Jokin aika sitten kävin Pattijoen terveysasemalla ja siinä pihalla vilkaisin koululaisia ja kyllä yllätyin. Pihalla on koppi jonne koululaiset menivät tupakille! Miten voi olla mahdollista että koululla tämä sallitaan, onhan tupakoinnille asetettu ikärajakin. Tämähän olisi sama asia kun koululaiset menisivät kaljalle sihen samaan kohtaan koulun pihalla.
Koulun johtajalla ja opettajilla on nyt vastuu jäänyt hoitamatta, ei edes vanhempien luvalla saa lapset tupakoida koulun pihalla.
En ihmettele jos lapset tupakoivat Raahen kouluilla, tässä Pattasten koulun pihalla tapahtuvastahan saa oivan esimerkin.
Koulun johtajalla ja opettajilla on nyt vastuu jäänyt hoitamatta, ei edes vanhempien luvalla saa lapset tupakoida koulun pihalla.
En ihmettele jos lapset tupakoivat Raahen kouluilla, tässä Pattasten koulun pihalla tapahtuvastahan saa oivan esimerkin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuskinpa ne luvalla siellä oli. Täytyy olla meleko apina että luulee että niille oli tehty koppi sinne minne voi mennä tupakalle.
Kyllä meijänkin aikana tupakointia valvottiin mutta ei ne opettajat voi juosta kokoajan tupakalla olevien perässä.
Onkohan aloittajan poika/tyttö jääny kiinni tupakoinnista ja yrittää pakoilla vastuuta, kyllä se on koti missä opetetaan se missä ja miten tupakoidaan. Ei koulun tehtäviä...
pihan poikki ja pensaideen taa meni pitkä jono porukkaa.....tupakille ja opet olivat tietoisia tästä.
Voi kauhia kamalaa APUA -- nuori veti tupakkia! Seuraavaksi varmasti kuvaan astuvat huumeet, autojen varastelu ja Raahen merimuseon seinille pissaaminen.
Ehdotankin että koulussa ruvetaan jakamaan annostupakit, samoin kun sodassa oli. 2-3 savuketta per päivä.
Vaikka ne kuinka juoksis niitten perässä, ei ne saa kitkettyä tupakointia pois...
hahaa!!!mullakin oli 9 jälki istuntoa tupakoinnista peruskoulun viimeisellä viikolla,istuin ne kaikki,kiltisti mutta valitettavasti poltan edelleen!!!
Olen itse pattasten koulun oppilaskuntaa ja voin kertoa että tuo tupakkipaikkajuttu on kyllä ihan oppilaiden oma keksintö!!! Pattasten koululla on paljon oppilaita jotka sauhuttelevat, mutta ei sinne sentään mitään yleistä tupakkapaikkaa ole tehty. Opettajat ja henkilökunta kyllä kovasti yrittävät puuttua asiaan mutta ikävä kyllä aikalailla tuloksetta.
on tietoinen opet sekä oppilaat. Kun nuori saa polttaa kotona, opet mahtaa asialle hyvin vähän. Vastuu on ennen kaikkea kodilla.Rangaistukset eivät vaikuta psyykkisesti niin hyvin kuin tupakan tuoma melihyvä.
Kyse on muuallakin kuin Raahessa vaikuttavata lestadiolaismafiasta, jonka jälkikasvu saa tehdä mitä tahansa. Vanhemmat kieltäytyvät uskomasta muuta kuin että se heidän fiktiivinen jumalansa antaa kaiken pahan anteeksi, kun siihen oikein kovasti uskoo. Ja niiden puheista, tekimisistä ja kokemasta väkivallasta, jotka eivät tuohon fanaatikkojen lahkoon kuulu, ei kukaan uskalla tehdä mitään numeroa, koska voi joutua LESTADIOLAISMAFIAN hampaisiin.
Lenin oli historian pahimpia terroristeja ja massamurhaajia, mutta siinä hän oli oikeassa että USKONTO on ooppiumia kansalle. Ei ole eroa siinä, onko kyse islamista, leninin kommunismista vai pohjanmutalaisesta lestadiolaisuudesta. Sairasta touhua, ei mitään yhteisesti hyväksyttyjen pelisääntöjen, lakien, ihmisyyden ja vanhempien kunnioittamista. Pedofilia kuuluu samalla tavalla kaikkiin. Muhammedilla oli alaikäinen morsian, stalin käytti hyväkseen nuoria tyttöjä samalla tavalla kuin lestadiolaissaarnaajat.
'
sinä LESTISMAFIA-jätkä voit haistaa pitkän paskan. suomessa joka vuosi tulee monia kymmeniä ahisteluja ja hyväksikäyttöjä joista 3 on lestojen tekemiä. haista pitkä perse. jos tuntuu siltä että lestoilla ei oo sääntöjä nii ei sitte kellään. lestat on mun mielestä iha kunnioitettavaa porukkaa ja yleensä niitten armoille ei kannata joutua :D ei muuta jatkoja
Kyllä LESTISMAFIA-jätkä on ihan oikealla asialla. Näkeehän sen yleisen käyttäytymisen jo edellisestä viestistäkin. Ja uiui, muistahan seuraavissa seuroissa pyytää jumalalta anteeksi, kun menit oikein paskan sanomaan. Vai muka 3 tapausta [tirsk]! Ja miten luulette sitä kunnioitusta ansaitsevanne, kun edellisessä viestissäkin on suoranaista uhkailua = "yleensä niitten armoille ei kannata joutua"?? Mutta sehän on näiden kyseisten L-positiivisten tapa hoitaa asiat...
Ja nyt kun tuli mieleen niin joku L-positiivinen voi varmaankin vastata, että pitääkö siihen taivaspaikkaan olla joku tietty määrä pentuja? Yli 12? Ja irtoaako paikka myös olemalla mahdollisimman vittumainen ei uskovia kohtaan?
Kannabis on yleistä koulumme tupakkipaikoilla jotta jaksaisimme koulussa opettajien paskanjauhantaa koko päivän
Se koppi sattuu olemaan koppi mis on roskikset, ja ite olen tämän koulun oppilas, tiedän kyllä että siellä tupakoidaan, minun veljenikin saanut kiinni itse teosta.
Koulussamme on tosi ongelma siinä, että esin. lestadiolaiskotien lapset polttavat vä-litunneilla. Vaikka liike opettaa, että esivallalle pitää olla kuuliainen, ei tämä käsky tunnu koskevan tupakointia. Kaksitoistavuotiaat tytöt kessuttelevat reilusti.
Suosittelisin, että koulumme vanhempainillassa otettaisiin aihe rohkeasti esille, siis tupakointi ja etsittäisiin yhteisiä pelisääntöjä. Samalla voin todeta, että Pattasten koululle ollee tulossa lähipäivinä ns moporatsia. Se merkitsee monille perheille itkua ja hammasten kiristystä seurauksineen.
Se mitään kelleen kuuluu, ku muutaman sätkän vetasee välkällä. Kyl koulu ottaa nii hermoon, ettei muute meinaa kestää ainaki näin kutosela.
sä oot ihan liian nuori tupakoimaan, tiiätkö ees mitä tupakka tekee sun keholle?
vittu nii :D