Tuntuu että raskausaikaa pidetään onnellisena aikana naisen elämässä. Odotan kyllä lasta ja toivon että kaikki menee hyvin mutta täytyy sanoa että päivästä toiseen jokin asia vaivaa, mietityttää, on jos jonkinlaista ongelmaa enkä voi kyllä sanoa että tämä aika olisi nautinnollista ja onnellista aikaa. On alkupahoinvointia, flunssaa, turvotusta, ennenaikaisia supistuksia... lista varmaan loputon.
Miltä teistä muista odottajista tuntuu?
Miltä teistä muista odottajista tuntuu?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä tää enemmään kärsimystä on kuin onnea. Tänään tei raskaustestin joka oli psitiivinen, mutta tiesin jo aiemmin olevani raskaana.
En tiedä mitä ihanaa on siinä että itkettää koko ajan, rinnat on niin kipeät ettei voi koskettaa, pää kipeänä ja väsyttää. Tämä on kärsimysnäytelmä, tosin osuutensa saattaa olla silläkin, että "tila" ei ole toivottu.
mutta kyllä mä ymmärrän jos joku joskus on ollut raskaudestaan onnellinen, minä olen vain onneton. Onneton siitä, että joku aika on lopullisesti takana.
tunnu että onnellisinta aikaa.oksensin ensimmäiset 5kktta,sitten alkoi kamala närästys ja selkäkivut,nyt hyvä kun pääsee kävelemään ja kk vielä jäljellä.en voi kyllä sanoa että olen nauttinut tästä 8 kuukaudesta mutta jospa sitä sitten saisi nauttia ihanasta lapsesta jonka kohta saa syliin
melkein tippa tuli linssiin 'onnesta' kun luin että muillakin on tuskallista eloa, ihanaa ettei tästä kaikki muutkaan nauti, yhtä kärsimysnäytelmää vaikkakin toivottu raskaus.
selkäkin todella niin kipeä että huonekaluista pitää tukea pitää kun kävelee.
pääsin töistä sairauslomalle, on olo (henkisesti) jokseenkin onnellinen, joskin vaivoja on vaikka muille jakaa. Ensimmäisen puoliskon raskaudesta olin kaikkea muuta kuin onnellinen, kun ei millään paukut tuntuneet riittävän työssä käyntiin.
Mutta mulla tämä on jo neljäs raskaus, joten olen harjoitellut. En kovin hyvin ole tässä tilassa viihtynyt aikaisemminkaan. Jotenkin sitä isoa mahaa (ei tätä oloa) alkaa kaivata sitten jossain vaiheessa kun se on jo ohi...
mä en muista nauttineeni monestakaan hetkestä, eikä sekään ole helpottanu kun muut raskaana olevat ympärillä on hehkuttanu sitä onnea ja autuutta, kuin tää raskaus olin elämän parasta aikaa ja jos ei ole niin shame on you. joillekin varmasti onkin sitä, ja onneks olkoon niille. mua ei vaan huvita enää ees teeskennellä että tää olis yhtä kivaa kun raskausopuksissa sanotaan :D
ite kyllästyin hommaan jo alkumetreillä!=D ei todellakaan voi olla onnellisinta aikaa..
ei voi tehä mitään!.. on kaikenmaailman kieltoja ynm
nyt sitten ei oikesti edes pysty! ottaa päähän että edes kauppaan ei pysty menee yksin vaan on pakko pyytää mies mukaan kantaa tavaroita..
mun koiranikin on lihonnu mun mukana kun ei enää pystytä pitkiä lenkkejä tekemään.
onnellinen olen että minusta tulee äiti! tosiaan kyllästyttää tää paksuna oleminen..
ja oikeestaan en tiedä haluanko enää koskaan raskaaksi!
Samoja fiiliksiä! Joka päivä päivittelen, miten en ois ikinä uskonut raskaana olemista näin rankaksi ajaksi. Päällepäin ei näy vielä mitään, mutta olo on ollu koko ajan väsynyt, pahoinvoiva, olen laihtunut 7kg, kärsin tulehduksista, flunssasta joka on näköjään loputon... Ja iho meni kamalaan kuntoon, nukkua voisin jatkuvasti kellon ympäri, tunteet ailahtelee, issias juilii, alavatsakipuja... Ja vielä puoli vuotta jäljellä!
on jo 10kk ja raskaus ajastani on jo aikaa, niin itse ainakin nautin ajasta täysillä! Vaikka oksensikin ja voin pahoin KOKO raskauden ajan.
Synnytyksen jälkeen jäi kamala ikävä raskaana olo aikaa....
Nyt haaveissa toinen. Kun sitten niin ihanasti käy että toinen on tuloillaan, ni aivan varmasti odotan masun kasvua jne ja tietysti sitä ihanaa pientä nyyttiä
Mulla on odotusajat olleet ihania ja menneet hyvin . Mut niin moni asia oli silloin toisin:
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/index.html
Jos ihmiset ei jatkuvasti netistä lukis kaikenmaailman kauhutarinoita, eikä uskoisi kaikkea mitä keskustelupalstoilla kirjoitellaan, niin raskaus sujuisi varmasti paljon paremmin. Ennen vanhaan kun ei ollut nettiä ja harva mitään kirjoja lainaili/osti, vaan elettiin vaan neuvolan ja lääkäreiden tietojen mukaan, niin ei sitä osannut murehtiakaan kun hoitohenkilökunta vakuutteli kaiken olevan kunnossa. Ja niinhän ne asiat nytkin on suurimmalla osalla kunnossa, mutta kun netissä maalaillaan vaan niitä kauhukuvia, niin tulee sitä hysteeriseksi vähemmälläkin.
Menkää naiset lenkille, pankaa netti kiinni ja unohtakaa hetkeksi koko raskaus. :)
epävarma raskaus!
Kaksi keskenmenoa taustalla, nyt kolmas alussa rv 11 4 olo on mitä mainioin. Ei ole koskaan ollu pahoinvointia..pelkkää öklötystä hajuille, mutta sitä nyt oli muutenkin. Vessassa saa juosta, tosin juoksen muutenkin :)
Rinnat hieman arat, mutta ei haittaa elämää. Ultrissa kaikki ollut OK ja nyt olen saanut kuunnella sydänääniä, mikä on aivan mahtavaa!
Itse en jaksa odottaa masun kasvua ja kesää kun saa loikoilla ja pitää kesävaatteita ja näytellä mahaa!
Ainoa haittapuoli on, että keskenmenojen jälkeen on koko ajan huoli, että kaikki ei ole kunnossa(varsinkin kun edellinen oli keskeytynyt km), mutta toivottavasti kaikki menee hyvin!
Olkaa onnellisia, että edes olette raskaana, kaikille ei suoda samaa iloa!
Heippa kaikille!
Täällä tällä hetkellä myös tosi onnellinen. Meillä on jo kolme tyttöä, neljättä vauveliiniä on yritetty jo pari vuotta. Takana 5 keskenmenoa, ja tällä hetkellä raskausviikkoja 9 3.
Oksettaa, maha pömpöttää, rinnat kipeät, mutta mitä siitä -ne helpottaa. Pääasia että saisimme "sen viimeisen" vauveliinin vielä (ole aivan älyttömän lapsirakas).
Odotan vain, että uskallan alkaa näyttelemään mahaani muillekkin -vielä raskaus on salaisuus!
juuri tuotakin tarkoitan että onni tästä on kaukana kun niin kovasti toivoo ja odottaa ja huoli on valtava ja kun kaikkea vaivaa on ja tuntuu että joku homma menee varmasti pieleen niin ei tästä vaan yksinkeraisesti osaa nauttia edelleenkään vaikka esikoisen syntymä menikin kaikista uhkakuvista huolimatta kohtalaisesti ja nyt muutaman vuoden ikäinen taapero on mahtavimmillaan.
Jos vaan luottaisi että kaikki menee hyvin ja kaikki onnistuu niin mikäs tästä olosta nauttiessa vaikka vaivoja olisikin! Mutta sitten se järkytys jos jokin meneekin pieleen jää jälkeen vain tämä tuskallinen odotus huolineen ja vaivoineen ja hirveä murhe!
Olisin kyllä sitä mieltä, että jos MIEHET hoitaisivat tämän "raskauden", niin jokaikiseen vaivaan olisi jo kehitetty jokin ratkaisu helpottamaan oloa. Nyt oikeastaan ainoa kivunlievitys on Panadol, sillä pitää pärjätä, that´s it... eihän HYVÄ äiti vaaranna lastaan ottamalla ylimääräisiä lääkkeitä (eikä kyllä vaarannakaan). Mutta pointti on, että mikäli miehet olisivat raskaana, olisi särkylääkkeiden kirjo varmasti huomattavasti laajempi, raskaana ollessa ei tarvitsisi olla ollenkaan töissä, rahaa/avustuksia virtaisi joka luukusta ihan vaan siitä hyvästä, että "raskaus on niin rasittavaa" ja tulojen menetys suuri.
Mutta kun nainen valittaa huonoa oloa, se "pitää vaan kestää" ja "kuuluu asiaan" ja palkan/eläkkeen menettäminenkin "kuuluu asiaan".
Veikkaisin, että myös termi: "siunattu tila" on miesten keksimä, itse en ainakaan tunne olotilaani tällä hetkellä kovin "siunatuksi", kun närästää, maha painaa, rakko pursuaa yli, kävely on yhtä tuskaa kun vauvan pää hakkaa koko ajan alsaspäin, selkään sattuu, nukkuminen ei onnistu, -piip- ei tule pahan ummetuksen takia... ja silti pitää jaksaa siivota, pyykätä, tiskata hoitaa kiukuttelevaa esikoista, kanniskella muskariin, vaihtaa vaipat, opettaa potalle, syöttää, käydä kaupassa ja raahata kotiin painavia ruokakasseja ( roikottaa tietenkin esikoistakin siinä mukana) jne.
Ja eilen illalla ukko kehtasi tiuskaista (kun vihdoin ja viimein pääsin tietokoneelle katsomaan sähköposteja), että "tule nyt leikkimään tuon lapsen kanssa, että minä saan rauhassa lukea lehden". Koko päivän ollut yksin lapsen kanssa ja kun isä tulee kotiin, täytyy vielä pitää lapsi toimeliaana, ettei isä vaan häiriinny vaan saa rauhassa levätä!
Meinasin taas vaihteeksi huomauttaa, mitä ylellisyyttä olisi, jos itse joskus pääsisin rauhassa lukemaan lehteä tai edes käymään vessassa ilman, että samalla pitää leikkiä tenavan kanssa... mutta "se vain pitää kestää" ja "kuuluu asiaan".
No niin, tulipahan taas vuodatus... taitaa olla taas "näitä päiviä" kun kaikki ketuttaa, ja nais-aktivisti nostaa päätään kaiken "epäoikeudenmukaisuuden" keskellä :)
Onneksi ei tarvinne enää montaa viikkoa kärvistellä (rv. 36). Vaan hieman jo kauhistuttaa, miten sitä pärjätään KAHDEN lapsen kanssa. Mutta on ne vaan silti NIIN ihania, kaiken tämän marmatuksenkin keskellä haaveissa on silti vanhanaikainen iiiiiiiiiiiiiiiso perhe.
Mutta yhden asian muistan kyllä todella selvästi esikoisen syntymän jälkeen, uskokaa tai älkää siskot, tätä raskaus-tilaa tulee todella kaipaamaan jälkeenpäin!!!! Ne pienet ensimmäiset liikkeet massussa, eka ultra ja vauvan kasvun seuraaminen...
Uskomatonta mutta totta, raskausajan vaivat ovat vähän samanlaiset kuin synnytyskivut, kun ne on kerran koettu, ne yksinkertaisesti unohtuvat (ainakin minun tapauksessani) ja aika kultaa muistot TODELLA nopeasti. Ehkä luonto on järjestänyt asian näin, voisi muussa tapauksessa maapallon populaatio olla aika pieni, jos kaikki vaivat säilyisivät tuoreessa muistissa... kuka hullu tällaista haluaisi enää toista/kolmatta/neljättä kertaa käydä läpi ;)
KIITOS!
Toki minuakin mietityttää moni asia, jouduin saikullekin rv30 äippälomaan asti, kun niin supistelee. Monet asiat ja pelot pyörii mielessä...
Ei ne mietteet minusta silti onnettomia tee! Ja joku selkäkipu tai raskausajan akne, pyh! Ihan sama! Tämä lapsi on kaiken sen arvoinen!
Minusta hetkellinen iloisuus ja todellinen onnellisuus on kaksi aivan eri asiaa. Vaikka joskus pelottais tai vaikka harmittais miltä naama just nyt näyttää, niin olen silti sisimmiltäni maailman onnellisin ihminen! Miten voinkin olla näin onnekas?:)
Voin sanoa, että en ole koskaan ollut näin ruma, sairas ja peloissani, mutta en ole myöskään ollut koskaan näin onnellinen!:)
Alkuun rintojen arkuutta, sitten aamuista oksentelua, liitoskipuja, selkäsärkyä, suonikohju jalassa, närästystä, ummetusta. Nyt ei pysty enää kunnolla kumartumaan ja koko ajan saa juosta vessassa, yölläkin monta kertaa.
Eniten ärsyttää se, että kun anoppi tulee käymään ja joudun sen viereen sohvalle istumaan, niin se työntää päänsä meikäläisen mahaan kiinni ja lepertelee vauvalle. Nojailee siinä sitten ties kuinka kauan. Eikä sille kehtaa sanoa että se on minun mielestä tosi epämiellyttävää että tullaan niin lähelle ja hiplaillaan mahaa. Ei kaikki tykkää tuollaisesta "läheisyydestä". Voi kai sitä mahaa vähän kädellä koskea, kun ensin kysyy luvan mutta kun tungetaan lupaa kysymättä pää mahaan kiinni niin meinaa mennä hermot!
Minulla ainakin on tosi onnellinen olo. 16 raskausviikkoa täynnä (esikoista odotan) enkä koskaan elämäni aikana ole ollut näin onnellinen! Siihen tosin liittyy muutakin kuin odotus, kaikki ressaavat elämänvaiheet ovat jääneet taakse ja miehen kanssa ollaan niin onnellisia, että muita varmaan yököttäis, jos meidät näkisivät, heh :) Mutta siis elämä on mallillaan ja tieto siitä, että masussa kasvaa pieni ihminen, ihmetyttää ja hymyilyttää minua ihan joka ikinen päivä. Yhdessä myös ihastellaan muutoksia mun kropassa ja silitellään masua. Tää on ihan oikeasti aivan mahtavaa aikaa. Tosin itse kuulun niihin onnekkaisiin, joita ei pahoinvoinnit ja kivut ole juuri vaivanneet (siis vielä, eiköhän nekin pian tule :)
Kun viiden piinallisen vuoden jälkeen saa tietää odottavansa niin se onnellisuus säilyy kyllä koko raskauden ajan.. :) Meillä näin.
Vaivoja ei kylläkään ole ollut muita kuin nyt loppupuolella armottomat liitoskivut häpyluussa illalla..mutta niistäkin ajattelen että mahtavaa olla nainen ja saada kokea raskaus ja sen tuomat muutokset kehossa ja vaivat kans.
Olen ajatellut aina että me naiset ollaan etuoikeutettuja jos/kun saadaan olla raskaana, se on sellainen josta miehet eivät selviytisi. Hyvä me naiset! :D
Kyllähän se näin taitaa olla että tunteet vaihtelee kovin, voisin sanoa että kaikea tuota jota kirjoittelitte on kokenut myös ketjun aloittaja ;) Tänään on ollut taas mahtava päivä, kohtuullisen kivutonkin tai no parilla tabulla pärjätty, mutta kuitenkin, ajatukset on paljon valoisampia kuin niinä synkkinä päivinä kun miettii vaan että kuinka helpolla olisikaan täsätä elämästä sinkkuna selvinnyt ;)
Mutta se on kyllä tosi että jos miehet tämän kaiken tekisivät niin he olisivat sankareita ja todella haluttuja jokaiseen työpaikkaan kun ovat mestarillisesti saaneet lapsetkin kannettua ja kasvatettua.. mitä saa naiset, määräaikaisia työsuhteita, huonoa liksaa jne.
Mutta mahtuuhan meidän jokaisen elämään 9 kk aikana iloa ja surua normaalistikin, miksipä sitä ei saisi kokea samaa tunneskaalaa myös raskaana ollessa.