Olen tässä viime päivinä miettinyt tuota lestadiolaisten syntikäsitystä. Tulin siihen tulokseen, että kun sen syntikäsityksen jotenkin sisäistää, niin saa siinä samalla korostuneen syyllisyyden tunteen monista aivan normaaleista ja luonnollisista asioista.
Syntikäsityksen sisäistäminen voi olla kasvatuksellinen prosessi. Toki lapsi oppii pikku hiljaa, mitä pidetään syntinä, kun vanhemmat ja ympäröivä yhteisö sitä hänelle opettavat. Sitä kautta kehittyvä syyllisyydentunto sitten pitää lujasti kiinni yhteisössä. Se on jotenkin... niin syvälle painettu, kuin poltinraudalla.
Ollessani vielä näennäisesti lestadiolaisyhteisön sisällä, ihmettelin joskus niitä "parannuksen tehneitä", joilla oli hiukan erilainen syntikäsitys. Saattoi olla aika paljonkin erilainen. Silti olivat mukana uskovien riennoissa. Joillekin lestadiolaisuus oli vain muutaman vuoden "harha-askel", josta sitten herkemmin lähti poiskin, kun ei ollut siihen ns. kasvanut. Muistan olleeni hyvinkin kateellinen heille.
Muistan olleeni pienenä lapsena kateellinen naapurin lapsille, kun heillä ei ollut uskovaista kotia. Päätin, että jos minulla joskus on lapsia, heillä ei ole ahdasmielisesti uskovaa äitiä.
Tunnen iloa ja vapautta, rauhaakin, kun pääsin eroon vanhoillislestadiolaisuudesta. Haluan rohkaista kaikkia kyseenalaistavia ja oman tiensä etsijöitä rohkeasti katselemaan erilaisia vaihtoehtoja. Elämä on arvokas ja kaunis lahja.
Syntikäsityksen sisäistäminen voi olla kasvatuksellinen prosessi. Toki lapsi oppii pikku hiljaa, mitä pidetään syntinä, kun vanhemmat ja ympäröivä yhteisö sitä hänelle opettavat. Sitä kautta kehittyvä syyllisyydentunto sitten pitää lujasti kiinni yhteisössä. Se on jotenkin... niin syvälle painettu, kuin poltinraudalla.
Ollessani vielä näennäisesti lestadiolaisyhteisön sisällä, ihmettelin joskus niitä "parannuksen tehneitä", joilla oli hiukan erilainen syntikäsitys. Saattoi olla aika paljonkin erilainen. Silti olivat mukana uskovien riennoissa. Joillekin lestadiolaisuus oli vain muutaman vuoden "harha-askel", josta sitten herkemmin lähti poiskin, kun ei ollut siihen ns. kasvanut. Muistan olleeni hyvinkin kateellinen heille.
Muistan olleeni pienenä lapsena kateellinen naapurin lapsille, kun heillä ei ollut uskovaista kotia. Päätin, että jos minulla joskus on lapsia, heillä ei ole ahdasmielisesti uskovaa äitiä.
Tunnen iloa ja vapautta, rauhaakin, kun pääsin eroon vanhoillislestadiolaisuudesta. Haluan rohkaista kaikkia kyseenalaistavia ja oman tiensä etsijöitä rohkeasti katselemaan erilaisia vaihtoehtoja. Elämä on arvokas ja kaunis lahja.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Käsittääkseni on meille annettu omatunto jo syntymässä.
Eivät ns. "uskottomat" lapsetkaan ole yhtään sen pahempia tai kilteimpiä kuin Vl- lapsetkaan.
Tunnen paljon lapsia (ja myös aikuisia) jotka elävät - jos näin saa sanoa, melkein "pyhempää" ja rehellisempää elämä kuin moni uskovaiseksi itseään kutsuva.
Sellainenkin lapsi tai ihminen, joka koskaan ei ole kuullut sanaakaan Jeesuksesta, OSAA EROITTAA OIKEAN VÄÄRÄSTÄ.
Ominaisuudet kuten; sympatia, empatia, moraali ja rakkaus ovat myötäsyntyisiä. Joistakin kuitenkin tulee pahoja ja toisista "hyviä".
En silti kiellä etteikö myös kotikasvatuksella olisi oma vaikutuksensa lasten kehitykseen kunnon kansalaisiksi tai kristityiksi. Lapset oppivat vanhempien esimerkeistä, ainakin ne hyvät asiat.
Se ei siis tarkoita, että juoppoisän lapsista tulisi juoppoja j.n.e.
Terv Alpo
...että lapsella on hyvä olla turvalliset rajat ja ennen kaikkea turvallinen aikuinen lähellä, edes yksi. Niin varmaan sinäkin.
Lestadiolaisperheen lapsena oli ahdistavaa se, että tarjottiin yhtä ainoaa oikeaa uskoa ja oppia. Jo varhain sitä pähkäili, että miksi tuo naapurin tosi kiva täti muka joutuu kadotukseen. Onhan se oppi niin mustavalkoinen ja tukahduttava, mitä siellä kuulee. Lapsessa luonnollisesti syntyy pelko ja syyllisyys, ehkä häpeäkin, kun sisimmässään tuntee toisin. Toisenlaisen "totuuden". Lapselle kun vanhemmat ja koti on kuitenkin hengissä pysymisen ehto.
Lapselta viedään mielestäni paljon, kun hänen heräävä uteliaisuutensa ja kyselemisensä leimataan "sielunvihollisen houkutukseksi". Vaikka se tehtäisiin kuinka rakastavasti ja lempeästi, se on julmaa vallan käyttöä.
Niinpä moni lienee pitemmällä tähtäimellä kovettaa sisimpänsä ja alkaa itsekin uskoa lestadiolaisuuden syntikäsitykseen. Vaikka sisimmissään kuinka epäilisi. Manipulaatio on hyvin hienovaraista sisäpuolella. Epäilykin on elävän uskon tunnusmerkki heille.
Varmasti on heitä, jotka kokevat onnea tuossa lahkossa. Hyvä niin. Jotkut saattavat torjua kokonaan oman ajattelun. (Minullekin sanottiin usein, että "älä ajattele niin paljon". ;) ) Tiedän, että on paljon heitä, jotka elävät kulisseissa. He säälittävät jotenkin. Toivoisi, että heille annettaisiin voimaa irrottautua.
Hyvä, jos tämänkin palstan kautta joku saa tsemppiä siihen.
varmaan joku ainaki peilaa ajatusmaailmaansa ja voi jopa samaistua moniin näkemyksiin, joita me vl-liikkeen ulkopuoliset rohkenemme reilusti avoimen keskustelun nimissä sanoa, siis jotkut haluaisi sanoa samaa ja pohtia samaan tapaan, mutta kun se ei vaan ole talon tapa ja siihen ei ole rohkaistu, tai pahimmillaan on jopa peloteltu niin ei sitten uskalla avoimesti asioita pohtia.
Olisiko jnkn kohdalla siitäkin kyse että jos eriävät ajatukseni tuolevat joidenki "hoitomiesten" korviin niin lujillehan siinä joutuu? Niin en tiedä, pohdin vaan..
Ja sitten hieman asian vierestä;
Paikallisessa seurakuntalehdessä näemmä hotokokousasiaa on nostettu esille(yleisöosastolla) ja perätään piispan vastuuta asiassa, siis asia vaan kytee ja kytee.
Miten lie nykyään enää "hoidetaan"... ainakin vl-sukulaiseni sanoi, että niiden asioiden kanssa ollaan hyvin varovaisia. Ehkäpä voimakkain muoto on "puhuttelu", tai "rakkauden neuvo", joiden tarkoitus saada takaisin "seurakunta-äidin helmaan". :)
Hoitokokoukset itselleni sikäli vierasta aineistoa, kun olen seitkytluvun jälkipuoliskolla syntynyt. Eihän niitä muista, mutta vanhimmat sisarukseni kyllä muistavat pelon ilmapiirin niihin liittyen.
Ollessani vielä nimellisesti lesta, kyseenalaistettiin monen kaverin kanssa niitä uskon perusteita. Se oli hyvin tavallista. Oltiin kuitenkin rauhallista porukkaa silleen, että tekojemme kautta ei nyt niin kyseenalaistettu.
Tiedän monta lestadiolaista nuorta aikuista esim., jotka ajattelevat, että elämäntapa lahkon sisällä on ok ja pitävät ajatuksensa ominaan tai jakavat samanhenkisten ystävien kanssa. Ei kai siinä sitten mitään, voihan sitä olla ns. elämätapa-uskovainenkin.
Joo nuot oli hyviä huomiota Aricia. Vaikka olenkin lapsuuden vl, niin olen toiselta puolelta sukuamme saanut lapsesta lähtein vaikutteita myös muilta uskovaisilta kuin vl. Siksi en altkouluikäisenä tehnyt eroa, että vain vl:t olisivat olleet uskovaisia. Se tuli sitten myöhemmin Raamattuluokkien ja muiden vl-lasten kautta "opittua". Ja tästä olen täälläkin monesti sanonut, että poden nykyisin välillä huonoa omaa tuntoa siitä, että he (vl:t) saivat minunkin kehittyvän lapsen mieleni sisäistämään moisia kotkotuksia, joilla saatoin loukata eri tavoin uskovia lähimmäisiäni... Herra armahda! Mutta kotona minulle ei mielestäni koskaan opetettu, että ei-vl:t eivät olisi uskovaisia. Mutta kyllä muut vl:t pitivät siitä kohdallani valitettavasti huolen.
yllyttävät lestadiolaisia eroamaan. Jos tuollainen hajaannuksen lietsominen on päätarkoituksenne, onko se Jumalasta? Ei ole Jumalan eikä Jeesuksen tarkoitus, että nuoret joutuvat tuuliajolle. Mitä tilalle? Todellista ja vahvistavaa?
se on totta, kun Kristityn vapaus on tarjolla ja omien halujen toteuttaminen toisaalta, kyllä se herkälle omatunnolle kaikenlaisia kiusauksia järjestää. Silti, enemmän vaikuttaa koko elämänkaarellinen yksin pärjäämistä ja kanssaeläjien virret "ei tuosta ole mitään hyötyä. Ei tolla tavalla, onko sun aivan pakko?..."
Elikäs, en syyllistä vl-yhteisöä omista harharetkistäni, enkä tästä asiasta, mikä olisi ollut syytä korjata 13 vuotta ennen kuin ensimmäistä lestaa olin nähnyt.
Amen tähän Ry:llä sisäistämääni synti- ja KRISTITYN VAPAUS käsitykseen, kun se on niin yksinkertainen ja selvä. Yksinkertaisesti on halu parannukseen, ei se sen monimutkaisempaa ole.
Halu parannukseen..?
Niin, se on aivan miten sen käsittää. Parannuksen voi tehdä vaikkapa helluntalainen synneistään omassa yhteisössään. Tai jos kääntyy mormoniksi, voi saada "parannuksen" mormoniksi.
Joku kyseli, mitä tilalle, jos eroaa lestadiolaisuudesta. Ja pohti sitä, miten moraalista on yllyttää nuoria eroamaan. Itse olen saanut entisiltä lestadiolaisilta juuri oikeaa rakkaudellista tukea. Kiitos siitä.
Mitäkö tilalle? Ihan mitä tahtoo, mitä Jumala johdattaa. Tai kohtalo, miten itse kukanenkin sen käsittää.
Itse olen saanut tunnon rauhan erottuani lestadiolaisuudesta. Elikä olen siis saanut parannuksen siitä uskosta. Koen olevani nyt aidompi ja rehellisempi itseäni kohtaan. Ei tarvitse tuomitakaan ketään uskonsa perusteella. On vapaus. Todellinen vapaus.
että en itsekään ole vl, enkä puolla tuomitsemista. Mutta kuten sanoin, eipä muualla ole yhtä raikasta ja selvää sanomaa kuulunut.
On toki asioita joissa vl:t ajattelevat eritavoin kuin minä ja heidän uskoonsa kuuluu nähdä minut Jumalan valtakunnan ulkopuoliseksi.
Ei siitäkään halua tuomita!! Totuutta janoan salatuimpaan saakka ja sen valossa on tuotava esille hyviäkin puolia, kun sellaisia löytää ja näitähän SRK:lla on. Esim, laulut - vaikkakin oma musiikkiskaalastani mahtuu vain pieni murto-osa heidän hyväksymäänsä tyyliin.
Eivät he ole väärässä, enkä minä on vain inhimillisiä eroja joista huolimatta toivon kaikille sydämen USKOville vl:ille Jumalan Siunausta ja voimia kilvoitteluun.
Ja tottakai muillekin uskovaisille. Aina ei ole matkanteko helppoa, mutta eteenpäin mennään Mestarin matkassa.