Juolahtipa mieleeni kysyä. Onko toisen valtion viranomaisilla toimivaltaa Suomessa? Voiko siis esimerkiksi FBI:n, CIA:n tai muun Yhdysvaltain poliisiviranomaisen edustaja vaikkapa kuulustella suomalaista tämän maan kansalaista Suomen maaperällä?
ulkomaisen viranomaisen toimivalta Suomessa
mielenkiinnosta vain
3364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tottakai voi jos he ovat sopineet asiasta suomen viranomaisten kanssa mutta toimivalta on kuitenkin suomen viranomaisilla ja he tekevät päätökset.
CIA tuskin kyselee lupia!
Onhan se sentään tiedustelupalvelu jonka tehtävä on juuri urkkia vieraita valtioita!
Oot katsellu vähän liikaa niitä hollywood-elokuvia. Kysymyksessä ei myöskään ole "urkinta" jos halutaan mennä vieraaseen valtioon suorittamaan kuulustelua.
CIA kyselee lupia siinä missä suomen poliisikin.