Uskoa ei estä

6318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rakkauden neuvon pitää aina kirkastaa Kristusta, ja jos näet TV / ohjelmaa Kristuksesta, se TV kirkastaa Kristusta, eikä neuvoja. Samalla sinulle jää myös mahdollisuus kastoa uutiset ja ne, mitkä koet tärkeiksi. Mutta jos teet jotain, mitä pitää tehdä, olet lain alla ja pois Kristuksesta.

Ei uskon kiellolla ole mitään tekemistä Kristuksen kiellon kanssa vaan kieltää SRK;n uskon, ja se on aivan eri asia.

””” Parempi asia on uskovaiselle hyväksyä televisio ja olla uskovainen, jos lähdetään sille linjalle hänet sysätään ulkopuolelle sen syyn vuoksi että on televisio, ollaan mielestäni väärällä linjalla, ei uskominen ole mistään telvisiosta ole kiinni. Kun se ei ole internetistäkään kerran kiinni.”” A M E N.

Äänestä

Valintoja joudumme maailmassa tekemään ihan itse.
Ei me voida olla toisten sydänten vartijoita. Sydämestä lähtevät pahat ajatukset, himot. Kun Pyhä Henki on sydämen asukkaana ja neuvoo sydämessä, tämä on väärin, silloin se on väärin ja nappula kiinni.
Mutta jos katsot esim. luonto-, sisustus-, kokki-tai matkaohjelmia. En näe niissä mitään väärää. Emmehän voisi nykyisin edes kaduilla kävellä, kuin pussi päässä, koska joka päivä ympärillämme törmäämme syntiin (esim. katumainokset)vaikkemme haluaisikaan.

Kol. 2:20
"Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: "

Ttoisaalta ymmärrän, on siellä telkkarissa paljon pahaakin. Ja jos on paljon lapsukaisia, piankos he kääntävät nappulaa kielletylle alueelle, varsinkin, jos ei ole ketään vanhempia kotona. Siinä mielessä se on hyväkin, ettei sitä vempaita olekaan kotona.
Mutta kyllä aikuinen osaa erottaa, mitä katsoo. Jos uskossa haluaa jatkaa, ei kaikkea halua katsoa. Ei kai siinä tarvitse vahtia kenenkään muiden katsomista. Jos kaiken sieltä haluaa katsoa, vaikka pornon, on sydän luopunut jo Jumalasta.:
Mark. 7:
"14 Ja hän kutsui taas kansan tykönsä ja sanoi heille: "Kuulkaa minua kaikki ja ymmärtäkää:
15 ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
16 Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon."
17 Ja kun hän kansasta erottuaan oli mennyt erääseen taloon, kysyivät hänen opetuslapsensa häneltä sitä vertausta.
18 Ja hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa?
19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.
20 Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
21 Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
22 aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
23 Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."

Äänestä

antakaa meidän vl:ien itse päättää se asia.
Älkääkä sitä samaa toitottako tällä vl-palstalla. Ei se meihin pure kuitenkaan.

Äänestä
  • lapsenne ja nuorenne pääsevät jo tv-ohjelmiin käsiksi netin kautta, ja pian myös kännyköiden kautta. Eli keskuudessanne kasvaa uusi tietävämpi sukupolvi, joka näkee asiat vähän laajemmalla näkökulmalla. Synttäreillä katsellaan jo lainattuja dvd-leffoja yms. vaikka niistä vanhemmat ei tiedä mitään. Parempi näin, vanhoillislestadiolaisuus elääkin vain sen takia, että on onnistunut pitämään silmälaput lastensa silmillä, mutta nyt se ei enää onnistu. Jee ja hyvästi lestadiolaisuus sellaisenaan.

    Äänestä

  • ei toimi kauan kirjoitti:

    lapsenne ja nuorenne pääsevät jo tv-ohjelmiin käsiksi netin kautta, ja pian myös kännyköiden kautta. Eli keskuudessanne kasvaa uusi tietävämpi sukupolvi, joka näkee asiat vähän laajemmalla näkökulmalla. Synttäreillä katsellaan jo lainattuja dvd-leffoja yms. vaikka niistä vanhemmat ei tiedä mitään. Parempi näin, vanhoillislestadiolaisuus elääkin vain sen takia, että on onnistunut pitämään silmälaput lastensa silmillä, mutta nyt se ei enää onnistu. Jee ja hyvästi lestadiolaisuus sellaisenaan.

    kerrotulla tavalla.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    kerrotulla tavalla.

    koko muu suku on lestadiolaisia, ja olen paljon tekemisissä nuorten kanssa. Itse en heille leffoja lainaile, jostakin niitä saavat. Nykynuoriso elää paljon avarammassa maailmassa missä minä tai sukupolveni aikoinaan, ja oppivat siis onneksi ajattelemaan asioita (toivottavasti) vähän laajemmalla näkökulmalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Televisio kirjoitti:

Tuossa käytyä kekustelua
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000032574496

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu