Olen ollut koulukiusattu koko elämäni ajan. Minua on syrjitty, nimitelty, kampattu, tehty kaikenlaista. Muistan esikoulussakin, kuinka minut jätettiin kaikesta ulkopuolelle. Ensin en edes tajunnut sen olevan kiusaamista. Kuvittelin ihmisten tekevän sen leikillään. Nyt olen kuitenkin havahtunut ja tajunnut, että he oikeasti tarkoittavat sitä. Toisella tai kolmannella minut kampattiin luokassa lattialle ja oli vähällä, etten lyönyt päätäni. Minua päin on myös potkittu palloa ja kerran se sattui todella. Syrjintää olen kokenut koko lapsuuteni ajan.
Aloitettuani yläasteen kiusaaminen on pahentunut. Uudessa luokassa on poikia, jotka ärsyttävät minua koko ajan, pääasiassa siksi että hevoset ovat mielestäni ok. Olin myös alkanut kiinnostua mopoista ja seisoimmekin kaverini kanssa tähän päivään saakka useasti koulun pihalla mopojen luona. Nyt olemme saaneet tietää, että ainakaan yksi omistaja ei ole lainkaan innostunut asiasta. Hän on alkanut huutaa meille siitä ja se tuntuu todella pahalta. Poika kertoi asiasta luokanvalvojallemme joka tuli sanomaan meille. En tajua miksi tyyppi ei itse voinut tulla sanomaan meille asiasta. Hän on monesti seisonut samaan aikaan mopojen luona kuin me, jolloin olisi ollut oiva tilaisuus kertoa asiansa. Poika alkoi jo uhkaillakkin. Oikeastaan ei ole väliä, vaikka hän antaisi turpaan. Minulla ei ole mitään menetettävää. Olen jo menettänyt kaiken.
Minä en oikeasti enää jaksa. Olin myös melkeinpä rakastunut erääseen yhdeksänluokkalaiseen poikaan, mutta en edes saanut tilaisuutta sanoa hänelle mitään. Olen yrittänyt tehdä kaikkea saadakseni pahan oloni pois. Olen juonut ja viiltelen itseäni. Jotenkin olo vain on parempi, vaikka elämäni onkin pilalla. En tiedä mitä teen. En uskalla kertoa siitä kenellekkään, en edes parhaalle - ja ainoalle ystävälleni. Pelkään heidän reaktiotaan, että he suuttuvat tai menevät heti kuuluttamaan asian koko koululle. Tiedän että asiasta pitäisi kertoa, mutta minun rohkeuteni ei riitä siihen.
Olen ajatellut itsemurhaa jo kauan. Haluan päästä pois täältä. Suunnittelen usein, miten voisin tapattaa itseni. Vielä en ole voinut toteuttaa suunnitelmiani, sillä en halua ihmisten itkevän takiani. Karkaaminen ja koulusta lintsaaminen on myös käynyt mielessäni. Voisin vain lähteä pois, unohtaa kaikki. Tappaisin itseni joka tapauksessa, joten millään ei ole väliä.
Teksti, mitä kirjoitin, ei todellakaan ole mitään säälinkerjäystä. Asiani ovat oikeasti huonosti, en minä huvikseni itseäni viiltele. En tiedä mitä teen. En jaksa enää. Pitäisikö oikeasti vain kuolla pois?
Aloitettuani yläasteen kiusaaminen on pahentunut. Uudessa luokassa on poikia, jotka ärsyttävät minua koko ajan, pääasiassa siksi että hevoset ovat mielestäni ok. Olin myös alkanut kiinnostua mopoista ja seisoimmekin kaverini kanssa tähän päivään saakka useasti koulun pihalla mopojen luona. Nyt olemme saaneet tietää, että ainakaan yksi omistaja ei ole lainkaan innostunut asiasta. Hän on alkanut huutaa meille siitä ja se tuntuu todella pahalta. Poika kertoi asiasta luokanvalvojallemme joka tuli sanomaan meille. En tajua miksi tyyppi ei itse voinut tulla sanomaan meille asiasta. Hän on monesti seisonut samaan aikaan mopojen luona kuin me, jolloin olisi ollut oiva tilaisuus kertoa asiansa. Poika alkoi jo uhkaillakkin. Oikeastaan ei ole väliä, vaikka hän antaisi turpaan. Minulla ei ole mitään menetettävää. Olen jo menettänyt kaiken.
Minä en oikeasti enää jaksa. Olin myös melkeinpä rakastunut erääseen yhdeksänluokkalaiseen poikaan, mutta en edes saanut tilaisuutta sanoa hänelle mitään. Olen yrittänyt tehdä kaikkea saadakseni pahan oloni pois. Olen juonut ja viiltelen itseäni. Jotenkin olo vain on parempi, vaikka elämäni onkin pilalla. En tiedä mitä teen. En uskalla kertoa siitä kenellekkään, en edes parhaalle - ja ainoalle ystävälleni. Pelkään heidän reaktiotaan, että he suuttuvat tai menevät heti kuuluttamaan asian koko koululle. Tiedän että asiasta pitäisi kertoa, mutta minun rohkeuteni ei riitä siihen.
Olen ajatellut itsemurhaa jo kauan. Haluan päästä pois täältä. Suunnittelen usein, miten voisin tapattaa itseni. Vielä en ole voinut toteuttaa suunnitelmiani, sillä en halua ihmisten itkevän takiani. Karkaaminen ja koulusta lintsaaminen on myös käynyt mielessäni. Voisin vain lähteä pois, unohtaa kaikki. Tappaisin itseni joka tapauksessa, joten millään ei ole väliä.
Teksti, mitä kirjoitin, ei todellakaan ole mitään säälinkerjäystä. Asiani ovat oikeasti huonosti, en minä huvikseni itseäni viiltele. En tiedä mitä teen. En jaksa enää. Pitäisikö oikeasti vain kuolla pois?
Vastaukset 14
Vanhimmat
kaikkee muuta paits et ittensä tappamista.siis itelläniki ollu tollane elämän kohta mutta kyl siitä pääsee pois (jumala tietää mitä tekee).kyl mullaki edellee tulee jtn päivii et itken siit miks mun elämä on pilalla mutta ne päivät tehetän itel siks että huomaisin hyvätki puolet.yritä vaa jaksel ja jos ei muuta ni kosto kiusaajil
Mulla oli ennen päänkanssa ongelmia ja eipä näihin ongelmiin niin paljon kiinnitetty huomiota vasta sitten, kuin aloin pohtia itsemurhaa. Tää nyt ei liity koulukiusaamiseen, enemmänkin tohon sun masennukseen, että sanon vaa että yritähän jaksaa lue hyvät arvosanat ja mee lukioon itteä ei oo koskaa kiusuttu, vaikka yksinäinen olenkin.
Kuulostaa kamalalta, yritä jaksaa. Itse olen seiskalla oleva tyttö, mokkeri siis. Olen onnellisessa asemassa, minulla on ystäviä (myös vihamiehiä) mutta en ole myöskään kaikkein suosituin.
En voi edes kuvitella pahaa oloasi, minua ei ole koskaan kiusattu, vittuiltu päin naamaa ja irvailtu, mutta sen kestää. Mutta mulla on yksi periaate - YKSI ELÄMÄ ON ANNETTU JA SIITÄ EN LUOVU. Pidän elämästä kiinni käsin ja hampain, tuli mikä eteen vaan.
Tulevaisuudesta et voi tietää, ehkä sinulla on onnellinen ja rakastava perhe kun pääset muualle opiskelemaan ja kiusaajat jäävät taaksesi.
Pitää tietää ettei elämä aina mee niinku haluu ja tulee varmast sellasii asioi mitä jälkeenpäin katuu. En suosittele välttämättä kiusaajille kostamista, koska se vaan muuttuu pahemmaksi, tiedän. Yritä jaksaa.
Tilanteesi vaikuttaa vakavalta. Etkö voi kääntyä terveydenhoitajan puoleen?
todella nätti ! mikä ihmisiä vaivaa?
Hei!
Halusin nyt kirjoittaa koska tunnen olevani ollut samassa tilanteessa kuin sinäkin. Itseäni on myös koko kouluaikana kiusattu! Revitty hiuksista, nimitelty, haukuttu, osoiteltu, kampittu, heitelty korispallolla kun olen ollut pyörällä liikkumassa, tehty kaikenlaista jäynää että oikein on saatu koulunkäynti mahdollisimman vaikeaksi.
En tarkoita näillä vain sitä että tiedän vaan että myös kyllä ymmärrän sinua! Itsellänikin oli vaikeata varsinkin ylä asteella (7-9.luokalla) silloin kiusaaminen oli vähentynyt mutta kuiteskin kaikenlaista haukkumista/morkkaamista oli vielä.
Itselläni vain tapahtui kaikenlaista muuta yläasteaikoina esim. isäni kuoli kun olin juuri päässyt seiska luokalle, veljeni joutui vankilaan, oli viiltelyä ja kaikenlaista muuta itsensä satuttamista. Toisinaan saatoin hetken mielijohteesta laittaa käteni kuumalle hellanlevylle tai nappaista puukon ja vetästä sillä vertavuotavan haavan käteeni.
Ja tämä vaihe vain paheni. Haavoista tuli syvempiä jopa niin syviä että sain niitä käydä sairaalassa paikkauttamassa (tikkejä jne..) palovammat rupesivat näkymään käsissäni. Äitini oli huonona kun ei ymmärtänyt mikä hänen tytärtään vaivasi kun hän näin itselleen tekee eikä se olisi auttanut vaikka olisin hänelle kertonut niin kuin monta kertaa yritin mutta ei hän ymmärtänyt.
Nyt olen vanhempana tai no vanhempana ja vanhempana (19.vuotiaana) päässyt näiden asioiden yli kun löysin miehen johon rakastuin ja kuulin että tunne oli molemminpuolinen. Hänelle sitten tutustuttuamme kerroin kaiken elämästäni.. hän kuunteli koskaan keskeyttämättä ja ymmärsi hyvin mitä tarkoitan kun itse oli kokenut samanlaista. Oli koulukiusattu pienen kokonsa vuoksi ja aina syrjitty jne..
Ajattelinkin jos haluaisit jakaa kokemuksia niin ihan mielelläni kanssasi kirjoittelisin. En nyt tiedä kerroinkin hyvin omia kokemuksiani mutta kai ne nyt selväksi kuitenkin tuli että tiedän ja ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin.
Sähköpostini on: [email protected] kirjoita jos haluat en toki sinua mihinkään pakoita kirjoitat vain jos haluat. :)
Se pahenee. Nyt yhdeksänluokkalaiset pojatkin ovat alkaneet kääntyä minua vastaan. He haukkuvat, kiroilevat minulle ja pian alkaa varmasti se fyysinen satuttaminen. Viiltelen itseäni yhä useammin, enemmän, pahemmin. En pysty tekemään mitään tilanteeni korjaamiseksi. En jaksa enää.
juuri tätä varten. Hänelle sinä voit kertoa kaiken. Ja hänen KUULUU puuttua asiaan.
teillä sellainen on. Sulla on jo kova hätä, kun satut itseäsi. Ja ne, joiden tekojen takia noin teet, kuuluisi laittaa ulos koulusta, jos eivät muuta tapojaan. Heidät myös psykologille, jos saisivat siellä hoitoa, että heitä saisi muokattua ihmisiksi.
Kerro asia vanhemmille, rehtorille ja opettajillesi, kerro, mitä ne sulle tekevät! Jos ei siitä seuraa mitään muutoksia, kysy kunkin tahon esimiehen yhteystiedot häneltä ja valita asiasta sinne. Jokaisella on pomo ja joku tarpeeksi ylhäällä oleva osaa panna kaikki alempana olevat järjestykseen, jos joku homma ei toimi. Koulssa on laki, jonka mukaan tuollaista kiusaamista ei saa tapahtua.
Moni ei varmaan uskoisi, että noin kauniitakin kiusataan. Kun näin kuvasi, ajattelin, että siinä on älykäs tyttö, joka tulee hankkimaan vielä hyvän ammatin itselleen ja pärjää elämässä hyvin. Olet vanhempanakin varmaan vähän syrjäänvetäytyvämpi, mutta et kuitenkaan enää kiusattu. Olen muuten yleensä nähnyt kuvista paljonkin. Luulen, että tuo on tulevaisuuttasi, vaikka nyt et sitä uskoisikaan.
Ei se koulu ole ikuista! Hoida se kunnolla läpi. Pääset hyvää ammattii ja näytät niille kusipäille että säkin pystyt. Elämä heittelee. Ja ehkä nämä ajat eivät ole meitä varten. Vielä tulee sinunkin aika. Tsemppiä! Itsemurha ei ole ratkaisu.
Minun oli pakko kertoa tänään luokallani olevista kiusaajista. Lintsasin heidän takiaan koulustakin. Luulin äitini suuttuvan, mutta sen sijaan hän alkoikin itkeä. Minulle tuli paljon kevyempi olo, kun tiedän, että ainakin osa ongelmistani hoidetaan pois päiväjärjestyksestä.
Uskon selviäväni tämän kauden loppuun ja odotankin innolla, että ysiluokkalaiset häipyvät sinne amikseen tai lukioon. Saan olla ainakin hetken rauhassa. Ja kun sen moponkin saan, voin miettiä sitä enkä menneitä tai tulevaa.
Itsemurhamietiskelyistäni tai viiltelystä en aijo koskaan kertoa. Kiitos teille, teistä on ollut apua. On upeaa että netissä on ihmisiä minua tukemassa.
Onpa hyvä kuulla. Tiesitkö sinä - ja te muutkin - että voitte jättää esirukouspyyntöjä aiheesta kuin aiheesta netin kautta, ja monet ihmiset vievät niiden pohjalta asioitanne Jeesukselle tiettäväksi - vaikka Hän tietääkin jo kaiken? En ole ainoa, jonka puolesta lausunut rukoukset on kuultu.
- rukousystavat.fi
- esirukous.net
Ite en oo viillelly - mulle henkinen tuska riittää kyllä ihan hyvin, mut silti... ... Mulla ei oo koskaan ollu ystäviä... kunnolla.. ei ennen tätä vuotta... sain poikakaverin.. sit se läks. Se sattu. Kaikki sattuu. Mun elämä ei oo pilalla... sitä en myönnä... ei se kokonaan oo. Tämä hetki on, mut ku vuosi ja puol on kulunu ja pääsen pois täältä uuteen paikkaan opiskelemaan nii sit kaikki alkaa uudestaan... ehkä. Ainaki toivon nii. Mulla ei oo mitään menetettävää. En enää rakasta ketään, en välitä kenestäkään. Oon ehkä tunteeton, mutta mä en luota ihmisiin. Voin kertoo ihmisille kaiken tän, mutta en siks, että luottasin. Vain siks, etten voi enää hävitä mitään. Koska ei oo syytä salata tätä vierailta ihmisiltä. Joskus oli. Mut mä oon jo kuollu. Ja tää tulee esiin vielä - tavalla tai toisella. Ihmiset ei tajuu kuinka paljon ne satuttaa, ennen ku just joku tyyppi alkaa jokela tyyliin ammuskelee koulus, tai tekee itsarin... Sit surkutellaan... sit välitetään... ollaan kauhuissaan ku "ei tajuttu mitä tehtiin..." Saahan sitä sanoa...
Nyt sä unohdat heti ton itsemurha jutun. Se ei oo oikeesti mikään ratkasu. Sun täytyy puhua jonkun kanssa, alota nyt vaikka siitä kaveristas. Koeta kertoo sille ja mä oon kyl varma, että se haluaa auttaa sua. Sitte miettikää yhdessä mitä tehdä.
Nauti pienistä asioista ja yritä olla iloinen. Tee kaikkee hauskaa kaveris kanssa, sellaista josta tulee sulleki parempi mieli. Unoha viiltely tai juonti, sillä ne aiheuttaa oikeesti sulle vaa enemmä ongelmia ja pahaa mieltä. Kannattaa puhuu kanssa varmaa jolleki aikuiselle, tai ees sanoo, et kaikki ei oo nyt ihan kunnos.
Jos rohkeutes riittää mee puhuu joskus esim. sille mopo tyypille. Kysy vaik et miks se ei oo itte sanonu mitään ja sillai. Ja puhu myös opettajille, koska koulukiusaus on ihan kamalaa!
Voimia ja jaksamista!