Olen seuraillut hyvinkin pitkiä psygoterapiaajanjaksoja. Joitakin huomioita:
1) Tuntuu, että terapia joissakin tapauksissa todella toimii ja pitää ihmisen elämässä kiinni.
2) Tuntuu, että terapiaa joskus tarkoituksella venytetään ehkä pelkästään terapianantamisen ilosta.
3) Pitkässä terapiassa joudutaan lähes säännönmukaisesti hetteikölle, josta ei selviä ilman pitkää terapiaa
4) On olemassa yhdistys: "uskonnon uhrit". Olisiko mielestäsi käyttöä "terapian uhrit" järjestölle?
Esitä muitakin näkökantoja psygoterapiaan ja ota kantaa näihin.
1) Tuntuu, että terapia joissakin tapauksissa todella toimii ja pitää ihmisen elämässä kiinni.
2) Tuntuu, että terapiaa joskus tarkoituksella venytetään ehkä pelkästään terapianantamisen ilosta.
3) Pitkässä terapiassa joudutaan lähes säännönmukaisesti hetteikölle, josta ei selviä ilman pitkää terapiaa
4) On olemassa yhdistys: "uskonnon uhrit". Olisiko mielestäsi käyttöä "terapian uhrit" järjestölle?
Esitä muitakin näkökantoja psygoterapiaan ja ota kantaa näihin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vertaistuki ja keskustelut auttavat. kyse on vaan siitä uskaltaako heittäytyä ja kertoa ajatuksiaan tässä julmassa "vyön alle" iskevässä maailmassa.
... ajatusratojen muutos. Ei pidä turhaan tonkia vanhoja, ei niistä mitään opi. Ja eikös se ole vähän vanhaa tiedettä semmonen?
Uutta tilalle. Muuta en ymmärrä.
voi päätellä vain asiantuntija, eikä toisen ihmisen tarpeista ainakaan maallikko kahvikupin ääressä voi saada oikeaa käsitystä. En uskoisi, että Suomessa kenellekään turhaa terapiaa tarjottaisiin. Palvelusta taitaa olla puutetta ja ainakin yhteiskunnan tarjoaman palvelun piiriin voi olla vaikea päästä.
Jos kyse on vakavammasta häiriöstä, pitkä terapia ja psykoanalyysi ovat varmaankin oikeita hoitomuotoja.
Jos on kyse ihmisen elämäntilanteeseen tai -hallintaan liittyvistä vaikeuksista ja muutoksen tarpeesta, lyhytterapia tarjoaisi mielestäni sellaiseen parempia ja käyttökelpoisempia työvälineitä. Silloinkin terapian pituudesta voivat päättää vain ihminen itse ja häntä palveleva asiantuntija.
Terapian uhreihin en usko. Pikemminkin luulisin olen pulaa palveluista. Jos ihmisellä ja/tai yhteiskunnalla olisi varaa sellaiseen, taitaisi olla ihan hyvä ajatus vaikka jokaiselle pysähtyä säännöllisin väliajoin pohtimaan omaa tilannettaan ja omia asioitaan asiantuntijan sohvalla, ellei ole hyviä ystäviä ja muita kuuntelevia korvia tarjolla.;))
Vanhentunutta tiedettä tuo on.
Masentuneelle ei sovi ollenkaan, voi johtaa itsetuhoisuuteen.
"terapian uhrit" -järjestö olisi tarpeen. "terapeutti"-nimike ei nimittäin ole millään tavalla suojattu, kuten "psykoterapeutti-nimike", eli kuka tahansa voi ryhtyä "terapeutiksi" ilman minkäänlaista koulutusta tahi käytyään pari viikonloppuseminaaria reikin käytöstä tai enneagrammin piirtämisestä....valitettavasti on myös niin, että ihmiset, joilla itsellään on vakavia psyykkisiä häiriöitä (esim. narsistinen luonnehäiriö), hakeutuvat asemaan (esim terapeutiksi), jossa voivat terapoida toisia, jotta ei tarvitsisi työstää omia vammojaan. eli, tärkeää olisi etukäteen selvittää, minkälaisen koulutuksen k.o. terapeutti on suorittanut, onko hän itse käynyt läpi oman terapian ja käykö hän säännöllisesti työnohjauksessa. selvä kriteeri terapian testaamiseksi on: koetko, että edistyt vaikka pieninkin askelin, muuttaako terapia elämääsi parempaan suuntaan. ellei, niin lopeta se