Kirjoitan Sinulle tänne koska tiedän ettet lue tätä, mutta voin ajatuksissani kuitenkin kuvitella kirjoittaneeni tämän suoraan Sinulle. Minulla on niin kova ikävä Sinua että minun on pakko saada jollain tavalla kommunikoida kanssasi. Tämä on nähdäkseni ainoa keino. Vaikka onkin yhtä järjetöntä kuin tämä yksinpuhelunikin.
En ymmärrä vieläkään mitä meille tapahtui. Sinä puhuit jossain vaiheessa jostain pattitilanteesta. En ymmärtänyt mitä sillä tarkoitit. Oletin sillä hetkellä että et pystynyt hyväksymään minun tunteitani Sinua kohtaan. Nyt kun olen ajatellut asiaa tarkemmin, luulen että tarkoititkin ehkä päinvastoin. Ehkä. Olin valehdellut Sinulle etten välittänyt Sinusta. Tein sen koska pelkäsin muuten menettäväni Sinut. Olin käsittänyt Sinun tunteesi kylmiksi minua kohtaan. Luin sanomasi että olit lähestynyt erästä toista ja et halunnut minua sotkemaan tilannetta. Nyt tiedän että se oletukseni ainakin oli väärä. Minä en vaan ymmärrä miksi et halua puhua kanssani. Miksi et halua selvittää tilannetta jos kerran kuitenkin pidit minusta. Hiljaisuutesi, kaikki vastaamattomaksi jääneet (jäävät) kysymykset, kaikki selvittämättömät sanat, ne eivät jätä minua rauhaan. Hiljaisuutesi sattuu, enemmän kuin tuhat puukkoa sydämessä. Eikö meillä kuitenkin ollut jotakin arvokasta? Vai olinko minä yksin joka löysi siitä arvoa
En ymmärrä vieläkään mitä meille tapahtui. Sinä puhuit jossain vaiheessa jostain pattitilanteesta. En ymmärtänyt mitä sillä tarkoitit. Oletin sillä hetkellä että et pystynyt hyväksymään minun tunteitani Sinua kohtaan. Nyt kun olen ajatellut asiaa tarkemmin, luulen että tarkoititkin ehkä päinvastoin. Ehkä. Olin valehdellut Sinulle etten välittänyt Sinusta. Tein sen koska pelkäsin muuten menettäväni Sinut. Olin käsittänyt Sinun tunteesi kylmiksi minua kohtaan. Luin sanomasi että olit lähestynyt erästä toista ja et halunnut minua sotkemaan tilannetta. Nyt tiedän että se oletukseni ainakin oli väärä. Minä en vaan ymmärrä miksi et halua puhua kanssani. Miksi et halua selvittää tilannetta jos kerran kuitenkin pidit minusta. Hiljaisuutesi, kaikki vastaamattomaksi jääneet (jäävät) kysymykset, kaikki selvittämättömät sanat, ne eivät jätä minua rauhaan. Hiljaisuutesi sattuu, enemmän kuin tuhat puukkoa sydämessä. Eikö meillä kuitenkin ollut jotakin arvokasta? Vai olinko minä yksin joka löysi siitä arvoa
Vastaukset 119
Vanhimmat
Minä kyllä pälätän ihastuksesikin edestä.
näillä palstoilla? Jos omaat puheenlahjat niin pystyt kai selvittämään asiasi IRL?
Ei saa suunvuoroa isseltä.
Sinä sanoit: ”Kaikki on ihan ok”
Minä tiesin: armasta ahdistaa
Sinä sanoit: ”Ei tää meistä johdu”
...jaa jaa jaa jaa
Sinä lähdit ottamaan etäisyyttä
maistamaan maailmaa
minä olen täällä ja pitelen paikkaa
jos maailma sua paleltaa
Tule mun luo, tule mun luo
tyynnytä tuulesi tuimimmat nuo
hivenen lämpöä syliisi suo
tule mun luo
kyseessä onkin vain erittäin, erittäin paha väärinymmärrys? väärinkäsitystä molemmin puolin? joka ei ratkea muuten paitsi puhumalla asiat selviksi?
Rohkeasti, mene kysymään kysymyksesi, selvittämään asiat. Oikaisemaan väärinkäsitykset. Et voi ainakaan hävitä, voittaa vain. Ja saat rauhan.
Itsekin olen vähän vastaavalla tavalla sotkenut asiani toisen kanssa. Erittäin pahaa väärinymmärrystä alusta loppuun saakka. Kyvyttömyyttä puhua enää toiselle. Ratkaisematon ongelma. Kummittelevat kysymykset vailla vastausta jokaikinen yksinäinen, kaipuuntäyteinen yö.
Kyllä minä puhuisin asiat puhki mutta en tiedä miten toisen saisin puhumaan kanssani. Kuuluu ilmeisesti niihin ihmisiin jotka sulkeutuvat täydellisesti hankaluuksia kohdatessaan. Mieluummin kääntää selkänsä vaikka se raastaisi sisukset rikki. En tosiaan tiedä miten sellainen ihminen pystyisi avautumaan ja keskustelemaan asioista ja tilanteesta avoimesti. Nuo kuvaamasi yöt ja myös samanlaiset päivät käyvät jo voimille. Miksi en pysty unohtamaan?
tuska pitää minut hengissä. saa tuntemaan, että olen elossa. ja omassa tilanteessani luulen että minä olen kyvytön puhumaan. en siksi, etten pystyisi käsittelemään asiaa, puhumaan siitä, pääsemään tästä tilanteesta eteenpäin. vaan siksi, etten osaa aloittaa, en tiedä mitä sanoa, kun tuntuu, että on jo niin pahasti nöyryytetty, loukattu, petetty. sydän niin vereslihalla, tiedätkö? odotan, että toinen sanoo jotain, murtaa tämän tilanteen...
koska tiedän vuorenvarmasti, luotan siihen sokeasti, ainoa asia minkä tiedän varmaksi, on että tämä ei ole ohi. ei tule koskaan olemaan. mikään ei tule olemaan mitään verrattuna tähän.
muuten ei tuntuisi tältä, muuten ei toinen välittäisi loukata (käsitän sen kostona tahattomasta satuttamisesta joka johtui tilanteen väärinymmärtämisestä ja hoitamisesta). jos sinä kaipaat noin, ei tunteenne ole voinut olla yksipuolinen. se voi olla hyvinkin elämäsi ainutkertainen. minä en voi antaa olla. älä anna sinäkään.
en voi nukkua rauhassa, ennen kuin olen hänen vieressään. onnellinen olen vain hänen kanssaan, kunhan hän vain olisi siinä lähellä. sen eteen taistelen, hän on sen arvoinen, me olemme sen arvoisia. kaikesta huolimatta. koska muuten en tuntisi näin.
Juuri noinhan minäkin menettelin...
"muuten ei toinen välittäisi loukata (käsitän sen kostona tahattomasta satuttamisesta joka johtui tilanteen väärinymmärtämisestä ja hoitamisesta)."
mitä ihmeen logiikkaa tuo on, että saat pidettyä toisen jos olet toiselle kylmä ja työnnät pois luotasi? nähdäkseni tämä toinen loukkasi sinua takaisin sanomalla että on kiinnostunut toisesta.
jos olet ollut kylmä, hän käsittänee asian niin, ettet halua enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan. kylmyydelläsi olet karkottanut toisen.
veikkaan, että jos haluat hänet takaisin, tulisi sinun olla nöyrä ja avata sydämesi, olla rehellinen toiselle tunteissasi.
että heittäisin rakkaudentunnustuksen ihan niin kuin hyvän päivän tervehdyksen..:) Kyllä varmaan juoksisi karkuun siinäkin tapauksessa. Ymmärrän että itse hyvällä avustuksella olen sotkenut asiat mutta kun saisin vähän sitä samaa avustusta siihen selvittelyynkin niin homma ehkä sujuisi paremmin. Nyt on tilanne ainakin melko paha enkä uskalla enää sohia enempää. Olen sohinut jo liikaakin... Jos edes tietäisin ja uskoisin että jos ottaisin ensimmäisen askeleen hän tulisi vastaan, mutta en usko siihen mahdollisuuteen. Hänkin on polttanut näppinsä minun kanssani ja on erittäin epäluuloinen minua kohtaan. En siis usko että on enää mitään tehtävissä.
vaan rohkeasti ensimmäisen askeleen ottamista. Luovuttaminen ei ole ratkaisu. Entä jos hän odottaa, että ottaisit ensimmäinen askeleen? Hänkin rohkaistuisi, jos sinä toimisit rohkeasti ensin.
Ehkä hän haluaakin vain unohtaa.
Jos et kysy? Käsittääkseni metsään on mennyt aiemminkin, kun toista olet yrittänyt tulkita. et voi toisen sydämeen nähdä, tietää hänen tunteitaan tai tulkita noin vain hänen ajatuksiaan. ajatteles, jos tuomitset liian hätäisesti. jos tuo on noin tärkeä asia sinulle, niin älä kirvestä kaivoon nakkaa. et ole mitään rakentavaa yrittänyt suhteenne eteen tehdä. pikemminkin olet toiminut hajottavasti, eikä tulos ole ollut toivotunlainen. pikemminkin olet saanut sitä, mitä olet itse tilannut.
korjaa asia, jos se on sinulle tärkeä. kakkua ei leivota munia särkemättä. nyt laita lopultakin itsesi peliin. minusta vaikuttaa että olet vain halunnut satuttaa toista ensin, ennenkuin toinen kerkiää mahdollisesti satuttaa sinua. miten oletat tämän toisen toimivan ja ajattelevan siinä tilanteessa? nyt lusikka kauniisen käteen ja nöyränä tilannetta korjaamaan.
äläkä hyppää liian hätäisesti johtopäätöksiin ja tulkitse toisia liian nopsasti. näetkö, toimit jo niin heti minun ekaan viestiini sinulle.
vaikutat järkevältä ihmiseltä, joka ei turhia tosiaankaan kuvittele ja haikaile. pikemminkin pessimisti, mikä haitannee oman onnen saavuttamista/tavoittelua. salli analysointi tälle kotipsykologille, joka on omat suhdekarikkonsa kokenut, ja joskus niistä luovinutkin selvemmille vesille. on niin sääli, että joku luovuttaa onneensa kurkottamatta.
siksipä, vaikutelmani perusteella sanoisin, että tuskin olet tuota tunnetta yksipuolisessa rakkaudessa saanut, kun noin syvään on sinuun uponnut. tangoonhan tarvitaan aina kaksi. jos sinä et voi unohtaa, tuskin hänkään. ajattele jos luovutat, ja hän olisi vastannut tunteisiisi. miten eläisit tai nukkuisit yösi sen ajatuksen kanssa?
mitään hyvää ei saa, jos sitä ei itse hanki.
Olit niin oikeassa. Halusin satuttaa ennen kuin hän ehtisi satuttamaan minua. Ja se niitten metsään menneitten, liian nopeitten tulkintojen ansiosta. Ja toiminut hajoittavastikin, tosi. Sain mitä tilasin.. Niin kun petaa... heh...
pystyt nauramaan. kun noin haudanvakava olet ja kuulostaa että olet jo pitkään omaa hautaasi oikein urakalla kaivanut ja nyt heittäydyt siihen pitkäksesi luopumalla toivosta.
itsesääliin on aina välillä mukava vajota. ja helppo olla toiselle julma ja vielä helpompi itselleen oma onnensa kieltäen. eikö vain ?
vieläkö lentää kirves kaivoon oman onnesi suhteen? vai ajattelitko ihan taistella onnesi eteen? paljon parempi vaihtoehto, kuin täällä vollotella.
tules tänne sitten, jos saat sormillesi ihmiseltäsi toisemman kerran, kun olet yrittänyt erheenne korjata. saat sympatiaa, vaikket kyllä saippuaa tahi soppaa. sielua voidaan hoivata näin perjantaisin keskiyön aikaan... jos linjoille sattuu
sydämen asiat ovat sellaisia, että jokainen joutuu joskus nöyrtymään, tunnustamaan olleensa väärässä, aloittamaan sovun hieronnan ja pyytämään anteeksi; riippumatta kuka on syyllinen alunperin. Sillä ei ole väliä, kuka ottaa ensi askeleen. Se vain pitää toisen (yleensä fiksumman) ottaa. Ja siinä ei ole mitään hävettävää. Se tekee rakkaudesta jaloa, se tekee rakkaudesta kestävää. Rakkaus ei lopu noin vain (jos se sitä ollut, ja luulenpa että on, jos noin kivistää). Jos olet valmis rakastamaan ja tulemaan rakastetuksi, pystyt menemään vastaan, myöntämään vääryydet, pyytämään anteeksi. Niin ne suhteet toimii. kyllä se toinen osapuoli heltyy (jos ei ihan jääksi ole muuttunut) ja tulee loppumatkan vastaan. Anna vähän luottamusta kanssaihmisellesi.
Lukaisepa Raamatusta mitä se rakkaus olikaan. Pitää paikkansa.
koko hommaa käynnissä se ajatus että ehkä hänkin on samassa tilanteessa minun suhteeni. Jos ei niitä ajatuksia ja toiveita ja epäilyjä olisi niin enpä enää täällä mietiskelisi. Se tekee kaiken niin surulliseksi jos kumpikin tosiaan ikävöisi toisiaan. Voi tätä elämää. Miksi sen on oltava niin monimutkaista!
täältä tai itseltäsi. toivo elähdyttää, mutta ajatteles jos asiat olisi parhain päin ja jatkaisitte eteenpäin. jos ette, sinä saisit syyn jatkaa eri suuntaan. älä tulkitse toista, kun et sitä näemmä oikein osaa. ja tutkimattomia ovat nämä sydämen tiet. vain kysymällä voit tietää. eikä haittaa, jos vähän pehmittäisi/liehittelisi toista ensin. näkisit ainakin merkkiä suhtautumisesta,jos et uskalla riskiä ottaa. vähän suopeampaa suhtautumista saisit aikaiseksi. tai toisenkin näkemään sen, ajattelemaan sitä, että teillä on mahdollisuus, sinusta. kuka tietää, voisi ratketa silloin ongelma itsestään.
nöyrtyä jos tietäisin että toinen tulisi vastaan. Ehkäpä onkin jääkimpale eikä halua sulaa.
jos kerran olet toisen ihmisen saanut itsellesi, edes vähäksi aikaa. jos epäilet tunteiden olleen vahvoja, tuskin ne ovat ainakaan kokonaan kuolleet. ne pitää vain herättää eloon. ehkä ne kytee siellä hänelläkin jossakin.
tunteettomuutesi on vain saanut hänet kätkemään omat tunteensa sinulta, ja ehkä itseltäänkin. valehtemalla itselle ja muille elämä on huomattavasti siedettävämpää.
niitä voi kuitenkinaina herätellä esiin. paljon parempi, kuin suoraan lähteä sydän kourassa toisen luo yht'äkkiä tai aloittaa kolmannen asteen kuulustelua toisen tunnetiloista.
sopan keittoa hänelläkin oli tunteita minua kohtaan, vahvojakin. Mutta jospa ne kiehuivat jo rikki siinä soppakattilassa. Ihmiset toimii niin eri tavoin. Ei kaikki halua selvitellä solmuja. Joillekin kaiken on mentävä suoraa linjaa ilman mutkia matkassa, muuten saa olla. Minun mielestäni se taas antaa luottamusta toista kohtaan ja tuo lähemmäksi jos pystyy aukomaan solmuja ja selvittelemään vaikeita tilanteita. Niitä kun syntyy kaikille matkan varrella.
noin tylyn tuomion suoralta kädeltä antavalle ihmiselle, ja vaatisin aika paljon lepyttelyä että sulaisin. niin ja olen muuten nainen, se samassa tilanteessa kanssasi oleva joka on valitettavasti loukkaantunut sydänjuuriaan myöten, ja satutettu pahasti. ei kovin helpolla lähde ekana vastaan. vaikka sydän käskee, ei ruumis toimi, eikä sanat ulos tule. jää pitäisi toisen murtaa. jonka alla kaikki tunteet ja haavat odottaa toisen ihmisen lämpöä.
jos on syvästi loukkaantunut. Mutta minut itseni on helppo sulattaa niin minun on vähän vaikea ymmärtää sitä sulatus puolta. Että haluaako ja toivooko enemmän sulatusta vai haluaako jäädä loukkaantuneeksi ja jättää asian siihen. En uskalla sulatella liikaa jos toinen ei haluakaan sitä.
kaikki haluavat lämpöä, ymmärrystä ja toisen ihmisen lähelleen. kukaan ei halua olla tarkoituksella/jäädä tarkoituksella kylmäksi. silloin on toinen ihminen jotain tehnyt, että semmoinen totaalinen tunteiden kylmetys saatu aikaiseksi, ja vain silloin voi joku (jäädyttäjä tai joku rakastava hellä) lämmöllä toisen sulattaa.
jos toista yhtään tunnet, kai näet hänestä sen verran, onko pohjimmiltaan hellä ja lämmin ihminen? siitä tiedät, kannattaako sulatella. vaiko kylmyys ja etäisyys sinua jo kiehtoi alunperin??
jos noin hyistä puolta olet itsestäsi esitelly, ja vielä odotat että toisen pitäisi tulla sinut sulattemaan. päättelisin ihan päinvastaista. tylyltä vaikutat. kyllä minäkin pelkäisin toisena oman sydämeni puolesta. ehkä se ei ole jäätävyyttä, vaan silkkaa pelkoa ja varovaisuutta toisen puolelta. pelkää että puret,jos kättä menee ojentamaan. minä ainakin pelkäisin. sanot yhtä ja ajattelet toista. kirjoita hänelle, pystyt ehkä ilmaisemaan ajatuksiasia suoremmin ja paremmin kirjoitettuina sanoina kuin puheina (jää oikeat asiat sanomatta, ja verhotaan väärien lauseiden taakse totuudet).
ja haluaa sitä huomiota, lämpöä ja hellyyttä niin kuin muutkin ihmiset mutta en tiedä jos enää minulta sitä haluaa. Siinä on pelko että en halua tungetella ja häiriköidä liikaa jos toinen ei sitä haluakaan.
Olen esiintynyt tylysti ja varmasti sekin on totta että hän pelkää oman sydämensä puolesta. Ja minä puolestani käyttäydyin noin typerästi kun pelkäsin oman sydämeni puolesta ja sillä pelollani sitten aiheutin sen sydämeni särkymisen. Tai ehkäpä molempien...
mikä sinut on saanut noin epävarmaksi?
keneltä muultakaan hän sitä haluaisi, kuin jäädyttäjältä. jos ei toistakaan ole tilallesi ottanut/huolinut! sinua odottaa? varovaisesti voi pikkuhiljaa kyllä apuaan tarjotella siihen, eiköhän pikkuhiljaa vastaan suostu ottamaan. tuskin annat kovin selkeitä vinkkejä, kuin noin vähän uskot itseesi! et pääse tuolla varovaisuudella eteen- tai taaksepäin. vähän pitäisi uskaltaa ottaa riskiä, jos haluaa mitään voittaa. noin sinusta voi tuntua, ettet ainakaan häviä, jos et itseäsi peliin pistä näkyvästi likoon, mutta oikeasti häviät koko ajan. häviät mahdollisuuden olla hänen kanssaan, nytkin. hänkin häviää, kun jätät hänet yksin...
uskoa itseeni ja ne varovaiset vinkit ovat liian varovaisia. Niillä ei tilanne selviä. Tuntuu siltä että sotken vaan enemmän mitä enemmän yritän.
saisiko vähän osviittaa?
tarvittaisiinko kuiteski vähän selvempiä vinkkejä? jos toinen luulee, että kokeilet vain kepillä jäätä, et ole niin tosissasi, haluat ehkä leikkiä toisen tunteilla? ja siksi pelkää, että satutat taas. vaikeat tilanteet vaativat jämäkkiä otteita ja kovia lääkkeitä.
että satutan taas. Olen ymmärtänyt ainakin asian näin hänen sanoistaan. Mutta kun en tiedä kuinka enää voisin sen pelon poistaakaan. Ei sitä kai kukaan vapaaehtoisesti polta näppejään samaan kohteeseen, käsitänhän minäkin sen. Eikä sitä voi ihan suoraan syöksyä asiaankaan vaan se olisi jotenkin varovasti päästävä jutun alkuun. Mutta kun ei toinen tuu yhtään vastaan niin se on vähän hankalaa alkaa avautua yksipuolisesti. Tilanne vaikuttaa siis aika mahdottomalta.
täällä arvailla. jos se on vaan solmu teidän matkalla. et voi tietää ihmisestä, jos noinkin väärin olet mennyt tulkitsemaan muissakina asioissa. ja se hieno asia ihmisissä on, että ne voivat oppia, kasvaa ja muuttua. ja ne kuuntelevat järkipuhetta. toivottavasti kuuntelet sinäkin ja menet ja saat kuuntelemaan hänetkin. näissä asioissa virheitä tehdään yhdessä ja yhdessä ne korjataan ja niistä opitaan. jokainen joutuu menemään välillä itseensä ja kasvamaan ja muuttumaan (mitä on, miten on, miten toimii).
jos saisi tietää jos on liian korkea muuri pystyssä. Mites oma laitasi on, sinähän olit samassa tilanteessa?
on ne siellä, sulatettavissa on ihminen. kysymys on siitä, hoidatko asian ja hoidatko sen oikein.
keskustelemalla ne asiat loppujen lopuksi selvitetään, mutta ketään ei voi noin vain painaa selkä seinää vasten. turhaan sinä siinä tapauksessa jossittelet, tahtookohan hän sinut. harvoin ihmisellä on vahvoja tunteita, ja sinun tehtäväsi on huolehtia, ettei hän luovuta tai kätke loppuikäänne. kuinka monen kanssa niitä vahvoja tunteita saa kokea? yhden, kahden tai ei kenenkään kanssa. siksi kannattaa miettiä luovuttaako tosissaan, ja eikö yritä hoitaa tilannetta kotiin. minä en luovuttanut ja lopussa kiitos seisoi. suhdetta vain vahvensi entisestään. vaikka lopulta se selkä seinää vasten piti laittaa, mutta joskus pitää olla kovana toiselle, rakkauden nimeen ;)
niille tunteille on vaikea löytää oikeaa kohdetta. Harmi jos menettää kun tuntee löytäneensä. Ja vielä oman mokailun takia. Onhan tässä laastareillakin yritetty paikata mutta ei onnistu, ei tunnu miltään yrityksetkään toisten kanssa.
oletko siis puhunut asiasta. rehellisesti on puhuttava, ja puheet osoitettava teoilla todeksi.
Mutta tiedätkös, että jos on puheet puhuttu ja liikaa sanottu, joskus pitäisi vain toimia. anna tekojen puhua puolestaan. osoita tunteesi. äläkä rupea tulkitsemaan liian jyrkästi vaan mieti asioita. kun tilanteita tulkitaan väärin, on joko puhuttu liian vähän (lisää puhetta siis) tai puhuttu liikaa (silloin ei enää sanoja tarvita)
Jos ne tunteet on molemminpuolisia, niin aina ei sanoja tarvita. antaa tilanteen hoitaa tehtävänsä. eli mene luokse rohkeasti ja katso miten tilanne kehittyy.
Rohkeutta olen kerännyt ja itseni kasaan laitellut. Varma olen vain siitä, että se on se oikea (tunnustan, sen verran on muita katseltu, mutta niin vankasti sinne sydämeen on pesiytynyt, että muilla on sama laita kuin seinää katsoisi).
Muutama varovainen ja vähän rohkeampikin lähestyminen on tehty (vaikka niin helvetisti pelottaa); kivempi kun on iltaisin ja aamuisin haaveilla , josko.... eikä totuutta tahtoisi tietää. näpeille on saatu, joo, mutta toisaalta, on toinenkin joutunut miettimään uudestaan meidän asioita. vaikuttanee siltä, että sielläkin tullaan (vastentahtoisesti?) samaan tulokseen: oikeahan tuo on. hänen lähestymisensä on päätynyt minun jähmettymiseeni (onnesta, yllättyneisyydestä, hämmennyksestä) ei tiedä mitä sanoa.
päätinkin, etten taida sanoa mitään, kun on puhuttu liikaa. kun kummallakin näköjäään alkaa taas liekki vahvasti palamaan kun toisiimme on törmäilty, luulen että on vain tilanteeseen jäätävä (ei siis karkuun lähde kumpikaan, en päästä toista) ja katsotaan, miten toimitaan.
on tämmöisestä ollut aiemminkin kokemusta, ja puhumalla toisen pakottanut asiat selvittämään. nyt annan tilaisuuksia ja jätän loput herran haltuun. mutta ei kumpikaan halunne luovuttaa, vaikuttaa siltä. vaikka vaikeaa on. pitää vain olla tilanneherkkä ja ottaa henkisesti turpiin, useamminkin. mutta on niin sen arvoinen ihminen! ;) En ikinä suostuisi tuohon henkiseen brutaaliuteen kenenkään toisen kanssa. hänen kanssaan, mihin vain. aikaa riittää. jos vain kestän erossa... mutta aina meillä on huominen...
enempää en jaksaisi kyllä odottaa. liha kaipaa toista lähelle... eikä hänen kainaloaan voita mikään... Sanoisin, että voiton puolella. Toivottavasti. Olen antanut rukkaset aika monelle muulle jo tänä aikana suoralta kädeltä. hänen takiaan. Eläkäämme toivossa. Tee sinäkin jotain. Minäkin nöyränä otan iskuja vastaan, mutta näkyy väsyvän, minä väsytän :)
kyllä, molempien...
olla noin rohkea. Mutta kun minä olen niin varovainen siinä lähestymisessä. En uskalla ja pötkin karkuun heti pienestäkin asiasta, vaikkei olisi syytäkään. Se on kai se usko siihen omaan itseesä joka puuttuu. On pillereitä joka lähtöön tänä päivänä mutta eipäs tuohon asiaan.
neuvoja niitten sydämien parsimiseen?
uskoa aina toisista pahaa ja kaivelet toisesta huonoja puolia??? Miksi et näe hyvyyttä ja kauneutta???
...yhteydenpito, tapaaminen, silmäsi, katseesi, ehkä jopa hymysi, sinä lähellä, ehkä jopa vieressäni. Noilla välineillä lähtisin parsimaan omaani.
mukavalta reseptiltä... meillä vaan ei ole kovin helppoa törmäillä ja lämmitellä toisen läheisyydessä :(
totta, ei törmäillä noin vain. Siksi järjestys onkin tärkeä: ...yhteydenpito, tapaaminen ja siitä sitte eteenpäin... :)
Pieni vinkkejä antanut ja kuvitellut että toinen ymmärtäisi. Joko ei ymmärrä tai sitten ei halua ymmärtää. Jospas tietäisinkin kumminko päin asia on niin se helpottaisi tilannetta.
millä asioilla toinen liikkuu. ettei turhia toivo, tai halua sinuakaan häiriköidä jos pelkää tulkitsevansa ne oikein. tai ei halua ymmärtää, että älyäisit antaa selvempiä vinkkejä, koska katsos aiemmat perustelut, jotka tässäkin samoja.
minä luulisin että pelkää tulkitsevansa väärin... kun ei tarpeeksi vahvoja vinkkejä, siksi ei ymmärtävinään vinkkejä, jotta sinä ymmärtäisit antaa selvempi vinkkejä :)
jos vähän näkyvämmin taistelisit toisen saadaksesi, niin ehkä alkaisi tunteet lämpiämään. kumma ettei sinulta löydy taisteluhaluja vaikka vahvat tunteet kummallakin. eikö toinen ja teidän onni ole silloin kaiken vaivan ja säryn arvoinen?
vinkkejä mutta se rohkeus puuttuu ryhtyä sanoista tekoihin. Ja mitä enemmän tuo aika kuluu niin sitä vaikeammaksi se käy kun uskoo toisen jo unohtaneen.
taistelunhaluihin. Niissä kun satuttaa itsensä niin pahasti. Tuntuu jotenkin että ei voi tuputtaa ja tyrkyttää itseään kenellekään jos ei toinen haluakaan. Minullekin kun on vakuuteltava tykkäämistään että uskoisin. Silloin on vaikea olla se joka on rohkein.
Ensiksi haluan lohduttaa, että kenellekään meistä ei ole todellakaan helppoa olla rohkea näissä asioissa. Mutta jos aina joku ja jompikumpi ei olisi valmis pistämään itseään peliin elämän tärkeimmässä asioissa, olisimme kaikki yksin, tai emme ainakaan rakkaamme kanssa. Se vaatii eniten rohkeutta.
Se ei ole itsensä tyrkyttämistä tai tuputtamista, jos sinä rakastat toista ja toisellakin on niitä vahvoja tunteita. Se on ensi askeleiden ottamista. Että toinen rohkaistuu ottamaan niitä sinunkin suuntaan.
Noin tylyllä kohtelulla ei toinen usko kovin helpolla, että takaisin toista haluaisit. Olet aika julmasti toisen pois työntänyt mitätöimällä kaiken sanoin teidän välillänne.
Siksi minua ihmetyttää niin kovin tuo sinun ulkokultainen kohteliaisuus (en halua häiritä tyyliin), kun olet noinkin julmasti käyttäytynyt. Aikuinen ihminen osaa myöntää olleensa väärässä, mennä pyytämään anteeksi ja ottaa vastaan, mitä tuleman pitää. Hän lienee sen ansainnut, aidon kohteliaisuuden ja välittämisen, kun olet noin satuttanut. Kohteliaisuutesi ja "hyvän tekemisesi" ilmenee täysin väärin. Se on niin sääli.
Sääli on myös, ettei hän saa koskaan tietää noista ajatuksistasi. Jos tietäisi, antaisi varmasti armon käydä oikeudesta. Sinä et arvosta häntä kovin korkealle, kun et häneltä hyvää odota eli kykenevyyttä anteeksiantoon.
Ei hän voi tulla vastaan, jos ei näe sinun avosylin olevan valmis toisen vastaanottamaan, kun olet sanonut ettet välitä. Siksi niiden merkkien tulee olla selviä ja toistaa usein. Enpä keksi julmempaa. Siksi sinun ei pitäisi enää hukata aikaasi täällä vaan panna itsesi likoon.
Ja sinä olet väärässä siitä tyrkyttämisestä ja tuputtamisesta. Hän uskoo sinun olevan tosissaan vain jos olet oikeasti valmis taistelemaan hänestä. Jos haluat hänen laittavan itsensä likoon, on sinunkin näytettävä olevasi valmis siihen.
Aidossa rakkaudessa ei mikään muu ole arvotonta, paitsi sen poisheittäminen vähättelyllä.
Kun sinä noin häntä rakastat vieläkin, luulisi hänessä olevan sen verran hyvää (johon rakastunut) että annat armon käydä oikeassa.
Aivan varmasti häntä pelottaa, että torjut tai että hän saa näpeilleen, niinkuin sinäkin, mutta rakentavalla lähestymistavalla, kärsivällisyydellä, lempeydellä ja ymmärryksellä pääsee jo pitkälle.
Olet kovasti pohtinut asioita. Yritäpä pohtia hänen tuntemuksiaan sinua ja tilannetta kohtaan vaihteeksi lempeydellä ja ymmärryksellä. Olet liian rationaalinen ja kova rakkaudessa. Täysin väärä asennoituminen siis, todennäköisesti jo alun pitäen, mikä on johtanut ongelmiin.
Lähesty häntä, pyri ymmärtämään häntä toisella asenteella. Ole valmis taistelemaan hänestä ja osoita että on sen arvoinen. varsinkin kun olet osoittanut, ettei ole minkään arvoinen. Hänen on vaikea rohkaistua, jos et ole edes puhunut hänelle. Eikö hän ole totuutesi arvoinen? Hyvä ihme nähköön, että olet nyt julma ihminen itselle ja toiselle. Nyt pitäisi olla se ymmärtävä ja rakastava. Sitä saa mitä tilaa, myös sovinnon tekemisessä. Kasvun paikka.
Sinnikkyys palkitaan tässä tilanteessa, aivan varmasti
Luin sen moneen kertaan ja ajattelin sanojasi ja niiden sisältöä. Miten helppoa onkaan olla tyly toisia kohtaan piilottaakseen omat pelkonsa ja tunteensa. Oman haavoittuvaisuutensa. Näyttää rohkealta ulospäin, haavoittumattomalta. Samalla kun sisin itkee ja kaipaa hellyyttä ja hyväilyä... Se rationaalisuus ja kovuus on suojamuurina, entisten kokemusten rakentama. Sitä ei ole helppo purkaa, se rakentaa heti uuden kerroksen kun joku alkaa lähestyä sydäntäni vaarallisen lähelle...
Mietin sitä myös mikä olisi mainitsemasi rakentava lähestystapa, mutta luulisin että mitä hyvänsä tekisinkin niin tekisin kuitenkin väärin ja tulos olisi sen mukainen. Taaskin. Eiköhän liene parasta hoitaa haavansa, antaa toisen parannella omansa enempää niitä repimättä ja sopeutua yksinelämiseen. Tällä hetkellä en ainakaan usko että minusta on mihinkään muuhun kun vahingontekoon. Vaikka tahtoisin ja tarkoitan hyvää niin osoitan sen kuten sanoit ihan väärällä tavalla.
oikeaa asennoitumista ja oikeaa lähestymistapaa. Nyt ei pidä luovuttaa. Tuntuu, että rankaiset itseäsi ja häntä aiemmista huonoista kokemuksistasi.
Koska sinulla niitä kerran on, juuri siksi sinun pitäisi ymmärtää, miten tärkeää on antaa armon käydä oikeudesta.
Tuon pehmeän puolen kun näyttäisit, saisit aivan varmasti kaiken anteeksi. Se on sitä toisen lähelle päästämistä ja ottamista. Sinun pitäisi uskoa toisen ihmisen rakkauteen (vahvat tunteet eivät lopu koskaan) ja myötätuntoon ja hellyyteen.
Älä näytä sitä täällä meille, mene ja näytä se hänelle.
Kiitä onneasi, että sinulla on se pehmeä puoli ja joku on saanut sen esille. Sitä ei pidä kätkeä, eikä suojata muurein. Estät niin vain onnesi. Ja toisen onnen. Kerro hänelle kaikki se mitä meille. Tuo oli niin väärä vastaus. Julminta mitä voin kuvitella. Luulin, että olisimme sinulle järkeä takoneet. Nyt tämä voi olla pahin loukkauksesi hänelle ikinä. Luovuttaa, tekemättä mitään.
Älä käperry itseesi, vaan anna hänelle lopultakin mahdollisuus tulla luoksesi. On varmasti yrittänyt tulla, mutta sinä annoit sormille tylyillä kommenteilla.
Jatkat edelleen väärin toimimista.
Minun nähdäkseni toimimattomuudellasi olet pahentanut vain asioita, eikä ne tuosta voi mennä enää kuin paremmaksi, jos vain yrität. Toinen ihminen kun tahtoo tietää olevansa yrittämisen ja vaivan arvoinen. Nyt sinä et ole tehnyt mitään ja sillä olet tilannetta parantanut.
Vain sinä voit korjata sydämenne alkamalla toimimaan. Toimimattomuudella hajotat ne vielä pahemmin.
tuosta pehmeästä puolestani, en osannut oikein laskea että sieltä löytyisi jotakin noin pehmeää... en kai aikaisemmin ole vain uskaltanut päästää sitä esille edes itsellenikään. Tulipas joku joka veti sen sieltä päivänvaloon... Jos vielä jotenkin se muurikin sortuisi että uskaltaisi päästää jonkun lähellekin vielä :) Ja uskaltaa uskoa toisen tunteisiin, uskoa että on itsekin toisen ihmisen rakastamisen arvoinen. Jos minä vain tietäisin että hänkin vielä haluaa...
ihanalta, olisipa minun kaivattuni.
Enpäs usko että olen sinun kaivattusi, tuskin käyttäisit sanaa ihana kuvaamaan minua... enää.
huoh.
koko ketjun niin eiköhän se selviä.
et mitää mitä ei korjata vois? Älä luovuta, kuulostat ihanalta.
en tiedä. Joskus uskon siihen, joskus uskon että se on mahdotonta jos toisella ei enää ole tunteita eikä halua korjailla mitään. Kun ei tiedä yhtään. Riippuu ehkä siitä kuinka paljon tunteita hänellä oli alunperin, kuinka kovasti loukkaantui, kuinka korkealta tipahti, kuinka paljon on tunteita jäljellä, kuinka paljon on halua selvitellä asioita, kuinka anteeksiantavainen on.... jne. Paljon on tekijöitä yhtälössä. Tai ainesosia sopassa.
riippua siitä kuinka nätisti pyydät anteeksi? :D
jo olen pyytänytkin. En tiedä sitten jos se ei ollut tarpeeksi nätisti kun en siihen saa palautusta. Ehkäpä siinä onkin vastaus koko juttuun ja kaikkiin kysymyksiinkin.
: D
tuo viestisi ja kysymyksesi.
jos ei puhu. hiljaisuus kertonee syvimmästä loukkauksesta, ja jos on noin loukkaantunut vieläkin niin tunteita on ja on ollut paljon. ei välittäisi muuten sinulle mökötellä ja noin tehokasta mykkäkoulua pitää. kattoo varmaan, että no etkö nää ymmärrä? lepyttele!
vieläkö kysyt, että kannattaako tehdä jotain ja onko toisella tunteita, kun noin selvästi sen osoittaa? Rakastavaisten riita, kun mykkäkoulussa ollaan. :)
vähän samat ajatukset itsellänikin. Että jos ei olisi ollut isompaa merkitystä niin ei se olisi missään tuntunutkaan jos toinen vähättelee omia tunteitaan häntä kohtaan. Eipä varmaan olisi muuta kun hartioitaan kohauttanut. Mutta jos on aihetta...;)
Älysin nyt vasta että kysyit jos täällä pyysin anteeksi. Se oli minulle niin vieras ajatus että ei sytyttänyt. En kuvittelekaan keskustelevani täällä hänen kanssaan, en osoita täällä hänelle viestejä kuvitellen että hän ne lukisi ja ymmärtäisi omakseen. Tuo "Sinä"-muoto on vain symboolinen. Täällä on jutustelua tuntemattomien kanssa. Anteeksi pyysin suoraan itseltään.
kaikki on niin tuttua,
minulle aina saa soittaa!
soppaa niin monelle. Sulle voin kuitenkin sanoa että minä en ole se jonka soittoa odotat. Vaikka viestisi onkin lyhyt niin siinä on monta asiaa jotka kertovat sen. Soita sinä hänelle, kaivatullesi :)
käyttäisitte nimimerkkejä tai jotain, niin mielelläni lukisin tämän ketjun, mutten pysy mukana kuka on aloittaja, ja kuka vastaa ja kuka kysyy. Ajatus katoaaaaa
Mutta selitys nimimerkkien puuttumiseen on se että ei sitä aloittaessaan tiedä miten pitkälle juttu jatkuu. Laittaa vaan aloituksen ja sitten käy niin kuin tässäkin ketjussa että juttu vaan luisti kuin itsestään. Tässä ei ollut niin montaa keskustelijaakaan että jutellessa olisi sotkeutunut. Se on tietenkin harmillista niille jotka jälkeenpäin lukevat eivätkä ole olleet mukana keskustelun kehittyessä. Ulkopuolisena on tietenkin vaikea pysyä kärryillä. Mutta ei sitä keskusteltaessa ajattele "säästää jälkimaailmalle". En minä tuota aloistustani laittaessani osannut ajatellakaan että tästä tulisi näin pitkä ketju. Kirjoitin vain ajatuksiani ja jos jotakin odotin niin korkeintaan joitakin jotka "tunnistaisivat" itsensä tekstistäni.
Mutta oli kiva ja antoisa keskustelu! Erittäin mielekkäitä näkökulmia ja mielipiteitä. Ja tuosta toisten ajatusmaailmasta sain uutta uskoa itseeni ja tähän juttuun, asioita toisista kulmista katseltuina :) Nyt olen ainakin tällä hetkellä ihan varma siitä että en ainakaan ihan vielä luovuta. Täytyy saada ensin kunnolla nokilleen...
mentävä. Ensin täytyy jollain tavalla saada yhteys takaisin ja juttu käyntiin. Se kai se onkin se vaikein tehtävä. Jos se onnistuisi niin siinähän olisikin sitten jo rohkaisua mennä eteenpäin.
Aivan. Kun yhteys olisi taas ja juttuakin, ei se sitten niin vaikeaa olisi. Toinen kysyisi nähdäänkö ja toinen vastaisi joo. Molempien pitäisi olla rohkeita ja sitä haluta. Helppoja asioita, jos ei tehtäisi näistä niin vaikeita. Me tehdään näistä hankalia, ei ne ole sitä.
me ihmiset osaamme tehdä helpoistakin asioista vaikeita itsellemme... ja ehkä toisillekin :) Jostakin syystä nuo tunteet näkyvät tekevän järkevistäkin ihmisistä ihan ihmeellisiä touhottajia. Jos järjellisesti ajattelee niin ei kai siinä pitäisi olla muuta kun sanoa toiselle vaikkapa että "hei, mä oon tykästynyt suhun. Tykkääkkös säkin musta?" Ja sitten olis asiat selvät, joko ei tai joo. Ei tarvitsisi miettiä päätään puhki tykkääköhän se vai eiköhän se tykkää... mutta se ei vaan toimi niin.
ei ne toimi noin yksinkertaisesti. Hymyilin viestillesi... mietin, että vaikka saisi itse sanottua, että tykkää... mitenkään ei voisi kysyä toiselta, että tykkäätkö säkin. Pelkää vastausta liikaa. Kun toinen sanoo sen ein, se on lopullista. Ja järjellä ajatellen nämä on helppoja asioita, ei ollenkaan vaikeita. Mutta nämä ei olekaan järjen juttuja;) Jos annan asian olla ja päätän ettei toisella ole tunteita (siltähän se näyttää), jää mieleen kaihertamaan... jospa se sittenkin oli molemminpuolista.
siihenkin tarvitaan että uskaltaa paljastaa ja kertoa tykkäävänsä toisesta. Kummallista. Mutta siinä kai pelkää sitä itsensä satuttamista jos saa väärän vastauksen, tai väärän reaktion toiselta.
Niin, näistä jutuista on todellakin järki kaukana!! Ja sitä ajatusten pyörimistä se näkyy olevan kaikilla. Minäkin päätin ettei toisella ole tunteita, tuntui helpoimmalta ratkaisulta... mutta eipäs se ollutkaan niin yksinkertaista ja helppoa pysyä siinä päätöksessä... Mielessä kummittelee että ainakin oli tunteita toisellakin. Nyt sitten pyörii ajatukset että onkohan niitä vieläkin...:) Siitä kun vielä saisi selvyyden... Olisi harmillista ja ikävää jos molemmilla olisikin samanlainen kaipailu ihan tyhjänpäiväisten tunteitten aiheuttamien sotkujen vuoksi. Ei tää oo viisasta ollenkaan! Me ihmiset olemme aika hassuja olentoja.
miten näitä sitten selvität, tunteitahan voi olla molemmilla, mutta asiat ei etene. Pakko olettaa siitä, ettei niitä tunteita voi olla molemmilla. Ja sitten voi olla täysin väärässä. Mistähän sekin johtuu, että kun oikein ihastuu, alkaa tuntua ettei se nyt ainakaan minuun ihastu. Miksei voisi ihastua, onhan muutkin joskus ihastuneet. Miksei muka hän voisi... mutta tunteet sotkee ja tekee ajatuksesta mahdottoman. Välillä uskoo ja välillä kieltää...toisen tunteet siis. Missä se todistus viipyy, pieni todistus toisen tunteista ja varmasti asiat lähtisi selkenemään. Toivon sitäkin että toinen sanoisi suoraan, jos niitä tunteita ei ole. Pääsisi tästä pohtimisesta ja voisi tehdä surutyötä noille tunteille. Hassuja tosiaan ollaan. Mutta kohta on jotenkin päästävä selvyyteen, koska jatkuva epätietoisuus on rankkaa. Ja tämä kuvittelu... ei tiedä enää mikä on totta ja mikä pelkkää haavetta...
ajatukset menevät ihan samaa rataa. Ja ne on nuo omat oletukset kun toiseen ihastuu että eihän se tosissaan voi olla minuun ihastunut jotka sotkevat paljon. Jos järki pysyisi mukana niin asioita osaisi käsitellä toisin. Ottaa selville onko se niin mahdotonta ennen kun sotkee kaiken. Ja jos uskaltaisi antaa toiselle jotakin vihjeitä omista tunteistaan niin varmaan saisi takaisinkin niitä kaipaamiaan merkkejä. Mutta kun kaikki odottavat toiselta ensin niitä vinkkejä... tunteita piilotellaan ja salataan puolin ja toisin. Tosi on että on saatava selvyys jollain tavalla. Tämä epätietoisuus ja mietiskely ja pohtiminen on liian rankkaa. Nytkin pitäisi olla jo unten mailla jo aikoja sitten mutta nuo ajatukset pitävät valveilla.
vasta tuosta sun viestistä, että olen ihan unessa. Pakko mennä unten maille. Miten sitä voikin ihastua näin, ettei nukkumisestakaan enää tule mitään. Tahtoisi uskoa senkin, että tämän on oltava totta, koska on näin kiduttavaa. Vai voiko muka yksipuolisilla tunteilla saada aikaan tällaisen sotkun mieleensä. Huh huh. Enpä tiedä onko se omien merkkien antaminen aina niin palkitsevaa, miten kirjoitat, sehän voi sotkea enemmän sekin ;) Menen nukkuamaan nyt, tai ainakin sänkyyn miettimään näitä tunteita... ja häntä myös. Hyvää yötä sinulle, mene säkin jo unten maille. Ei nämä asiat ennen huomista ainakaan katoa mihinkään :)
oikeaa sitten kun on näin kiduttavaa, tiedä häntä. Tämä on ainakin minulle uusi kokemus.
Joo, jatketaan sängyssä mietiskelyjä. Saa siinä ainakin levätä. Hyvää yötä sinullekin. Toivottavasti näemme enneunia unelmistamme :)
Selvensikö unet ajatuksia vai vieläkö mietiskelet näitä samoja. Minusta tuntuu ettei mikään ole muuttunut yön aikana. Samat tunteet ja sama kidututtava epätietoisuus ja ikävä päivästä toiseen.. onhan siinä muutakin kuin kidutusta, lämmittäähän se pelkkä tunnekin..
No eihän tässä mikään selviä. Kyllä ne samat aatokset askarruttaa mieltä niin kauan kun jonkun selvyyden saa asioihin. Väsyttää vaan niin hitosti ettei pysy tolpillaankaan. Pää on kun pumpulissa ja aivot pihalla. Mutta tuokaan ei ole mitään uutta :)
puolinukuksissa, nään kai vielä unta, että jos voiskin nukkua sata vuotta ja herätä siihen unelmansa suukkoseen. Nyt alkaa ymmärtää mistä ne sadut syntyy...:)
meillä on niin samat fiilikset. Voisin nukkua nuo sata vuotta, koska koko ajan väsyttää. Pää on pumpulia ja aivot karkuteillä... ja mielelläni heräisin siihen suudelmaan..onko tämä rakkautta vai mitä tämä on? Olenkohan rakastunut? Vaikka olin jo hereillä, makasin vaan sängyssä ja ajattelin häntä.. tuntui, että saan pitää hänet itselläni siihen asti, kun nouden tähän todellisuuteen ;(
Nyt olis pakko jo nousta ylös tästä kun on kutsuttu vieraisiin. Jaksais vaan jollain keinoin. Ajatuskin ylösnousemisesta saa pään pyörälle.
Onko tämä rakkautta? Minä olen aina kuvitellut että rakkaus on ihanaa, suloista, siitä saa voimaa ja elämänhalua... olosta päätellen tämä on vastakohta :(
Rakkaus tuntuu tuolta, jos joutuu olemaan erossa toisesta. Kun kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä on yhdessä ja rakkaus saa ns. täyttymyksen (rakastetaan ja hyvä olla molemminpuolin) on se rakkaus sitä kuvattelemaasi.
Rakkaus on tunteiden kahta ääripäätä: vihaa, kipua, tuskaa ja kaipuuta ja sitten sitä ihanaa, suloista, onnea, intohimoa, hellyyttä yms.
Jos asiasi järjestyvät, pääset sinne toiseen ääripäähän ja saat kokea rakkauden paremman puoliskon.
viisaalta. En minä kuitenkaan sinne vihan puolelle ole luiskahtanut. Ei minulla ole mitään aihetta vihata ketään. Eikä tässä enää ole varaakaan niin vahvoihin turhiin tunteisiin kaiken muun tunteentuhlauksen lisäksi :) Taitaa olla kangastus se toinen ääripää... ainakin näillä näkymillä :(
jos vain noudatat meidän ohjeita. Tsemppiä!
teille kaikille ihanille vastaajille kun saatte uskon ja mielialan nousemaan joka viestillä :) Säästän tämän ketjun ja käyn lukemassa sitä niin usein että osaan sen lopulta ulkoa.
en usko että pelkkiä kangastuksia siellä toisessa ääripäässä näet. Liityn tuohon mykkäkoulunäkemykseen, sinun vain pitää saada se loppumaan. Ohjeita siihenkin olet saanut.
Nyt vain aktiivista toimintaa, niin eiköhän tuo unelma älyä, että tosissasi olet ja hänet vielä haluat. Sitä varmasti odottaa, kun mieltään vaikuttaa osoittavan. Ei niitä heikkoja merkkejäkään halua ymmärtää, kun haluaa että osoitat kunnolla tahtovasi (?)
Leuka pystyyn! Unelmaasi tavoittelemaan :) Oikeasti toivon, ettei jää pelkäksi kangastukseksi, tai ettei tunteesi huku vain tänne viestiketjuun vaan pääset kohdistamaan ne oikeaan osoitteeseen.
Ei ole varmasti niin jäinen unelma, etteikö heltyisi, jos tuosta rahtusenkin kuulisi, kun kerran tunteita on aapeetä kohtaan ja taidanpa olla siitä varma: mustasukkaiseksi tekoyritys, mykkäkoulu, niin klassiset keinot! Ajatteles nyt! :)
Usko pois! ;)
nämä tuntee on ihania, vaikka koko ajan onkin hukassa ja ikävässä ja epätietoinen ja kaikkea. Toisen ajattelu saa kuitenkin mielen hyväksi. Siksi pelottaakin, jos saa joskus tietää, että toisella ei ole mitään tunteita. Sitten se suru iskee, pitää nauttia toistaiseksi näistä, kun ei vielä tiedä mitään:) Ja antaa tämä toivoa tulevaisuuteenkin, pystyn tällaista tuntemaan, oeln elossa edelleen :)
Kyllä kai minun jotenkin on täytynyt vähän pintaa syvemmältä raapaista, ei kai siitä pelkästä pienestä pintanaarmusta kukaan kovin pahoin loukkaannu :)
Onhan tässä se hyvä että tietää ainakin että on normaali ihminen, siis pystyy tuntemaan syviäkin tunteita. Ehkä niiden avulla sitten joku päivä on vielä kokonainen ihminenkin..:)
jollain ihmeen tuurilla se toinen tuntisi samoin kuin itse ja sen saisi joskus tietääkin. Siinähän saattaisi löytää onnen pitemmäksikin aikaa. ..haaveet mua valvottaa ja hymyilyttääkin..
mukana tässä ketjussa enkä ole aloittaja ;)
*****
Mutta aika mielenkiintoinen kommentti sulla ylläolevaan keskusteluun.
mukana, mutta ihan vähän vaan;)
etten alentuisi tälläiseen kirjoitteluun jostain saamattomasta miehestä ja kyselemään itsestään selviä asioita. Vaikka kiviäkin kiinnostaa mielipiteeni ;)
***** (n)
olin mukana ihan alusta lähtien :)
sitten että ajattelin ihan samalla tavalla kuin sinäkin ennen kuin tutustuin tähän saamattomaan, olipa tuo sitten mies tai nainen :) En olisi osannut kuvitellakaan että mieli ja mielipide voivat heittää sellaisen kuperkeikan :)
tarpeeton loukkaus muita kohtaan, mutta rohkeastihan tuon sanoit, ihan tähtien ja sukupuolen kanssa ;) Nostan hattua rohkeudellesi
tulin paljon myöhemmin ja pysyin sopivasti sivullisena ;)
pakko lukea viestiketjua ja vielä osallistua siihen tässä demokraattisessa valtiossa ;)
Minä olen nauttinut kovasti tästä huomattavasti korkeampitasoisesta tunnepuolen keskustelusta kuin mitä näillä sivuilla useimmiten tarjoillaan ;) Jokainen makunsa mukaan :)
Minäkin nautin naureskellessani ihmisten tyhmyydelle täällä ;) Teen samaa kyllä ihan tuolla tosielämässäkin. En sano etten olisi itse tyhmä =P
En silti tajua miksi tarvitsee skitsota kommenteistani, jos ei kukaan olisi vastannut viestiini niin en olisi enää kommentoinut täällä enää ;)
Kivasti sanottu :) Minäkin yllätyin kovasti asiallisista ja mielenkiintoisista vastauksista.
en jaksa sietää enää saamattomuutta miehiltä. Jos ei osaa tehdä aloitetta niin tulkitsen aina niin ettei toista kiinnosta. Mutta onneksi niitä rohkeitakin Miehiä vielä on... ;) *dumdidum* Tosin ei täällä palstalla.
olla viisainta pitää ne mielipiteensä omana tietonaan...;) Vanhempana ja viisaampana sen varmaan ymmärrätkin ;)
Onko kukaan täällä paljastanut itsestään edes tuota? Noup. Mutta oikeesti hei, se oli vaan piruilua ;) Ja olen erittäin hyvä siinä.
Mutta nyt pääsette minusta eroon, pitää nääs mennä nukkumaan että pääsen huomenna piruileen työkavereille ja pomolle.
Ruusuisia unia kaikille prinsseille ja prinsessoille! ***** left the building ;)
huomannut piruilua mun viestissä, kun noin touhukkaasti vastasit. Itse vaan mietin, että mikä piru jossain akoissa asuu, kun pitää ihan mukavaan ja harmittomaan keskusteluun tulla jauhamaan jotain pa*kaa. En tiedä, noin kai käy kun kaiken maailman pikkupi*lut ja koulukiusaajat pääsee tähtiensä kanssa nimettömänä aukomaan päätään. Ja tämä ihan nimettömänä, tähdettömänä ja sukupuolettomana..
myös seuraavasta. Minulle kerran rakkaani vähän samankaltaisesti vähätteli tunteitaan, ja samalla omasta mielestäni tuli vähätelleeksi minun tunteintani kun työnsi minua pois. Silloin olisin tarvinnut aivan päinvastaista: lähelle vetämistä, en poispäin työntämistä... Kun lähemmäs oikeasti halusin päästä... ikävissäni.
Tästä johtuen vallitsi semmoinen täydellinen toisen ja tilanteen ymmärtämättömyydestä, kaikesta tuskasta ja kivusta johtuva puhumattomuus. Ei osannut sanoa mitään, ei tiennyt mitä sanoa. Odotin,e ttä toinen aloittaa yhteydenpidon. Vetämällä luoksepäin, kun oli tehnyt minusta mykän lisäksi hauraan. Älysi lopulta.
Minun oppi tästä oli, että ketään ei koskaan pidä työntää pois vaan aina luokse, jos ei kerran eroon toisesta halua.
Toiseksi rehellisyys. Parisuhteessa olettaa toisen puhuvan aina totta. Siksi kaiken hänen sanomansa niin totena ja lopullisena otin.
Sinun se yhteydenpito on aloitettava! ;) Vetämällä luoksepäin.
Ja olemalla lopulta rehellinen.
Tunnistan hyvin nuo tuntomerkit... ei osaa sanoa mitään... jossain vaiheessa hän sanoikin noin minulle... en ymmärtänyt syytä...:( Luulin ihan muuksi... ettei välittänyt... ei ollut minulle mitään sanottavaa... asia olisi pitänyt puhua selväksi silloin.
Mutta koska en tiedä hänen nykyisiä ajatuksiaan ja tunteitaan niin enpä uskalla yksipuolisesti enempää yrittää lähestyä häntä. Minusta tuntuu että häiriköin kun en saa mitään pientäkään vihjettä sieltä päin. Vaikkapa vastaus ystävänpäivän tervehdykseen olisi ollut pieni merkki josta olisin voinut jatkaa. Nyt uskon että hän vain kiusaantuu yhteydenotostani. Typerä ja tyhmä olin. Ei voi muuta kun yrittää ottaa opikseen. Tässä tapauksessa en usko enää että antaisi toisen mahdollisuuden. Uskon että loukkasin niin verisesti että hän ei sitä pysty minulle koskaan anteeksi antamaan.
Kasvokkain, puhelimitse vai sähköpostitse? Vain kasvokkain voi tuossa tilanteessa hommaa ruveta purkamaan. :)
Täällä on oikein urakalla yritetty sinua auttaa. Harmi että turhaan... :(
Ei ole tilaisuutta kasvokkain puhumiseen, siis homma kaatuu jo yksistään siihenkin. Ja kun ei saa mitään rohkaisua toiselta osapuolelta niin se on uskottava että vastaus on "ei kiinnosta". Jos pienikin kipinä eläisi niin kyllä sieltä jotain elonmerkkiä näkyisi :(
jos ette tapaa kasvokkain? Mene vaikka ovelle odottamaan. Jos pakit tulee niin kerran se helvetin kunnolla kirpaisee. Tuohan on nyt sitä luovuttamista?
Arvaa kuinka minä odotin omaltani että tulisi, olisi siinä nenäni edessä vähän aikaa, lähellä, sanoisi ensimmäiset sanat, vaikka miten oikein voit, että kykenisin vastaamaan (mykäksi veti ja polvet petti aina, pettää vieläkin). Veri ei melkein kulkenut käsissä kun rukoilin tätä tapahtuvaksi päivittäin. Yhtä KUNNON mahdollisuutta. Ei mitään puolivillaista...
pakko saada joku vinkki ennen kun teen mitään enempää. Lisätään nyt sitten vielä luovuttaja, pelkuri, luuseri, raukka siihen luonteenominaisuuksien listaan. Enhän voi tietää miten joku muu ajattelee, voin lähteä vain omista ajatuksistani miten minä itse toimisin. Ja jos toinen ei toimi odotetulla tavalla niin voin vain tulkita asiat omalla ajatustavallani.
tai noilla nimityksillä kutsua. Valintahan on sinun. Sinä sen kanssa elät ja hän myös.
jotenkin molempien valintana. Ei se mielestäni ole yksin minun valintani. It takes two to tango :) Ehkäpä olemmekin molemmat sen helpoimman tien kulkijoita.
Sen totuuden että parisuhteet eivät IKINÄ ole helppoja. Jokaisessa omat hankaluutensa ja vaikeat hetkensä, jotka varmasti välillä
tuntuvat suorastaan ylitsepääsemättömiltä.
Kestävä ja onnellinen suhde vaatii kovaa työtä. Ei ole helpon tien kulkijoille tämä peli. Eikä työtä pelkääville, kun kaikilla pitää työtä suhteen eteen tehdä. Eikä riskin kaihtajille,koska itsensä joutuu likoon pistämään. ;)
mutta minun olisi myös tiedettävä, ainakin uskottava jollain tavalla, että toinen olisi myös valmis ja halukas asioiden selvittelyyn. Ainakin auttamaan sen verran että tulisi pienen askeleen vastaan. Ihan vaan sen verran että näyttäisi että haluaa vielä olla yhteyksissä. Vaikea tietää tai tehdä mitään vaikenevan kanssa.