Kesätammana II

17- kesäinen

Jatkoa ekalle kokemukselleni suihkussa hevostilalla.


Jussi huohotti viä ja päästeli viimeisiä spermojaan mun huulille ja rinnoille. Jussin vartalo värähteli ja mä nautin joka pisarasta mitä Jussin kullista tuli. Nielin kaiken minkä pystyin, ei ollut mies kaiketi aikoihin saanut pillua kun tavaraa tuli niin paljon.
Jussi sanoi menevänsä saunaan ja mä pesin itteni puhtaaksi.

Menin ulos raikkaaseen kesäiltaan pyyhe vartaloni suojana. Ketään ei näkynyt, ainoastaan hevoset juoksivat tai söivät ruohoa. Voimakkaita ja isoja eläimiä, ajattelin.
Muistelin sen oriin isoa kullia ja aloin kiihottumaan uudelleen. Enkä ollut muuten enää neitsyt..
Kävelin talolle päin, ajattelin Jussin jo päässeen pois saunasta. Sisälle päästyäni kuulin muitakin ääniä olohuoneesta. Jussi jutteli kahden muun naapurinsa kanssa, toinen heistä olikin jo vanha tuttavuus. Menin tervehtimään heitä olohuoneeseen pyyhe päälläni. Naapurit olivat myös valmistautumassa saunomaan. Jussi näytti nauttineen viinaksia jonkin verran, kun näytti niin humalaiselta.
Naapurit, Pekka ja Toni, kävelivät ohitseni saunomaan. Ajattelin laittaa Jussin hetkeksi makuulle selviytymään, että olisi myöhemminkin iloa. Yritin nostaa Jussia, mutta enhän mä niin kookasta miestä saanut minnekään. Jussi jäi sohvalle ja mä menin vaihtamaan vaatetta ylle.

Rasvailin siinä vartaloani pylly pitkällä kun tunsin jotain kovaa peppuani vasten.
"Miten sulla VOI olla noin hyvä perse?", Jussi kysyi ja otti lantiostani voimakkaasti kiinni.
Tunsin Jussin kullin sykkivänä mun peppuvaossani joka oli jo rasvattu.
Pian Jussin kullikin oli jo aivan liukas ja mies veti aina vain tiukemmin mua kiinni itseensä.
"En oo ikinä saanu näin nuorta lihaa silmieni eteen..." Tunsin Jussin kiihtyneen hengityksen ja yritin kääntyä Jussia kohti, mutta Jussi työnsi mut pöytää vasten.
"Mitä sä Jussi teet?" Samassa Jussi painoi mun ylävartalon pöydälle.
"Aiihhh, sattuu Jussi!" Jussi työnsi hitaasti kulliansa mun suklaareiälle.
"Se on niin iso, ouuuhhh, varovasti kulta, aiihhhh!", sanoin Jussille. Jussi hengitti raskaasti mun niskaan ja piti toisella kädellä olkapäästäni kiinni.
"Mahtavan tiukka reikä, jumalauta sä oot maailman paraaaaas perse!", Jussi jo korotti ääntäänkin.
"Tuntuu hyvälle, paina kullis jo syvemmälle mun pieneen anaaliin, paina kovaa iso mahtava kullis muhun, poraa mua!"
Jussi hakkas lantiotaan mua vasten niin, että ääni kantautui varmaan keittiöön asti.
"Multa tulee! Sun tiukka pieni perse on niin kiihottava!", Jussi änkytti.
Vedin itseni nopeesti irti ja otin kullin suuhuni. Se maistui oudolle, mun anaalille.
"Mä kuolen kohta!", Jussi huusi.
Otin kullin kiihkossani niin syvälle kurkkuuni kuin sain ja tunsin lämpimän virtauksen kurkussani. Jussi piti mun päästä kiinni ja olin melkein tukehtua isoon kulliin ja spermaan.
Jussi työnteli kookasta kulliaan mun suuhun niin voimakkasti, että kaaduimme maahan, Jussi mun päällä. Kulli oli yhä mun suussani ja Jussi pani mua suuhun täydessä kiihkossa.
Tunsin terskan huulieni välissä, ison suonikkaan kyrvän mun pienessä suussani. Spermat mun suussani ja poskilla.

Tunsin kun joku otti mua nilkoista kiinni ja levitti mun jalkoja äärimmilleen! Jussi se ei ollut...
Iso kulli alkoi työntyä mun pilluuni hitaasti. Toiset kädet tutki mun liukasta ryppyreikääni...

4

10241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Riku

      Ihanaa... mälli lensi kaaressa tapettiin. Kirjoita ihmeessä lisää!

      Ihanaa ja kuumaa rietasta kesää kaikille!

      t. Riku

    • alpo

      tosi mahtavaa.... puuttuu vaan ne hevoset...

    • tähtönen

      voi helvetti että osas olla ihana..laukesin pikkasen sormeiluun,...hyvä alkutyö...nyt vain miestä sisään=)

    • Jussi

      Kulli pyllystä suuhun... Ei kauheen kivaa!
      Muuten loistava tarina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    Aihe