Ikäluokassamme on ihmisiä, jotka kirjoittelevat muistelmia, jotkut pöytälaatikkoon, jotkut jopa julkaisutarkoituksessa, mikä kuitenkin harvemmin onnistuu.
Oletko itse harkinnut muistelmiesi kirjoittamista, tai ehkä jo ryhtynytkin siihen, vaikkapa pöytälaatikkoon?
Muisteletko yleensä mielelläsi menneitä? Onko menneisyys sinusta sellaista, että haluaisitkin sen suurelta osin unohtaa?
En päivääkään vaihtaisi pois, lauloi Veikko Lavi. Oletko samaa mieltä?
Itse kyllä haluaisin päästä irti menneestä. Sitä ei saa takaisinkaan ja enemmänkin se tuntuu painolastilta, josta ei tunnu pääsevän irti.
menneisyys, painolastiko?
topi*
27
850
Vastaukset
muistot ja eletty elämä ovat mielestäni rikkautta. Raskaimpienkin päivien muistot muuttuvat vuosien myötä kevyemmiksi kantaa. Ne saavat luottamaan omaan kykyyn selviytyä ja uskomaan siihen, että vaikeitten päivien jälkeen on odotettavissa taas jonain päivänä parempia. Ehkä ne tekevät myös ymmärtäväisemmäksi ja suvaitsevammaksi - ainakin itseään kohtaan.;))
Haluaisin ehtiä keräämään vielä paljon hyviä muistoja, enkä haluaisi unohtaa niitä vähemmän hyviäkään. Joitain tarinoita olen kirjannut muistiin, varmuuden vuoksi. Kirjoitan mielelläni, mutta varsinaisia muistelmia en suunnittele julkaisevani.
Kirjoittaminen tai kertominen voisi olla hyvä tapa päästä irti sellaisista muistoista, jotka haluaisi mieluummin unohtaa. Erityisesti jos olet tehnyt itse jotain sellaista, jota häpeät tai kadut, voisit käsitellä asiat vaikka kirjoittamalla kertaalleen uudelleen pohjamutia myöten. Voisit lukea kirjoittamaasi, pohtia ja tehdä lisäyksiä, käyttää riittävästi aikaa asioiden käsittelemiseen itsesi kanssa, esittää itsellesi (ehkä muillekin) kysymyksiä, jotta ymmärtäisit tapahtuneen sekä sen syyt ja seuraukset.
Voisit jättää kirjoituksen lepäämään vähäksi aikaa ja sitten lukea sen vielä kerran ajatuksella uudelleen. Voisit yrittää katsoa asioita lempeämmin ja yrittää antaa anteeksi sekä itsellesi että muille. Sen jälkeen voisit halutessasi hävittää kirjoittamasi ja päättää jättää asian taaksesi. Ellet huomaisi haluavasti tallentaa sitäkin.
Käsittelemättömät ikävät muistot voivat vaivata ja kummitella mielessä pitkään. Kun ne on käynyt kertaalleen kunnolla läpi, niistä on yleensä helpompi myös päästää irti.
Tai voisitko käsitellä niitä syystä tai toisesta taakaksi muodostuneita muistojasi ystävien kanssa tai vaikkapa anonyymisti jollain keskustelupalstalla?- mitään hyviä
muistoja minulla ole.Monet niistä olisi saanut jäädä kokemattakin,mutta...Ilman niitä en olisi sellainen ihminen kuin tänä päivänä olen.Ne pahimmatkin muistot auttavat minua ymmärtämään muita yhtä rankkoja kokemuksia kokevia,jaksan kuunnella heitä,ehkä joskus jopa auttaakin.Se on sitä elämän rikkautta,josta kuitenkin olen kiitollinen.
- ei kannata
muistella. Mennyt mikä mennyt, mieluummin katse eteen. Onhan siellä takana mukavaakin, jota voi vaikka ennen nukahtamista ajatella. Mutta on myös töppäyksiä, joista toivoisi ettei ainakaan mukulat koskaan kuulisi.
Ex-vaimoni oli erilainen. Todellinen krapu. Katse aina taakse, ei hetkeäkään eteen. Miten kummassa sai ajokortin :)täytyy osata katsoa myös peruutuspeiliin.;)))
Vanhojen muistamisen ei mielestäni pitäisi tarkoittaa ikävien asioiden kaivelua, eikä varsinkaan sitä, että kiusaa toisia ihmisiä syyttelemällä niistä. Kun asiat on kertaalleen käsitelty ja anteeksi annettu, ne pitäisi haudata ja vähitellen unohtaa itsekin.
- urpoli
Läheisen kuolema ja surutyö tuo muistot vuosikymmenien ajalta. Ilot ja surut, hyvät ja pahat päivät, kaikki mikä on muokannut minut täksi ihmiseksi joka olen. Viimeisen kahden vuoden aikana olen käynyt läpi näitä tunteita aivan lapsuutta myötä, se on ollut hyvin terapeuttista. Se on kummasti auttanut eheytymään ja oivaltamaan, että nyt on aika jatkaa elämää kaikesta huolimatta.
Periaatteessa en ole menneissä vellovaa tyyppiä. Mennyttä kun ei voi muuttaa eikä saada takaisin.
En jaksa kantaa kaunaa menneistä vääryyksistä, enkä haluaa rypeä niissä. Se ei vahingoita kuin minua itseäni. Menneissä piile myös valtava voimavara, ne pienet ikimuistoiset hetket, usein arjen keskellä rakkaiden ihmisten kanssa, tuovat valoa ja iloa vielä tähänkin päivään. - muistelmista
Tunnen ihmisiä, jotka etupäässä lukevat vain muistelmia ja toisten todellisia kokemuksia.
Ja historiallisilla henkilöillä on jopa velvollisuus mielestäni kirjoittaa.
Omien muistojeni kirjoittamisesta on hyötyä vain jälkeläisilleni.- jälkeläisille vaan
jälkipolville. Ajatelkaa asiaa hiukan laajemmin. Virallinen historia on se mitä halutaan syöttää. Aikanaan jokaisen ihmisen elämäntarina on osa historiaa. Niistä tarninoista löytyy se todellisuus mikä kulloinkin kenekin elämässä on vallinnut.
Itse inhosin kouluaikoina historiaa. Piti muistaa paikkojen nimiä ja vuosilukuja. Ne ei sanoneet minulle yhtään mitään. Vanhempana olen lukenut paljon tavallisten ihmisten elämänkertoja. Niissä paikat ja vuosiluvut saavat merkityksen. Syystä, että ne ovat olleet osa kirjoittajan arkista elämää.
Ilman näitä tavallisten ihmisten kertomuksia historia kuin historia olisi aika yksioikoista. Tosiasiahan on, että elämän monimuotoisuus tulee esiin erilaisten ihmisten erilaisista kokemuksista.
Itse en ole (ainakaan vielä) muistelmia kirjoittanut. Siitä huolimatta kannustan jokaista kirjoittamaan vaikka lyhyesti oman elämäntarinansa. 50 vuoden kuluttua se on osa menneen ja tämän ajan historiaa. - ABC...j.n.e
jälkeläisille vaan kirjoitti:
jälkipolville. Ajatelkaa asiaa hiukan laajemmin. Virallinen historia on se mitä halutaan syöttää. Aikanaan jokaisen ihmisen elämäntarina on osa historiaa. Niistä tarninoista löytyy se todellisuus mikä kulloinkin kenekin elämässä on vallinnut.
Itse inhosin kouluaikoina historiaa. Piti muistaa paikkojen nimiä ja vuosilukuja. Ne ei sanoneet minulle yhtään mitään. Vanhempana olen lukenut paljon tavallisten ihmisten elämänkertoja. Niissä paikat ja vuosiluvut saavat merkityksen. Syystä, että ne ovat olleet osa kirjoittajan arkista elämää.
Ilman näitä tavallisten ihmisten kertomuksia historia kuin historia olisi aika yksioikoista. Tosiasiahan on, että elämän monimuotoisuus tulee esiin erilaisten ihmisten erilaisista kokemuksista.
Itse en ole (ainakaan vielä) muistelmia kirjoittanut. Siitä huolimatta kannustan jokaista kirjoittamaan vaikka lyhyesti oman elämäntarinansa. 50 vuoden kuluttua se on osa menneen ja tämän ajan historiaa.OLen pitänyt pienimuotoista päiväkirjaa ihan nuoruudestani asti.Nykyisin merkkaan tärkeimmät asiat,säät,juhlat ...kalenteriini. Melkoinen pino näitä kalentereita onkin tähän ikään kertynyt.
On todella ollut myös tarpeellisia ,kun on tullut ajankohdista ja ilmoista sinä ja sinä vuonna erimielisyyksiä.
Isäni pitää yhä sääkalenteria ja merkkaa tärkeimmät tapahtumat. (On 93 vuotias) MYös poikaani kiinnostaa tämä sama historioiminen.
- repunkantaja--
On niin monta asiaa, jotka painavat, puristavat. On ollut vaaratilanteita, joissa on ollut hengenvaara,on joutunut nolatuksi, on joutunut kiusanteon kohteeksi, on kokenut köyhyyttä, joutunut vastaanottamaan vieraan apua ...
Tiedän että monet nykyään elävät muistavat näitä viimeksi mainittuja asioita ja joskus ovat niistä maininneetkin minulle. Olen hävennyt silloista menettelyäni, johon ohjasi koti.
Noista ajatuksista vain ei pääse eroon. Ne vainoavat ja iskevät yhä uudelleen. Silloin joskus huudan, joskus otan nopean kävelyaskeleen.
Ehkä siellä on jotakin kaunista ja mukavaa ollut, mutta se on ollut häviävän vähäistä.
Kunpa niistä pääsi eroon, ainakin silloin, kun haluaa sitä.- olen kokenut
kirjoittamisen helpottavana tekijänä. Nuori sukulaiseni halusi tietää mitä suvussa silloin ennen on tapahtunut. Kirjoitin hänelle pitkät rimpsut niin hyvistä kuin huonoistakin asioista. Siinä sinussa tuli käsiteltyä omat "vainoojat". Pääsin niistä eroon. En kokonaan mutta juuri siitä häiritsevästä osasta.
Toinen oli, kun täysin tuntematon ihminen halusi kirjoittaa jutun pitäjän nettisivuille toisesta vanemmastani. Jouduin taas kerran käymään elämääni läpi. Tällä kertaa toisesta näkökulmasta. Henkilökohtainen helpotus oli suuri.
Ei niitä omia kirjoituksia tarvitse kenellekään näyttää. Sitä voi ikään kuin kirjoittaa jollekin tietylle henkilölle. Vaikka keksitylle. Sen jälkeen jättää kirjoitukset joksikin aikaa laatikon pohjalle. Myöhemmin niihin voi palata ja lukea kirjoittamansa. Sillä tavoin moni asia saa uudet mittasuhteet. Tleensä paremmat. - topi*
olen kokenut kirjoitti:
kirjoittamisen helpottavana tekijänä. Nuori sukulaiseni halusi tietää mitä suvussa silloin ennen on tapahtunut. Kirjoitin hänelle pitkät rimpsut niin hyvistä kuin huonoistakin asioista. Siinä sinussa tuli käsiteltyä omat "vainoojat". Pääsin niistä eroon. En kokonaan mutta juuri siitä häiritsevästä osasta.
Toinen oli, kun täysin tuntematon ihminen halusi kirjoittaa jutun pitäjän nettisivuille toisesta vanemmastani. Jouduin taas kerran käymään elämääni läpi. Tällä kertaa toisesta näkökulmasta. Henkilökohtainen helpotus oli suuri.
Ei niitä omia kirjoituksia tarvitse kenellekään näyttää. Sitä voi ikään kuin kirjoittaa jollekin tietylle henkilölle. Vaikka keksitylle. Sen jälkeen jättää kirjoitukset joksikin aikaa laatikon pohjalle. Myöhemmin niihin voi palata ja lukea kirjoittamansa. Sillä tavoin moni asia saa uudet mittasuhteet. Tleensä paremmat.Täytyy myös ajatella sitä, että joku sivullinen pääsee lukemaan noita aikaansaannoksia. Pitäisikö sellainen seikka ottaa huomioon?
Pitäisikö kirjoittaa elämän varrella syntyneistä romansseista ja niiden seuraamuksista, vähältä-piti-tilanteista, pitäisikö kirjoittaa tilanteista, joissa selvästikin on nolannut itsensä ym.? - Julkisestikin menneisyyttä
topi* kirjoitti:
Täytyy myös ajatella sitä, että joku sivullinen pääsee lukemaan noita aikaansaannoksia. Pitäisikö sellainen seikka ottaa huomioon?
Pitäisikö kirjoittaa elämän varrella syntyneistä romansseista ja niiden seuraamuksista, vähältä-piti-tilanteista, pitäisikö kirjoittaa tilanteista, joissa selvästikin on nolannut itsensä ym.?Omassa elämässäni ei mitään niin ehdottoman salaista etteikö se tieto voi olla julkinenkin, mikäli muistelmia ja historiaa joku siitä haluaa kirjoittaa. Omat rivit tuhansissa arkeissa ovat jälkipolville jäämistönä. Mikäli heitä ei kiinnosta palata suvun historiassa menneisyyteen heittäkööt ne pois. Vanhat maakirjat ja isäntien pitämät syytinkiläisten selvitykset ovat auttaneet monta sukututkijaa oikeille jäljille kun kirkonkirjoja ei ole. Ehkä tulevaisuudessakin. Kuka sanoo että nuo mikrofilmeille tallennetut tiedot säilyvät kauemmin kuin käsin kirjoitettu teksti paperilla.
Jotain mennyttä, jotain tulevaa.
Tapahtunut on paljonkin, todella dramaattisiakin tapahtumia sisältyy elettyyn elämmän. Minkä tekee pimeässä, sen voi tunnustaa päivän valossa.
Tuskin kukaan tavallinen ihminen ihan valtakunnan historiaan pääsee, mutta oman sukunsa patriootti aina aikanaan kukin voi olla.
Miksi menneisyys oliskaan painolasti? Sehän on sitä elettyä aikaa jota joka päivä jollaintapaa tulee muisteluna vastaan. Tuskin jokaista vuoropuhelua elämästään kannattaa kenenkään kirjata.
Jos löinkin kirveellä jalkaani, jos puu kaatuikin väärään paikkaan, tuskin ne tapahtumat ovat muistelmien pää osassa. Henkilöhistoriaahan se on, ympäristön ja yhteisön yhteyteen sidottu tapahtumien ketju josta päähenkilö kertoo oman kuvauksensa.
Yksi sukupolvi tuntee, seuraava voi sanoa muistavansa, seuraava voi sanoa kuulleensa, ja seuraavat voivat sitten sanoa lukevansa siitä mitä joku oli eläessään ja mitä hän muistiin merkitsi. Tämä noin kuriositeettina sanoen. - voi itse
topi* kirjoitti:
Täytyy myös ajatella sitä, että joku sivullinen pääsee lukemaan noita aikaansaannoksia. Pitäisikö sellainen seikka ottaa huomioon?
Pitäisikö kirjoittaa elämän varrella syntyneistä romansseista ja niiden seuraamuksista, vähältä-piti-tilanteista, pitäisikö kirjoittaa tilanteista, joissa selvästikin on nolannut itsensä ym.?päättää mitä kirjoittaa ja miten. Samoin sen missä kirjoituksiaan säilyttää. Jokaisella on taatusti sellainen kätköpaikka mistä sivullinen ei niitä osaa etsiä.
Tärkeintä on löytää tällä iällä jonkinlainen tasapaino itselle. Jälkeenpäin on samantekevää kuka niitä kirjoituksia lukee. - reppu ja reissumies-
Julkisestikin menneisyyttä kirjoitti:
Omassa elämässäni ei mitään niin ehdottoman salaista etteikö se tieto voi olla julkinenkin, mikäli muistelmia ja historiaa joku siitä haluaa kirjoittaa. Omat rivit tuhansissa arkeissa ovat jälkipolville jäämistönä. Mikäli heitä ei kiinnosta palata suvun historiassa menneisyyteen heittäkööt ne pois. Vanhat maakirjat ja isäntien pitämät syytinkiläisten selvitykset ovat auttaneet monta sukututkijaa oikeille jäljille kun kirkonkirjoja ei ole. Ehkä tulevaisuudessakin. Kuka sanoo että nuo mikrofilmeille tallennetut tiedot säilyvät kauemmin kuin käsin kirjoitettu teksti paperilla.
Jotain mennyttä, jotain tulevaa.
Tapahtunut on paljonkin, todella dramaattisiakin tapahtumia sisältyy elettyyn elämmän. Minkä tekee pimeässä, sen voi tunnustaa päivän valossa.
Tuskin kukaan tavallinen ihminen ihan valtakunnan historiaan pääsee, mutta oman sukunsa patriootti aina aikanaan kukin voi olla.
Miksi menneisyys oliskaan painolasti? Sehän on sitä elettyä aikaa jota joka päivä jollaintapaa tulee muisteluna vastaan. Tuskin jokaista vuoropuhelua elämästään kannattaa kenenkään kirjata.
Jos löinkin kirveellä jalkaani, jos puu kaatuikin väärään paikkaan, tuskin ne tapahtumat ovat muistelmien pää osassa. Henkilöhistoriaahan se on, ympäristön ja yhteisön yhteyteen sidottu tapahtumien ketju josta päähenkilö kertoo oman kuvauksensa.
Yksi sukupolvi tuntee, seuraava voi sanoa muistavansa, seuraava voi sanoa kuulleensa, ja seuraavat voivat sitten sanoa lukevansa siitä mitä joku oli eläessään ja mitä hän muistiin merkitsi. Tämä noin kuriositeettina sanoen.Omassa elämässä voi olla myös sellaista, joka liittyy läheisesti johonkin toiseen ihmiseen ja jonka tämä toinen ei toivoisi tulevan kenenkään kolmannen tahon tietoon, vaikka itse olisikin siihen valmis.
Ihmetyttää kyllä, että on sellaisia, jotka voivat antaa kaiken, aina intiimejä suhteitaan myöten, elämästään julkiseksi. - PellePeloton ek
voi itse kirjoitti:
päättää mitä kirjoittaa ja miten. Samoin sen missä kirjoituksiaan säilyttää. Jokaisella on taatusti sellainen kätköpaikka mistä sivullinen ei niitä osaa etsiä.
Tärkeintä on löytää tällä iällä jonkinlainen tasapaino itselle. Jälkeenpäin on samantekevää kuka niitä kirjoituksia lukee.Ei ole ihan samantekevää, mitä kirjoittaa jälkeenjäävien löydettäväksi.
Isälleni oli todella kova paikka, kun äitini kuoltua luki hänen pöytälaatikkokirjoituksiaan. Onneksi kaikkein pahinpia hän ei edes nähnyt. ehdittiin ottaa pois ja hävittää.
Vuosia kului, toistakymmentä vuotta vaimonsa omaishoitajana toimineen isäni toipumiseen vaimonsa, hoidokkinsa kirjoituksista.
Aina pitäisi muistaa, että jokainen kirjoituksemme tai muu tuottamamme tallenne on sellainen, ettei se tuota kovin paljon mielipahaa jälkeemme. - Atolfia
olen kokenut kirjoitti:
kirjoittamisen helpottavana tekijänä. Nuori sukulaiseni halusi tietää mitä suvussa silloin ennen on tapahtunut. Kirjoitin hänelle pitkät rimpsut niin hyvistä kuin huonoistakin asioista. Siinä sinussa tuli käsiteltyä omat "vainoojat". Pääsin niistä eroon. En kokonaan mutta juuri siitä häiritsevästä osasta.
Toinen oli, kun täysin tuntematon ihminen halusi kirjoittaa jutun pitäjän nettisivuille toisesta vanemmastani. Jouduin taas kerran käymään elämääni läpi. Tällä kertaa toisesta näkökulmasta. Henkilökohtainen helpotus oli suuri.
Ei niitä omia kirjoituksia tarvitse kenellekään näyttää. Sitä voi ikään kuin kirjoittaa jollekin tietylle henkilölle. Vaikka keksitylle. Sen jälkeen jättää kirjoitukset joksikin aikaa laatikon pohjalle. Myöhemmin niihin voi palata ja lukea kirjoittamansa. Sillä tavoin moni asia saa uudet mittasuhteet. Tleensä paremmat.tuttavaani, jolla on oikein ikävät muistot isästään, joka kohteli perheen lapsia kaltoin ja äitiäkin. Perheessä oli ollut "vähältä piti" tilanteita monta kertaa, kun lapset olivat käyneet isänsä kimppuun hänen hakatessa lasten äitiä.
Tuttavani valitti, että hän ei voi puhua kenellekkään kauheimpa asioita mitä tapahtui.
Sanoin hänelle, että ala kirjoittaa sieltä saakka kun muistat asioita. Se puhdistaa mielen.
Asiat tulee puiduksi.
Hän aikoi harkita asiaa, mutta pelkäsi juuri tuota, että jos joku pääsee lukemaan ja hänen äitinsä tietoon tulee se, että hän on kirjoittanut. Hänen mielestään se pahoittaisi hänen äitinsä mielen. Äiti ei kuulema halua keskustella asiasta.
En tiedä, lieneekö aloittanut prosessinsa. - 1943
Atolfia kirjoitti:
tuttavaani, jolla on oikein ikävät muistot isästään, joka kohteli perheen lapsia kaltoin ja äitiäkin. Perheessä oli ollut "vähältä piti" tilanteita monta kertaa, kun lapset olivat käyneet isänsä kimppuun hänen hakatessa lasten äitiä.
Tuttavani valitti, että hän ei voi puhua kenellekkään kauheimpa asioita mitä tapahtui.
Sanoin hänelle, että ala kirjoittaa sieltä saakka kun muistat asioita. Se puhdistaa mielen.
Asiat tulee puiduksi.
Hän aikoi harkita asiaa, mutta pelkäsi juuri tuota, että jos joku pääsee lukemaan ja hänen äitinsä tietoon tulee se, että hän on kirjoittanut. Hänen mielestään se pahoittaisi hänen äitinsä mielen. Äiti ei kuulema halua keskustella asiasta.
En tiedä, lieneekö aloittanut prosessinsa.kaunis elämä. Lapsuusperheessäni oli paljon sairautta, mutta muuten meillä oli asiat hyvin, vaikka köyhiä olimmekin. Avioliittoni oli onnellinen ja mieheni äkillinen kuolema liikenteessä on ollut tähän mennessä elämäni kauhein kokemus. Tärkeä osa surutyötäni on ollut kirjoittaminen.
- noinpa on
Painaahan se useimmiten vuoteessa aamun tunteina. Helpottaa kun pääse tänne kirjoittelemaan.
Voi ikään kuin tyhjentää roskaämpärin.- idea, jatka
samaan malliin. Meitä "murheitten" kantajia riittää täälläkin. On monta olkapäätä mihin nojata.
- reissumies--
Tuossa on annettu paljonkin rohkaisevia neuvoja.
Joku väittää, että kaikesta voi omalta osaltaan kertoa.
Onkohan elämä ollut tosiaankin noin viatonta, että kaiken uskaltaa kertoa? Eikö kuitenkin ole ollut jotakin sellaista, joka panee vavahtamaan tai punastelemaan.
Onko mahdollista, että jollakulla ei ole ollut lainkaan ns. salaista tai salattavaa elämää?- Pirre*
Kalle oli harvinaisen tanu mies, - hän kertoi kaikki raadollisimmatkin mokansa..
:) - Naapurin täti
Ei kai kukaan odota muistelmissa olevan kerrottuna koko elämänkaari hetki hetkeltä.
Muistelmissa kuvataan yleensä tärkeimmät tapahtumat, mieleenjäävät asiat ja sellaiset tiedot joilla on henkilön elämässä ollut merkitystä enemmän kuin asia ehkä yleisestä näkokulmasta tärkeältä vaikuttaakaan.
Kuka edes toivoo kirjaamaan ylös jokaisen kohtaamansa íhmisen ja tapahtuman, Taannoisesta vesisänky stoorista puhutaan vieläkin. En lukenut muistelmia, mutta jotain ehkä jonkun mielestä salattavaa muistelmissa oli koska niistä noussut kohu vyöryy vieläkin.
Asiaa ajateltuani, kun mitään rikoksia ei menneisyyteen liity, mitään sellaista ei ole muistelmiinkaan tarve kirjoittaa joka loukkaa toista osapuolta, tai paljastaa liian intiimit asiat perheestä, suvusta, tai yhteisöstä jossa on elänyt ja vaikuttanut.
Voisin julkaista omat muistelmani. Värikästä, tapahtumarikasta elämää olen saanut elää.
Elämä jatkuu ja antaa uusia muistoja, ne yhdessä menneisyyteni kanssa muodostaisivatkin kuvauksen jota voisi verrata hyvään maalaukseen. Värit sopusoinnussa keskenään, ei mitään silmiinpistävää harmonisessa kokonaisuudessa ja kehyskin tukee teosta antaen siihen syvyyttä ja tunnetta.
Sellaiset muistelmat ja jotain aikanaan salattuakin mukaan.
Menneisyydessä lepäävät tämänkin päivän varjot, mutta sieltä kuvastuu myös kirkas hohde joka antaa valon jokaiseen uuteen huomiseen. - tahkonpyörittäjä
Kukapa tietää kaikkea edes omien vanhempiensa elämästä. Kerronpa esimerkin.
Perheessä vanhempien kesken syntyi väliin riitaa, jolloin äidin haukkumasanoihin sisältyi ilmaisu, joka selvästi ilmaisi, että isä oli ollut vankilassa. Lapsille tästä ei kuitenkaan enempää kerrottu eivätkä he asiaa osanneet kyselläkään.
Lapset saivat asiasta kuulla kautta rantain äidin sukulaisilta äidin jo kuoltua; nämä eivät yleensäkään pitäneet lasten isästä. Edelleenkään lapset eivät keskustelleet asiasta isän kanssa. Oli kuitenkin jo selvinnyt, että kyseessä oli asiakirjan väärennös.
Kun isänkin poismenosta oli kulunut jo 15 vuotta , asia alkoikin kiinnostaa erästä lapsista. Hän sai selville asiakirjoista teon ajankohdan ja hankki jopa lähes 70 vuotta vanhan sanomalehden, jossa oli pikku uutinen asiasta.
Sen jälkeen asia oli lapsille selvä. Eivät he siitä isää vihanneet. Useimmat olivat sitä mieltä, että oli parempi, kun lapsuudessa ei asiasta puhuttu enempää.
Onko omien vanhempiesi elämästä löytynyt jotakin salassa pidettyä? - karoliina
tahkonpyörittäjä kirjoitti:
Kukapa tietää kaikkea edes omien vanhempiensa elämästä. Kerronpa esimerkin.
Perheessä vanhempien kesken syntyi väliin riitaa, jolloin äidin haukkumasanoihin sisältyi ilmaisu, joka selvästi ilmaisi, että isä oli ollut vankilassa. Lapsille tästä ei kuitenkaan enempää kerrottu eivätkä he asiaa osanneet kyselläkään.
Lapset saivat asiasta kuulla kautta rantain äidin sukulaisilta äidin jo kuoltua; nämä eivät yleensäkään pitäneet lasten isästä. Edelleenkään lapset eivät keskustelleet asiasta isän kanssa. Oli kuitenkin jo selvinnyt, että kyseessä oli asiakirjan väärennös.
Kun isänkin poismenosta oli kulunut jo 15 vuotta , asia alkoikin kiinnostaa erästä lapsista. Hän sai selville asiakirjoista teon ajankohdan ja hankki jopa lähes 70 vuotta vanhan sanomalehden, jossa oli pikku uutinen asiasta.
Sen jälkeen asia oli lapsille selvä. Eivät he siitä isää vihanneet. Useimmat olivat sitä mieltä, että oli parempi, kun lapsuudessa ei asiasta puhuttu enempää.
Onko omien vanhempiesi elämästä löytynyt jotakin salassa pidettyä?Varmasti monella on elämässä asioita mitä emme haluaa läheisten tietävän. Olin kuudentoista kun sain kuulla että minulla olisi ollut pari vuotta vanhempi veli. Lapsi syntyi kotonamme saaressa kevättalvella kelirikon aikana jolloin avuksi ei saatu kätilöä. Isän ja isoäidin mukaan lapsi syntyi kuolleena. Äiti kuitenkin väitti, että lapsi oli hengittänyt ja riideltyään asiasta papin kanssa hän sai lapsen siunattua ja haudattua hautausmaalle. Asiasta ei koskaan puhuttu meillä.
Salaisuus paljastui katsellessani tätini, eli isän siskon luona valokuva-albumia. Siellä oli kuva haudalta missä oli risti, ristissä luki poikavauva ja meidän sukunimi syntymä ja kuolinpäivä.
Täti kertoi asiasta kun kysyin, myöhemmin puhuin asiasta isän kanssa. Ihmisyyteen kuuluu että meillä on unelmia, pettymyksiä, me häpeämme ja pelkäämme, petämme, petymme ja rakastamme. Juuri ne muistot, jotka painavat sitä reppua, voisi kirjoittaa. Se voisi vapauttaa elämään tätä päivää kun ei sitä kaikkea tarvitse mielessään kantaa, mutta ei unohtaakaan. Siellä ne pysyvät vihkossa tai muistitikulla jos niitä joskus haluaa miettiä.
Jokainen katuu jotakin tehtyä, häpeää jotakin, on rakastanut ja vihannut jne. Jokainen siis, joka on Elänyt! Pystyyn kuolleiden sydänkäyrä taas on suoraa viivaa. Ei heitä kannata kadehtia. Kirjoita! Kokeile! Viisaat sanovat, että ihminen on yhtä sairas kuin salaisuutensa. Kevennä sydäntä.
- Riitta*
Jos ei kirjoita muistelmia, voi menneisyyden painon unohtaa.
Ja olen minä ainakin muuttunut sitten hullujen vuosien. Sen puoleen on väärin vaatia ihmiseltä CV:tä elämänsä tekemisistä. - 1943
jonkinlaisten muistelmien kirjoittamista. Aloitan sukututkimukseni siten, että kirjoitan muistiin esi-isistä ja -äideistä ne asiat, jotka olen kuullut tai itse muistan. Ihan hiljattain minulle kerrottiin, että viisikymppisenä leskeksi jääneellä mummollani oli ollut romanssi naapurin leskimiehen kanssa. Samoin kuulin, että tällä mummolla oli ollut hyvä lauluääni. Hänellä oli tapana laulella mennessään kyläilemään kävellen. Kotona hän ei koskaan laulanut, asui perheemme kanssa samassa talossa, mutta omassa asunnossaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031545
Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.781184- 881117
- 1391016
Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt580975Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras1937Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih8882- 19852
Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum9694Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida8660