Moi!
Tuli mieleeni kirjoittaa tänne omat kokemukseni yläasteajoilta ja esittää samalla kysymykseni tytöille ja miksei myös "aikuistuneille tytöille".
Kävin yläastetta n. 15 vuotta sitten ja sain silloin kokea ainakin omasta näkökulmastani kiusatuksi joutumista. Olin mielestäni aika tavallinen oppilas; pukeuduin tavallisesti, olin käytökseltäni aika tavallinen, pärjäsin koulussa hyvin, mutten ollut varsinaisesti mikään hikari. Keskiarvoni oli siis siinä 8,5 - 9 nurkilla. En myöskään ollut mielestäni mikään nörtti, vaikka kai sekin on vähän makuasia. Nykyään olen korkeasti koulutettu ja arvostetussa asemassa työtehtävissäni. Fyysiseltä kooltani olen aina ollut luokkani pisimpiä ja nyt aikuisena olen reilut 190-senttinen.
Se oli oikeastaan 8 - 9 -luokilla, kun luokallamme poikia oli vain muutama. Osa luokan tytöistä kohteli minua niin, että ainakin itse koin sen kiusaamiseksi. Se oli mm. sellaista porukassa kikattelua, joka selvästi oli minulle naureskelua ja tarkoitettukin huomattavakseni. Samoin siihen liittyi erilaisia kommentteja kaikenlaisista henkilökohtaisuuksista, penaalini varastamista ja sen töhertelyä ym. Kaikkein rankin vaihe oli se, kun luokkamme muut pojat oli TETissä, ja jouduin olemaan pari viikkoa yksin näiden tyttöjen kanssa.
Itse koin varsinkin sen naureskelun todella raskaana, kun olin tavallaan puolustuskyvytön enkä oikein tiennyt, mihin se liittyy ja onko siihen oikeasti jotain aihetta. Näihin aikoihin ja sen jälkeenkin olen jännittänyt esiintymistä tosi paljon ja se häiritsee elämääni oikeastaan vieläkin jonkin verran, 15 vuoden jälkeen. Ehkä nimittäin alitajuisesti jännitän sitä, että minulle naureskellaan, oli siihen sitten jotain syytä tai ei.
Vaikka kiusaaminen ei ehkä kaikista kuulosta hirveän pahalta, niin ainakin itse koin sen 14 - 15 -vuotiaana herkässä murrosiän vaiheessa tosi vakavalta. Nyt aikuisenahan huomaan, etten asiasta niin paljon välittäisikään, mutta silloin asia oli toisin.
Olenkin asiaa miettinyt paljon ja pohtinut muun muassa näiden tyttöjen motiivia tehdä sitä. Samoin olen miettinyt sitä, tajusivatko nämä tytöt ylipäätään kiusaavansa minua, ja sitä, ymmärsivätkö he, mitä seurauksia tällaisella toiminnalla oli. Luulisin osaavani itse vastata viimeisimpään, kun arvelen, että seurauksia he eivät osanneet arvata.
Kysynkin nyt teiltä, sekä nykyiset että aiemmat yläasteikäiset (vai onko se nykyään yläkoulu???)tytöt, mitä arvelette tällaisten tyttöjen motiivina olleen. Oliko syynä ihan oikeasti kiusaamisen halu jostain syystä? Vai oliko syynä joku muu, esim. "rakkaudesta se hevonenkin potkii" -tilanne, jossa tyttöjen käytös vaikutti ihan muulta kuin se olikaan.
Samalla muistuttaisin kaikkia, jotka tätä lukevat, siitä, että varsinkin murrosikävaiheessa nuoren itsetunto saattaa olla tosi heikko. Sen takia moni asia, joka ei ehkä ole tarkoitettukaan kiusaamiseksi, saattaakin uhrin kokemana olla sitä, ja siitä voi olla vakavat seuraukset, joiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän.
Samoin jos jollakin on joitakin omia kokemuksia vastaavista tilanteista, niin niistäkin voi ketjuun kirjoitella. Ennen kaikkea minua kuitenkin kiinnostaa teini-ikäisten tyttöjen (nykyisten tai entisten) ajatukset tällaisessa tilanteessa, kun en poikana/miehenä ole välttämättä osannut niitä tulkita.
Kiitos kaikille asiallisen vastauksen laittaville ja tsemppiä kiusatuksi joutuneille!
Tuli mieleeni kirjoittaa tänne omat kokemukseni yläasteajoilta ja esittää samalla kysymykseni tytöille ja miksei myös "aikuistuneille tytöille".
Kävin yläastetta n. 15 vuotta sitten ja sain silloin kokea ainakin omasta näkökulmastani kiusatuksi joutumista. Olin mielestäni aika tavallinen oppilas; pukeuduin tavallisesti, olin käytökseltäni aika tavallinen, pärjäsin koulussa hyvin, mutten ollut varsinaisesti mikään hikari. Keskiarvoni oli siis siinä 8,5 - 9 nurkilla. En myöskään ollut mielestäni mikään nörtti, vaikka kai sekin on vähän makuasia. Nykyään olen korkeasti koulutettu ja arvostetussa asemassa työtehtävissäni. Fyysiseltä kooltani olen aina ollut luokkani pisimpiä ja nyt aikuisena olen reilut 190-senttinen.
Se oli oikeastaan 8 - 9 -luokilla, kun luokallamme poikia oli vain muutama. Osa luokan tytöistä kohteli minua niin, että ainakin itse koin sen kiusaamiseksi. Se oli mm. sellaista porukassa kikattelua, joka selvästi oli minulle naureskelua ja tarkoitettukin huomattavakseni. Samoin siihen liittyi erilaisia kommentteja kaikenlaisista henkilökohtaisuuksista, penaalini varastamista ja sen töhertelyä ym. Kaikkein rankin vaihe oli se, kun luokkamme muut pojat oli TETissä, ja jouduin olemaan pari viikkoa yksin näiden tyttöjen kanssa.
Itse koin varsinkin sen naureskelun todella raskaana, kun olin tavallaan puolustuskyvytön enkä oikein tiennyt, mihin se liittyy ja onko siihen oikeasti jotain aihetta. Näihin aikoihin ja sen jälkeenkin olen jännittänyt esiintymistä tosi paljon ja se häiritsee elämääni oikeastaan vieläkin jonkin verran, 15 vuoden jälkeen. Ehkä nimittäin alitajuisesti jännitän sitä, että minulle naureskellaan, oli siihen sitten jotain syytä tai ei.
Vaikka kiusaaminen ei ehkä kaikista kuulosta hirveän pahalta, niin ainakin itse koin sen 14 - 15 -vuotiaana herkässä murrosiän vaiheessa tosi vakavalta. Nyt aikuisenahan huomaan, etten asiasta niin paljon välittäisikään, mutta silloin asia oli toisin.
Olenkin asiaa miettinyt paljon ja pohtinut muun muassa näiden tyttöjen motiivia tehdä sitä. Samoin olen miettinyt sitä, tajusivatko nämä tytöt ylipäätään kiusaavansa minua, ja sitä, ymmärsivätkö he, mitä seurauksia tällaisella toiminnalla oli. Luulisin osaavani itse vastata viimeisimpään, kun arvelen, että seurauksia he eivät osanneet arvata.
Kysynkin nyt teiltä, sekä nykyiset että aiemmat yläasteikäiset (vai onko se nykyään yläkoulu???)tytöt, mitä arvelette tällaisten tyttöjen motiivina olleen. Oliko syynä ihan oikeasti kiusaamisen halu jostain syystä? Vai oliko syynä joku muu, esim. "rakkaudesta se hevonenkin potkii" -tilanne, jossa tyttöjen käytös vaikutti ihan muulta kuin se olikaan.
Samalla muistuttaisin kaikkia, jotka tätä lukevat, siitä, että varsinkin murrosikävaiheessa nuoren itsetunto saattaa olla tosi heikko. Sen takia moni asia, joka ei ehkä ole tarkoitettukaan kiusaamiseksi, saattaakin uhrin kokemana olla sitä, ja siitä voi olla vakavat seuraukset, joiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän.
Samoin jos jollakin on joitakin omia kokemuksia vastaavista tilanteista, niin niistäkin voi ketjuun kirjoitella. Ennen kaikkea minua kuitenkin kiinnostaa teini-ikäisten tyttöjen (nykyisten tai entisten) ajatukset tällaisessa tilanteessa, kun en poikana/miehenä ole välttämättä osannut niitä tulkita.
Kiitos kaikille asiallisen vastauksen laittaville ja tsemppiä kiusatuksi joutuneille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Samalla muistuttaisin kaikkia, jotka tätä lukevat, siitä, että varsinkin murrosikävaiheessa nuoren itsetunto saattaa olla tosi heikko. Sen takia moni asia, joka ei ehkä ole tarkoitettukaan kiusaamiseksi, saattaakin uhrin kokemana olla sitä, ja siitä voi olla vakavat seuraukset, joiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän."
Tää oli erittäin hyvä pointti joka kaikkien olisi syytä muistaa!
Mut itse asiaan. Olen itse aikuistunut tyttö ja kiusaaminen oli itsellenikin tuttu juttu. Aluksi niin että minua kiusattiin, sitten niin että aloin puolustamaan muita kiusattuja. Ihan vain siksi, etten halunnut että kukaan joutuisi kokemaan samoja tunteita kuin minä jouduin tuntemaan kiusaamisen takia. Ja joitakin syitä kiusaamiseen näytti löytyvän, mutta millaisia...
Syyt ei ole kiusatussa (vaikka tietysti niin ne kiusaajat ja sivustakatsojat eli kiusaajalle äänettömän tukensa antavat haluavatkin uskotella), vaan kiusaajissa. Kiusaaminen voi olla oman pahan olon lievittämistä, oman itsensä pönkittämistä tai ihan vain "viatonta" hupia.
Yllättävän usein kyseessä on "viaton" hupi jota kiusaajat harrastavat. Tämä tuntuu olevan todella yleistä tyttö-kiusaajilla. On hauskaa ottaa joku silmätikuksi ja tehdä kaikkia pikku jekkuja (tavaroiden piilottelua, penaalin/takin/koulukirjan sotkemista, herjaavia viestejä...) ihan vain oman päivän piristämiseksi. Ja onhan se "hauskaa" katsoa miten toinen reagoi mihinkin. Yksi suosittu tapa pitää hauskaa on supitella ja hihitellä kohteen nähden tai katsella tätä merkitsevästi ja sitten purskahtaa hillittömään nauruun kun tämä tekee jotain. Sillä ei ole väliä mitä tämä on tehnyt aiheuttaakseen naurunpuuskan.
Yksi todellisen elämän esimerkki on tilanne, missä kiusaava tyttöryhmä on puhunut siitä millä tavalla heidän kiusauksen kohteensa käyttäytyy koulun ruokalassa. Ja sitten he kyttäävät tätä koko ajan alkaen jonottamisesta pöytään istumiseen ja supisevat koko ajan ja tirskuvat tämän tekemisille. Ja kaikki mitä kohde tekee aiheuttaa tietysti tirskuntaa, vaikka edessä oleva tekisi juuri samalla tavalla.
Minun oli ja on edelleen vaikea tajuta tätä kevyttä suhtautumista kiusaamiseen, muka hauskaa jne. Aivan hirveää kiusaamista se on. Monet nuoret ovat niin itsekkäitä (jonkinlainen itsekäs ajattelu kuuluu nuoruuteen, muttei silloinkaan pitäisi unohtaa empatiaa) etteivät tajua miten kauhealla tavalla he käyttäytyvät.
Ja sitten jos menee suoraan kysymään, että miksi te kiusaatte, niin kyllähän he ovat ymmällään. Mitä? Enhän minä kiusaa, vähän vain pidin hauskaa. Tai että pakkohan sille on nauraa kun muutkin nauravat, en halua olla tosikon maineessa tai että mulle alettas nauraa jos en muiden mukana. Eli ei oteta vastuuta. Tai ehkä ei edes täysin tajuta miten ilkeää käytöstä se on ja miltä se tuntuu päivästä toiseen tehtynä.
Ja se "leikillään" sana mitä kiusaamisen yhteydessä usein kuulee käytettävän, on ihan hanurista. Kaikkea voi tehdä ja sanoa kunhan vain tekee sen leikillään. Silloin ei oikeasti katsos tee mitään eikä tartte ottaa vastuuta. Mistä lienevät oppineen, että leikillään tehtyä ei lasketa. Sainpas muuten idean, voisinpas lähteä vaikka ryöstään pankin ihan leikillään, ei mua voitas mistään syyttää kun ihan leikillään sen tekisin ja sit jos onnistuisin niin ihan leikillään mä niitä rahoja kuluttelisin.
Eli mikäköhän oli niillä sua kiusanneilla tyttösillä motiivina? Ken tietää... Täytys mennä niitten tyttösten pääkoppaan. Se ei auttaisi vaikka kuinka kertoisit itsestäsi ja laittaisit valokuvia ja pari dokkariakin itsestäsi tähän taustatiedoiksi. Enemmän auttaisi kun tietäisi jotain niistä tytöistä...
Sinä olit vain sopivasti kohdalla. Ja kun joku kerran valikoituu kohteeksi, niin ikävä kyllä se on sitä jatkossakin. Ehkä se oli hauskaa leikkiä ja tarjosi väylän purkaa epävarmuuden tunteita. Ja se että luultavasti näytit hölmistyneeltä tai kiusaantuneelta (niin kuin kuka tahansa normaali ihminen siinä tilanteessa) niin sehän vain ruokki entisestään kiusaamista.
No, täytyy myöntää että toisinaan kiusaamisen syy löytyi kiusatusta itsestään (änkytys, ujous ja punastelu, pahan hajuiset ja rikkinäiset vaatteet, lihava, laiha, pitkä, outo koti, liian hyvä jossakin...) - MUTTA ei se tällöinkään olisi oikeuttanut kiusaamiseen. Mutta suurimmassa osassa kiusaamista syytä ei löytynyt... Tai tietysti näitä keksittyjä syitä... Näin niissä jutuissa mistä tiesin.
Siis eihän kiusaaminen syytä tarvitse vaan halun kiusata! Kyllä ne pikkuseikat aina siinä järjestyy, siis kohde ja "syy".
... tollaset ei oo kivoja... oon tyttö, mut kyllä tota on täälläki päin ollu... muhun kohdistuen. Kyllä se sattuu - kaikki sattuu. Voi tuntuu ku lukee tollasta et "eihän toi oo mitään" mut kyl se on... ... ja kyl se sattuu... motiiveja en tiedä... ite en kyllä usko tohon "rakkaudesta se hevonenki potkii" -mahdollisuuteen... vaikka tietty toivon, etteivät tarkottaneet sitä pahalla... tsemppiä sinneki päin myös... kyl mä ainaki aion kestää ja pukkia muitaki eteenpäin sen minkä kykenen... vaikka sit täällä.