meillä on masu vaivoista kärsivä kuukauden vanha tyttö, joka on ollut nyt jo keran mummon luona yötä ja päivittäin ollaan mummoo kuitenkin nähty... ihmiset tuomitsevat kun ole nvienyt jo kuukauden vanhana hoitoon ja ihan yhdeksi yöks.. mutta minkäs teet, jos vatsa vaivat valvottavat vanhempia ja tekee mieli välillä vaan olla! no kuitenkin kysymys kuuluisikin, voiko vauva kohta sekoittaa minut(äitin) ja mummon?? eli voiko vauva sekoittaa että kumpi on äiti? vai missä vaiheessa vauva ymmärtää??
meillä jouduttiin siirtymään vielä pullo ruokinta... eli auttakaa onko mummo liian läheinen vauvani kanssa?? vähintään joka toinen päivä nähdään mummon kanssa....
meillä jouduttiin siirtymään vielä pullo ruokinta... eli auttakaa onko mummo liian läheinen vauvani kanssa?? vähintään joka toinen päivä nähdään mummon kanssa....
Vastaukset 55
Vanhimmat
Onko kyseessä valvottava koliikkivaiva?
Meillä oli aikanaan tyttö,joka myös valvotti ja joku neuvoi,että ala antamaan kiinteää ruokaa,
niin vaiva helpottaa.-Niinpä aloitin marjasoseitten antamisen tosi pienillä annoksilla.Teelusikallinen sosetta keitettyyn veteen sekoitettuna.Sitten lisäsin pikkuhiljaa.
Keitin kauralimaa (siilasin ryynit pois ) ja syötin sitä pikkasen kerrallaan.Kohta helpotti ja itkuisuus lakkasi.-Lapsi söi perikuukautisena
jo osittain kiinteää ruokaa ja maha toimi hyvin.Kokeile,jos on kyse koliikista.
Ja vie edelleen välillä mummolle,että saat itsekkin nukkua.
Siis tosissaanko sinun suurin ongelmasi on se, miten läheinen vauvasta tulee mummon kanssa - vaikka näytät olevan sekaisin koko tyttö!? Sinun pitäisi ennemmin huolehtia siitä, miten kasvat itse vastuulliseksi vanhemmaksi ja opettelet lapsesi tarpeet! Herran tähden, kun tekee oikein pahaa lukea tekstiäsi :(
Alle 1 vuoden ikäinen itkee ihan taatusti; syitä riittää. Niin pieni ei osaa itkeä kiusallaan/ manipuloidakseen; sillä on oikeasti hätä ja paha olla. Pienellä ei ole vuorokausirytmiä, se valvoo ja nukkuu milloin sattuu. Sinun _pitää_ sopeutua siihen. Jos et yksin jaksa, lapsen toinen läheinen aikuinen (lapsen isä?) hoitaa puolet öistä. Noin pieni vauva on vasta "siirtynyt kohdun ulkopuolelle". Jos mahdollista, vauvan pitäisi saada olla äidin iholla ensimmäiset 3kk. Eli ei MISSÄÄN NIMESSÄ mihinkään yöhoitoihin. Herran tähden, tuon ikäinen kestää juuri ja juuri 1 TUNNIN erossa äidistä. SINÄ olet ensisijainen kiinnitymiskohde vauvalle. Miehesi voi olla toinen, joka jakaa vastuuta kanssasi. Teidän pitää kuitenkin nyt unohtaa omat tarpeenne ja keskittyä vauvan hoitamiseen yhdessä.
Pienen ihmisen turvallisuuden tunne kärsii pahoin, jos ensisijainen kiintymyksen kohde poistuu läheisyydestä. Sitä ei pysty koskaan ikinä millään korjaamaan kunnolla, jos se vioittuu. Nyrkkisääntö on 1kk = 1 tunti. Eli 2kk iässä voit olla poissa 2 tuntia, 3kk iässä 3 tuntia jne.
On sanottu, että 60- ja 70- luvuilla syntyneistä on tullut "terapia sukupolvi" siksi, koska on jouduttu viemään liian aikaisin hoitoon ja perusturvallisuuden tunne on järkkynyt :(
Ota asioista selvää, lue ja opettele vauvan sielunelämää. Muutaman nyrkkisäännön voi antaa:
- Nuku kun vauva nukkuu. Vuorokauden ajalla ei ole merkitystä.
- Unohda mitä olet ennen tiennyt elämästä. Opettele kaikki uudelleen niin, että vauva tulee ensimmäisenä.
- Älkää viekö vauvaa pois kotoaan hoitoon! Älkää moneen kuukauteen vielä. Mielummin vasta 1 vuoden iässä, jos mahdollista.
- Jakakaa hoitovastuuta lapsen isän kanssa.
- Psyykkaa itsesi ajatukseen, että vauvan itku tulee jaktumaan ja kauan. Se ei vahingoita sinua. Se on vauvan ainut tapa kommunikoida, se ei osaa muuta.
- Juttele neuvolassa ihan kaikesta!!!
Älä vaan ala antamaan vauvallesi mitään kiinteitä ruokia tässä vaiheessa! Niin on ennen tehty, mutta asiasta tiedetään nykyisin paljon enemmän. Pienen vauvan suolisto ei kestä kiinteitä ruokia ennen 3-4kk ikää! odota siis siihen asti (ainakin). Jos epäilet, että juuri korvike aiheuttaa vatsavaivat, kokeile vaihtaa merkkiä. Mahdollista on myös, että vauva on allerginen lehmänmaidolle, jolloin asia pitäisi tutkia lääkärissä.
Totuus kuitenkin on, että ihan jokaisen vauvan suolisto on kehittymätön ensimmäiset 6kk. Jokainen vauva itkee masuvaivoja aluksi. Pikkuhiljaa tilanne helpottaa ihan itsekseen, jos kyse on normaalista kypsymisestä.
Kyllä täytyy sanoa että voi herrantähden vaan,kyllä en noista sinun neuvoistasi ottaisi vaaria sitten alkuunkaan.Täyttä potaskaa puhut.Kyllä se on kuuleppas täti niin,että ei se vauva kuole jos on yön hoidossa,pahempi asia on jos äiti uupuu ja saattaa silloin esim.väsyneenä vahingoittaa lasta,että työnnä sinä neuvos johonkin syvälle..
ei siitä todellakaan mitään peruuttamatonta vahinkoa lapselle synny, jos on omalla mummollansa hoidossa, vaikka yönkin.
Onko sitten niin, että lapset, jotka joutuvat elämään ensimmäiset kuukaudet sairaalassa, erossa äidistään aivan vieraiden hoidossa, ovat auttamattomasti menetettyjä ja epätasapainoisia, terapia-aikuisia?
Ihan samalla tavalla tulee niitä terapian tarpeisia, vaikka kuinka rinnalla pidät.
Huonompi homma vaan, jos kohta sitten tarvii terapiaa jo sekä äiti, että lapsi.
Parempi antaa mummolle hoitoon, jos kerran mummo pystyy ja jaksaa, että saa itse levätä, kuin väsyttää itsensä hulluuden partaalle.
Takuu varmasti on lapselle huonompi vaihtoehto.
Tälle ap:lle sanoisin, että kyllä lapsi aina oman äitinsä erottaa muista hoitajista, eikä kiinny samalla tavalla muihin kuin äitiinsä, että ole huoleta.
Eipä sitten muuta kuin viekää lapsenne vaikka synnytyslaitokselta suoraan hoitoon.
Ap puhuu mielestäni ihan tavallisista vauvan masuvaivoista - niitä on varmasti 99,9% vauvoista ensimmäisen 3kk aikana - ellei pidempään. Lisäksi talossa on kaksi aikuista, mies ja nainen.
Mitenkään ap tekstistä ei saa kuvaa, että olisi väkivallan tai laiminlyöntien vaara. Ennemminkin tekstistä saa kuvan, ettei olla ymmärretty, mitä vauvanhoito oikeasti tarkoittaa.
Minusta on varsin turha vetää tähän ääripään esimerkkejä laitoshoidossa olevista vauvoista ym. (Sielläkään lapset eivät joudu toki olemaan täysin erossa vanhemmistaan).
Mutta joo, unohdetaan toki kaikki maailman tutkimukset, nykytieto asioista, uusimmat ohjeistukset jne. Tällä palstalla on _tietoa_ sentään. Mummothan ne tietää kaiken kun ovat omatkin lapsensa aikuisiksi kasvatteneet ja hyviä on tullut!
Tässä muutama linkki:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiintymyssuhde
>>"Lapsuudessa luodut kiintymyssuhteet vaikuttavat merkittävästi lapsen persoonallisuuden kehitykseen, itsetuntoon, minäkuvaan ja siihen, miten hän aikuisena luottaa muihin ihmisiin.
Kiintymyssuhteita on kahdenlaisia:
Turvallinen kiintymyssuhde, jossa lapsen tarpeet on huomioitu, ja lapsen ja vanhemman välinen suhde on toimiva. Lapsi luottaa siihen, että vanhempi on saatavilla jos lapsi tarvitsee tätä. Turvallisesti kiintynyt lapsi on aikuisena tasapainoinen, avoin ja luottavainen ja hän luo onnistuneita ihmissuhteita.
Turvaton kiintymyssuhde, jossa lapsi välttelee tarvitsevuutta, koska on oppinut äidin läsnäolon ja saatavuuden olevan epävarmaa. Turvattomasti kiintynyt lapsi voi olla kiintynyt joko takertuvasti, välttelevästi tai pelokkaasti. Turvattomasti kiintynyt lapsi pelkää aikuisena hylätyksi tulemista ja välttelee siksi läheisiä ihmissuhteita.
Vauvan ja äidin välistä kiintymyssuhdetta on tutkittu ns. vierastilanne-menetelmällä. Tutkimuksessa katsottiin miten lapsi reagoi joutuessaan eroon äidistään ja miten hän suhtautuu äitiin kun tämä tulee takaisin.">"Tavallisesti lapsella on yksi ensisijainen kiintymyshahmo: tyypillisesti äiti. Lasten kiintymysssysteemin on todettu muodostuvan etenkin sillä perusteella, kuinka luotettavasti ja ennustettavasti äiti reagoi lapsen läheisyyden tarpeeseen.Lapsi oppii luottamaan äidin rakkauteen ja samalla muodostuu perusturvallisuus, joka on varhaislapsuuden tärkein kehitystehtävä. Kiintymyssuhteen laatu vaikuttaa lapsen persoonalliseen kehitykseen.">" Kiintymyssuhdeteoria
u Teoria lapsen pyrkimyksestä käyttää äitiä turvallisen
perustana ja ylläpitää äitiin läheisyyttä
– Miksi ihmiset pyrkivät muodostamaan vahvoja, valikoivia ja
kestäviä siteitä toisiinsa
– Miten ja miksi ihmissuhteiden katkeaminen tai jo uhka siitä
aiheuttaa ahdistusta
u Teorian paras anti lapsen tarpeiden tunnistaminen ja
huomioiminen
– lapsi tarvitsee pysyviä ihmissuhteita ja niiden katkokset ovat
riskitekijä kehitykselle
– Bowlbyn nyrkkisääntö
u Kiintyminen vs. kiinnittyminen
u Kiintymys �� rakkaus
Kiintymyssuhteissa lapsi arvioi
kolmea asiaa:
u Omaa itseään
”ansaitsenko huolenpitoa vai olenko arvoton ja kelvoton”
u Toisia ihmisiä
”ovatko he luotettavia vai epäluotettavia”
u Vuorovaikutusta itsen ja muiden välillä
”kannattaako minun ilmaista tunteitani vai ei” "
tiedätkö, että me mummot olemme jo siinä iässä, että meidän aikana on ehditty tehdä jos jonkinlaisia tutkimuksia ja taas uusia, jotka kumoavat edelliset jne.
Samoin näyttää olevan noiden ruokailusuositusten kanssa.
Miten ihmeessä on aikasemmin mahdettu selvitä, kun ei olla tiedetty noista mitään. Lastenhoito on kulkenut äidiltä tyttärelle opastuksella ja neuvolat ovat siinä välissä jakaneet niitä neuvojaan, jotka oli silloin ainoat oikea ja kaikkien piti tehdä niin.
Nyt on nykyäideille taas aivan erilaiset "ainoat ja oikeat" neuvot menossa.
Kun mun esikoinen oli vauva, niin neuvolan ohjeen mukaan piti pitää ehdottomasti neljä tuntia ruokailujen välillä.
Jos lapsi itki nälkäänsä aikasemmiin annettiin vain vettä. Appelssiinimehulla alotettiin muihin ruokiin tutustuminen jo muistaakseni alle kolme kk.
Kaikki ohjeet ovat muuttuneet tosi moneen kertaan tässä välissä, jotka on aina perustuneet tutkittuun tietoon.
Äitien on ollut pakko ennen mennä töihin heti kun ovat kyenneet ja lapset jääneet vieraanhoitoon.
Kamala, jos silloinkin jo olisi vielä syyllistetty äitejä siitä, että lapsen henkinen kehitys vaarantuu.
En sitä sano, etteikö suomalaisten monet ongelmat ehkä sieltä asti voisi juontaakin, mutta silti äitejä mielestäni syyllistetään nykyään aivan liikaa. Tottakai omasta lapsesta pitää äidin pääasiallisesti huolehti, mutta voihan mummokin kuulua niihin läheisiin, jos hän kerran on aina paikalla, joihin lapsi saa luotua pysyvän kiintymyssuhteen. Tärkeintä on vain se, että pääroolia vetää koko ajan oma äiti. Eli äiti ei luovuta osaa äitiydestä mummolle. Mummo on yksi läheinen ja hoitaja, mutta äiti on aina se joka vastaa lopullisesti lapsesta.
Joku tolkku pitää olla myös tutkimusten tulkitsijalla. Ei niitä lapsia rinnalla tarvi jatkuvasti pitää. Ei kannattais koskaan mennä äärilaitoja missään asiassa ja tilanteen mukaan pitää toimia tervettä järkeä käyttäen.
Älä siis sinäkään vaadi itseltäsi liikoja ja täydellisyyttä lapsesi kanssa, siihen et kuitenkaan koskaan pysty. Äläkä syyllistä toisia äitejä, jotka eivät koe samoin kuin sinä.
tuo varmasti auttoi! sulla ei ole ainakaan lapsi koliikki vaivoja pienenä itkenyt! Meillä esim nukkuminen sillon kun vauva nukkuu oli lähes mahdotonta koska vauva nukkui päivisin maximissaan puolen tunnin pätkiä kerralla! käy siinä sitten nukkumaan ja kun olet nukahtanut niin menee 5min jkun lapsi jo herää..se saa vain entistä kiukkuisemmaksi ainakin minut. Ja jos yöt viettää valvoen aamu 4 asti vauvaa kantaen ja sitten vauva nukahtaa ehkä pariksi tunniksi niin koittapa itse elää niin kuukausi kaupalla ilman yksiäkään unia! se ei ole vauvan kannalta paras vaihtoehto.. vauva varmasti saa vanhemmastaan turvallisemman vanhemman jos vanhempi on levännytkin joskus eikä vain väsynyt ja kiukkuinen ja täysin poikki. Mutta kiva että kirjoituksellasi sait syyllistettyä äidin! Yleensä ne vanhemmat jotka "tietävät kaiken" ja ovat mielestään täydellisiä vanhempia ovat juuri huonoimpia! Älä heti arvostele vaan koita auttaa ja tukea
Väärin arvattu.
Lapsella oli 3kk koliikki. Unirytmi ei ole kunnossa vieläkään. Vasta muutaman viime viikon aikana vauvani on alkanut nukkua 4-5 tuntia yhteen putkeen, siinä väissä tarvitee ehkä 1-2 kertaa nostaa tutti suuhun. Päivällä lapseni on alusta asti nukkunut 30-45 min pätkissä. Syönyt rintaa aluksi jopa 15 min välein, pisimmillään tauot olivat 2 tuntia. Nykyään imetän 6-8 kertaa päivässä. Mieheni on työssä klo 18-19.30 asti 5 pv viikossa, joka toinen viikonloppu meillä on miehen 7 v poika huollettavana.
Tiedän _todella_ mitä vaativan vauvan hoito on. Usein yksin.
Olen nukkunut kuukausikaupalla muutaman tunnin unia.
En todellakaan tiedä kaikkea. Mutta sen tiedän, että pieni vauva ei ymmärrä aikaa, kuten aikuinen. Kun äiti jättää vauvan koko yöksi, vauva luulee, että äiti on hänet hyljännyt lopullisesti. Semmoista turvattomuuden tunnetta on minusta edes ajatuksena kammottava sietää. Itse en ainakaan omaa lastani haluasi niin kiduttaa. Kun asiasta nykyään kerran tiedetään.
Äidit on väsyneitä ihan äärirajoille asti. Niin on aina ollut, niin tulee aina olemaan. Tietysti on hyvä tietää omat rajansa; mutta hieman vähemmälläkin saa päätään korjattua. Ei tarvitse viedä vauvaa vieraaseen paikkaan useaksi tunniksi.
Tiedän mummojen hyvinkin näheneen monenlaiset ohjeistukset vauvojen hoidota. Se ei silti ole mikään syy jättää huomiotta uusimpaa tietoa ja uusimpia tutkimuksia. Ei kai ole syytä tehdä asioita huonoksi tiedetyllä tavalla, ottaa riski meneekö kaikki hyvin vain siksi, että ennenkin on niin tehty.
Tämä on Euroopan lapsi-vihamielisin maa. Kaikki pitää saada itselle nyt ja heti. Ei kyetä siihen sitoutumiseen, minkä lapsen tulo ihan väistämättä tuo elämään. Kyllä ne lapset varmaan kasvaa. Toki juu, eihän ne nyt turvattomuuden tunteeseen kuolekaan. Mutta itse en semmoista elämää lapselleni halua; ne vaikeat, todella raskaat ajat menee kuitenkin ohi. Lapsi kasvaa ihan joka päivä. Ihan joka päivä elämästä tulee helpompaa. Kun jaksaa, saa palkinnoksi täyspäisen, onnellisen, tasapainoisen ihmisen, jolla on ehyt minäkuva.
En todella yritä olla täydellinen. En kuvittele vähääkään tietäväni kaikkea. Olen usein väsynyt ja stressaantuntu. Sitten menen lenkille. Tai uimaan. Tai mies hoitaa vauvaa muutaman tunnin ja otan unet. Aluksi, ensimmäisten kuukausien aikana kiersin korttelia ja tarvittaessa vaikka itkeskeskelin samalla! Siinä pää puhdistui niin paljon, että jaksoi taas.
Tällä yritän sanoa, että väsyneenä vähäisempikin "irtiotto" riittää. Ei ole pakko viedä turvattomaan vieraseen paikkaan vauvaa pois ensisijaisen hoitajan luota. Joka tapauksessa ihan jokainen kuukausi pidentää aikaa, jonka voi vauvan luota olla pois.
Äitejä syyllistetään liikaa ja äidithän helposti syyllistyvät. Joku raja kai on oltava kuitenkin siinäkin, mitä pitää äitinä kestää ja mitä ei? Joku vastuu on lapsesta kuitenkin otettava, ymmärrettävä että se on _minun lapsi_, _minä_ vastaan siitä, että sillä on kaikki hyvin. Itse en voisi sulkea silmiäni lasta vahingoittavilta asioilta.
Tutkimuskriittisyys on minusta ihan eri asia, kuin vauvan tarpeiden ymmärtäminen. Se ei ole tutkimuskriittisyyttä, ettei uskota tutkimustuloksia siksi, että se sattuu olemaan itselle epämukavaa.
Minä valvoin koliikkivauvan kanssa -joka muuten parani sillä pikkuannoksella aloitetulla kiinteällä ruualla -ihan toisessa päässä taloa.
Miehen piti nousta töihin.-Minä nukuin päivällä,koska vauva aloitti itkut aina noin iltayhdeksältä ja itki kahteen,kolmeen aamuyöstä.
Tollanen määrä puhdasta POTASKAA, korviesi välissä. Auta armias.
Niin tai näin, lapsi ei vahingoitu tunnin erosta äitiinsä minkään muun kuin harhaopin mukaan.
Nyky TIEDON mukaan lapsi kykenee muodostamaan suhteen useampaan ihmiseen, ja rakastamaan useata ihmistä, eikä vain yhtä. Tämä on totuus, jota kypsymättömät äidit toki eivät meinaa sulattaa, pelätessään korvaamattomuutensa pilaamista.
Lapsi kestää, äiti ei siis välttämättä kestä.
Olen minä nähnyt ihan päinvastaisiakin tutkimuksia.
Minullakin on 7 kk vauva, ja koskapa ymmärrän sen tarpeet, ja vastaan niihin, hän on kiltti, onnellinen,iloinen, helppohoitoinen ja "vähemmän vaativa"=oikein hoidettu.
Tasapainoisuudellaan hämmästyttänyt ihan neuvolalääkäristä- ylilääkäriin asti.
Jos et ymmärrä vauvasi tarpeita, hänestä tulee juuri kuvaamasi "vaativa vauva" ja koko elämisen laatu kärsii, vauvasta puhumattakaan.
Sinulle on tainnut univaje tehdä tepposet, etkä enää osaa ajatella selkeästi, etkä ottaa apua vastaan.
Lapsi on sinulle ensimmäinen?
Tilanteessasi, (joka sinulla ei ole hallussa) EI PITÄISI LÄHTEÄ NEUVOMAAN MUITA, kun et osaa edes omaasi auttaa.
sinä olisit ihan valmis henkisesti lataamoon? Heitto joka on korviesi välissä alkaa olemaan hälyttävän suuri. Vahingoksi lapsellesi, heikentää jo arviointi kykyäsi.
Sääli vaan lastasi, joka saa vääränlaista "hoitoa"
Missäs sanoin, että lapsi vahingoittuu tunnin erosta äitiinsä?
Tai missä sanoin, että lapsi kiintyy vain yhteen ihmiseen?
Lue paremmin. Luule vähemmän.
Rautalankamallin vinkiksi voin lyhentää: nykysuositusten mukaan eroa 1 tunti per elin kuukausi on sopivasti.
Ensisijainen kiintymyssuhde on ensisijainen, tärkein. Ei ainut.
Ah, kiitos näistä viisauden sanoista :D nyt olenkin nähnyt valon ja nöyrästi totean, että homma on ollut ihan hakusessa. onneksi kerroit tämän minulle ja osoitit, ettei vauvoilla esimerkiksi olekaan omaa tempperamenttia heti syntymästä alkaen, vaan kyse on hoidosta!
Hienoa, että sinulla on aivan ylilääkärikin hämmästyttänyt vauva :D Kai olet ilmoittanut hänet jo Harwardiin?
Vinks; Tutustu teokseen Liisa Keltinkangas-Järvinen: Tempperamentti.
Kiitos tästä analyysista, joka epäilemättä mielestäsi on hyvin osuva ja varmasti tarkkaan harkittu.
tiedän noista kiintymyssuhdehäiriöistä sen verran, että kyllä sellaisen häiriön syntymiseen tarvitaan paljon, paljon muitakin ongelmia äiti-lapsi-suhteessa, kuin yö mummolassa, silloin tällöin.
Häiriö voi syntyä ja monesti on syntynytkin myös silloin kun äiti on kyllä ollut paikalla, mutta ei läsnä lapselle.
Syynä siihen voi olla esim. suunnaton väsymys äidillä, tai masennus. Vauva ei saa oikeaa kontaktia äitiin. Äiti ei väsymykseltaan jaksa reagoida lapsen itkuun, jolloin pahimmassa tapauksessa lapsi lopettaa itkemisen kokonaan.
Aivan pienikin vauva aistii äidin masennuksen ja ahdistuu siitä.
Kaikenkaikkiaan huomattavasti pienempi paha lapsen kannalta on viettää yö mummolassa, kuin jatkuvasti väsyneen, ehkä masentuneenkin äidin kanssa.
Pienstä erosta ei lapselle koidu pysyvää haittaa ja kun äiti saa levättyä välillä, niin jaksaa taas kuulla lastaan ja hoitaa kuten vain äiti voi.
Eli viimekädessä kuitenkin lapsi tässä voittaa.
Lapsi voi hyvin, kun äiti voi hyvin, niin se vain menee.
Totta, miehen pitää jaksaa myös. Te ilmeisesti saitte hyvin jaettua valvomisvastuun? Niin ovat useimmat muutkin tietämäni vauvojen vanhemmat saaneet.
Olet ihan oikeassa. Jotenkin tuosta ap tekstistä tuli minulle kuva, että vauvaa riepotetaan nukkumaan mummolaan, kun "vähän väsyttää" ja "on raskasta", vaikka toinen on niin kamalan pieni ja tarvitseva :( Mikään ei saa sappea nousemaan niin kuin se, ettei lapsilla ole kaikki hyvin.
Mutta pahoitelen mahdollista ylireagointiani.
Lue vähemmän noita tutkimuksia ja käytä enemmän maalaisjärkeä. Oppaistako sinä olet vauvanhoitoa opiskellut ?
Vailla kirjoitus ja lukutaitoa olisimmekin varmaan niin paljon parempia äitejä, eikö vain?
Ja olisi niin kiva asua luolassa, nuotionvalossa luonnollisesti hoidella vauvaa, antaa kylmyyden ja tautien korjata osa pesueestamme.
Sitten taitaa olla kyseessä harvinaisen vaikea tapaus (joko lapsi tai äiti), jos ihan ylilääkäri on jouduttu kutsumaan paikalle. Ei heillä ole aikaa tavallisiin ongelmiin paneutua.
Ei ollut kyse lukutaidosta vaan siitä että voi käyttää omaakin järkeä ja intuitiota lapsen hoidossa. Etkö osaa tehdä mitään ilman opaskirjoja ?
etkö itse osaa käyttää suhteellisuudentajua? opaskirjat ovat ok, samoin mainostamasi "maalaisjärki" (jo sitä on-epäilen), ja intuitiotakin tarvitaan (silloin kuin se on terveellä pohjalla, mutta voi se "intuitio" joskus johtaa harhaankin) -mutta on typerää mustavalkoisuutta ajatella, että mitään ei voisi oppia kirjoista!
Kyllä kirjoista voi oppia, en sitä kiistä, mutta jos opettelet lapsenhoitoa kirjoista niin silloin et kyllä luota itseesi ja omiin kykyihisi. Jos lapseni olisi häiriintynyt, ongelmainen tai sairas niin ottaisin kyllä yhteyttä ammattilaisiin. Ilmeisesti näillä opaskirja-vanhemmilla on jotain ongelmia lapsensa kanssa, tai tekevät jostain normaalista kehityksen vaiheesta ongelman. Ei ihme että koulut on tänä päivänä täynnään häiriintyneitä lapsia, vanhemmilta on puuttunut se sinun väheksymäsi "maalaisjärki ".
Jos joku asia on rakas ja tärkeä, sitä lähestytään monin tavoin, niin tiedon kuin tunteenkin kautta. Kaikki eivät ole sellaisia luonnonlahjakkuuksia, valmiita äitejä jo ennen kokemuksen ja tiedon karttumista. Onneksi on avuliaita tuttavaäitejä ja opaskirjoja meille vähemmän lahjakkaille. Mielestäni ne eivät ole vain erikoisia ongelmatapauksia varten!
Minä ainakin olen saanut tosi hyviä vinkkejä mm neuvolasta jaetuista oppaista (esim turvallisuusohjeet, ravitsemusohjeet jne), ja kasvatus, harraste, tai lastenruokaoppaista.
Mielestäni täydellisyydessä ja itseriittoisuudessakin on omat riskinsä, ei se aina ole niin itsestään selvää, mikä on lapsen parhaaksi, kun siitä jo tälläkin palstalla on niin paljon eriäviä näkemyksiä ja kaikki ovat mielestään yhtä oikeassa. Lapsi kertoo vartuttuaan sullekin missä olet toiminut oikein ja missä väärin, ja varmasti tulee tietämään sen paremmin kuin sinä!
meillä monilla mummoilla onkin siinä, että ajattelemme äitien selviytyvän ihan normaalia tervettä maalaisjärkeä käyttäen ja ikään kuin perinteitä jatkaen.
Meistä ehkä tuntuu oudolta se, että nykyäideiltä vaaditaan sitä täydellisyyttä ja pitää miettiä joka asia monelta kantilta.
Nykyäidit vielä juuri lukevat noita kaikkia oppaita ja yrittävät sitten pilkun tarkasti niitä noudattaa.
Yhteen oppaaseen kun keskittyy, niin jossain kohtaa voi tulla sitten seinä vastaan.
Minusta äideiltä vaaditaan nykyään tavallaan liikaa. Meille, mun ikäluokalle asiat vaan tuli ja jos oli tarvetta niin sitten otettiin selvää ja kyseltiin neuvoja, mutta ei etukäteen kaikkea opiskeltu, eikä itseä stressattu turhalla.
Hyvähän se on tietysti tietää asioista, mutta välillä tulee tunne, että voisi sitä ihan omilla äidinvaistoillakin pärjätä ja ehkä paremminkin, kuin orjallisesti noudattamalla kaiken maailman oppaita.
Olkaa äidit armollisempia itsellenne, niin mekin olemme olleet ja tekemällä ja kokemalla oppineet.
Minusta parasta tietoa onkin juuri se minkä on itse kokemalla oppinut ja hyväksi havainnut.
Joskus myös voi varotella äitejä, että älä ainakaan samaa mokaa tee kuin itse.
Noihin huutelijoihin ja muihin typeryyksiin en viitsi vaivautua vastaamaan, mutta kokeillaan tähän sitten.
On harvinaisen totta, että nykyäideiltä tunnutaan vaativan lähes ammattilaisen otetta lasten kasvatukseen. Se lienee aika uusi ilmiö. Se on toisaalta huono, mutta toisaalta myös hyvä asia. Nykyään kun on tietoa, on mahdollista tiedostaa omien toimiensa seurauksia lapsiin. Ihan fakta kuitenkin on, että perheen sisäinen dynamiikka ja vanhemien valinnat vaikuttavat lapseen ja jäljet säilyvät (hyvässä ja pahassa) aikuisuuteen saakka. Sanotaan vaikka niin, että esim alkoholin suurkulutuksesta, henkisestä väkivallasta, lasten jättämisestä keskenään kotiin ilman vahtia jne ei kauheasti puhuttu, ainakaan kritisoiden. Siinä ne lapset vaan oli ja eli vanhempiensa ehdoilla. Turhat vikinät piti jättää ja tyytyä siihen, mitä vanhemmat päätti haluta.
Nykyisin on trendinä tarkastella omia valintoja enemmän lasten maailman kautta - se ei ole huono asia ollenkaan minusta! Tämmöinen uusi perhekeskeisyys on varsin mukavaa vaihteeksi. Vaarana siinä on tietysti se, ettei osaa nähdä metsää puilta. Kaikenlaisista pkkuasioista natkutetaan ja diagnooseja heitellään sinne tänne. Ja tämä nykyinen terveysterrorismi on ihan mahdotonta, kohdistuu äiteihin mitä suurimmassa määrin.
Tässä ketjussa viittasin Keltinkangas-Järviseen ihan siksi, että viestissä minun haukuttiin kasvattaneen lapseni väärin. Mitätöitiin sellainen tunnettu asia kuin tempperamentti, joka meillä kaikilla ihmisillä kuitenkin on. Miksi ihminen, jonka mielestä minä olen suunnilleen idiootti, vammainen ja pilannut lapseni, uskoisi vain minun sanaani tempperamentista? Lukekoot viisaampien suusta. Samoin nuo kiintymyssuhdehäiriö -jutut. Minä olen tavallinen pulliainen, viisaammat kirjoittaa viisaita. Jos ap:n tilanteessa olisi kyse ollut juuri kuvittelemastani tilanteesta, ei olisi tehnyt yhtään huonoa lukea ko. aiheesta. Eikä näköjään tee nytkään, kun se niin paljon vaikeutta ihmisissä herättää.
Vielä lopuksi sanon, että yhtä on vaikea ymmärtää. Kun jokainen sen tietää, että pienen vauvan ainut halu ja tarve maailmassa on olla oman vanhempansa kanssa, miksi sitä ei voi myöntää? Kukaanhan ei ole sanonut, että se on vanhemman ainut tarve; aikuisella on paljonkin muita tarpeita, kuin olla vauvansa kanssa 24/7. Ne tarpeet pitää sitten vaan priorisoida jotenkin. Sen tietää, että joskus vauvan pitää luopua siitä vanhemman seurasta/ hoivasta, että vanhempi säilyy järjissään. Mutta ei se poista sitä vauvan ensisijaista tarvetta. Mikä tässä on niin vaikeaa? Miksi ei voi myöntää, että mun piti päästä pois hetkeksi, että jaksan? Miksi pitää selitellä, että vauva halusi sitä ja sillä oli paljon mukavampaa muualla kuin kotona?
taisit ensin itse vähän ylireagoida tuon aloittajan kanssa, perustuen just siihen mitä aluksi epäilit, mutta minä taas näin, ettei välttämättä ollut tälläisestä ääritapauksesta kysymys ja siksi taas itse reagoin voimakkaasti sun kirjoitukseesi.
Noh, nyt voidaan sitten keskustella rauhallisemmin, eikä tarvitse olla kummankaan puolustusasemissa.
Mun näkökulmasta katsottuna näyttäisi olevan niin, että jotkut äidit ottaa lapsen saannin ja äitiyden todella tosissaan ja lukee ja ottaa asioista selvää, että osaisi mahdollisimman "oikein" hoitaa lastaan ja joskus sitten päädytään niin äärimmäisyyksiin, että kaikki mitä ennen on pidetty normaalina, ei enää nykylapsille muka kelpaa, eikä lopputulos välttämättä olekaan todellisesti lapsen paras ja vieraannutetaan omilla teorioillaan lapsi kaikesta normaalista. No, siis ääritapauksissa. Olit myös ensimmäisessä kirjoituksessasi sen verran ehdoton, että sinusta sai juuri tälläisen ääritapaus-käsityksen,sorry.
Toisaalla on sitten ne äidit, jotka kyllä hanakasti lapsia tänne "tuottavat", mutta siihen heidän äitiytensä sitten tyssääkin. He kuvittelevat, että lapset todella kasvavat "siinä sivussa", eikä näe lastensa tarpeita, ei edes perustarpeita, muista puhumattakaan. Usein kuvassa on mukana myös paljon väkivaltaisuutta ja päihteitä ym. mitä lapset joutuvat kärsimään. Kukaan ei näytä välittävän lapsista mitenkään.
Sellaisia äitejä toden totta pitää herätellä ja ravistella ja muistuttaa äidin velvollisuuksista.
Sanottakoon minua vaikka kuinka vanhakantaiseksi, niin olen sitä mieltä, että aivan ensisijaisesti juuri äidin kuluu vastata synnyttämistään lapsista, vaikka kukaan muu ei sitä tekisi, niin äidin on aina vastattava lapsistaan.
Nykyaikana, ei enää synny vahinkolapsia, koska kaikki ehkäisyt, katumuspillerit, abortit jne ovat kaikkien saatavilla. Äiti siis yksin päättää synnyttääkö vai ei. siinä vaiheessa mun käsityksen mukaan vastuu siirtyy äidille ja vain äidille.
Jos on onnekas ja saa vastuuta jakamaan myös lapsen isän, tai apua isovanhemmilta ok, mutta pitää tajuta jo ennen kuin lapsi päätetään tehdä, että äiti on yksin vastuussa ja äidin on myös lapsestaan huolehdittava. Ihan turha itkeä niiden isien perään. Usein on vielä niinkin, että naiset ovat salaa isiltä jättäytyneet raskaaksi siinä luulossa, että mies sitten joutuis tyytymään osaansa ja menemään naimisiin ja huolehtisi lapsesta.
Sellaisen varaan on aivan turha mitään laskea,silti yhä useampi näyttää kuitenkin yrittävän.
Usein nämä äidit ovat myös niin itsekkäitä, etteivät pysty/halua ottaa lastensa tunteita mitenkään huomioon, eivätkä tajua mitä psyykkisiä vaurioita lapsilleen aiheuttavat, kun pitävät vauvojakin vain omin pelinappuloinaan.
Ei varmaan turhaan yritetä äitejä saada ymmärtämään mikä on parasta vauvoillensa, mutta pahaa pelkään, että tässäkin käy niin, että niitä ei saada herämään, joille kampanja on tarkoitettu ja vastaavasti jo ennestään hyvät äidit vain ahdistuvat lisää, kun pelkäävät, etteivät ole osanneet kaikkien oppien mukaan oikein toimia ja myös, että ovat jotenkin vaurioittaneet lapsiaan pysyvästi, jos ovat joutuneet turvautumaan vai mummon tilapäsihoitoapuun. Kaikessa pitäis olla se kultainen keskitie, että tasapaino säilyisi.
Höpötin nyt tässä kaikenlaista, toivottavasti saat selvää mitä tarkoitan, jos et, niin kysy ja pyydä tarkennusta.
Minä puolestani pyytäisin sinua täsmentämään, mitä tarkotit tuolla "terveysterrorismilla".
edellisen kirjoittajan kanssa.
Lapsi tai äiti-lapsi-suhde ei suinkaan mene piloille siitä että lapsi on satunnaisesti muiden läheisten aikuisten hoidossa.
Nauti rauhassa niistä öistä ja myöhemmin , kun väsymys hellittää, käytä vapaat parisuhteen hoitamiseen.
Onnekkaita olette kaikki, etenkin lapsi, kun hänen elämässään on niin monta rakastavaa aikuista.
Vie lapsesi yöksi mummulle vain, kun todella tarvitset yön levon. Eräs kirjoitaja on siinä oikeassa, että vauva tarvitsee äidin läheisyyttä monta kuukautta.
Mutta ei lapsi sentään piloille mene, jos on äidistä erossa, sillä monet nykyajan äideistä, ainakin vanhempi polvi, on itse joutunut päivähoitoon naapurin tädille muutaman viikon ikäisestä, kun äitiyslomat olivat hyvin paljon lyhyemmät kuin nykyisin.
Kun omani syntyi 60-luvulla, oli viereisessä vuoteessa äiti, jolla oli Amer-yhtiöstä 3 viikkoa äitiyslomaa.
Uskon kuitenkin, että sen ajan tyttäret ovat tänä päivänä ihan yhtä hyviä äitejä kuin myöhemmin syntyneet, joiden äidit ovat saaaneet olla palkallisella äitiyslomalla pitempään.
Neuvolan ohjeita pitää noudattaa, ja kuten jo ylempänä kirjoitettiin, kiinteää ruokaa ei nykyisin suositella vastasyntyneille.
Koliikki on kamalaa, sille ei voi mitään.
Yöt päivät itkevä vauva vie voimat kaikilta.
Älä tee ongelmaa siitä, että sinulla on avulias isoäiti paikalla. Harvalla on. Ole kiitollinen, mutta vauvan ehdoilla pitää elämä järjestää!
Olen kyllä samoilla linjoilla tuon "äiti 7kk" kanssa. Itsekin pienten lasten äitinä tunnistan kyllä ongelmasi, mutta se on todella sitä todellisuutta. Ei ole ollenkaan huono asia pyyttä apua, mutta itsestä tuntuu että sydän jo repeäisi, kun noin pieni olisi öitä pois kotoa ja läheltä. Ja yksi kommentti -miksi olette pulloruokinnalla? Saako lapsi kuitenkin äidinmaitoa pullosta?
Ensimmäisinä kuukausina luodaan perussiteet ja suhteet lapsen kanssa. Pyydä mummo toki auttelemaan, mutta koita tinkiä jostain muusta -lapsi on kaikkein tärkein. Ja tosiaan, nuku kun vauva nukkuu vaikka keskellä päivää -sinun tehtäväsi on nyt olla ÄITI ei mitään muuta.
Minulla myös ihan konkreettisesti ahdistaa sydämestä, kun ajattelen, että noin pieni vauva joutuu pois oman äitinsä luota vieraaseen paikkaan koko yöksi. Vauva on vasta kuukausi aikasemmin tullut ulos äitinsä läpöisestä kohdusta! Se on melekin kuin sikiö, kohtuvauva, vielä :(
Väsymys, hyvin lyhyet & pätkittäiset yöunet ja itkut vaan on sitä todellisuutta! Ei sitä pakoon pääse. Tietysti se on raskasta, mutta se helpottaa kyllä.
Tuoreen äidin pitää tintkiä kaikesta muusta. Ihanaa, että mummo voi autella, mutta toivon, ettei ap vie vauvaa yöhoitoon.
jotta univajeesi helpottaisi, ja lakkaisit puhumasta soopaa.
on riski itsellesi ja vauvallesi. nuku muutama yö ja pyydä mummo auttelemaan teille kotiin, jos ei isä ole isyyslomalla. mummo tai isä auttelee vauvan yöllä rinnalle ja pois. itse voit nukkua puoliunessa. kun olet saanut univajeesi tyydytettyä elämä näyttää valoisammalta. niinkuin joku sanoi, voi vauva kiintyä nykytiedon mukaan useampaankin aikuiseen, silti sinä olet se tärkein. usko itseesi kasvattajana ja vanhempana, sinä olet paras hoitaja vauvallesi, mutta ota apu vastaan silloin kun sitä tarvitset, mutta älä vieritä koko vastuuta mummolle, siinä se ero piilee. nauti, luoyhteys vauvaasi. katso häntä silmiin, lepertele, kuuntele mitä vauvallasi on sinulle sanottavaa, hänen omalla kielellään, vastaa hänelle. juttele hänelle paljon. siitä se kiintymys syntyy. opit pian tietämään mitä vauvasi tarvitsee ja luottamuksesi kasvattajana ja äitinä lisääntyy päivä päivältä. ja ihanaa että mummo tukee sinua tehtävässäsi. anna myös lapsen isän kokea tämä ihana yhteys, oppia tuntemaan oma vauvansa.onnea koko perheelle, itseen uskoen ja luottaen kaikki onnistuu.
olet väsymyksestä poissaoleva ta masentunut, niin mummon juttelu vauvalle voi olla äärimmäisen tärkeää. jos vauva ei saa kehenkään kontaktia ja vastavuroisuutta voi vauvakin masentua.
kysy onko paikkakunnallasi vauvaperhe ryhmiä,(tai vauvaperhe psykologia) missä voit syventää tietouttasi vauvan ensikuukausista, niin saatte vahvuutta vanhemmuuteenne.
Voitko kertoa vielä, missä kohtaa se soopa oli? Mikä erityisesti jäi ahdistamaan ja kaivelemaan?
Se olisi keskustelunkin kannalta vähän antoisampaa, kun tämä nykyinen linjasi :D Joka, anteeksi vain, vaikuttaa turhan yksinkertaiselle.
Niin, en nyt tiedä halusitko vastata minulle vai alkuperäiselle kirjoittajalle?
Joktapauksessa kiitos viestistäsi, se oli erittäin hyvin kirjoitettu. Paljon asiaa. On erittäin totta, että liika univaje lamauttaa toimintakyvyn täysin. Siitä huolimatta minusta on erittäin ...hmmm...väärin vauvaa kohtaan viedä hänet pois omasta kodistaan koko yöksi niin, ettei mahdollisuutta äidin (tai isän) läheisyyteen on koko yönä. Sinä olitkin ehdottanut, että mummo voisi tulla perheen kotiin auttamaan, mikä on aivan erinomainen ehdotus!!
Kirjoituksesi ei ollut mitään "soopaa", vaan täyttä asiaa. Ihmettelen tälalista tietämättömyyttä, mitä olet kohdannut, tai halua kieltää tosiasiat. Joillekin se vaan ilmeisesti osui arkaan kohtaan , niin että koetaan syyllisyyttä (mikä meitä kaikkia äitejä yhdistää) mutta sitten oksennetaankin se paha olo toisten niskaan, vääristellään toisten sanoja ja nimitellään, toivotetaan pakkohoitoon (vaikka sen perusteista ei ääliömäisellä vastaajallasi näytä olevan alkeellisintakaan käsitystä) -niin ala-arvoisia vastauksia olet saanut asialliseen kirjoitukseesi, että hävettää meidän äitien puolesta!
Unenpuute ei aiheuta kaikille järjenmenetystä (vaikka joku tuntuu niin luulevan),sen voi kaikki todeta mm siitä, että esim Sinä jaksat kärsivällisesti ja loogisesti vastata mitä naurettavimpiin provokaatioihin.
On rumaa käytää mielisairauteen viittaavaa termiä (pakkohoito) tarkoituksena halventaa toista. "Pakkohoito" ei ole mitään hauska itsetehostuskeino -on todella alkeellista käyttää sairauksia tai vammoja haukkuma-aseena, samalla halvennat sekä itseäsi, että kaikkia niitä, jotka ovat vailla omaa syytään sairastuneet. Lopeta kirjoittelu, jos et keksi mitään sivistyneempää, tai edes omaperäisempää. Yleensä tällaisia asioita opetetaan tarha-ikäisille!
Juu, harmittavaa on, että joku kutsuu halventavasti. Toivon, että kaikki vanhemmat ovat niin kiinnostuneita lapsensa sielunelämästä, että ottavat selvää mahdollisimman paljon kaikista asioista. Lapset selviää yllä yllättävänkin rankoista asioista; oppivat elämään semmoisessa ympäristössä kuin sattuvat olemaan. Mutta arpia voi jäädä, eikä niitä pysty kunnolla paikkaamaan enää myöhemmin.
Tukea ja apua ei mielestäni ole se, että aina hymistellään jokaiselle valinnalle, minkä vanhempi päättää tehdä. Toisaalta, oman jaksamisensa jokainen varmaan itse tietää parhaiten. Toivon kuitenkin, ettei sitä omaa vastuuta ohiteta kovin heppoisesti, minkä (valitettavan) kuvan ap tekstistä sain.
Eikä mitään apua kenelekkään ole ainakaan pakkohoitoon toivottelemisesta tai muista "analyysesta" :D Kaiken lisäksi se ei ole edes keskustelullisesti mielenkiintoista.
fiksuilla ajatuksillasi, tunnut olevan kypsä, vaikkakin ilmeisesti vielä nuori aikuinen.
Huomattavasti kypsemmällä tasolla odottaisi keskustelun käyvän isovanhempien palstalla, kuin mitä tämä eräs kirjoittaja harrastaa.
Usein ajattelen, että ei voi olla edes isovanhempi, että on vain eksynyt väärälle palstalle, kuuluisi tuonne murrosikäisiin ennemminkin. sielläkin taitaa olla fiksumpaa porukkaa kuin tämä, joka kaikkia on ohjaamassa hoitoon.
Mummot nyt täällä selvästi luulevat, että "äiti 7kk" ja minä olemme sitä mieltä, ettei lapsi saisi tavata ja olla mummon kanssa :) Kysehän on vaan siitä, että mielestämme alkuperäinen kirjoittaja on vaan nyt väärillä raiteilla sysästessään lapsenhoitovastuun mummolle kun itse on vähän väsynyt. Jos ap olisi masentunut, hän ei kykenisi moiseen. Ja neuvolassakin puututtaisiin asiaan. Joten mummot -lepo vaan.
tuskin on mitään kasvatusvastuun sysäämistä mummolle.
Omat kaksi- ja yksivuotiaani ovat kerran viikossa yön jollain vanhemmalla sisaruksellaan ja lapsenlapsia pidän vastaavasti luonani 1-2 yönä viikossa.
lapsi mummolaan hoitoon,niin antaa palaa. Mitä helkkaria tappelemaan täällä moisesta asiasta? Tuskinpa siitä laosesta tulee aikuisena yhtään huonompi vaikka onkin yöpynyt mummolassa vauvana.
aikalailla vastasyntyneestä. vastasyntynyt kuuluu äitinsä viereen. vähän isompi voi huoletta viettää öitä mummolla. mutta jos ei äiti jaksa, niin silloinhan täytyy asiaa tarkastella eri näkökulmasta. pikkuvauva ei välttämättä kestä eroa äidistä. alkuperäinen kirjoittaja kysyi neuvoa ja se on erittäin viisasta. kuten joku sanoi, ei sivuuteta asian ydintä ja hyssytellä tekemään päätöksiä, mitkä eivät ole välttämättä vauvalle hyväksi. eri asia taas on mikä on äidille sillähetkellä parasta. asioita pitää tarkastella erinäkökulmista, ratkaisun tekee viimekädessä ap. kirjoittaja itse, saamiensa neuvojen mukaan, mitä hän oli vaillakin. jaksamista toivottelen pikkuvauvan kanssa, sillä hän muuttaa koko perhe elämän.mutta kun onnistut , niin koet suunnatonta vahvuutta ja iloa vanhemmuudestasi.
Eli nyt kun tästä minun aiheestani on tullut näin kamalasti kirjotusta, niin ajattelin nyt vähän selventää.. Eli en ole masennuksen partaalla, enkä vain vähän väsynyt... Minun mielestäni tein hyvän päätöksen viedä tyttö mummolaan yhdeksi yöksi.. koska näin jaksoin taas helposti seuraavat 2 viikkoo :) siis kyllä minä jaksan ei siitä ole kyse, mutta välillä kun tuolla tytöllä on paha KOLIIKKI... niin välillä se itku saa minut väsymään... kaikkia konsteja ollaan yritetty, mutta tultiin päätökseen että yksi yö mummolassa ei lasta pilaa.. noin pieni vauva oli kuitenkin tohkeisssaan mummon luona, kun löyty uutta kateltavaa.. ja niinkuin mainitsin tyttö on pullo ruokinnalla joten rinnan kaipuutakaan hänelle ei tullut!! oli tosi piristävää, minulle tytölle ja mummolle että tyttö oli yhden yön siellä... PIENI VAUVA VAISTOO, JOS ÄITIÄ VÄSYTTÄÄ, TAI ÄITI ON STRESSAANTUNUT... niinpä pikkuinenkin oli vähemmän itkuinen sen seuraavat 2 viikkoa...mit' nyt sitä koliikki itkua.. oikein ärsyttää ne ihmiset ketkä kehuvat, että meijän lapsi ei tee muuta kun syö ja nukkuu.... mut meijänpä tytön kohdalla, siihen lisätään itku isolla I:llä.. ja mitä isään tulee.. hän tekee töitä aamu 6-15 ja illalla kyllä auttaa mahdollisimman paljon, mutta itse minä ne yöt valvon ja kuuntelen sydäntä särkevää itkua... ja päivät vielä... joten tiedoksi mm. äiti 7kk että ei se vauva tarvitse olla 24/7 rinnalla.. ei siinä.. hyvähän sen olisi olla!! myönnän että hyvähän sen olisi olla minunkin rinnalla.. ja mielelläni pitäisinkin koko ajan, mutta rajansa kaikella... nimittäin jos äiti ei jaksa, niin ei jaksa lapsikaan! Näin meillä ja meni hyvin.. eli vauva oli yhden yön poissa ja äiti sai ladata pattereitaan( lapsi myös) Heti jaksoi paljon paremmin ja lapsi oli virkeempi ja ei ollut niin itkuinen mitä oli ennen yö kylää!!!
Joo, voin vastata jotain kun ihan minut mainitsit.
Varmasti tämä akkujenlatausyö oli teille tarpeen ja saitte paljon voimia. Se on hyvä se. Sinun ei tarvitse lukea mun tekstejä mitenkään suojamuurit päällä; ihan jokainen äiti tuntee syyllisyyttä vaikka mistä asioista. Se on varsin hyvä asia! Ne tunteet ohjaa meitä tekemään asioita mahdollisimman hyvin. Joten älä suutu tästäkään, kun sanon: noin pieni vauva ei osaa olla tohkeissaan, kun on uutta katseltavaa. Tuon ikäinen vauva on tohkeissaan vain ja ainoastaan siitä, että saa ruokaa, oman äidin ja isän hoitoa ja turvaa. Lapsi ei ala kaivata muita virikkeitä moneen kuukauteen vielä. Lapsi selviää _satunnaisesta_ erosta kyllä, mutta se ei ikinä ole lapselle ensisijainen vaihtoehto - jos turvallisesti voi itsensä tarjota.
Olet ihan oikeassa, että pieni vauva vaistoaa tosi herkästi, jos äiti ja isä on väsyneitä. Ja se vaikuttaa vauvaan ihan suoraan symbioottisella tavalla. Varsinkin äidin väsymys, jos äiti on vauvaa enimmäkseen hoitanut. On siis oikeastikin hyvä, jos välillä voi levätä ja ladata akkuja. Joku laittoi, että voi pyytää hoitajaa vaikka omaan kotiin, nin että hoitovastuu on jollain muulla kuin itsellä, mutta on vauvan saatavilla jos ihan välttämättä täytyy.
Niin se on, että ratkaisuja pitää tehdä miettien kokonaistilannetta. Välillä ne ratkaisut on semmoisia, jotka ei ole se paras vaihtoehto lapsen kannalta, mutta omalta kannalta täysin välttämätön. Jos se vaihtoehto on vauvalle kuitenkin kohtuullinen, se on ihan ok. Ja kun nyt ette ilmeisesti kuitenkaan vie vauvaa hoitoon ihan niin ...hmmmm... "heppoisesti ja usein" ....kuin ap viestistäsi ymmärsin, niin ei varmasti mistään kiintymyssuhde häiriöistä voi puhua.
Voimia ja jaksamista vauvan hoitoon. Se on rankkaa, mutta helpottaa ajan kanssa.
etten ole huolissani aloittajan lapsesta . Siellä vaikuttaa asiat olevan tervejärkisellä pohjalla, enkä hetkeäkään epäile ettei
Sen sijaan tämä äiti 7 kk , kyllä huolestuttaa. Milloin olette viimeksi satsanneet parisuhteeseeen? Onko äidin fiksaatio lapseensa hajottamassa lapselta kotia alta? Entä miten kannustaa aikoinaan lapsen itsenäisymiseen äiti, joka uppoaa patologisesti omaan sankariäitiyteensä? Muuttuu yhtäkkiä aivan toisenlaiseksi ja pystyykin näkemään lapsensa jonain jonka elämässä äiti on yksi , ja kaikka muuta kuin tärkein, elementti?
Kovin ystävällistä sinulta kantaa huolta minusta ja perheestäni.
Minun...hmmmm...fiksaatio(?) lapseeni ei ole hajottamassa avioliittoamme, kiitos kysymästä. Itse kutsun sitä rakkaudeksi, vanhemmuudeksi, äidinvaistoksi ja vastuun kantamiseksi. Käsittääkseni on varsin normaalia, jopa yleistä, että lapsen ollessa pieni, hän on hyvin lähellä vanhempien sydäntä ja ajatuksia. Näin on ihan biologisestikin varmistettu lajin säilyminen ja poikasten selviytyminen hengissä. Tämän ilmiön esiintymisen voi todeta myös muiden lajien kohdalla.
Lapseni itsenäistymisprosessi on varsin alussa vielä. On siis hiukan hankala ajatella millainen suhteemme tulee olemaan vaikkapa 13 vuoden päästä. Luulen kuitenkin, että asiat tapahtuu aika paljon luonnostaan; aluksi vauva on hyvin symbioottisessakin suhteessa vanhempaansa, pikkuhiljaa siitä etännytään. Luonnollisesti pyrin siihen, ettei pelkäämiäsi asioita tapahdu ja osaan antaa sopivassa määrin vapautta ikäkausittain. Eipä se auta kun elää vaan eteenpäin ja koitaa tehdä parhaansa. Tiedostamalla asioita/ tekemisiä teen sen parhaiten.
Juuri äiti 7kk ei esitä sankariäitiä, kuten esim tällä palstalla pari muuta täydellisyys-illuusioon hairahtunutta(yksi kehuu vauvaansa niin tasapainoiseksi, että ylilääkärikin ihmettelee, ja yksi mainostaa ettei mitään kirjoja tarvita, sen kun vaan porskuttaa erinomaisella maalaisjärjellään ja intuitiollaan) vaan äiti 7kk kertoi avoimesti äitiyden haasteista ja antoi arvoikkaita vinkkejä, koska hän on oppinut SEKÄ SYDÄMELLÄÄN, ETTÄ JÄRJELLÄÄN toisin kuin monet muut näistä kummallisista affektikramppailijoista.
kokemuksella kaikkia näitä kaikkitietäjiä kohtaan.
Mitä vähemmän lapsiaa - mitä lyhyemältä ajalta - sitä paremmin ihminen tietää miten muiden pitäisi toimia.