SUOMEN TULEVAISUUS?

Kuolemantuomio uskottomalle

Islam-puolue: Sharia voimaan, kun kansa on kääntynyt

Aviorikoksesta kiinni jääneen tappaminen on Suomen islamilaisen puolueen mielestä periaatteessa oikein. Puheenjohtaja Abdullah Tammen mielestä kuolemanrangaistus voidaan langettaa tekijöille, jos neljä ihmistä on nähnyt avioliiton ulkopuolisen sukupuoliyhdynnän.

- Se on kuolemantuomio silloin. Se on ihan selvä juttu, jos on todisteet, Tammi sanoi.

Tammen mukaan kuolemantuomioon ei kuitenkaan voida vielä siirtyä Suomessa. Enemmistön suomalaisista tulisi olisi muslimeja tai ainakin tuntea hyvin islamilainen laki, sharia. Puolue kunnioittaa Suomen lakeja, mutta kannattaa pitkällä tähtäimellä niiden korvaamista islamilaisella lailla.

- Onhan Jumalan laki toki parempi kuin ihmisen laki, Tammi sanoi puolueen tiedotustilaisuudessa torstaina Helsingissä

Puolueen tiedottajan Imane Bellaminen mukaan kuolemantuomioita on historiassa toimeenpantu harvoin, mutta ne toimisivat hyvänä pelotteena esimerkiksi pedofiileille.

Puolueen kunnallisvaaliohjelman julkistustilaisuudessa käytiin välillä tiukkaakin keskustelua puolueen uskonnollisesta linjasta. Helsingin yliopiston islamin tutkija Marko Juntunen tiedusteli, keitä puolueen uskonnolliset auktoriteetit ovat. Puheenjohtaja Tammi kuitenkin kieltäytyi keskustelusta vedoten siihen, että tilaisuudessa puhutaan kunnallisvaalitavoitteista.

- Puolue ei seuraa Saudi-Arabian fatwoja sokeasti. Meillä ei ole mitään yhteyttä Saudi-Arabian hallintoon, sanoi vt varapuheenjohtaja Abdullah Rintala.

Kukaan ei ollut maininnut saudiyhteyksiä. Puolueen tulkinnat islamista ovat hyvin jyrkkiä, ja ainakin jotkut maahanmuuttajamuslimit vierastavat puoluetta.

"Saatanallinen Amerikka"
Kulmakarvoja kohotuttivat myös puolueen ulkopoliittiset linjaukset. Suomen tulisi vetäytyä esimerkiksi Afganistanista ja olla mukana vain YK:n rauhanturvatehtävissä.

- Tässä suhteessa Suomen ulkopolitiikan on islamin vastaista. Te näette miten katala saatanallinen Amerikka tukee näitä toimia, puheenjohtaja Abdullah Tammi sanoi.
5298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meidän kutistuvassa maailmassamme kysytään usein tulisiko meidän olla?
Suomalaisia,Eurooppalaisia,maailmankansalaisia tai peräti muslimeja ja ainoa oikea vastaus tähän on kansallinen nationalismi.

Nationalismin ei tarvitse olla automaattisesti kansainvälisen yhteistyön vastakohta,eikä suomalaisuutta kannata myöskään ajaa väkisin alas,sillä kukaan ei ole keksinyt,millä sen merkityksen voisi korvata-tai onko se edes keinotokoisesti mahdollista.

Tälläisten "abdullahien" ja "aapojen"sanomaan pitää suhtautua äärimmäisen vakavasti.

Kansallismieliset aikovatkin ottaa radikaaleja toimia käyttöönsä tuollaisten puheiden levittäjiä vastaan.
Suomalainen nationalismi on vuosisatojen kehityksen tulos jota mielisairaat vastuuttomat ihmiset eivät vedä lokaan ja tämän maamme selkäranka.

Olemme valmiit SOTAAN noita ilmiöitä vastaan kansamme pelastamiseksi!!
Kyllä muutkin osavat tehdä iskuja kuin Islamistit sen tulette näkemään.
ALAS SHARIA-LAIN kannatajat.

Se ei ole hauska tehtävä muttemme voi sitä jättää lapsillemmekään.ORAAKKELI

Äänestä
  • Pari käsikraanattia sotamuistona rintamalta.
    Toimiskohan ne vielä tuo Islam puolueen vaalitilaisudessa?
    Korpisoturin poika

    Äänestä

  • Isäukko toi mukanaan kirjoitti:

    Pari käsikraanattia sotamuistona rintamalta.
    Toimiskohan ne vielä tuo Islam puolueen vaalitilaisudessa?
    Korpisoturin poika

    Ne harjoittelee naapurin pojan kanssa Abdullahin kuvaan...

    Äänestä

Tätä paskaa väkivaltauskontoa, joka ei ole Jumalasta vaan saatanasta. Miksi vitussa edes annetaan puheenvuoro tämmöisille? Asia on niin,että näille pitäisi HETI tehdä selväksi,että emme ikinä hyväksy näitä sharian paskoja lakeja tänne. Järkyttävää.

Jonkun saatanan pettämän profeetan lakeja pitäisi vielä ruveta kunnioittamaan. Ei ikinä!

Äänestä
  • ilmeisesti et kannata ko. puolueen ideologiaa. tuskin kovin moni muukaan suomessa eli ei varmaan pääse valtapuolueeksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ONKO NÄIN kirjoitti:

Kuolemantuomio uskottomalle

Islam-puolue: Sharia voimaan, kun kansa on kääntynyt

Aviorikoksesta kiinni jääneen tappaminen on Suomen islamilaisen puolueen mielestä periaatteessa oikein. Puheenjohtaja Abdullah Tammen mielestä kuolemanrangaistus voidaan langettaa tekijöille, jos neljä ihmistä on nähnyt avioliiton ulkopuolisen sukupuoliyhdynnän.

- Se on kuolemantuomio silloin. Se on ihan selvä juttu, jos on todisteet, Tammi sanoi.

Tammen mukaan kuolemantuomioon ei kuitenkaan voida vielä siirtyä Suomessa. Enemmistön suomalaisista tulisi olisi muslimeja tai ainakin tuntea hyvin islamilainen laki, sharia. Puolue kunnioittaa Suomen lakeja, mutta kannattaa pitkällä tähtäimellä niiden korvaamista islamilaisella lailla.

- Onhan Jumalan laki toki parempi kuin ihmisen laki, Tammi sanoi puolueen tiedotustilaisuudessa torstaina Helsingissä

Puolueen tiedottajan Imane Bellaminen mukaan kuolemantuomioita on historiassa toimeenpantu harvoin, mutta ne toimisivat hyvänä pelotteena esimerkiksi pedofiileille.

Puolueen kunnallisvaaliohjelman julkistustilaisuudessa käytiin välillä tiukkaakin keskustelua puolueen uskonnollisesta linjasta. Helsingin yliopiston islamin tutkija Marko Juntunen tiedusteli, keitä puolueen uskonnolliset auktoriteetit ovat. Puheenjohtaja Tammi kuitenkin kieltäytyi keskustelusta vedoten siihen, että tilaisuudessa puhutaan kunnallisvaalitavoitteista.

- Puolue ei seuraa Saudi-Arabian fatwoja sokeasti. Meillä ei ole mitään yhteyttä Saudi-Arabian hallintoon, sanoi vt varapuheenjohtaja Abdullah Rintala.

Kukaan ei ollut maininnut saudiyhteyksiä. Puolueen tulkinnat islamista ovat hyvin jyrkkiä, ja ainakin jotkut maahanmuuttajamuslimit vierastavat puoluetta.

"Saatanallinen Amerikka"
Kulmakarvoja kohotuttivat myös puolueen ulkopoliittiset linjaukset. Suomen tulisi vetäytyä esimerkiksi Afganistanista ja olla mukana vain YK:n rauhanturvatehtävissä.

- Tässä suhteessa Suomen ulkopolitiikan on islamin vastaista. Te näette miten katala saatanallinen Amerikka tukee näitä toimia, puheenjohtaja Abdullah Tammi sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu