Jännittävä vuosi kaloille -08

Galatica star

Kalat nauttivat tänä vuonna poikkeuksellisen paljon uusista asioista. Keskeneräiset asiat ja työt kannattaa viedä loppuun ennen kesää, sillä loppukesä on poikkeuksellisen otollista aikaa uusille mahdollisuuksille.

IHMISSUHTEET

Toukokuu ja Syyskuu ovat parhaimmat kuukaudet solmia uusia kontakteja mielenkiintoisiin ihmisiin. Jousimies, rapu ja vesimies tarjoavat parhaimmat mahdollisuudet jännittäviin tilanteisiin. Toisten kalojen kanssa tulee paras kesä aikoihin.

Oinas tuottaa pettymyksiä tänä vuonna, eli luota luonnolliseen vaistoosi ja vältä luottamasta liikaa tähän tähtimerkkiin.

RAHA & TYÖ

Maaliskuu on muutoksen aikaa työlle. Näet uudet mahdollisuudet ja niihin kannattaa panostaa pitkäjänteisesti, sillä elokuussa pääset nauttimaan uusista haasteista.

Talousasioita kannattaa myös ajatella maalis-elokuun aikana, sillä hankinnat onnistuvat hyvin ja menestystä on luvassa rahallisesti.

...

Kaikenkaikkiaan vuosi 2008 on positiivisten muutosten vuosi, onnistuminen erilaisten unelmien toteuttamisessa on suuri ja rahallisesti vuosi on menestys. Kalat viehättävät monia merkkejä tänä vuonna ja nautit sosiaalisesta vetovoimastasi.

Ennakkoluulottomuus ja avoimuus tuo täysin uudenlaisia ihmisiä ympärillesi ja jos uskallat päästää nämä ihmiset lähellesi, saat kokea huikeita hetkiä heidän kanssaan.

...

PUKEUDU

Valkoinen, sininen, ruskea, okra, vihreä, musta, kulta, turkoosi, keltainen, vaaleanpunainen.

ONNEA TUO

Oikean käden ranteessa pidettävä pieni kultainen sormus.

Takataskussa pidetty 10 euron seteli.

Parilliset numerot, erityisesti luku 2.

Valkoinen ja turkoosi väri.

10

3074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joohhh

      Kaikkeahan ne aina lupailee, ei vaan kovin luppaavalta vaikuta, etten sanois, no sanon nyt kuitenki.

      • jännittää!

        Olen muutenkin jännittäjätyyppinen kalaherra ollut ainakin pienempänä.


      • 6.3 ja 3.3= 1+1
        jännittää! kirjoitti:

        Olen muutenkin jännittäjätyyppinen kalaherra ollut ainakin pienempänä.

        Olemme tämän plateenan parhaat,kilteimmät,kauniimman,ilosemman,ymmärtäväisemmän,ym..ym..olentoja.


    • kil

      osa jo toteutunut tai ajatuksissa näin.?

      • haikaloi

        Catherine Barrin ennustus ??

        Sekin on kala????


      • kalat...78...
        haikaloi kirjoitti:

        Catherine Barrin ennustus ??

        Sekin on kala????

        päivämääristä syntyy mielenkiintoinen yhdistelmä kaloille.

        Kirjoitettu >8.2.2008
        Elokuu> 20 08 2008

        Kalat > 20 02 2008 (vaihtuu 21.2)

        uskottavaa? ehkä.........

        siis numerologiaa, eikö? mutta ihan mielenkiintoinen sattuma tai sitten........


      • jeppppppp

        itse olen aloittanut maaliskuussa sellaisessa työpaikassa työt, että raha-asiat todellakin menevät parempaan suuntaan ja tulee eräs kiva juttu tapahtumaan (työhön liittyvä) juuri loppukesän aikaan.. näin ajatellen mun kohdalla ainakin pitänyt paikkaansa ja ostimpas tässä valkoiset housut sekä turkoosin topin ihan päähänpistona :) ...sattuma?


    • fullmoonioon

      Onnea Kalat - merkki vaihtuu hulppeasti täysikuun merkeissä!

      Hyviä syntymäpäiviä.......ja onnea!

      • agrefes

        Nimittäin kuunpimennyskin osuu ajanjaksoon kello 5.26 torstaina 21.2


    • pettynyt

      oinaaseen vuonna 2007,2006 ja 2005 ja vielä tänäkin vuonna..voi ei

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3025
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      121
      2049
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1379
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe