vai hyppiikö pullosta suuhun. Ei ainakaan mulla. Itte piti kaataa..... höh.....ei tule
niin ei se oikeastaan tuon vaikeampaa olekaan..hmmm
Kerrot että "...eikä kumpikaan ole kiinnittänyt huomiota minun menestykseeni taikka saavutuksiini."
Alkoholistia kiinnostaa vain juominen, se että viinaa on saatavilla nyt ja huomenna...joka päivä. Kaikki vapaa-aika menee sen kanssa läträämiseen, koko elämä keskittyy alkoholin ympärille ja muulle ei jää tilaa. Niin vahva on riippuvuus vaikka monet alkoholistit käsittääkseni toivovat raitistumista ja toisenlaista elämää.
Pelkkä toivo ei auta eikä pelkkä hoitokaan, eivätkä lähimmäisen neuvot, ei uhkailut eikä kiristys, ei mikään. Ajatus raitistumisen pitää syntyä alkoholistin omassa, viinan runtelemassa päässä, aivokopassa. Ja vahva halu raitistua, tosi vahva. Muuten elämä jatkuu samanlaisena, yleensä koko aika pahempana hautaan saakka.
Liiallinen juopottelu muuttaa persoonallisuutta ja aiheuttaa agressioita. Se kuuluu juopon elämään kiukutella kuin pikkulapsi ja asiaton käytös. Koko juopon lähipiiri kärsii: äidit, isät, siskot, veljet, kummit, työtoverit, naapurit, meitä on koko joukko. Niin se vain on.
Elä sinä omaa elämääsi. Jos haluat vertaistukea tai muuta keskusteluapua, laitan tähän yhteystietoja
http://www.tukiasema.net/auttajat.asp
Kiitos, oli kiva lukee tarinas! :)
Mun poikaystävällä on vissiin sama ongelma. Sillo ku tapasin sen, vuos sitte, se joi joka vkloppu ja viikolla viel pari päivää.. Ja kunnolla pään sekasin!! ..Meiän ekoilla treffeilläki! Sen kaikki kaverit on samanlaisia ja niitä on PALJON! Ku oliski joku fiksu kaveri sillä, niin olisin iloinen! Mutta ku ainoo keino pitää se poissa juomisesta on viettää kaikki vapaa-aika sen kanssa. Tosi raskasta ku ei pysty elää normaalisti ku pelkää koko ajan, et taas se lähtee baarii. Onhan toi juominen paljon vähentyny, kerran viikossa varmaa keskimäärin, milloin milläkin tekosyyllä, joskus tulee parin viikon putkia, ku on lomalla ja sen sisuskalut on iha paskana sen jälkee!
En pysty kokonaan koskaan luottamaan siihen. Aina ku se retkahtaa, ni mun refleksi on jättää se. Sit se kuitenki saa mut leppymään parin päivän päästä ja lupaa muuttua. Sanoo, ettei se muutos hetkessä käy, ja mun pitäis tukee vaan sitä. Mut ku en osaa! En ymmärrä yhtään sen tunteita. Mistä toiki on sitte lähteny ja miten sen sais lopetettuu. Mihkään AA-kerhoihin se ei tuu menee! Sen äiti on ex-juoppo ja isä kuoli ku se oli nuori. Vaikuttaa varmaa jotenki, luulis vaan et päinvastoin. Itelläni on oma veli ja vaari alkkiksii, mut muut perheestä ja suvusta on raittiita. Vanhemmat tuskin juo ollenkaa.
Aikasemmin mä join pari-kolme kertaa kuussa, niinku normaalit nuoret, mutta tän suhteen aikana mä oon alkanu vihaa alkoholia ja inhoa kaikkia jotka sitä käyttää, koska se on mun ja mun kullan välissä aina. Oon viimex juonu viime uutena vuotena ja tunnen itteni tosi tylsäx ja epänormaalix, ku en juo. Mua ei vaan kiinnosta!! Siitä tulee niin pahat fiilikset. Baarissaki ku istuu selvinpäin ja kattelee muita niin alkaa oksettaa.
Poikaystävälläni on paljon ideoita tulevaisuudelle, esim. koulun käynti loppuun, ja hankkii koulutus työhön mitä haluu tehdä ja oman yrityksen perustaminen. Mutta mitään ei saa tehdyksi. Ja se tarttuu! Itestäni on tullut tosi laiska ja ei välitä itestäni enään niin paljon ku pitäis. Kaikki energia menee poikaystävääni! Olen yrittänyt päästä eroon suhteesta,mutta kun välittää niin paljon! Ja haluu että toinen muuttuu! Ja heti! Ei jaksa niitä pettymyksiä enää!!
Alkoholisti hän myöntää olevansa joskus, mutta useimmin väittää minun liioittelevan. Mikäs siinä! Joka päivä hän joutuu taitelemaan sitä vastaan, kun joku kavereista on lähdössä ulos, sama se mikä päivä on ja huomen aamulla töitä. Ja miten uskomattoman vaikeeta on sanoa EI! Joten parempi, aina käytetty, tapa on jättää vastaamatta puhelimeen.
Tälläkin hetkellä hän on jossain ulkona juomassa. Suutuin taas kun oli juonnut 4 tuoppii päivällä ja halus lainata autooni, vaikka ei omista edes korttia. Eikä ymmärtänyt miks suutuin! Tällä hetkellä haluun vaan huutaa sille päin naamaa ja jättää taas!! Tiedän saavani paremman poikaystävän jonka kanssa olisi edes tulevaisuutta, mietinhän sitä joka viikonlopun jälkeen. Mutta on vaikeaa olla välittämättä!!
osoitteeseen:
httP://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi
Siellä on asiallista tietoa.
Kiva viesti! Ja niin tosi. Muistapa tämä, nimim. poika82 (tsemppiä Sulle!) ja kaikki muutkin, jotka liikajuomisianne selittelette milloin milläkin. Niitähän löytyy aina - tuhat puolustusta yhtä syytöstä kohden.
HÖRHÖR; lievensit ärtymystäni huomattavasti kaupungin yössä kännääviä ihmisiä ja heidän örinöitään kuunnellessani (ikkunaa ei voi tässä helteessä sulkea ja korvatulppia en omista).
Moi! Kavarisi käytös tuntuu tutulta, kun itekkin olin vakavasti riippuvainen. Siltä tarinasi juuri kuulostaa. Sanottiin, että mun kaltaisilla on vain kaksi vaihtoehtoa - täysraitis tai sitten muutaman vuoden kuluttua täysmudassa. Annan aika jyrkän neuvon, mutta älä riko elämääsi juopolla. Tilanne vain huononee ajan mittaan, jos hän rakastaa olutta enemmän kun Sua. Tilanne ei tule itsestään paranemaan. Alkoholi sitoutuu alitajuntaan, joten siitä on miltei mahdoton vain tahdonvoimilla päästää eroon. Yritin itse muutamia kertoja, mutta tuloksetta. Lopulta auttoi vaan kuolemanpelko - sain ruiskeen, jonka jälkeen muuttuu alkoholi kehossa myrkyksi - en mene kokeilemaan. Sain siitä päivästä uuden elämän, todellakin! Työ- ja perhesuhteet kunnossa, eikä enää painavaa syyllisyydentuntoa, jonka on upotettava seuravaan lasilliseen. Voin taas itseeni luottaa! Semmoista subjektiivista kannanottoa Tallinnasta.
Moi! Kiitos kokemuksestasi!! On pakko vielä kysyä sulta, että nyt kun et juo enää, niin tuleeko lipsahduksia yhtään tai kaipaatko sitä humalaa?
Oon nyt jättänyt poikaystäväni 2 viikkoa sitten, mutta nähtiin tänään (oli muuten ryypänny sen koko 2 viikkoo, ku ei ollu muuta tekemistä). Huusin sille paljon asioita mitä oon miettiny siitä, aika vahvasti tuli sanottua. Mutta hyvää teki mulle! Se ei alux ymmärtäny, et sanoin ne asiat vaan, koska välitän niin helvetisti! Ihmetteli vaan mix halun olla niin ilkee. Mutta tekstiviesti tuli sen jälkeen kun lähin "sä maailman paras nainen". Oli kuulemma tehny hyvää kuulla kuinka paska jätkä se oli. :p
En ala suhteeseen sen kanssa enää, ennen ku Mä oon tärkeenpi ku se viina! Mutta tukee haluan sitä, jos se haluu muuttua. Onko viisasta, mitä mieltä oot? Pelkään vaan, että satutan, jos elättelen toiveita meistä ja tuun kuitenki pettyy. En pysty tunteitani kieltää, tietenkään.
Miten sun kaverit sitten, ryyppäskö ne paljon sun kans, vai oliko sulla kavereita joiden kans pystyit aina olee selvinpäin? Kun eniten mua huolestuttaa se asia, ettei mun poikaystävällä (siis ex- poikaystävällä) ole kavereita jotka olis normaaleja. Ne ryyppää kaikki! Ja jos haluu päästä juomisesta eroon, tarkottaa se sitä, et kavereita se tuskin pystyy enää näkee. Ja se on aika paljon pyydetty!! Ne on koko elämänsä tuntenu toisensa. Onko samanlaista kokemusta?
Ei ole ajokorttia`?...vaihda nyt ihmeessä kaveria ja kaveripiiriä....ikävyyksiä tulee..lupaan sen varmasti!
Ihan kun omaani oisin lukenu. Todella ahdistavaa, ja kun se kaikki kulkee mukana koko loppu elämän:,(