Milloinkohan saataisiin Molskiinkin vastaavan kaltaisia juttuja painista! Kunnon kuvia eikä mitään liiton herrojen naamoja joka sivulla.
fighter magazine
paini on pop
193198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vahvasti tuntuu siltä, ettei sille tasolla päästä koskaan. Pomomiesten pönötyskuvia ja palkintojenjako poseerauksia kun pystyy ottamaan jokainen. Kunnon painikuvien ottoon tarvitaan jo kunnon kalusto ja ammattitaitoa. Ne sitten taas maksaa. Ja kun tilataan halpaa tai mieluiten ilmaista, niin sitä saa, mitä tilaa. Markkinavoimat jyllää.
Kyseessä on vähän sama homma kuin Suomen päästä päähän kulkemisessa autopelillä. Ajaahan sen matkan vuosimallia -87 olevalla vanhalla Ladallakin, mutta nautinnollisempi reissu on uudella S-sarjan Mersulla. Ilmeisesti.
Noo, jos ei nyt aivan ammattilaisen silmää hiveleviä, niin varmasti lehdessä ihan hyvältä näyttäviä kuvia saa harrastelija aikaan tallisella digijärkkärillä ja hyvällä salamalla. Kun tarpeeksi räpsii niin hyviä tulee joukkoon. Tiukka rajaus saa kuvat näyttämään hyviltä, eli joko rajataan tarkasti kuvatessa tai sitten editoidaan turhat pois laidoista.
Joku järkkärin omistaja hommiin räpsimään ahkerasti, niin kyllä sitä tulosta alkaa syntyä. Kyllä nuo kamppailulehtien kuvat on suurelta osin ihan itse oppineiden harrastelijoiden ottamia. Toki kokemuksen myötä laatu paranee näilläkin.
Pointti on, että ei siihen rahaa tarvita (jos siis se järkkäri jo on). Ei noilla suomalaisilla kamppailulehdilläkään varaa ole kuvista paljoa maksaa, ja saavat ne tietääkseni lähinnä ilmaiseksi.
Tuolla oikein lehtien toimituksissa, meinaan. Kun hyvältä lehdessä näyttäviä kuvia saisi noinkin helposti.
Ja tyhmiä on ne turkkilaiset painikuvaajatkin MM-kisoissa, kun isoja kameroita kantaen tunkevat sinne molskin reunalle kuvaamaan.
Ihan hyvältä lehdessä näyttäviä kuvia kun saisi tavallisella digijärkkärillä, kunnon salamalla ja tiukasti rajaamalla. On ne tyypit kyllä tyhmiä. Ja jenkit ja japanilaiset kanssa. omituista porukkaa. Ei uskoisi, kun katselee niitten kuvia. Ilmeisesti sokea kanakin löytää kuvan. Ainakin tiukasti rajaamalla.
En tiedä painikisojen kuvaajista maailmalla, vaikka olisivat kuinka isolla rahalla palkattuja ammattilaisia, mutta tiedänpä jotain suomalaisiin kamppailulehtiin kuvaavista lisäravinnemyyjistä jne - ja niistähän nyt oli kyse. Tiedätkö sinä?
Fighter lehdellä on ainakin oma kuvaaja, ja ilmeisen taitava sellainen.
Tarjosin sinne yhtä juttuideaa pari kuukautta sitten ja olivat jo heti lähettämässä kuvaajaa paikalle. Juttu jäi kuitenkin tekemättä kun ajattelin, että painijutut siihen lehteen on enemmänkin Huikun reviiriä. Ja on Jakke kehittynyt kirjoittajana valtavasti. Tällaiset terveiset tuli ainakin Ilmajoen lukioajan äidinkielenopettajalta.
Uusimmassa Fighter -lehdessä on yksi aivan loistavan hieno kuva, jossa tämä mystinen Yarko Huiki poseeraa jussipaidassa pohjalaisen peltoaukeaman äärellä.
Se on niin hieno kuva, että tekis ihan mieli kysästä, että saako sitä käyttää Pohjanmaa-liigan nettisivuilla ja ohjelmalehtisessä. Tarvittaessa siitä vois ihan maksaakin kuvan oikeuksien omistajalle.
Juntan pomomies kisihin mersulla vai ladalla ?
Huomenna Kemiin ihan punaisella mersulla.
En ole nähnyt uusimpia lehtiä, mutta paria vanhempaa vilkaisin, ja suunnilleen joka jutussa oli eri kuvaaja. Epäilenpä että tuskin monikaan niistä (siis Suomessa kuvatuista) oli ammattilaisen aikaansaannosta. Mikäli Fighterissa siis nykyään on niiiiin hienoja ammattilaistason kuvia, niin kaipa ne sitten ovat kaikki yhden ja saman kuvaajan räppäämiä. Tai muuten taitaa olla niin, että kehujille on riittänyt muutkin kuin ammattilaistason kuvat ja ehkäpä sitä eroa ei edes nähdä.
Ehkei kuitenkaan johonkin jäsenlehteen tarvita ammattilaisten kuvia, jos aivan tarkoitukseen kelvollisia otoksia voi saada niiltä harrastajiltakin, ilmaiseksi. Huonoja kuviahan ei kukaan pakota sinne laittamaan, vaan voi kelpuuttaa ainoastaan hyvät. Jos Fighterille kelpasivat amatöörien kuvat (ainakin aiemmin), niin kai sellaiset johonkin jäsenlehteenkin kelpaavat.
Ja tosiaan, jos on soveltuvalla objektiivilla ja hyvällä salamalla varustettu perusjärjestelmä, aika monikin kykenee ottamaan kuvia joista parhaat valitsemalla löytynee tähän tarkoitukseen ihan riittävän kelvollista materiaalia. Tämä ei tarkoita sitä, että aivan jokaisesta tuohon olisi. Esim. oma äitini rajasi pokkarillaan usein osan kohteiden päästä pois. En usko, että häntä kannattaisi hommaan valita.
Myöskään mitään pakettiauton vaativaa varustusta ei tuollaisiin urheilukuviin tarvita, koska toimitaan yhden salaman varassa ja päästään kuvaamaan niin läheltä, että halpa objektiivi piisaa. Ja jos niissä kuvissa jotain pientä halpisoptiikan aiheuttamaa vääristymää löytyykin, en usko että lehtiä lukevat lapset ja heidän vanhempansa sitä huomaavat. Ainakaan 99% heistä.
voisi kysyä niitä Fighter lehdeltä. Varmaan saisi "sopuhintaan" kun julkaisemisaikataulu olisi Fighterin jälkeen
Tero
Ei pelkästään minun vaan aivan laajemmankin mielipiteen mukaan Fighter Magazine on vain väritetty en viitsi sanoa mikä jonka lukijakunta on hyvin kapealla sektorilla. Harrastejulkaisuhan se on kuten V8 magazine joka sentään osaa kirjoittaa asiaa jenkkiautojen harrastajille.
Naurettavinta että Fighter Magazine kehtaa käyttää slogania "tutkivaa journalismia" Sitähän lehti ei tee sillä tutkivan journalismin peruslähtökohta on taustatietojen tarkistus. Vuoden ensimmäisessä Fighterin numerossa ja muutamassa mainitsemattomassa on ollut juttuja joista puutaheinän osuus kokonaisuuteen on merkittävä. Aivan kuin haastateltava olisi marssinut toimitukseen ja sanellut mitä hänestä pitää kirjoittaa.
sellaiset, että esim. yhtään ulkopuolista kuvaajaa ei YLE hyväksy Suomessa pidettäviin arvokilpailuihin.
ihan pihalla
ja väliin yksi ei kaupallinen tiedoite
Kirjailija,showpainija ja monen taiteenhaaran taitajan Jari-Veikko Kauppisen tähdittämä pohjoismaista lapsikauppaa käsittävä Ylen laatutuotanto Vaiettu lapsikauppa oli esillä arvostetussa National Prix- gaalassa Berliinissä dokumenttituotantojen sarjassa.
Suomalainen paini on niin kuralla että sitä ei pysty enää näyttämään ulkomailla kuin taiteeseen tai komiikkaan liitettynä.
Hyvää viikonlopun jatkoa. Ja muistakaa katsoa Mikko Niskasen "omat koirat purivat"- elokuva.
judoa ja palvomaan/kumartelemaan tatamia.
Judossa ei pääse niin iholle toisen kanssa kuin painissa, siksi siinä ei ole taiteenhaaroja mitä
tutkia. Tiesittekö että mm. Tom of Finlandikin haki aikoinaan näkemyksiä taiteeseensa harrastamalla
painia Suomessa. Seuraa ei saa kuulemma kertoa.
Onkos tämä olevinaan joku näppärä homoheitto? Aivan taatusti lajissa kuin lajissa on homoja, toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Mutta aivan taatusti painitreeneissä homotkaan eivät ajattele homoilua. Ne treenit on sitten ihan erikseen.
Ihan muuten mielenkiinnosta, niin miten olet osunut tällaiselle Tom -informaatiosivulle? Voit varmaan heittää lähdettä tästä väitteestäsi, itse muistelen taideteollisessa korkeakoulussa Finlandia käsitellyn jonkin verran, eikä tämän painiharrastuksista tullut missään vastaan tietoa.
Toisaalta, painijat ovat parhaimman näköisiä miehiä. Näin vaimon mukaan.
Voi lapsiparka.
Ei taiteilijoitten rusinapullasalaisuuksia kerrota taideteollisissa korkeakouluissa eikä muuallakaan yleisesti. Kyllä min olen vakavasti sitä mieltä että missään muussa urheilulajissa ei pääse uros toiseen urokseen niin intiimisti kuin painissa.Kultapossu palstallakin muuan kuustoistavuotias poika runoili viime viikolla näin ... " rakkaudesta lajiin vai rakkaudesta mieheen siis miksi painin ..."
mitäs luulette ? kähäh
jousiammunnasta? varsinkin lähi-idän ja miksei kaukoidänkin naisten suosimasta lajista?? kapinoivatko he kulttuurin suomaa alistusta vastaan ja harrastavat lajia missä kympin kohdalla seisoo alistava mies? tosin mielikuvana, ja voittoja tulee....siis napakymppejä:)