Mulla on niin paha olla kokoajan! En halua enää elää päivääkään. Ja toisalta taas haluan.
Mulla on niin yksinäinen olo. En pysty tekemään kaikkea sitä mitä multa odotetan. Miksi en saa vaan olla? En jaksa enempää.
Miksi en saa ikinä itkeä rauhassa? Ja miksen anna itselleni lupaa olla heikko??! Kun joku kysyy miten voin, tiuskaisen vaan että ihan hyvin, älä kysele, vaikka oikesti haluaisin vuodattaa tämän kaiken tuskan johonkin. Ja jos joku yrittää halata, niin jännityn ja työnnän halaajan pois, vaikka oikesti haluaisin, että joku halaisi mua oikein lujaa, oikein puristaisi mut itseään vasten ja vakuuttaisi, että kaikki järjästyy. MIKSI MÄ TEEN NIIN!
Mä vihaan itteäni yli kaiken. Mä en ansitse elää enkä olla täällä muiden taakkn. Toivon vaan että kuolisin pois, kun olen liian heikko itse itseäni tappmaan. Onneton säälittävä tapaus.
Anteeksi kaikille jotka tämän joutuivat lukeman.
Mulla on niin yksinäinen olo. En pysty tekemään kaikkea sitä mitä multa odotetan. Miksi en saa vaan olla? En jaksa enempää.
Miksi en saa ikinä itkeä rauhassa? Ja miksen anna itselleni lupaa olla heikko??! Kun joku kysyy miten voin, tiuskaisen vaan että ihan hyvin, älä kysele, vaikka oikesti haluaisin vuodattaa tämän kaiken tuskan johonkin. Ja jos joku yrittää halata, niin jännityn ja työnnän halaajan pois, vaikka oikesti haluaisin, että joku halaisi mua oikein lujaa, oikein puristaisi mut itseään vasten ja vakuuttaisi, että kaikki järjästyy. MIKSI MÄ TEEN NIIN!
Mä vihaan itteäni yli kaiken. Mä en ansitse elää enkä olla täällä muiden taakkn. Toivon vaan että kuolisin pois, kun olen liian heikko itse itseäni tappmaan. Onneton säälittävä tapaus.
Anteeksi kaikille jotka tämän joutuivat lukeman.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mullakin on ollu 2 masennusta ja taas tuntuu pukkaavan. Mullakin oli silloin pahimpina aikoina ja on edelleen hemmetinmoinen itsesyyttely päällä. Minäkään en kykene tänäkään päivänä tekemään työtä. Minustakaan ei ole mitään hyötyä tälle yhteiskunnalle, mutta yritän jaksaa. Söin aikanani lääkkeitäkin, mutta ei niistä mulle ollut apua, päinvastoin. Lopetin tapaamisetkin psykologien kanssa, oli täysin hyödytöntä. Miksi ihmiset on lyötävä samaan muottiin?? Miksi kaikkien pitäisi jaksaa samalla tavalla? Miksi ihminen ei saa olla tosiaan heikko? Ei vain saa, se on tämä yhteiskunta joka meidät itseasiassa sairastuttaa. Tämä yhteiskunta on niin sairas, että ajatteleva ihminen masentuu aivan varmasti. Itse yritän olla ajattelematta miten paska paikka tämä maailma tosiasiassa on. En käy vierailuilla missään enkä pidä sukulaisiin tai tuttaviin yhteyttä. Ei minun ole pakko! Minä saan öljöttää kotonani jos haluan, ei sitä voida kieltää!
Ajattelin siksi kirjoittaa omia ajatuksiani, koska tiedän kokemuksesta että nuo "mene hoitoon" "koita jaksaa" ym paska ei auta pätkän vertaa! Itse romahdin silloin aikoinani ja siitä lähtien olen antanut itselleni luvan olla myös heikko ja opin jopa itkemään. Ja olen mies. Ja itku helpottaa suunnattomasti!
Minäkään en muuten oikeastaan tiedä miksi elän ylipäätään täällä? Kai vielä jossakin syvällä sisimmässäni toivon parempaa tulevaisuutta. Ja minun onneni on tietenkin rakkaat lapseni jotka ovat pitäneet minut elämässä kiinni
Itkusilmämies, lue mitä minulla on kerrottavani ja tee johtopäätöksesi elämästäni vasta sen jälkeen. Minäkö pumpilissa kasvanut, täydellinen ihminen?? Pahastuin kuinka kehtaat edes väittää sellaista. Mitä sinä todella tiedät minusta?
Minäkin olin vielä muutama vuosi sitten samassa pisteessä. Ei ollut olemassa minua, vain kuori joka yritti pitää yllä kulisseja ehjästä, tasapainoisesta nuoresta naisesta. Oli pakko jaksaa vaikka sitten mielenterveyden uhalla. En pitänyt itseäni minkään arvoisena, en halunnut kuormittaa ketään sillä mitä kävin läpi itseni kanssa. Ammattiauttajalle en kehdannut mennä lainkaan. Olisin kyllä halunnut, mutta en kehdannut.
Kukaan ei tuntenut minua enää. Kukaan ei osannut jutella tai lähestyä -muutos entiseen oli aivan liian näkyvä. En toisaalta edes kaivannut ketään. En halunnut tunnustaa sitä että en yksinkertaisesti jaksa enää. En voinut kertoa että olin ihmisenä täysin epäonnistunut. En halunnut huolestuttaa vanhempiani tai ketään muutakaan. Lopulta olin aivan yksin.
Masennusta kesti kauan, useamman vuoden ilman että todella edes ymmärsin sen olemassa oloa. Luulin että sitä elämä on -pelkkää kipua ja sinnittelyä pinnalla ettei jää toisten jalkoihin. Viiltelin pahaan olooni, mutta ei minustakaan olisi ollut viiltämään tarpeeksi syvälle. Silloin ajattelin vain että fyysinen kipu saisi henkisen katoamaan.
Muutos lähti etenemään kuin itsestään kun kohtasin ihmisen jolle pystyin puhumaan kaiken. Silloin vieras ihminen sai vilpittömyydellään ja pelkällä läsnäolollaan minut puhumaan. Hänen avullaan olen nyt tässä tilanteessa. Olen onnellinen, itsenäinen ihminen -elän elämää jollaisesta haaveilin jo pikkutyttönä. Minä olen minä ja ylpeä siitä. En päästä itseäni enää entiseen.
Pikkuhiljaa opin puhumaan myös vanhemmilleni. Olen saanut vanhoja ystäviä takaisin, heiltä tullut palaute on kultaakin kalliimpaa. Olin kuitenkin turvautua viiltelyyn mm. aina kun riitelin jonkun kanssa. Oli hirveää itkeä paniikissa ja paijata omaa ruumista keittiön lattialla. Yrittää löytää voimia olla tarttumatta veitseen.
Minä kuitenkin lupasin äidilleni ja ystävälleni etten enää tee itselleni mitään pahaa. Lupasin ja sen lupauksen aioin pitää -ja olen pitänytkin. Helppoa ei ole ollut, mutta jokainen päivä on taas uusi mahdollisuus onnistua. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Minua pystyi sittenkin rakastamaan ja välittämään, jopa silloin kun rakkautta olisin vähiten ansainnut.
Alkuperäiselle haluaisin sanoa, että Puhumalla voit saada solmut pitkälti aukeamaan. Uskalla luottaa itseesi ja ennen kaikkea toiseen ihmiseen, siihen että kyllä hän välittää. Ei kukaan voi viedä tuskaa sinulta, sinä itse olet omasta elämästäsi ja onnestasi vastuussa. Sinulla on valta tehdä elämällesi mitä haluat kun vain uskallat tehdä töitä unelmiesi eteen.
Tämä ajanjakso jää sinulle voimavaraksi tulevaisuutta varten. Kun pääset jaloillesi, tiedät takuulla mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja minkä puolesta kannattaa laittaa itsensä likoon täysillä.
Sinä olet itse aiheuttanut pahan olosi, vain sinulla on välineet kerätä sirpaleet takaisin yhteen.
Minä pyysin jo anteeksi tuolla toisessa viestissäni. Mutta huomaan kirjoituksestasi että todella syvällä et ole käynyt, et tarpeeksi syvällä ymmärtääksesi.
Tiedän tuon vaiheen jossa ei meinaa pystyä puhua, mutta kun romahdus tulee niin takaan että tunnustat kaiken mitä sisälläsi on ja heittäydyt toisten armoille. Tai toinen vaihtoehto on itsemurha. Kolmatta vaihtoehtoa ei nimittäin ole siinä tilassa!
Ja mitäpä kuvittelit että täällä negatiiviset ihmiset sinulle vastailee? Luulitko saavasi positiivista palautetta?
Itse en voi syyttää ketään itsemurhan tehnyttä, koska sen takana on aina niin paha olo ettei sitä voi sanoin kuvailla. Olen vain surullinen kaikesta ja katkera tälle typerien ihmisten luomalle typerälle yhteiskunnalle.
"Mutta huomaan kirjoituksestasi että todella syvällä et ole käynyt, et tarpeeksi syvällä ymmärtääksesi."
Et sinä pysty sanomaan kuinka syvällä olet käynyt. Et sinä ole elänyt minun elämääni, tuntenut asioita samalla tavoin kuin minä itse. Et yksinkertaisesti voi tietää.
Jokainen kokee tapahtumat kuitenkin aina omalla tavallaan. Toiset reagoivat vakavammin kuin toiset. Se että itse tunnet/ olet tuntenut itsesi masentuneeksi ei anna sinulle oikeutta aliarvioida minun tai kenenkään muun masennustilaa.
Itse pohjalla käydessäni mieleeni ei tulisi hetkeäkään epäillä tai aliarvioida toista ihmistä joka kertoo kivustaan. Oma tapani kokea on niin erilainen etten voi pitää sitä vertailukohtana kenenkään muun tuskalle.
"Ja mitäpä kuvittelit että täällä negatiiviset ihmiset sinulle vastailee? Luulitko saavasi positiivista palautetta?"
Kuvittelin saavani keskustelua aikaiseksi. Herättää ihmisiä ajattelemaan sekä purkaa omaa mielipahaani. Keskustelua sain aikaan. Ainoat negatiiviset kommentit ovat ihmisiltä jotka eivät näe nenäänsä pidemmälle, niiltä jotka eivät välitä. Eikä negatiivista ole se etteivät he ole kanssani samaa mieltä, vaan se, etteivät he kykene näkemään asiaa millään muulla tavoin kuin omalla tavallaan.
Itse en ainakaan ole kirjoittannut mitään negatiivista. En yleensä kirjottele täällä ollenkaan. Nyt tulin kattomaan, miten jaksatte. Täällä vaan riidellään, kellä on pahin olo ja kuka on käynnyt syvemmällä. Kun keskustelut pitäs olla, miten noustaan ylös.
tuli tänne syyllistämään sitä masentunutta.odotti kait vastauikseksi jotta joo,semmossihaan me masentuneet ollaan
Miksi sinulla on paha olla? Mistä tämä kaikki alkoi? Mitä tarkoitat sillä, että mikset vaan saa olla? Esim tarkoitatko työasioita vai ehkäpä vapaa-ajalla lähimmäisiä? Kerro enemmän , ehkä sitten osaan vastata sinulle. Miksi itseäsi vihaat? Tietenkin ansaitset elää, ihan yhtälailla kuin muutkin :)Eikä tarvitse anteeksi pyydellä, parempi näin että täällä purkasit pahaa oloa kuin että yksin joudut kärsimään. Minua kiinnostaa sinun jaksaminen. Auttaisin mielelläni jos vain jotenkin voin.
Itsekkin itkin itkut, mutta sen jälkeen tuntui aina helpottavalta. koko ajan olen käynnyt työssä, koska minusta tärkeintä on olla toisten kanssa. Olla hyödyksi. Et saa jäädä makaamaan, koska sinulla on ollut pitkä talvi aikaa itkeä. Nyt alkaa kevät. Päivät pitenevät. Ilma lämpenee. Kaikki ovat iloisia. Niin sinunkin pitää olla. Elämä on lahja ja se pitää elää. Vanhana sinulla on sitten aikaa makailla ja muistella. Kirjottele vaikka minulle, jos tuntuu vaikeelta. Olen mies.
Nyt kun pahin on omalta osaltani ohi, olen sitä mieltä että silloinen työ ja opinnot siinä rinnalla estivät minua sekoamasta lopullisesti. Työt olivat kaikkein tärkein kiintopiste jolloin sain unohtaa kaiken, kohdata tuttuja ja tuntemattomia. Olla sellainen kuin olisin halunnut olla: tasapainoinen, iloinen, sosiaalinen, pidetty ja arvostettu yksilö edes yhdessä ainoassa paikassa, vaikka vain työajalla.
Ei saa eristäytyä kokonaan.
Täytyy antaa itselle edes mahdollisuus päästä eteenpäin.