Raaka

kana?

Kun liha olisi kuulemma hyvä antaa koiralle raakana, niin oletteko antaneet myös kanaa kypsentämättä? Itse en ole uskaltanut, kun aina on tottunut varomaan, ettei raaka kana koske mihinkään keittiön pintoihin ja pesemään veiset ym. erityisen huolellisesti kanan käsittelyn jälkeen. Mutta koiralleko ei kuitenkaan raaka kana ole haitallista?

12

6034

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aamina

      broiskut koiralle luineen. Suomalaisessa kanassa harvoin salmonellaa taitaa olla, mutta vaikka olisikin niin koiralle se ei tee mitään. Anna vaikka ulkona syötäväksi raakana jos pelkäät että sisällä joudut luuttuamaan koko kämpän.

      Kypsennettyjä broilerin-/kananluita EI saa antaa, koska säröilevät piikeiksi ja voi puhkoa suolet.

      • Eli tuo onkin se oikea tieto, eli kananlihaa ja broilerinlihaa sekä RAAKOJA kanan- ja broilerinluita saat antaa koiralle. (Mutta kypsennettyjä linnun luita ei saa antaa, koska ne sälöytyvät.)

        Ainakin kotimainen linnunliha on yleensä hyvin testtua, eli salmonellavaaraa ihmiselle ei ole vaikka sitä joutuisi käsittelemään ennenkuin antaa koiralle.


      • varmasti..
        rottweiler-mami kirjoitti:

        Eli tuo onkin se oikea tieto, eli kananlihaa ja broilerinlihaa sekä RAAKOJA kanan- ja broilerinluita saat antaa koiralle. (Mutta kypsennettyjä linnun luita ei saa antaa, koska ne sälöytyvät.)

        Ainakin kotimainen linnunliha on yleensä hyvin testtua, eli salmonellavaaraa ihmiselle ei ole vaikka sitä joutuisi käsittelemään ennenkuin antaa koiralle.

        antaa raakoja linnun luitakin? Kun olen monesta paikasta kuullut, että niitä ei saisi antaa edes raakana. Onko tämä siis virheellinen tieto?


      • varmasti.. kirjoitti:

        antaa raakoja linnun luitakin? Kun olen monesta paikasta kuullut, että niitä ei saisi antaa edes raakana. Onko tämä siis virheellinen tieto?

        Lintujen (=broileri, kana) luut annetaan koiralle AINA vain ja ainoastaan raakoina. Raaka linnunluu on sellaista notkeaa (kokeile vaikka itse taivuttaa sitä kädelläsi). Kypsennettyä linnunluuta ei koskaan saa koiralle antaa, koska se sälöytyy ja voi puhkoa koiran kurkkua/mahaa/suolta.


      • sitten.,.
        rottweiler-mami kirjoitti:

        Lintujen (=broileri, kana) luut annetaan koiralle AINA vain ja ainoastaan raakoina. Raaka linnunluu on sellaista notkeaa (kokeile vaikka itse taivuttaa sitä kädelläsi). Kypsennettyä linnunluuta ei koskaan saa koiralle antaa, koska se sälöytyy ja voi puhkoa koiran kurkkua/mahaa/suolta.

        juontaa juurensa väite, että linnun luita ei saa antaa edes raakana? Voiko siitä kuitenkin olla jotain haittaa tai siis mistä tällainen väite on ylipäätään lähtenyt liikkeelle, jos se ei lainkaan pidä paikkaansa?


    • Girl-In-Red

      ..suomalaisessa kanassa on tosi häviävän pieni salmonellavaara, joten anna mennä raakana vaan. Salmonellahan ei edes tarttuessaan terveeseen, aikuiseen koiraan saa aikaiseksi mitään oireita. Luineen päivineen vain ja ilman kypsennystä. Ulkolaisen kanan varmaan itse varovaisuuttani kypsentäisin..

    • ja muusta

      Koriallehan raan lihan syöttäminen ei aiheuta, mitään vaikka saisi ihmiselle haitallisen salmonellabakteerin, MUTTA koira voi tartuttaa kyseisen salmonellan ihmiseen. Jokaisen kannattais miettiä tätä.

      Suurin osa Suomessa myytävistä kanoista on jo ulkomaalista ja eikä joka kanasta oteta näytteitä. Aika ahrvasta. Suomihan on enää ainut maa, missä esimerkiksi raakoja kananmunia voi vielä syödä ja ihmisetkin voi rapata taikina-astian, mutta tätä ei jatku enää kauan. Koiraihmiset vähättelevät tätä salmonella-vaaraa nykyisen barf-innostuksen akutta. Kennelliiton sivullakin suositellaan annettavaksi kypsää lihaa. Vai onko kennelliitto ihan väärässä?

      Suomessa hyvän hygenian ja lihankäsittelyn oikeullisuus tuo sen hyvän suojan, mutta virheitä tapahtuu ja itse en suosittelisi antavan koiralle raakaa lihaa ym. Nahkaluita ja hyvä niin. Ei ole ollut hammasongelmia eikä hammaskiveä. KAnnattaa miettiä haluaako tartuttaa muun ympäristön. Etenkin, jos taloudessa on pieniä lapsia. SAlmonella on vaarallinen!

      • Nimetön

        Enemmän pelkään jäädä auton alle (niitä tapauksia kun on lähipiirissäkin ollut,ja itsekin joutunut auton töytäisemäksi),kun raa´an lihan pöpövaaraa suomalaisesta lihasta.
        Meillä koirat on iät ajat syöneet raakaa lihaa,useita sukupolvia kuin myös muutamilla tuttavakasvattajillani,jotka koiria kotiruualla ruokkii.Yhtään salmonellatapausta ei ole koirilla saati ihmisillä.

        Ainoat salmonellatapaukset,jotka tiedän on eräällä työkaverillani aikoinaan,jonka sai ulkomailla.
        Koiriin liittyvistä on nimenomaan puruluut,ulkomaalaiset,joita on muuttamaan kertaankin jäänyt tutkimuksissa Suomessa haaviin ;)

        Myös pakastekasvikset suositellaan keitettäväksi aina,koska niistä on salmonellaa Suomessa epäiltyjä tapauksia.

        Juu,ja siis joitain vuosikymmeniä on täällä tallattu eli jotain nähtykkin ;)

        Ja se mitä esim.kennelliiton sivuilla lukee ruokinnasta,on sinänsä mielenkiintoista.
        Eikös niillä ole yhteistyö Pedigreen kanssa muunmuassa.Se kertoo ainakin minulle ko.instanssin suhtautumisesta koiran ruokintaan jo paljon ;)


      • Nimetön kirjoitti:

        Enemmän pelkään jäädä auton alle (niitä tapauksia kun on lähipiirissäkin ollut,ja itsekin joutunut auton töytäisemäksi),kun raa´an lihan pöpövaaraa suomalaisesta lihasta.
        Meillä koirat on iät ajat syöneet raakaa lihaa,useita sukupolvia kuin myös muutamilla tuttavakasvattajillani,jotka koiria kotiruualla ruokkii.Yhtään salmonellatapausta ei ole koirilla saati ihmisillä.

        Ainoat salmonellatapaukset,jotka tiedän on eräällä työkaverillani aikoinaan,jonka sai ulkomailla.
        Koiriin liittyvistä on nimenomaan puruluut,ulkomaalaiset,joita on muuttamaan kertaankin jäänyt tutkimuksissa Suomessa haaviin ;)

        Myös pakastekasvikset suositellaan keitettäväksi aina,koska niistä on salmonellaa Suomessa epäiltyjä tapauksia.

        Juu,ja siis joitain vuosikymmeniä on täällä tallattu eli jotain nähtykkin ;)

        Ja se mitä esim.kennelliiton sivuilla lukee ruokinnasta,on sinänsä mielenkiintoista.
        Eikös niillä ole yhteistyö Pedigreen kanssa muunmuassa.Se kertoo ainakin minulle ko.instanssin suhtautumisesta koiran ruokintaan jo paljon ;)

        Vastaaja siis molossi,mutta rekistöröinti ei vissiin onnistunut heti


    • tämä!!!!
    • Neiti Nuppu

      Heippa
      Minulla on 7-vuotias Leonbergin koira, Neiti Nuppu, joka on kaksivuotiaasta lähtien kärsinyt kaiken maailman allergiat. Iho alkoi punottaa, pieniä neulanpäänkokoisia punaisia pisteitä. Koira jäkytti paikat verille ja paraneminen vaati pöntön päähän yms.
      Kokeiltu on kaikki mahdolliset koiranruuat, halvat ja kalliit. Sitten noin neljä vuotiaana siirryin eläinlääkärin ehdotuksesta ns. Yrjölän puuroon ja raakaan jauhelihaan. Lisäksi Koira sai päivittäin kortisoonia. Josta ajan kanssa ei hyvä seuraa.
      Viime joulukuussa löysin netistä raakaravinto-ohjeet (Barf- ruokavalio), jossa koiralle syötetään vain raakaa ravintoa, kasvissosetta, raakaa lihaa, luumurskaa, raakaa kananmunaa, piimää, pellavaöljyä. Esimerkiksi raakoja kanasiipiä. Linnun ja sian luista tulee koiralle vaarallisia vain keitettynä.
      Päätin kokeilla ja jätin kaiken vanhan kerralla, myös kortisoonin pikkuhiljaa parissa viikossa.
      Koirani on nyt terve. Sille tuli jopa ensimmäisen kerran neljään vuoteen juoksuaika.
      Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että papanat ovat Pirun keksintö ja vihon viimeinen ruokavalio elävälle olennolle. Ihmiselle se on helppoa, mutta koiralle luonnonvastaista.
      Suosittelen lämpimästi Barfia kaikille koirille.

      • samaa mieltä

        papanoista, eihän niistä tiedä edes mitä ne oikeasti sisältää kun niitä ei kukaan tutkimaankaan suostu. Taitaa olla niin hyvä bisnes niille jotka sitä myyvät ja tekevät että maksavat mitä vaan ettei niitä tutkita, no en tiedä miksi mutta oudolle vaan tuntuu tämä asia.

        Meidän kutisevalle, allergiselle koiralle tuli myöskin ihmeparantuminen siirtyessämme raakaan lihaan vihanneksiin , luihin ja kaikkeen sellaiseen mikä vaatii pikkasen aikaa ja vaivaa ja kuitenkin ei maksa edes niin paljoa kuin ne hiton kalliit allergia papanat joita sille syötettiin eläinlääkärin määräyksestä(joka niitä myy vastaanotollaan). Koira on muutenkin pysynyt terveempänä nyt kun saa puhdasta ja valvottua, lisäaineetonta ruokaa. Broilerin liha kuuluu myöskin ruokavalioon, luineen päivineen ja raakana tietenkin. Ja kyllä ennen niin nirsolle koiralle ruoka tänä päivänä maistuukin aivan eri tavalla kuin allergian ollessa päällä. Kaikki öljyt tosin eivät imeydy vaan niitä pitää aina katsoa mitä antaa, tavallinen rypsiöljy on tähän mennessä ollut parasta. Kylmäpuristettukaan ei ole yhtä hyvää kuin tämä tavallinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7861
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      30
      3087
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      363
      2088
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1704
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      146
      1519
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1281
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1219
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1132
    9. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1108
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1076
    Aihe