polttaa enemmän tai vähemmän märkää puuta saunarakennuksessaan, jonka piippu on tosi matala.
Omalla pihallaan ei voi silloin olla, sillä se on "piilovuokrattu" naapurin savutukselle ja savutusta kestää tuntisotalla.
Pari vuotta sitten maalatut ikkunanpielet ovat jo likaisen harmaat näiden savuttajien puolelta, ei kadun puolelta.
Viereiset naapurit juoksevat hakemassa pyykkejään naruilta aina kun savuaminen alkaa. Ikkunoita ei voi pitää auki sillä kerran unohdimme lapsen ikkunan auki kun olimme kauppareissulla, siellä huoneessa oli semmonen käry ettei siellä seuraavanan yönä nukuttu.
Asiasta olemme heille maininneet, hyvä ettei silmille tullut.
Mikä neuvoksi, kun ei haluaisi ilkeimmän kautta asioita eteenpäin viedä.
He ovat muuten tosi kivoja naapureita,oikeesti.
Omalla pihallaan ei voi silloin olla, sillä se on "piilovuokrattu" naapurin savutukselle ja savutusta kestää tuntisotalla.
Pari vuotta sitten maalatut ikkunanpielet ovat jo likaisen harmaat näiden savuttajien puolelta, ei kadun puolelta.
Viereiset naapurit juoksevat hakemassa pyykkejään naruilta aina kun savuaminen alkaa. Ikkunoita ei voi pitää auki sillä kerran unohdimme lapsen ikkunan auki kun olimme kauppareissulla, siellä huoneessa oli semmonen käry ettei siellä seuraavanan yönä nukuttu.
Asiasta olemme heille maininneet, hyvä ettei silmille tullut.
Mikä neuvoksi, kun ei haluaisi ilkeimmän kautta asioita eteenpäin viedä.
He ovat muuten tosi kivoja naapureita,oikeesti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No ei voi olla se rakennuskaan kai hyvin korkee...Suurimpana tekijänä tuossakin lienee ilmanpaine(matala) ja tuulensuunta. Ja hyvin lyhyessä piipussa oleva huono veto, joka aiheuttaa hitaan palamisen. Märillä puilla vielä muhkeemmat savut. Varmaan viheliäistä, mutta jos ne naapurisi on muuten rehtejä ja reiluja, niin tuskin ne sitä tahallaan tekevät. Pyydäppä naapuri vaikka kahville sinne pihallesi, kun savuhaitta on suurin. Jos vaikka sattekin jonkun sopuratkaisun ongelmaasi.
Jokaisen täytyy lämmittää kotinsa talvella keinolla millä hyvänsä! Ja se on varmaa, ettei se savu joka kerta lämmittäessä sinun taloa kohti tule. Se on luonnonlakien vastaista. Joka päivä ei myöskään lämmitetä, joten suurentelet asiaa ja haluat näin saada itsellesi myötätuntoa.
Milläs itse saisit aikaan savuttoman tulen, koska se ei yksinkertaisesti ole mahdollista EI TULTA ILMAN SAVUA USKO VAAN TOSIASIAT!!
alkuperäinen viesti. Puhuttiin saunarakennuksesta jonka piippu matala,
joten savuhaitta on ympärivuotinen ja edellinen kirjoittaja hokasi että kyseessä todellakin rakennus joka on tosi matala, eli näitä vanhanaikaisia saunarakennuksia.
Asuntojen piiput ovat niin korkealla että ne savut menevät kyllä taivaan tuuliin,
paitsi joskus matalapaineella joka on ymmärrettävää, sillehän ei mitään voi.
Kirjoituksessa kävi myös ilmi että on muitakin naapureita ympärillä jotka asiasta kärsivät.
taitamaton polttaminen tai väärät poltettavat aineet. Kyllä lämmittämisen voi tehdä niin, ettei naapureille synny kohtuutonta haittaa. Olennaista onkin juuri se kohtuuttomuus, joka on pykälissä mainittu, joten tarvittaessa tilanteeseen tulee viranomaisen puuttua. Käytännössä voi harvoin pakottaa lopettamaan polttamisen, jos se on pääasiallinen lämmitystapa. Silloin tulee kyseeseen opastus ja mahdolliset parannustoimet polttojärjestelmässä.
Jos savusta, oli se sitten tupakasta tai lämmittämisestä tai vaikkapa autosta, aiheutuu terveyshaitta, on se asia, johon viranomaisen on tarvittaessa puututtava.
Onpa tainnu olla koko "talven" matalapainetta. Meidänkin pihalle naapurin savut suorastaan valuvat, vaikka heidänkin piipunnokkansa on liki kymmenessä metrissä ja tiedän senkin, että heillä ei märkiä puita polteta. Minun mielestäni ja ehkä vain minun mielestäni, tietyt asiat vain tulisi hyväksyä valitessaan asumismuotonsa; ei se kaupunkialueella OK-talossa asuminen vastaa maaseutuasumista ja naapuriaan harvoin voi päästä valitsemaan(tästäkin voi tietysti olla eri mieltä). Kumpi lienee pienempi paha; tilapäinen savu-, melu- tai muu haitta vaiko menetetty naapurisopu...
semmonen on, että useammat ovat huomauttaneet savuhaitasta ja
asianomaiset eivät sitä noteeraa.
Olisihan savuaja voinut naapurisovun säilyttääkseen
vaikka pyytää nuohoojan selvittämään eikö piippu vedä kunnolla.
Kait sitä kiusan aiheuttajallakin joku vastuu asiassa on.
omaa käyttäytymistä ja tapoja kanssaihmisiä kohtaan...suvaitsevuutta,äläkä tee kärpäsestä härkästä
perusteella, yks tehköön mitä lystää ja toiset ympärillä eläkööt heidän mukaan.
Mielenkiintoinen näkökanta.
Meilläkin on naapuri joka haisee. Tosin tämä ei ole ihan naapurissa vaan parin kilometrin päässä. Kuitenkin kun tuulen suunta sattuu tarkalleen oikeaksi niin se haisee milloin kissan kuselle, mädäntyneelle tms. milloin mitäkin. Aika jännää miten monenlaisia hajuja ne saakaan aikaan.
Mutta hymyssäsuin laitan vaan ikkunat kiinni ja ajattelen että rahahan se siellä vain haisee. Ilman tätä haisijaa olisi tämäkin kaupunki kovin pikkukylä.
mielipiteistä. Jokainen mielipide oli ajattelemisen arvoinen.
Jostain syystä pölähti mieleen eräs tarina, jossa murtovaras oli tunkeutunut toisen kotiin. Isännän puolustaessa kotiaan ja itseään, isäntä istuu ite linnassa ja maksaa murtovarkaalle korvauksia.
Asia eri, ydin sama. Meistä muista, heidän naapureistaan, tulikin syntipukkeja.
Kysyin neuvoja, kuinka asian voisi hyvässä hengessä hoitaa, sain haukkuja. Saatuahan se on sekin. Taisi pari vastausta pysyä asiassa.
Kiitos heille siitä.