Mikähän siinä on, jotta salapoliisiromaanit suorastaan uivat viinassa, ukkosa akkasa ovat kännissä tai rapulassa yms. koko ajan...!?
Minkähän takia alkoholi liittyy
salapoliisiromaneihin
10865
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
..että tämä viinahomma kuuluu olennaisena osana näiden romaanien nikkaroinnin "genreen".
Dekkareiden nykymaailmassa on melkein pakko heittää tarinansa kovaksi keitettyyn kastiin, eikä näissä tapahtumien juonteissa oikein pyhäpoikakoulu mentaliteelille löydy sijaa.
Kirjoittajankin on ajateltava toimeentuloaan, joka tässä maassa on kiven alla. Jos haluat muuta lukea, vaihda kirjallista suuntausta.
poliisikirjoja, joissa pääroolissa on naispoliisi. Eivät taatusti ryyppää.
lapsenhoitohuolia sitä enemmän.
samaa mieltä. Miksi muuten pohjoismaisilla naispoliiseilla on lapsenhoitohuolia ja amerikkalaiset ovat eronneita, joilla on jääkaapissa valo ja valkoviiniä?
Tähän maahan verrattuna länsinaapurista sen kun tulvii todella hienoja dekkaristeja, naiset tietenkin mukaanlukien.
Koska pikkuriikkinen sovinistisuus riesaa, olen tähän saakka keskittynyt vain ja lähinnä Mankelliin ja Wallanderiin.
Kurt setä sen kun jaksaa taistella monien muidenkin pulmien kanssa jeparihommeleiden ohella, mutta tässä tapauksessa mistään baarikärpäsestä ei voi puhua.
Palomuuri on mielestäni paras Wallander juttu, oikeastaan pirullisen nerokas - mutta siitä tehty televisioraina sitten taas täysi floppi, mahalasku.
Lassgårdin peuhaaminen Wallanderin roolissa alkoi vähitellen haukotuttaa, vaikkei hienon romaanin surkeaa rainatoteutusta voi missään tapauksessa hänen piikkiinsä panna.
Wallanderista vielä sen verran että maikkarilta nykyään joka sunnuntai-ilta tulevat "alan leffat"
ovat saanneet kunnon potkua taakseen: Hienosti, huolella tehtyjä dekkareita - ja uusi päähenkilö kumppaneineen tuntuu aina vain paremmalta valinnalta.
Wallander kausi alkaa iltalukemisena olla ohi, ja on jo aikakin. Tuntuu siltä että Mankell myös itse alkoi kyllästyä ikuiseen Wallanderiin koska on jo kokeillut toista, tukholmalaista sankaria.
Nyt kertailen Sjöwall&Wahlöö ikuisia helmiä, enkä lainkaan syyttä. Tämän parivaljakon dekkarit ovat täyttä legendaa, Gunvald Larsson tietenkin etunenässä.
Pitäisi kyllä ihan tosissaan löytää kunnon ruotsalainen naisdekkaristi, jonka sankari istuisi makuuni.
Ei mikään omissa siviilihuolissaan painiskeleva yksinhuoltaja (saahan niitäkin tarinassa kohtuudella löytyä) - vaan kovanpuoleinen mimmi.
Telkkarista tuli aikoinaan tosihyvä sarja tukholmalaisesta näiskyttäkaksikosta, jotka eivät epäröinneet panna hösseliksi.
Muistan episodin jossa jopa moottoripyöräjengin tosihärski jäsen nimitteli naama kalpeana arvon daameja "tappajalesboiksi".
Kukahan mahtoi olla kirjailijan nimi?
Miksi ei? Rikokset tapahtuvat yleensäkin sellaisissa piireissä, joissa kuppiin ei todellakaan syljetä.
Dekkarithan pyörivät pääsääntöisesti murhien ympärillä ja ainakin meillä Suomessa 80% henkirikoksista tehdään kännissä. Yleensä uhrikin tuppaa olemaan promilleissa.
kun nämä "ratkasijatkin" meinaa olla koko ajan kännissä tai kankkusessa tai ravintolaistujaisijaan muistelemassa...
Viina tosiaan maittaa monelle dekkarillekin... Mutta onhan tosielämässäkin poliiseina alkoholisteja.
Dekkareista Georges Simenonin komisario Maigret on ehkä yksi suurimmista genren loppasuista. Jussi Vareshan on sitten oma lukunsa...
kertoo kirjoissakin. Olen lukenut niitä joitakin ja hyvin harvassa olivat todella mielenkiintoiset rikokset. Pari jäänyt mieleen:
Mies, joka riisui kengät ja kävi emännän viereen maata, vaikka isäntäkin oli kotona. Ja sitten oli se taulujen väärentäjä, joka teetti taulut Thaimaassa ja sitten signeerasi ne ja möi suureen hintaan.
Niitä tappeluita en edes viitsinyt lukea.
Muuten: Sjövall & Wahlöö kirjat ovat poikkeuksellisia ruotsalaisia dekkareita siinä suhteessa, että niissä on huumoriakin. Yleensä hölmöjä poliiseja, ja kritisoivat muutenkin poliiseja. Varmaankaan ei ilman aihetta, jo silloinkin.
Ovatko saaneet kiipeliin juurikaan näitä viime aikojen ryöstäjiä. Turkulaiset poliisit saivat juuri sulan hattuunsa.
Totta, Sjöwall ja Wahlöö olivat varsinkin loppupään kirjoissa hyvinkin kriittisiä poliisin ja koko länsimaisen yhteiskunnan toimintaa kohtaan. Välillä kirjat äityivät jopa raskassoutuisen julistaviksi.
Eräässä kirjassa kuvattiin poliisin pankkirosvojahtia aika koomiseenkin sävyyn ja erityisen kriittisesti poliisia kuvattiin kirjassa Poliisimurha.