Juu ja tiedän, että olen vastuuton äiti mielestänne ja annan huonoa esimerkkiä tyttärelleni... Mietin vain, että olenkohan ainoa laatuaan?
Sairastuin reilu kymmenen vuotta sitten. Noin viisi vuotta sitten olin paremmassa kunnosssa, hormoonit toimivat ja raskaus alkoi normaalisti ja kertalaakista ekalla yrittämällä.
Nämä viisi vuotta olen ollut kiikun kaakun, normaalin ja syömishäiriön rajamailla.
Puoli vuotta sitten erosin ja se olikin sitten sillä selvä, anoreksia otti vallan. Nyt olen tyttäreni yksinhuoltaja, bmi on 15,8 ja olen tyytyväinen siihen. Haluaisin pitää painoni tässä, mutta tiedän, että se on kai liiian vähän Olenhan aikuinen ja vastuussa itseni lisäksi vielä toisesta pienestä ihmisestä.
Pyrin siihen, että syön aina, kun lapseni syö, ettei kasvaisi reppana siihen luuloon, ettei aikuiset syö. Muuloin en sitten syökään.
Hurjan terveellisestihän meillä syödään ja olen todella tarkka esim. karkkipäivistä, vihanneksista leivän päällä, tms.
Olisi mielenkiintoista kuulla, onko muita, vai haukutaanko nyt pataluhaksi.
niin ja rakastan lastani yli kaiken, enempää niitä en voi saada, se on yritetty ja tutkittu ja omalta osaltaan vaikuttanut myös siihen, että tähän on taas tultu.
Sairastuin reilu kymmenen vuotta sitten. Noin viisi vuotta sitten olin paremmassa kunnosssa, hormoonit toimivat ja raskaus alkoi normaalisti ja kertalaakista ekalla yrittämällä.
Nämä viisi vuotta olen ollut kiikun kaakun, normaalin ja syömishäiriön rajamailla.
Puoli vuotta sitten erosin ja se olikin sitten sillä selvä, anoreksia otti vallan. Nyt olen tyttäreni yksinhuoltaja, bmi on 15,8 ja olen tyytyväinen siihen. Haluaisin pitää painoni tässä, mutta tiedän, että se on kai liiian vähän Olenhan aikuinen ja vastuussa itseni lisäksi vielä toisesta pienestä ihmisestä.
Pyrin siihen, että syön aina, kun lapseni syö, ettei kasvaisi reppana siihen luuloon, ettei aikuiset syö. Muuloin en sitten syökään.
Hurjan terveellisestihän meillä syödään ja olen todella tarkka esim. karkkipäivistä, vihanneksista leivän päällä, tms.
Olisi mielenkiintoista kuulla, onko muita, vai haukutaanko nyt pataluhaksi.
niin ja rakastan lastani yli kaiken, enempää niitä en voi saada, se on yritetty ja tutkittu ja omalta osaltaan vaikuttanut myös siihen, että tähän on taas tultu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et ole missään nimessä ainoa syömishäiriöstä kärsivä äiti. Sille ei voi mitään, oli äiti tai isä, jos on sairas ihminen. Haluan kuitenkin antaa pari varoittavaa esimerkkiä, aiheen noustua esille. En millään tavalla halua arvostella ketään, olenhan itsekin syömishäiriöinen.
Oma äitini sairastui anoreksiaan n. 17-vuotiaana, kun aloitti laihduttamisen. Hän on nyt 53 ja sairastaa sitä yhä. Joskin hän on hieman alkanut nyt ottaa rennommin esim. liikunnan suhteen, mutta hän ei ole syönyt kunnolla n. 15 vuoteen. Hän elää käytännössä katsoen pelkällä karkilla ja pullilla ja kahvilla, ei syö koskaan kunnon ruokaa. Paitsi juhlissa. Hän on jatkanut omalla "ruokavaliollaan" niin kauan, että on melko terve. Kuitenkin hän on ns. tartuttanut syömishäiriönsä minuun. Sairastuin itse siihen suunnilleen saman ikäisenä kuin hän muinoin, enkä ole päässyt siitä sen koommin. Väliaikaisesti aina joskus ehkä, kunnes sitten laihdunkin 10kiloa kolmessa viikossa jne. Parhaan ystäväni äiti on myös sairastanut anoreksiaa. Nyt hänen poikansa on kuoleman kielissä, syömishäiriön vuoksi. Toinen hänen pojistaan on jo 12-vuotiaasta lähtien rutistellut vatsanahkaansa ja kieltäytynyt syömästä läskien vuoksi (myös kolmas poika, mutta hän on "onnekseen" luonnostaan laiha kuin kukkakeppi).
Tällä en halua syyllistää ketään. En edes omaa äitiäni, vaikka hän n. 10 vuotta haukkuikin meitä tyttäriään läskeiksi. Haluan vain sanoa, että lapset ottavat hirveästi mallia vanhemmistaan (kuten tiedetään) ja vaikka itse luulisi, ettei lapsi huomaa tms. niin mallit saattavat tulla esiin vanhemmiten.
Et ole todellakaan ainoa anorektikkoäiti. Itsellä kaksi lasta. Olen hoidossa ja tuskin koskaan kokonaan paranen. Omat lapset yritän parhaani mukaan kasvattaa itseään arvostaviksi ja hyvällä itsetunolla itseään kunnioittaviksi ihmisiksi. Toisin kuin itse olen. Minusta sairauksia ei kauheammin voi valita, olipa elämäntilanne mikä tahansa. Ei kukaan halua sairastua tai käyttäytyä järjen vastaisesti. Elämä itsessään tuo paljon sellaista mihin itse ei voi vaikuttaa.
Tsemppiä sinulle!
Joten pelkään että musta tulee myös lihava, sitähän en missään tapauksessa halua.. joten parempi elää näin. Liikun paljon, no syön sentään, hyvin terveellisesti, ja eilen oli viikottainen "mässypäivä". Silloin sallin itselleni jopa 5 isoa leipää ja rasvaa siinä päällä!, ja kaksi pienehköä suklaanamia, kolme minikääretorttua. No liikuntaa sitten tänään koko päivä, ja ensi viikko menee taas melkeen syömättä. Näinpä täällä. :) Mulla esimerkkiä syömishäiriöön antoi oma isosiskoni joka sairasti bulimian,mutta oli anorektisen laiha aina kunnes muutti pois kotoa ja meni naimisiin ison miehen kanssa joka lihotti hänet 100 kiloiseksi. Meidän suvussa on muutenkin paljon lihavia joten mulla suuri lihomisen pelko.