Olen asunut vuoden uusperheessä. Nyt olen eronnut viikkon sitten. Avomiehellä on 9 vuotias tyttö ja itselläni 12- ja 14 vuotiaat lapset. Minulle tuli väsymys. Miehen lapsi on aina kotona. Lapsella ei ole äitiä. Olen paha äitipuoli, koska ehdotin, että tämä tyttö voisi olla kerran kuussa poissa kotoa, kun en jaksa. Hän on erityisluokalla käytöksensä vuoksi. En halua tässä lasta moittia, mutta on todella haastava käytös. Mies on ns. väistyvä isä eli työntää lapsen minulle hoitoon. Kun tavattiin, aloin hoitaa lasta säälistä miehen vapaa-ajan menojen takia. Nyt en enää jaksa. Minun kuulemma pitää selittää tytölle itselleen, jos en aina halua ottaa häntä mukaani omien lasteni kanssa. Omat lapseni ovat säännöllisesti oman isänsä luona. Mies sanoo, että mihin sitä omaa lastaan pitäisi ajaa pois kotoaan? Kuitenkin hän haluaa, että palattaisiin yhteen. Hänellä omia menoja n. 4 iltaa viikossa. Ymmärrän, että hän sitten lopun aikaa on mielellään tyttönsä kanssa - onhan hän lapsen isä. Mutta itse en jaksa vierasta läheisriippuvaa lasta 24/7. Ymmärrän, että lapsi on kärsinyt äidittömyydestä ja olenkin yrittänyt auttaa ja luulin, että pystyn rakastamaan häntä. Mitä enemmän tein, sitä vähemmän teki lapsen oma isä. Mies sanoo, että hanki omia menoja. Onko väärin haluta yhteistä aikaa omien lasten kanssa tai miehen kanssa kahdestaan? Siis muutakin kuin klo 22 - 6 välillä. Lähdin, koska en kestänyt omia kielteisiä tunteitani. Onko sitten hyvä nyt, että lähdin?
Lapsipuoli 100% paikalla
Nimetön
392899
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
ainakin pitää isänsä kun äitiä ei kerran ole! Mihin ihmeeseen sen pienen lapsen olisi pitänyt kotoaan mennä että olisit saanut olla rauhassa? Pidä nyt huoli edes omistasi, vaan kohtahan nekin on senverran isoja että saat olla rauhassa.
Teit oikein sekä itsesi että lastesi kannalta.
Kuten näet, joku jo älähti aiheesta.. aiheettomasti.
Ihminen tarvitsee myös omaa aikaa sekä aikaa parisuhteelle.. teillä sinä olet ilmeisesti kokenut saman, mitä minä aikoinaan. En kestänyt.
Miehen menot meni ohi oman lapsen ja avokin(minun) olisi pitänyt hoitaa aina.. ilman omaa elämää/rauhaa.
Onneksi sinulla oli myös voimia lähteä, jos mikään muu ei enää auttanut. :) Voit nyt antaa omille lapsillesi enempi. ;)
Itselläni on nykyään hyvä perhe-elämä lapsien sekä miehen kanssa, omaa aikaa saan tarvittaessani kuten mieskin. Kuten normaalisti perheessä kuuluukin. *hymy*
Kummaa, jos isällä on oikeus omiin menoihin ilman muksuaan, jopa 4 kertaa vkossa..!!! Miksi sinulla ei olisi ollut? Syvä myötätuntoni tilanteeseen. Ei se herkkua ole..
Oman mielenterveytesi, jaksamisesi ja lastesi takia teit oikean päätöksen. Usko pois..
Saat takuulla haukkuja lisää muka itsekkyydestä blaablaa.. älä niistä välitä. Yritit parhaasi ja näemmä teilläkin käytti mies tilannetta omaksi edukseen..
Niin, ei kaivannut sitä omaa yksityistä aikaa, vaan sitä parisuhdeaikaa, kun en enää käsittänyt, että miksi ollaan yhdessä. Siksi, että pidän huushollia pystyssä.
Siis lapsen biologinen vanhempi, tässä tapauksessa isä, oli sitä mieltä, että hänellä on vapaus mennä ja tehdä asioita yksin, ilman lastaan, ja sinullakin olisi ollut (missä välissä jos toinen harrastaa 4 iltana viikossa???), mutta ei mitään tajua ja ymmärrystä, että parisuhde tarvitsee kestääkseen myös kahdenkeskistä aikaa. Voi taivas millaisilla pennuilla niitä lapsia onkaan!! Sysätään vastuu jollekin muulle että itse saadaan leikkiä toisten lasten kanssa omissa menoissa. Äitihän sinä siellä olet ollut kaikille, se joka on taloutta pyörittänyt. Ei ihme että haluaa sinut takaisin, eipä hän yksinään taida päästä neljänä iltana viikossa omiin rientoihin. Tough.
Mikä siinä on, että joku haluaa perheen, mutta ei halua olla yhdessä perheensä kanssa, tai että joku haluaa parisuhteen, muttei halua viettää aikaa kahdestaan sen toisen osapuolen kanssa...
Jos teillä olisi yhteisiä lapsia, haluaisitko tunkea heidätkin jonnekin vähintään kerran kuussa?
Mites niiden sun lasten kanssa? Yleensä miehet "joutuvat kestämään" naisten lapsia eivätkä siitä valita, naiset kyllä valittavat miehen lapsista.
Hassuja yhtälöitä, mutta meitä on moneen junaan.
Olet kyllä varmasti oikeassa, että lapsella on kaikki oikeus olla omassa kotonaan. Sitä vaan kokeilemalla näköjään selviää, että onko itsestä 24/7 toisen lapsen äidiksi. Luettuani näitä juttuja, joissa aikuiset ihmiset eivät siedä edes viikonloppuina vierailevia toisen lapsia... Tämä lapsi oli kyllä alkuvuodet minun ja lasteni mukana aina kuin mahdollista eli lähinnä uusperheen muodosti minä, omat lapseni ja tämä miesystäväni lapsi.
äidin tavoin. Ap:n tapauksessa leskimies on tarvinnut emännän ja äidin lapselleen. Avovaimo taas on hakenut jotain muuta. Parempi erota, kun eivät odotukset kohtaa.
Kyllä minä ainakin hoidin sekä omaa että exän vanhempaa tyttöä useinkin kun äidillä oli harrastuksia.
Pitää siis olla varovainen kun käyttää sanaa "yksikään".
eikä ympäristökään aseta isäpuolille paineita ja odotuksia niinkuin äitipuolille asetetaan!
( ja usein naisten itsensä toimesta...)
Hänen lapset ovat isällään sopimusten mukaan, luitko? :) varmasti yhteisetki olisivat tarpeen vaatiessa.. joko sukulaisilla tms.
Ja omassa lapsuudessani, kyllä vanhemmat "tunki" meidät hoitoon sen vähintään kerran/kk.. ja ovat sitten edelleen onnellisesti naimisissa jo yli 30v.. parisuhde kaipaa hoitoa. :)
Perheellinen mies ei harrasta yksin omia menojaan neljänä iltana viikossa. Kukaan mies ei katselisi hetkeäkään sellaista naista, joka jättäisi oman lapsensa hänen hoidettavakseen neljänä iltana viikossa.
Parisuhde tarvitsee myös kahdenkeskistä aikaa kehittyäkseen ja selviytyäkseen hengissä. Perhemuodosta riippumatta. Kerran kuukaudessa on varsin vaatimaton toive sitä ajatellen. Ydinperheelliset järjestävät aivan samalla tavoin joskus lapsetonta aikaa, vaikka ihan omista lapsistaan on kyse. Että sellainen juna ja yhtälö...
oli hetken poissa kotoa! Oletpa sinä kummallinen! Lapsenvahtina voi olla mummi, kummi tai naapurin 12-vuotias Villekin.
Moni äitipuoli joutuu hoitamaan miehensä lapsia yötä päivää. Samalla tavoin, kuin jos lapset olisivat hänen omiaan. Isä ei ehkä ollenkaan osallistu lasten hoitoon ja on paljon poissa kotoa.
Kun nainen huolehtii lapsista, se on jotain aivan uskomatonta ja ainutlaatuista huolenpitoa. Kun mies tekee saman, hän on vain lapsenvahtina.
Itse en kyllä jättäisi ekaluokkalaista ja muutaman kuukauden ikäistä vauvaa koko päiväksi ja illaksi naapurin 12-vuotiaan Villen vastuulle. Sinusta en tiedä.
Tiedän kyllä, että on isejä jotka eivät osallistu edes omien lasten hoitoon, ei-omista puhumattakaan. Siltikään en voi hyväksyä noita "yksikään mies" -kommentteja, koska TIEDÄN ettei ne pidä paikkansa.
Minulla käy vieläkin exän vanhempi lapsi (tosin nyt jo kolmasluokkalainen) välillä viikonloppukylässä. Ja omalle kolmevuotiaalle on tietysti vuoroviikot "vain lapsenvahtina".
Mikä siitä pimpin omistajasta tekee niin paljon ihmeellisemmän?
En ole kirjoittanut noita aiempia kommentteja, joihin olet vastannut, mutta pakko huudella täältä sivusta muutama asia.
Ensinnäkin: kielenkäyttösi ilmaisee, että jostain syystä koet olevasi heikoilla tässä asiassa. "Pimpin omistaja"-heitollasi yrität saada niskalenkkiä naisesta seksuaalisesti halventavalla tavalla. Esim. työelämässä moinen kielenkäyttö koettaisiin häirinnäksi ja vallankäytöksi. Miksi siis käyttää sitä täällä, vaikka nimimerkki suojaakin sinua? Oletko kenties muutenkin naisvihamielinen vai piehtaroitko vielä eron tuskissa?
Toiseksi: tiedän, että miehet hoitavat lapsia. Mieheni nimittäin oli useamman vuoden yksin lastensa kanssa, ennen kuin me tapasimme. Olet vain joutunut samanlaisen yleistyksen kohteeksi, mitä esim. äitipuolet tällä palstalla joutuvat jatkuvasti kokemaan. Oletko varma ettet itse ole aiemmissa kirjoituksissasi sortunut samaan?
Kolmanneksi: äidin rooli perheessä on usein erilainen kuin isän. Se on paitsi kulttuurinen, myös biologinen tosiasia. Naiset yksinkertaisesti kiinnittävät erilaisiin asioihin huomiota kuin miehet, ja päinvastoin. Myös minulle on käynyt hiukan kuten ap:lle: mieheni vaipui jonkinlaiseen regressioon, kun muutimme yhteen. Päävastuu lapsista ja heidän asioistaan on vain jotenkin "luisunut" minulle. Se on äitipuolien yleinen ongelma - mies vain jotenkin vetäytyy taka-alalle. Edelleenkään en siis yleistä käyttämällä äärisanoja. Tämä on myös ap:n ongelma, ja siinä ketjussahan tässä kirjoitellaan, vai mitä?
koska olen itse vastaavassa tilanteessa, eikä sitä voi ymmärtää, jos ei itse ole kokenut sitä, kuinka "vieras" lapsi on hoidettavanasi AINA!
(etenkin, jos näin ei ole suhteen alusta asti ollut, vaan muutos on tullut yllättäen!)
Ja jos tytäs on oikeasti käytöshäiriöinen, niinkuin kuvasit, luulisi, että biovanhemmatkin tarvitsisivat tukea esim. sijaisperheen avulla!
Mietin tässä sitä, kuinka mies hoitaa menonsa nyt, kun sinä et enää ole lapsenvahtina?
Tietysti halusin olla hyvä ja täydellinen, mutta mitä enemmän tein - sitä vähemmän teki lapsen oma isä. Siis lapsi on normaalia vaikempi, kun on traumaattiset kokemukset. Siksi hän tarvitsee ja vaatiikin jatkuvasti huomiota. Mutta kaikki ei aina edes omia ylivilkkaita lapsiansa kestä valittamatta. Mutta kun lapsella ei ole äitiä - ei ole sopivaa tuntea mitään tällaista. Ja ok - mikään ei olekaan lapsensa itsen vika. Itse asiassa hän on tullut paljon järkevämmäksi tämän kolmen vuoden aikana, jona olen häntä hoitanut. Jotenkin vaan muistan kaikki vanhatkin huonot asiat - puremiset yms. Eihän hän enää sellaista tee. Asiat meni silleen, että yritin hyvitellä omille lapsilleni salaa ikäviä uusperheen oloja - liian raskasta.
onkin? Keksiköön itse. Toivottavasti löytäisi vaikka uuden emännän itselleen.
tuollaisesta henkisesti sairaasta ihmisestä. Sai lapsi isänsä takaisin kokonaan.
...on yleensä juuri teissä. :)
sitä lasta sille tyttöystävälleen ja huiteli ties missä neljänä iltana viikossa! Ilman lasta!
Se lapsi oli TYTTÖYSTÄVÄN KANSSA SIIS! EI ISÄN!
Luehan uudelleen tuo juttu että ymmärrät oikeia tuon asian!
Nainen joutui olemaan vieraan lapsen kanssa ja äijä ties missä!
Itse asiassa nolottaa, miten tyhmä sitä on ollut. Ja nyt ottaa vastaan kaikkia haukkuja, kun ei ole huolinut vierasta äiditöntä lasta "rinnalleen". Todella tein joskus ruutupaperille laskelman, että minä vietin aikaa hänen lapsensa kanssa paljon enemmän kuin tämä isä. Sitten isänhnä piti olla myös lapsensa kanssa edes jokus, kun kysyin sitä yhteistä aikaa : " mihis lapsi työnnetään".
Jos jo vuodessa "väsyit" äidittömän hoitoon. Etkö tajua että jatkuvuus tälläisen lapsen hoidossa olisi se kaiken a - ja o.
Ymmärrä sitten edes pysyä poissa, kun ei susta mitään hyvää lapselle koitunut.
Olipas surkea suoritus.
Blaah kaikille tekopyhille hurskastelijoille. Kokeilkaa itse ensin ennenkuin kivitätte.
Kyllä sen vuodessa jo ehtii nähdä saako sitä tukea lapsen vanhemmalta vai ei. Teit oikean ratkaisun, älä suotta ruoski itseäsi. Ehkä lapsen isä kasvaa rooliinsa lapsen vanhempana, ehkä ei. Se ei kuitenkaan ole sinun vastuullasi, eikä koskaan ole ollutkaan.
Miten voi olla noin samanlainen tilanne kuin minulla? Minunkin avomieheni lapsi on erityislapsi ja 100 % meillä, koska hänen äitinsä on livahtanut 500 km päähän töihin ja käy sieltä pari kertaa vuodessa piipahtamassa lapsen luona.
Minullakin on oma lapsi, joka on säännöllisesti isällään. Mutta kun eipäs se auta minua, kun tämä toinen lapsi on aina meillä. Ja kun on erityislapsi, ei lähde kavereilleen, nuojuaa vaan huoneessaan tai marhaa jääkaapilla jatkuvasti. Yrittää saada minusta seuraa, kun isänsä pelaa tietokoneella. Minulla ei ole paikkaa mihin paeta. Avomiestäni ei tilanne lainkaan haittaa. Emme käy yhdessä missään, paitsi ruokakaupassa. Hän ei koskaan laita minulle tekstiviestejä tai soittele:(. Hoidan kaikki kotityöt, ja avomieheni katsoo tv:tä tai pelaa tietokoneella. Voi että olen tilanteeseen ahdistunut. Monesti avomies lähtee pyöräilemään tai hiihtämään ja minä jään hoitamaan vapaavkl tätä tytärtä. Ilmapiiri on kireä. Olen valittanut asiasta avomiehelleni ja pyytänyt helpotusta jonakin vkl, mutta mitään ei ole neljään vuoteen tapahtunut. Lapsi muutti meille yks'kaks. Minulta ei kysytty mitään, se oli ilmoitusluontoinen asia. Nyt tytär asunut meillä kolme vuotta ja siivoan hänen huoneensa ja yritän katsoa hygienia yms. huoltoa. Tytär on 12 v.
Miten tämä eroviikko on sujunut. Romahtiko katto päälle vai oletko ollut huojentunut. Tietenkään heti ei kaikki tunnelmat selviä, mutta olen itse miettinyt samaa liikkua ja kiinnostaisi tietää.
Olen ollut todella onneton ja surullinen. Olen tuntenut suurta epäonnistumista. (Äitipuolen kehä) Yritin niin kovin, juuri lapsen takia ja kaikki kasautui minun päälleni. Olisin tarvinnut ulkopuolista apua lapsen ongelmien kanssa. Siis siihen selvittelyyn, että lapsi on henkisesti raskas, koska on koko ajan niin huomionkipeä. Tarvitsi sitä huomoita ja pitäisi saada - mutta ehkä ammatti-ihmiseltä. Isä mielellään syytti minua ja minun lapsiani oman lapsensa käytöksestä, vaikka tytöllä oli tämä "käytös" jo tavattaessa. En kuitenkaan mielestäni ollut velvollinen "adoptoimaan" tätä lasta, kun isä huiteli maailmalla. Arkinen kodinhoito ja läsnäolo - jota tein - on kuitenkin eri asia kuin vanhemman ottaminen/siirtäminen - mikä kuuluu isälle. Eli se, miksi kai olin niin pahoillani, oli että koin, että minua tarvittiin pääasiassa lastenhoitajaksi. Sinänsä, jos olsii ollut mahdollisat ottaa hänet kasvattilapseksi - ilman isää - olisi juttu voinut toimiakin. Itse kuitenkin eronneena jo n. 8 vuotta sitten ja ollut tämän ajan kolmistaan lasteni kanssa ja lähdin tähän suhteeseen "hankkimaan kumppania". Kuitenkin vietin suurimman osan ajasta tämän lapsen kanssa ja enemmän kuin oma isä. Koska lapsi oli niin tarvitseva, joutuivat muut jatkuvasti mukautumaan. Meihin kolmeen oli tietysti helppo kinnittyä, kun eletiin perhe-elämää. Isä sitävastoin eli sitä omaa elämäänsä, jossa tyttö yritti roikkua mukana.
Mitä tästä opin - en mitään. Olen edelleen ihastunut mieheen ja ei se lapsikaan varmaan enää tunnu niin vaikealle, kun on saanut unilääkkillä tässä nukuttua muutaman yön.
Moni asia näyttää paremmalta nukutun yön jälkeen.
Mutta tästä opittuna, voisit käydä kyselemässä sitä ammatti apua tytölle, ei haittais yhtään.
Ja miettiä ehkä itsestäs, onko tullut syötyä kaikki vitaminit, ja raudat viimeaikoina? Nekin kun auttais selviimään arjesta ehkäpä paremmin.
Hei ap,
Olen itse myös äitipuoli, miehen lapsi asuu meillä. Kyseessä ei edes ole "erityislapsi", ja silti koin arjen todella raskaana, kun molemmat biovanhemmat ilomielin työnsivät minulle sen suurimman kasvatusvastuun. Mieheni on hyvä isä (äitiä en viitsi edes kommentoida, hän kun leikkii lähinnä kaveria lapselle), mutta silti vastuun työntäminen arjen pyörittämisestä tuntuu todella helposti luiskahtavan naisen harteille.
Aloin olla niin väsynyt ja kyllästynyt, että harkitsin vakavasti eri osoitteeseen siirtymistä. Haimme kuitenkin ammattiapua, ja se on auttanut. Jotenkin ne asiat vaan menevät paremmin perille, kun ulkopuolinen ne sanoo. Ja nämä uusperheongelmat ovat hyvin tuttuja ammattilaisille, joten he osaavat myös ehdottaa ratkaisuja, joita itse ei tilanteessaan edes tule ajatelleeksi.
Jos molemmat koette, että haluaisitte jatkaa suhdettanne, eikö olisi syytä pitää tässä kohtaa vain aikalisä, ja hakea ammattiapua? Ehkä kannattaisi ainakin jonkin aikaa asuakin eri osoitteissa (miksei pysyvästikin - eihän se kahden aikuisen parisuhdetta estä)?
Lapsethan usein syyttävät erosta itseään, joten eikö olisi heidänkin takiaan syytä hakea apua - tämä pointti sinun olisi varmaan hyvä sanoa miehellesi?
Ja ps: Älä välitä MISTÄÄN loukkaavista/ tuomitsevista vastauksista, joita myös saat. Ne ovat ihmisiltä, jotka kylpevät omassa pahassa olossaan tai katkeruudessaan, ja joilla ei todennäköisesti ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta asiasta.
Itse olen samanlaisessa tilanteessa ap:n kanssa ( tosin terve lapsi) ja ymmärrän hyvin tilanteesi. Aika näyttää teitkö oikein joten anna sen tehdä tehtävänsä. Olen itsekin tänne kirjoitellut ja todellakaan ei kiinnosta nuo loputtomat kriitikot. Olisi korrektia ja sivistynyttä jos ette viitsisi kommentoida. Ihmiset haluavat kokemuksia siitä kuinka muut ovat ratkaisseet asiansa eikä suinkaan tuota syyllistämistä. Aihe on uusioperheet eikä suinkaan lasten oikeuksien puolustajien palsta!
Huomaan itse aina välillä kuinka olenkaan joutumassa kodinhoitajaksi, ruuanlaittajaksi, siivoojaksi ym. Koska omat lapseni ovat lentäneet pesästä niin en ole mitenkään velvollinen kantamaan vastuuta vieraista lapsista. Olen kaveri, mutta saatan lojua vaapaapäivänä hyvän kirjan parissa tuntitolkulla ja sehän on minun oikeuteni. Enkä siitä syyllistä itseäni. Ja te kriitikot, malttakaa olla tähän kommentoimatta! Osoittakaa sillä sivistyksenne.
Tsemppiä ap:lle ja muillekin älykkäille kirjoittajille :)
ja sitten laistaa niistä!
Olisiko kellään neuvoa mun uusperheongelmaan?Tapasin miehen,jolla on lapset aina vuoroviikoin luonaan.Kaikki alle 12 vuotiaita.Tulen ihanhyvin niiden kanssa toimeen mutta nyt vain on alkanut jollain tasolla rasittaa ja väsyttää se lasten ainainen läsnäolo ja kaikki,mikä siihen liittyy (meteli,kinastelut yms).Mulla on tunne,ettei minulla ola oikeutta heitä komentaa tai jos sen teen niin ottavat porot nokkaan ja isukki sitten antaa taas periksi.Joten aika turhauttavaa.Oma lapseni on lähes aikuinen joten hänestä ei niin tarvitse huolta kantaa.Yhteenmuuttoamme olen siirtänyt tämän vuoksi,koska nyt pelottaa.Mies on mukava ja ihana mutta hän tekee kaiken lasten ehdoilla.Lapset saavat päättää mitä syödään,tehdään tai vaikkapa seinien värin ja mielestäni tämmöinen ei ole ihan oikein.Joten olisko viisasta jättää koko porukka vai miten voisi tilanteen ratkaista.Koko pakettihan tässä olisi tulossa mutta miten sen sovittaisi yhteen?
Taidan tuntea sen miehen ongelmat. Ilmeisesti jostain nousee syyllisyys lapsen surkeista oloista ja sitä ei pysty laittamaan normaaliin ojennukseen, vaan on liian lepsu. En voi ennustaa kovin hyvää jatkoa suhteellenne, koska meilläkään ei ole helpottanut. Metakka nousee pienistäkin asioista, kun ollaan eri mieltä lasten kapinoinnista. Oman vaimoni osalta olen ollut haistavinani mustasukkaisuutta, jota hän ei myönnä millään. En käytä paljon aikaa lapseeni, mutta sekin aika tuntuu muuttuvan ongelmaksi tai liian kaverimaiseksi. Munatonta??
Jos teillä muuten elämä sujuisi niin olisiko ratkaisu tilanteeseen tukiperhe tytölle. Silloin kun sinun lapset on isällään niin tyttö olisi tukiperheessä ja te saisitte olla miehen kanssa kahdestaan. Minulla on lapset 100% aina paikalla koska isä ei halua heitä tavata. Nyt olen sitten ollut itsekäs ja pyytänyt tukiperhettä. Perheitä on valitettavasti vähän ja varsinkin erityislapsille tosi vaikea löytää sopivaa perhettä. Mutta toivossa on hyvä elää! Ehkä minäkin joskus vielä saan vapaan viikonlopun.
Tukiperhe olisi voinut olla juuri "se oikea" ratkaisu. Eli vähän etäisyyttä asioihin välillä. Ihmiset haluavat niin mielellään tuomita. Kuitenkin on totta esimerkiksi, että käytöshäriöiset lapset keskimäärin altistuvat väkivallalle muita lapsia enemmän. yms. Eli tällaisessa tilanteessa on muitakin haasteita kuin se "puolisoiden oma aika". Käytöshäiriöisten biologiset vanhemmat nimittäin lyövät omia lapsiaan "välillä". Käytöshäiriöjutut juontaa kaiketi vääristä malleista omasta lapsuudesta. Sitten se tilanne kärjistyy, kun kohtaa perheen, jossa ei lyödä eikä valehdella, mutta ollaan paikalla. Eikä sitä ennen voisi todellakin "koettaa jotain" vaikka yhteistä aikaa kerran viikossa. Itse en omia lapsiani rankaise ruumiillisesti. Ainoa mihin olen syyllistynyt on hemmottelu äidin huolenpidolla/palvelulla?.
Yritin kirjoittaa korrektisti sen ensimmäisen viestin. Suhteissa on kaksi aikuista osapuolta ja lapset ovat usein temperamentiltaan erilaisia. Lisäksi kysymyksessä oli äitinsä menettänyt käytöshäiriöinen lapsi. Kun tapasin tämän parin, isä piti lasta 24/7 päiväkodissa viikonloputkin. Lapsi tuli kotiin, kun minäkin olin siellä treffeillä. Tämä ei minua 2 v häirinnyt, koska minäkin tietty säälin lasta ja hoivasin. Mies jopa häippäsi omille menoilleen "treffeillämme" ja tuli kotiin aamu viideltä - se kyllä silloin vähnä ihmetytti, mutta en tajunnut. Nyt miehen äiti on muuttanut miehen luo, jotta hän voi olla omilla menoillaan. Tämä on varmaan lapsen kannalta paras ratkaisu, kun oma mummo voi varmasti haluta elää vain tälle lapselle. Lapsi on ainoa lapsenlapsi. Mutta tämä palsta toisaan oli uusperhe. Uusperheellä ei kai tarkoiteta näitä mummoja. Mummo on koko ajan ollut olemassa, mutta ehtona mummon tuelle on ollut, että mummokin tuli aina yöksi. Eli mummolaan ei voinut mennä. Eli ei se mies itse halua lastansa hoitaa. Lomillakin hän jäi katsomaan tv:stä urheilua, kun minä menin lasten kanssa uimaan. Ei kuulemma tarvita kahta aikuista mukana. Miksei ruoan laitto ja siivouskin kuulu minulle, kun "kyllähän omassa kodissasikin siivoisit".
Kirjoitin tuolla aiemmin omista kokemuksistani - kuinka isä on tyytyväisenä työntänyt arjen suurimman vastuun minulle. Me saimme kuitenkin apua, kun kävimme juttelemassa "ulkopuolisen" luona.
JA täytyy sanoa, että olen onnistunut saamaan hirmu hyvän miehen. Tekee oman osansa kotitöistä, osallistuu lasten harrastuksiin.. ja ennen kaikkea on läsnä lapsille (paljon enemmän kuin lasten äiti).
Se mitä nyt olet kertonut miehestäsi, kertoo MINULLE että kyseessä on vain vastuuton ja sitoutumiskyvytön retale. Ymmärrän, että olet vielä ihastunut - joskus tunteiltaan on vaikea nähdä tosiasioita - mutta tässä tapauksessa on varmaan vain parempi käydä eron tuska läpi. Mies ei tuosta muutu miksikään - ja believe me, olen kokenut saman. Kun sinulla vielä joskus on vierelläsi hyvä mies, katsot taaksepäin ja pidät itseäsi ihan pöllönä kun jaksoit miestä näinkin kauan ;)
Asuin uusperheessä 10 v. sitten. Itselläni 3 lasta ja mies toisella paikkakunnalla töissä eli mies oli vain viikonloput kotona. Yllättäen sitten miehen murrosikäinen poika muutti minun luokse asumaan, joten minusta tuli myös hänen "yksinhuoltajaäitinsä". Pojalla oli koulunkäynti ihan perseellään ja sitten minä istuin äidin kanssa vanhempainpalavereissa jne. Ja erään kerran erityisopettaja totesi, että hän ei enää yhtään ihmettele, että tämä poika ihan hukassa, kun vanhemmatkaan eivät tiedä edes sitä, että missä pojan kuuluu asua tai KENEN kuuluisi pojan asiat hoitaa. Sen jälkeen äiti ryhdistäytyi ja poika palasi äidilleen asumaan jne.
Täällä kyllä syylistetään äitipuolta, kun se ei jaksa, mutta lasten omien vanhempien vastuuta ei juurikaan peräänkuuluteta.
on kuollut. Siitähän oli ap:n tapauksessa kyse. Normaalisti lapset menevät äidilleen tai isälleen viikonlopuksi, niin että äiti- tai isäpuolet saavat lomaa heistä.
Vaikka toinen vanhemmista on kuollut, niin silti vastuu minun mielestäni on ensisijaisesti vanhemmilla. Tässä tapauksessa siis sillä elossa olevalla vanhemmalla!
Minunkin tapauksessani mies vetäytyi vastuustaan sillä, että oli toisella paikkakunnalla töissä! Se ei todellakaan tarkoita sitä, että minun siinä tilanteessa pitäisi toimia hänen lastensä "yksinhuoltajana". Moniko mies mahtaisi ottaa minun kolme lastani hoitoonsa viikoiksi, kun minä olen toisella paikkakunnalla töissä? Kenellekään ei tule edes mieleen tällainen vaihtoehto.
Jos isä jää, syystä tai toisesta, yksinhuoltajaksi, niin silloin myös isän kuuluu elää sen mukaan.