Kun tähän bittimaailman virtuaalitodellisuuteen sekoittaa mukaan todellisuudesta edes pienen hippusen, se saa ihmismielen pohjimmaisetkin syöverit mielenkiintoisella, mutta välillä jotenkin ehkä hieman pelottavallakin tavalla myllertämään saaden aikaan pienistä, yksinkertaisista asioista kuten esimerkiksi kaipauksesta ja ikävästä liian monimutkaisia kuvioita kun ei tiedä kenen kanssa sivuilla oikeasti keskustelee.
Tunteita tulvillaan oleva bittiviidakko, jossa ikävöidään ja rakastetaan, keskustellaan ihmisen ikävästä toisen luokse tai vuodatetaan särkyneiden sydämien tuskaa ja katkeria kyyneleitä saa sivuille erehtyneen järkevänkin ihmisen herkällä hetkellään tällä tavalla hulluuden rajamailla, jonkinlaisen uskon ja puhdistautumisen välimaastossa tunnustamaan halunsa huutaa tänne äärettymyyteen saakka kaiketi ulottuvaan bittiavaruuteen oman hätähuutonsa:
"Jos minä tietäisin, ettei kaiku vain vastaa vaan sinä todella kuuulisit, minä kuiskaisin tai vaikka huutaisin tähän tilaan sen kuinka kaipaan oikeasti."
"Jos olisi vaikka mahdollista, että voisin tuntea sormiesi värähtelyn painaessani ne vasten kuvaruutua sinun tehdessä samoin, voisin tosissaan vaikka liimata siihen koko kämmenen."
"Jos tietäisin, että sillä on jotain merkitystä sinulle, voisin ottaa syliin ja halata tätä koko perkeleen masinaa jos se jotenkin sinun kosmista taspainoasi auttaisi."
Mutta minähän en tiedä, en edes sitä, että tavoittaako nuo sanat niinkuin täällä niin useasti esitetyt muidenkaan sanat sen kenelle ne on oikeasti tarkoitettu, jos nyt koko sanoille on tarvetta edes olemassakaan, mutta tärkeintä tässä mielestäni on kuitenkin se, että ne on edes sanottu.
Tunteita tulvillaan oleva bittiviidakko, jossa ikävöidään ja rakastetaan, keskustellaan ihmisen ikävästä toisen luokse tai vuodatetaan särkyneiden sydämien tuskaa ja katkeria kyyneleitä saa sivuille erehtyneen järkevänkin ihmisen herkällä hetkellään tällä tavalla hulluuden rajamailla, jonkinlaisen uskon ja puhdistautumisen välimaastossa tunnustamaan halunsa huutaa tänne äärettymyyteen saakka kaiketi ulottuvaan bittiavaruuteen oman hätähuutonsa:
"Jos minä tietäisin, ettei kaiku vain vastaa vaan sinä todella kuuulisit, minä kuiskaisin tai vaikka huutaisin tähän tilaan sen kuinka kaipaan oikeasti."
"Jos olisi vaikka mahdollista, että voisin tuntea sormiesi värähtelyn painaessani ne vasten kuvaruutua sinun tehdessä samoin, voisin tosissaan vaikka liimata siihen koko kämmenen."
"Jos tietäisin, että sillä on jotain merkitystä sinulle, voisin ottaa syliin ja halata tätä koko perkeleen masinaa jos se jotenkin sinun kosmista taspainoasi auttaisi."
Mutta minähän en tiedä, en edes sitä, että tavoittaako nuo sanat niinkuin täällä niin useasti esitetyt muidenkaan sanat sen kenelle ne on oikeasti tarkoitettu, jos nyt koko sanoille on tarvetta edes olemassakaan, mutta tärkeintä tässä mielestäni on kuitenkin se, että ne on edes sanottu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ettei kaipaamani ihminen lue näitä (tai jos lukee, niin ei häntä ainakaan kiinnosta!), olisi jo ainakin yhdestä tai kahdestakin jutustani tunnistanut itsensä.
Kunhan ajan kuluksi lueskelen näitä kohtalotovereiden juttuja, ja otan osaa silloin tällöin.
mä olen "tunnistanu" itteni muutamasta täysin. Kaikki detailit sopi.
En mä mikään hullu ole että anonyymin silti koskaan ydistäisin toiseen ihmiseen.
Valkotakkiset poimii matkaan ku menen ratkasuja tekemään näistä.
Ne herätti vaan epäilyksiä, aavistuksia
jotka sitten pikkuhiljaa teilaat olemalla... kylmä
mikset ole kertonu niitä mulle, kerroin minäki jotain sinulle?
jos vaikka ottasitte ne kännykkänne ja pirauttasitte toisillenne,paljon helpompaa.