lähes 7 vuodeksi. Piinallista, ahdistavaa ja koko elämäni arvomaailma aivan sekaisin. Laihdutin 1kk 10 kg ja sen jälkeen "pidin painoni kurissa" oksentamalla säännöllisesti. Poikaystäväni ei huomannut mitään. viimevaiheella suorastaan ruokoilin, että joku huomaisi missä helvetissä olen ja vetäisi minut suosta ylös.
Lopulta, pelko siitä, etten jostain syystä saisikaan lasta oksentelun vuoksi pystyttivät minut (ja työkaverini puuttuivat runsaasseen syömiseeni) ja hain apua Diacorilta ja vaikka lääkärin mielestä olin "ihan ok näköinen ja painoinen", vaadin lääkkeet, koska pelkäsin että sisuskaluni ovat syöpyneet täysin vuosin oksenteluiden jälkeen.
Halusin parantua. Lääkkeet auttoivat, mutta pieniä sivuvaikutuksia oli, mm orgasmivaikeuksia ja tärinäkohtauksia. Tuntui että oli ihan toisen asialla, mutta halusin kaikki keinot käyttöön jotta parantuisin. Käytin lääkkeitä n. 6 kk ja luulin päässeeni kokonaan eroon bulimiasta. Todellisuudessa puoli vuotta on liian lyhyt hoitojakso ja ehdottomasti olisin tarvinnut terapiaa. En saanut, koska mittani olivat ok (170/69). Ei lääkärille puhuminen tuntunut riittävän.
Jotenkin silloisen uuden mieheni ja kovien ponnisteluiden avulla olen ollut vajaat 2 vuotta oksentelematta. Olen nyt 7 kg "lihavampi" kuin hoikimmillani (jolloin olin mielestäni ehkä just sopiva), mutta nyt onnellisempi ja tyytyväisempi kuin koskaan. Lihoin sinkkuaikana vielä 13 kg (170/83) ja kiitän luojaani siitä, että sain terveellisen ruokavalion ja liikunnan avulla ylimääräiset kilot nopeasti pois. vaikka mittani olivat 17-vuotiaana sopusuhtaiset ja tein mallintöitäkin, olin henkisesti heikompi, itsetuntoni maassa vaikka nyt silloisia kuvia katsellessani näen itseni todella kauniina. Minua harmittaa suuresti, että nättinä ja nuorena murehdin olemattomia kiloja ja ulkokuorta jolla ei ole suurta merkitystä ihmisen onnellisuudessa.
Itsetunnon alenemista ja ehkäpä osana bulimian syynä oli se, että entinen poikaystäväni torjui usein minut seksuaalisesti ja koin olevani ruma ja lihava. Kelpasin vain korsetissa ja muissa hepeneissä. Olimme yhdessä 7 vuotta ja oikeastaan vasta tavattuani uusia miehiä tajusin, ettei vika ollut minussa vaan tässä toisessa. Nykyisin kartan sukkanauhoja juuri ehkä tämän takia. Minusta on ihanaa että joku haluaa "vain minua", eikä fantasiaa. Ihmiseten seksuaaliset tarpeet ovat niin erilaisia.
Parantamistani auttoi myös puhuminen, kun uskalsin avata suuni ja läheiseni auttoivat ja tsemppasivat minua. Niin pahalta kuin sen myöntäminen tuntuukin, on apua ihana saada.
Ongelmat jotka aiheuttivat bulimian olivat myös yläasteella joidenkin poikien leikillinen huomauttaminen ylipainosta ja oma todella huono itsetunto. Kun hoikistuin, sain kohteliaita ja ihailevia kommentteja vanhoilta koulukavereilta ja mitä enenmmän he kehuivat, sitä enemmän minua pisti vihaksi heidän ulkonäkökeskeisyytensä. vain kauniina olin haluttu. vihasin sitä.
Odotin kaikissa kasvukivuissani aikaa, että kasvan aikuiseksi, odotin koska nämä tuskaiset hetket loppuvat ja pääsen tasapainoon. Uskon, että tätä palstaa lukevilla on osittain samoja syitä kuin minulla ja toivon sydämestäni heille voimaa ja rohkeutta riuhtaista itsensä pois siitä kammottavasta oravanpyörästä, jättää sellaiset ihmissuhteet taakseen, joista tulee paha mieli tai olo. Jos poikaystävä/koulukaverit ym pilkkaavaat, huomauttelevat (vaikka edes leikillään), on se vakava oire siitä, että ei ole oikeassa seurassa. Jokainen on ihana, arvokas yksilö olemalla juuri se mitä on. Ja muistakaa tytöt, mitä pahaa jälkeä bulimia/anoreksia voi tehdä, syövyttää sisäelimiä ja pahimmassa tapauksessa vauvojen saanti voi olla vaikeaa, kun se aika koittaa.
Ja sitäpaitsi monet miehet ovat sanoneet että uhkeana ja muodokkaana nainen on parhaimmillaan, siinähän se naisen ja miehen ero juuri onkin!
Lopulta, pelko siitä, etten jostain syystä saisikaan lasta oksentelun vuoksi pystyttivät minut (ja työkaverini puuttuivat runsaasseen syömiseeni) ja hain apua Diacorilta ja vaikka lääkärin mielestä olin "ihan ok näköinen ja painoinen", vaadin lääkkeet, koska pelkäsin että sisuskaluni ovat syöpyneet täysin vuosin oksenteluiden jälkeen.
Halusin parantua. Lääkkeet auttoivat, mutta pieniä sivuvaikutuksia oli, mm orgasmivaikeuksia ja tärinäkohtauksia. Tuntui että oli ihan toisen asialla, mutta halusin kaikki keinot käyttöön jotta parantuisin. Käytin lääkkeitä n. 6 kk ja luulin päässeeni kokonaan eroon bulimiasta. Todellisuudessa puoli vuotta on liian lyhyt hoitojakso ja ehdottomasti olisin tarvinnut terapiaa. En saanut, koska mittani olivat ok (170/69). Ei lääkärille puhuminen tuntunut riittävän.
Jotenkin silloisen uuden mieheni ja kovien ponnisteluiden avulla olen ollut vajaat 2 vuotta oksentelematta. Olen nyt 7 kg "lihavampi" kuin hoikimmillani (jolloin olin mielestäni ehkä just sopiva), mutta nyt onnellisempi ja tyytyväisempi kuin koskaan. Lihoin sinkkuaikana vielä 13 kg (170/83) ja kiitän luojaani siitä, että sain terveellisen ruokavalion ja liikunnan avulla ylimääräiset kilot nopeasti pois. vaikka mittani olivat 17-vuotiaana sopusuhtaiset ja tein mallintöitäkin, olin henkisesti heikompi, itsetuntoni maassa vaikka nyt silloisia kuvia katsellessani näen itseni todella kauniina. Minua harmittaa suuresti, että nättinä ja nuorena murehdin olemattomia kiloja ja ulkokuorta jolla ei ole suurta merkitystä ihmisen onnellisuudessa.
Itsetunnon alenemista ja ehkäpä osana bulimian syynä oli se, että entinen poikaystäväni torjui usein minut seksuaalisesti ja koin olevani ruma ja lihava. Kelpasin vain korsetissa ja muissa hepeneissä. Olimme yhdessä 7 vuotta ja oikeastaan vasta tavattuani uusia miehiä tajusin, ettei vika ollut minussa vaan tässä toisessa. Nykyisin kartan sukkanauhoja juuri ehkä tämän takia. Minusta on ihanaa että joku haluaa "vain minua", eikä fantasiaa. Ihmiseten seksuaaliset tarpeet ovat niin erilaisia.
Parantamistani auttoi myös puhuminen, kun uskalsin avata suuni ja läheiseni auttoivat ja tsemppasivat minua. Niin pahalta kuin sen myöntäminen tuntuukin, on apua ihana saada.
Ongelmat jotka aiheuttivat bulimian olivat myös yläasteella joidenkin poikien leikillinen huomauttaminen ylipainosta ja oma todella huono itsetunto. Kun hoikistuin, sain kohteliaita ja ihailevia kommentteja vanhoilta koulukavereilta ja mitä enenmmän he kehuivat, sitä enemmän minua pisti vihaksi heidän ulkonäkökeskeisyytensä. vain kauniina olin haluttu. vihasin sitä.
Odotin kaikissa kasvukivuissani aikaa, että kasvan aikuiseksi, odotin koska nämä tuskaiset hetket loppuvat ja pääsen tasapainoon. Uskon, että tätä palstaa lukevilla on osittain samoja syitä kuin minulla ja toivon sydämestäni heille voimaa ja rohkeutta riuhtaista itsensä pois siitä kammottavasta oravanpyörästä, jättää sellaiset ihmissuhteet taakseen, joista tulee paha mieli tai olo. Jos poikaystävä/koulukaverit ym pilkkaavaat, huomauttelevat (vaikka edes leikillään), on se vakava oire siitä, että ei ole oikeassa seurassa. Jokainen on ihana, arvokas yksilö olemalla juuri se mitä on. Ja muistakaa tytöt, mitä pahaa jälkeä bulimia/anoreksia voi tehdä, syövyttää sisäelimiä ja pahimmassa tapauksessa vauvojen saanti voi olla vaikeaa, kun se aika koittaa.
Ja sitäpaitsi monet miehet ovat sanoneet että uhkeana ja muodokkaana nainen on parhaimmillaan, siinähän se naisen ja miehen ero juuri onkin!
Vastaukset 4
Vanhimmat
hei!
tarinasi oli todella uskomaton! 7 vuotta bulimiaa, yhtä helvettiä!
Minä olen 17v. ja sairastuin joku puoli vuotta sitten bulimiaan, vuosi sitten ollut ehkä 3-5kg laihempi kuin nykyään ja halusin entisille mitoilleni, koska uskoin, että kukaan jätkä ei halua minua kun olen niin pullukka ja ruma (160cm/56kg ennen bulimiaa).
Nyt olen sitten puoli vuotta ollut jo tässä helvetissä ja aloitin sen vain ekaksi "huviksen" jolloin enää lopettaminen tuntuikin yhtä äkkiä lähes mahdottomalta, kun siitä sai aina niin hyvän tunteen että on ees yrittänyt laihtua.
Nyt olen 160cm/54kg... ei ole paljon huventunut, mutta sen verran että olen siitä todella iloinen.
Toisaalta olen vieläkin aika maassa, olen liian lihava peilissä ja jokaisesta mitä suuhuni laitan tulee pahamieli ja olo...
En ole hoidossa, enkä ole kertonut kenellekkään sairaudestani... koska minua tavallaan hävettää...
Teit mallin töitä... miten pääsit niihin ja minkä ikäisenä?
Voisitko laittaa tänne sähköposti osoitteesi? tai voisitko mailata minulle?
sillä tiedät bulimiasta todella paljon ja olisi kiva jutella enemmän jonkun kanssa joka tietää näistä asioista :)..
minulla ei ole "anonyymiä" osoitetta, mutta jos sinulla on kirjoittelen sinulle!
Terv. Ansku
ihanaa, piristyin todella!
joo tos on mun maili. [email protected]
oottelen mailiasi!
Kiitos siitä, että jaat kokemuksesi.
Ihmiset, etenkin nuoret, mutta myös aivan liian monet aikuiset ovat mielettömän ulkonäkökeskeisiä. Ihmekö tuo, että syömishäiriöitä on, kun ilmapiiri antaa ymmärtää ihmisen olevan terve hoikkana, ikuisesti-pirteänä siloposkena, joka pukeutuu 24 tuntia vuorokaudessa klassisen moitteettomasti, miellyttää kaikkia (osaa olla myös sensuelli seksipeto) ja jonka tausta on kunnossa sekä jolla epäonnistumismahdollisuutta ei ole.
Niin ja nuorissa vain on tulevaisuus-siis eläkäämme moderniakin modernimmin tulevaisuudessa ja pysykäämme ikuisesti nuorina. Sen jälkeen elämä näet päättyy, jollet siis osaa olla -nuorekas-. Nuoret ovat esimerkiksi vanhan kansan viisaudenkin mukaan jotenkin luonnollisesti terveitä (vähintään hoikkia, mielummin laihoja)... Oravanpyörä.
Luuletko, että epävarma ihminen jotenkin ajautuu moisten seuralaisten seuraan, jollaisesta mainitsit esimerkin (ulkonäköä pahoilla sanoilla pommittava)? Siis syömishäiriöinenhän yleensä etsii etsimällä syitä sairautensa pönkittämiseen.
Terveysoppaat käyvät pyhästä kirjasta ja niiden sisältöihin langetaan kaikki muu unohtaen, sokeana. Koska ne ovat oikeassa kertoessaan esimerkiksi ylipainon olevan sairaus, on oikeassa myös ihminen, joka kiloja karsastaa (ainakin puheillaan). Eli hakeutuuko syömishäiriöinen tarkoituksella seuraan, jolla hän saa tukea mielipiteilleen (joita ei kuitenkaan välttämättä kerro kenellekään)? Siitä hän saa ristiriitaista tyydytystä kokiessaan olevansa oikeassa.
Toivon, että kerrot/te mielipiteitänne.
Pyydän anteeksi, jos kirjoituksessa oli jotain sekavaa-ilmassa oleva ukkonen vaivaa jonkin verran.