Yrittäjämyönteisin paikkakunta?

Mietin sitä, että mikähän olisi Pohjois-Savon yrittäjämyönteisin paikka ja onhan se myönnettävä, että Kiuruvesihän se, ei siitä pääse minnekään. Kävin Kiuruvedellä alkuviikosta ja totesin, ettei yrittäminen olisi kiinni ainakaan toimitiloista. Niitä riittää Kiuruvedellä.
Tässä muutama esimerkki, täydentäkää tai korjatkaa, jos olen väärässä:

1.   ABC : kaksi tyhjää liikehuoneistoa, joissa on toimintaa Vihreiden niittyjen aikaan
2.   Siperian valinnan liikehuoneisto: Kalustetapa antoi ystävällisesti tilaa kuntaan yritystään mahdollisesti siirtävien iloksi.
3.   Nivankulma: en äkkiseltään muista, toimiiko siinä hihhuleiden kirpparin lisäksi mitään muuta. Yläkerrassa toimii muutama pienyritys. Citykäytävä olisi siis käytettävissä kokonaisuudessaan.
4.   Valtion virasto: Kellopuoti luovuttaa ystävällisesti keskeisimmät tilat uusien yrittäjien käyttöön. Saman tempun on käräjäoikeus, verottaja ja osin poliisi tehnyt jo vuosia sitten.
5.   Kopin talo: tilitoimiston naapuriksi mahtuisi. Voisi perustaa vaikka pankin.
6.   Toritalo: Tyhjää liiketilaa keskellä toria!!!
7.   Tiimarin naapuriinkin saattaisi mahtua
8.   Osuuspankin talossakin olisi liiketilaa ja ihan katutasossa.
9.   Sähkötyön talo: Nordea pitää konttoriaan, muuten tila taitaisi olla vuokrattavissa. Onkohan Nordea vielä pitkään Kiuruvedellä?
10.   Peltolan liiketaloonkin mahtuisi ja pääkadun varrelle.
11.   Lempisen liiketaloonkin mahtuisi pizzerian naapuriksi.
12.   Linja-autoasemallekin mahtuisi yrittämään, ainakin tilojen puolesta.
13.   Kämäräinenkin miettii eläkkeelle jäämistään.
14.   Kangaskaupan liiketilatkin saattaisi olla käytettävissä

Kuka vielä epäilee Kiuruveden yritysmyönteisyyttä? Toissa vuonna yrittäjämessujen tiimoilta julistettiin, että Kiuruveden yrityksillä menee paremmin, kuin koskaan. Kuinkahan hyvin Kiuruvedellä menee sitten, kunhan nämäkin liiketilat saadaan täytettyä?
111077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olet oikeassa. ei mulla ole sanottavaa. Kiuruvesi on paska kylä.Ei ole mikään kaupunki.

Äänestä
  • Kiuruveestä kaapunti.Kunnajohtajasta,tietysti kepulaesesta,suatiin kaapunninjohtaja. Ja palakkoo sem mukkaa.Kepun mafija se tämän tekj.Nyt ee tiällä oo ennee mittää.Kaekki pakenoo kun pillu hetekasssa.

    Äänestä

Mitenkäs esim puuhautomot? Onko levytehtaan hallissa nykysin mitään? Ja hautomon toisessakin rakennuksessa tyhjää?

Ja uutta haahuillaan, että pitäisi halli rakentaa. Sitten houkutellaan niihin vain joitakin koijareita, jotka pysyy paikkakunnalla muutaman kuukauden, kerää avustukset taskuun ja häipyy

Äänestä
  • Ongelma onkin se että tilaa olisi PUUalan yrityksille. Metalliteollisuuden käyttöön sopivia ei ole vapaana. Jos olisi ollut esim. muutamia vuosia sitten, olisi ehkä vapokin tulipalon jälkeen jatkanut hyvässä nousussa ollutta konepajatoimintaa. Nyt kaavailtu uusi tila tulisi enimmäkseen Wärtsilälle, jonka toiveita Kiuruveden kaupungin kannattaakin kuunnella herkällä korvalla. Jos se nimittäin pistäisi pillit pussiin, siinä ei enää auttaisi puoli kilometriä pitkät navetatkaan.

    Äänestä

  • Olet oikeassa kyllä tälle herneen pyörittäjälle olisi ollut tiloja , mutta utta pitää rakentaa, ja taas on tyhjiä tiloja. Oletteko ajatellut mitä niiten lämmitys ynnä muut kulut on vuodessa, nillekin rahoille olisi tärkeämpääkin käyttöä kuin antaa mennä harakoille. VITUTAA KOKO KIURUVESI, kylä eikun tyhjenee.

    Äänestä

Sama juttu tyhjien toimitilojen suhteen on Keiteleelläkin, kantsii käydä tsekkaamas ohimennen.

Äänestä

jyrätä vaikka maan tasalle, kunhan Kellopuoti muuttaa uusiin tiloihin. Eihän tuommoinen 60-luvun kompleksi kelpaa nykyään oikein mihinkään, tilalle vaikkapa puistoa tai kunnon tornitalo! :)

Mutta noista tyhjistä liiketiloista, eihän se nyt voi olla vaikuttamasta, että paikkakunnalta on muuttanut pois useampi tuhat henkeä parissa vuosikymmenessä. Maailma muuttuu muutenkin, monet palvelut on nykyisin saadavilla netistäkin. Vaan viime kädessähän se on meistä paikkakuntalaisista kiinni, käytämmekö lähipalveluja vai ei.

Äänestä

miksiköhän täällä on tyhjiä toimitiloja..? johtuskohan siitä että täällä mikään yritys kannattaa kun ne tietyt jotka on pystyssä mutta on täällä yritetty vaikka mitä mutta aina ne lopettaa toimintansa ja lähtevät..Itse en ainakaan rupeaisi Kiuruvedelle yrittämään kun tietää ettei se kannattaisi...mut tervetuloa yrittämään jos sitä oikeesti haluaa...

Äänestä
  • Muuta Iisalmeen yrittäjäksi, siellä sua esim. Puutarhurit valtavat tuet valtiolta ja sitten suavat monet pittee pimmeen ulkolaisen työvoiman siihen piälle vielä lahjaksi.

    Äänestä

Katteus ja pahat puheet ajaa muualta tulleet yrittäjät pakosalle.
Jos ei oo jonkun serkku tai muu sukulainen ei käy yhtään asiakasta.
Asiakaspalvelu on melko huonoa useissa liikkeissä.Naamaan katotaan onko asiakas rikas talon emäntä tai jussi, niin sitten kyllä löytyy palvelua.
Muualta muuttaneet ei ikinä pääse mukkaan "sisäpiiriin" ja aikansa oltuaan ahistuvat
ja luovuttavat.
Hyvä, että nuoret lähtee maailmalle, jos eivät halua lomittaa tai jäädä kortistoon.

Äänestä

Kylläpä tuntuu olevan tuleville pakolaisille paljon yöpymistilaa.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_8976 kirjoitti:

Mietin sitä, että mikähän olisi Pohjois-Savon yrittäjämyönteisin paikka ja onhan se myönnettävä, että Kiuruvesihän se, ei siitä pääse minnekään. Kävin Kiuruvedellä alkuviikosta ja totesin, ettei yrittäminen olisi kiinni ainakaan toimitiloista. Niitä riittää Kiuruvedellä.
Tässä muutama esimerkki, täydentäkää tai korjatkaa, jos olen väärässä:

1.   ABC : kaksi tyhjää liikehuoneistoa, joissa on toimintaa Vihreiden niittyjen aikaan
2.   Siperian valinnan liikehuoneisto: Kalustetapa antoi ystävällisesti tilaa kuntaan yritystään mahdollisesti siirtävien iloksi.
3.   Nivankulma: en äkkiseltään muista, toimiiko siinä hihhuleiden kirpparin lisäksi mitään muuta. Yläkerrassa toimii muutama pienyritys. Citykäytävä olisi siis käytettävissä kokonaisuudessaan.
4.   Valtion virasto: Kellopuoti luovuttaa ystävällisesti keskeisimmät tilat uusien yrittäjien käyttöön. Saman tempun on käräjäoikeus, verottaja ja osin poliisi tehnyt jo vuosia sitten.
5.   Kopin talo: tilitoimiston naapuriksi mahtuisi. Voisi perustaa vaikka pankin.
6.   Toritalo: Tyhjää liiketilaa keskellä toria!!!
7.   Tiimarin naapuriinkin saattaisi mahtua
8.   Osuuspankin talossakin olisi liiketilaa ja ihan katutasossa.
9.   Sähkötyön talo: Nordea pitää konttoriaan, muuten tila taitaisi olla vuokrattavissa. Onkohan Nordea vielä pitkään Kiuruvedellä?
10.   Peltolan liiketaloonkin mahtuisi ja pääkadun varrelle.
11.   Lempisen liiketaloonkin mahtuisi pizzerian naapuriksi.
12.   Linja-autoasemallekin mahtuisi yrittämään, ainakin tilojen puolesta.
13.   Kämäräinenkin miettii eläkkeelle jäämistään.
14.   Kangaskaupan liiketilatkin saattaisi olla käytettävissä

Kuka vielä epäilee Kiuruveden yritysmyönteisyyttä? Toissa vuonna yrittäjämessujen tiimoilta julistettiin, että Kiuruveden yrityksillä menee paremmin, kuin koskaan. Kuinkahan hyvin Kiuruvedellä menee sitten, kunhan nämäkin liiketilat saadaan täytettyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu