Näköhäiriöt...

Onko kenelläkään epilepisian (aivoverenvuodon jälkitauti) seurauksena tullut näköhäiriöitä? Häviääkö ne ajan myötä?
51082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jäi nimenomaan aivoverenvuodon jälkiseuraamuksina näköhäiriöitä esim kaksoiskuvat joiden häivyttämiseen tarvitsen apuvälineitä (prismalasit tai toisen silmän peitto) mutta tätä en millään yhdistä epilepsiaan jonka sain vasta paljon myöhemmin. Lisäksi oikean silmäni näkökentässä liikkuu joskus mustia pieniä pisteitä yhdestä kolmeen kappaletta mutta tämäkään ei liity mitenkään epilepsiaan vaan nimenomaan verenvuotoon ja leikkaukseen.Siitä häviävätkö ne ikinä en osaa sanoa mitään.Ainakaan omat kaksoiskuvani eivät tule häviämään.Toivottavasti sinun näköhäiriösi korjaantuvat. Terveisin MLL

Äänestä

Onko Sinulla ollut kauan jo sama epilääkityts? Ettei vain olisi lääkkeiden haitallisia sivuvaikutuksia?

Itselläni ei ole ollut aivoverenvuotoa mutta jotkin epilääkkeet ovat aiheuttaneet minulle kaksoiskuvia ja huimausta.
Tietokoneella ollessa kuvaruutu alkoi "viliseen" silmien edessä.
Kun lääkitys vaihdettiin, oireet hävisivät.

Jaksamista Sinulle =)

Äänestä

näkökykyyn:

http://www.optometria.fi/

Sieltä "Näköinfo">"Lääkkeiden haittavaikutukset".

Vaatii ohjelman jolla voit avata pdf-tiedoston.

Äänestä

Moi!
Gababentiini aiheutti minulle aivan mielettömiä näköhäiriöitä. Mielenkiintoisia tosin, mutta niiden kanssa eläminen oli rankkaa... Nykyään syön Lyricaa ja "maailmankuva" on taas kuin ennenkin :-)

Äänestä

olen uusi kirjoittaja (ja epileptikkonakin melko tuore). En tunne tämän keskustelufoorumin tapoja ja jos ärsytän niin kertokaa ihmeessä!

Minulla on synnynnäinen epilepsia, joka syystä tai toisesta todettiin vasta noin kaksi vuotta sitten. Lääkityksen aloituksen yhteydessä sain kaksoiskuvia ja muita näköongelmia alkuun muutamien kuukausien ajan. Ne olivat melko häiritseviä ja aiheuttivat kaatuilua ja muita lievempiä hankaluuksia.

Nyt nämä ongelmat vaivaavat vain silloin kun olen todella stressaantunut tai saan poissaolokohtauksia tai kouristuskohtauksen jälkitiloissa. Toivottavasti omasi poistuvat - ikäviä ovat, ja jossain määrin vaarallisiakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ottopekka kirjoitti:

Onko kenelläkään epilepisian (aivoverenvuodon jälkitauti) seurauksena tullut näköhäiriöitä? Häviääkö ne ajan myötä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu