Suomi24 ymmärrettävästi mainostaa näillä sivuilla, mutta jos suinkin on mahdollista, voisi mainostuksen osalta katsoa sopivuutta. Katson esimerkiksi, ettei tämän palstan esilläollessa tule mainostaa GooM:ia.
Ei sillä, ihan asiallinen aloitus ja ihan asiallinen pohdintakin, mutta tämä on kuitenkin Internetissä sijaitseva mainosrahoitteinen sivusto. Tänne saa kuka tahansa postata ihan mitä tahansa, ja on ihan sattuman kauppaa, mitkä viestit ylläpito/seriffit poistavat.
Ei tätä siis kamalan vakavasti otettavana keskustelusivustona voi pitää, koska täällä vain aniharvoin syntyy asiallista keskustelua mistään.
Joten ei sillä liene suurtakaan merkitystä, mikä mainos tuossa yläpuolella milloinkin näkyy.
Lisäksi itse kukin voi blokata mainokset näkymättömiin omalta koneeltaa, jolloin ne eivät kiusaa millään muullakaan sivustolla.
0Äänestä
Saara
on GooM?
0Äänestä
pikkumyy*
Goom on opiskelijoille järjestetty risteily.
0Äänestä
mikko_n_75
GooM eli "giganttisen orgastiset opiskelijoiden megabileet" on tyypillisesti ollut laivaristeilytapahtuma. Olen ollut laivalla monesti, en tosin GooM:illa, mutta olen kuullut, että siellä GooM:illa on oikein hauskaa.
Se, mikä siinä "hauskuudessa" voi muodostua ongelmaksi, on erittäin runsaat yhdenyönsuhteet ja ehkäisyn laiminlyönti siinä ohessa. Lukematonta sellaista tapahtumaa toistuu, jossa mennään hyttiin, haalarit ja kaikki niiden allakin oleva riisutaan päältä ja yhteinen punkka hytissä jaetaan.
Tietty osa näistä johtaa siihen, että joku tyttö on opiskelijasolunsa WC:ssä hädissään positiivisen raskaustestin kanssa tietyn viikkomäärän jälkeen, asiaa mahdollisesti monimutkaistaa se, että kumppani oli toiselta paikkakunnalta ja että olisi vastaavasti joku muu seurustelusuhde päällä sen jälkeen. Tämä on varmastikin ollut monien alkusoitto abortinhakuun.
0Äänestä
aika,
mikko_n_75 kirjoitti:

tänne aborttipalstallehan ne tulee vasta sitten goom-risteilyn jälkeen. Mitäpä se risteilymainos siinä vaiheessa enää hetkauttaa kun bileet on ohi ja aborttia lähetään tekemään :D Eihän ne aborttipalstalta sitä mainosta nää ennen kuin abortti tulee heille ajankohtaiseksi eli goomin jälkeen.
Ei taida mikko itse olla käynyt mitään kouluja kun ei logiikka juurikaan pelaa...
Ja kyllä - menkää goom-risteilylle, siellä on hauskaa ja hyvällä tsäkällä orgasmejakin saa ;) Mutta käyttäkää ehkäisyä tietenkin..!
0Äänestä
tulla järkytyksenä
mikko_n_75 kirjoitti:
GooM eli "giganttisen orgastiset opiskelijoiden megabileet" on tyypillisesti ollut laivaristeilytapahtuma. Olen ollut laivalla monesti, en tosin GooM:illa, mutta olen kuullut, että siellä GooM:illa on oikein hauskaa.
Se, mikä siinä "hauskuudessa" voi muodostua ongelmaksi, on erittäin runsaat yhdenyönsuhteet ja ehkäisyn laiminlyönti siinä ohessa. Lukematonta sellaista tapahtumaa toistuu, jossa mennään hyttiin, haalarit ja kaikki niiden allakin oleva riisutaan päältä ja yhteinen punkka hytissä jaetaan.
Tietty osa näistä johtaa siihen, että joku tyttö on opiskelijasolunsa WC:ssä hädissään positiivisen raskaustestin kanssa tietyn viikkomäärän jälkeen, asiaa mahdollisesti monimutkaistaa se, että kumppani oli toiselta paikkakunnalta ja että olisi vastaavasti joku muu seurustelusuhde päällä sen jälkeen. Tämä on varmastikin ollut monien alkusoitto abortinhakuun.
mutta Suomen jokaisessa kaupungissa on GooMin vertaiset bileet joka viikko..itse asiassa kolmena päivänä viikossa. Joten niitä irtosuhteita tapahtuu aika yletön määrä joka viikko..
0Äänestä
mikko_n_75
tulla järkytyksenä kirjoitti:
mutta Suomen jokaisessa kaupungissa on GooMin vertaiset bileet joka viikko..itse asiassa kolmena päivänä viikossa. Joten niitä irtosuhteita tapahtuu aika yletön määrä joka viikko..
Käytännössä laivaristeilyt ovat poikkeuksellisen suuri ja voimakas "irtoseksimagneetti". Siellä kaikki (paitsi laivan henkilökunta) ovat "tilapäisessä ympäristössä" ja se houkuttelee jotkut väärällä tavalla ajattelemaan, että "se mikä tänne hauskanpitoon tuodaan, se tänne hauskanpitoon myös jätetään" vaikkei se oikeasti niin olisi.
Jos sen sijaan menee ravintolaan ja palaa kotiinsa yksin tai yhdessä, on "toisella jalalla" kiinni tavanomaisissa ympyröissä ja lähiseudun ihmissuhteiden todellisuudessa, jos taas menee peräti lähikapakkaan, niin siellä vielä varmemmin ihmisiä tunnetaan.
0Äänestä
kun puhut

niin johan on yksityiskohtaista sepostusta. Mistä tiedät/luulet että risteilyt ovat irtoseksi-magneetteja muusta kuin kokemuksesta?
Pelkkä elämä on irtoseksi-magneetti sellaisille jotka niitä ylipäätään haluaa harrastaa.
0Äänestä
Tristar
Miksei Goomia? Mikä yhteys on?
Manokset ovat käsittääkseni kytketty avainsanoihin tai randomeita. Tietyssä järjestyksessä tietyin väliajoin kaikilla palstoilla aina sivun vaihtuessa. Niihin vaikuttaminen palstan aiheen mukaan olisi paitsi järkyttävän kallista ja vaikeaa, myös lähes hyödytöntä.
Nuo alapuoliset linkkimainokset ovat avainsanoihin kytkettyjä, kyllä völillä naurattaa kun ateismipalstan alla kaupataan raamattutunteja :D tai tällä palstalla mainoksen otsikko on "lapsihaaveita?"
Vastaukset 10
Vanhimmat
voisit keskittyä vain siihen naisten metsästykseen
palstan yhteyteen?
Kristillisiä arvoja kunnioittavan tahon mainos?
Kondomimainos?
Lääkefirman mainos?
Yksityisen lääkäriaseman mainos?
Muu, mikä?
Ei sillä, ihan asiallinen aloitus ja ihan asiallinen pohdintakin, mutta tämä on kuitenkin Internetissä sijaitseva mainosrahoitteinen sivusto. Tänne saa kuka tahansa postata ihan mitä tahansa, ja on ihan sattuman kauppaa, mitkä viestit ylläpito/seriffit poistavat.
Ei tätä siis kamalan vakavasti otettavana keskustelusivustona voi pitää, koska täällä vain aniharvoin syntyy asiallista keskustelua mistään.
Joten ei sillä liene suurtakaan merkitystä, mikä mainos tuossa yläpuolella milloinkin näkyy.
Lisäksi itse kukin voi blokata mainokset näkymättömiin omalta koneeltaa, jolloin ne eivät kiusaa millään muullakaan sivustolla.
on GooM?
Goom on opiskelijoille järjestetty risteily.
GooM eli "giganttisen orgastiset opiskelijoiden megabileet" on tyypillisesti ollut laivaristeilytapahtuma. Olen ollut laivalla monesti, en tosin GooM:illa, mutta olen kuullut, että siellä GooM:illa on oikein hauskaa.
Se, mikä siinä "hauskuudessa" voi muodostua ongelmaksi, on erittäin runsaat yhdenyönsuhteet ja ehkäisyn laiminlyönti siinä ohessa. Lukematonta sellaista tapahtumaa toistuu, jossa mennään hyttiin, haalarit ja kaikki niiden allakin oleva riisutaan päältä ja yhteinen punkka hytissä jaetaan.
Tietty osa näistä johtaa siihen, että joku tyttö on opiskelijasolunsa WC:ssä hädissään positiivisen raskaustestin kanssa tietyn viikkomäärän jälkeen, asiaa mahdollisesti monimutkaistaa se, että kumppani oli toiselta paikkakunnalta ja että olisi vastaavasti joku muu seurustelusuhde päällä sen jälkeen. Tämä on varmastikin ollut monien alkusoitto abortinhakuun.
tänne aborttipalstallehan ne tulee vasta sitten goom-risteilyn jälkeen. Mitäpä se risteilymainos siinä vaiheessa enää hetkauttaa kun bileet on ohi ja aborttia lähetään tekemään :D Eihän ne aborttipalstalta sitä mainosta nää ennen kuin abortti tulee heille ajankohtaiseksi eli goomin jälkeen.
Ei taida mikko itse olla käynyt mitään kouluja kun ei logiikka juurikaan pelaa...
Ja kyllä - menkää goom-risteilylle, siellä on hauskaa ja hyvällä tsäkällä orgasmejakin saa ;)
Mutta käyttäkää ehkäisyä tietenkin..!
mutta Suomen jokaisessa kaupungissa on GooMin vertaiset bileet joka viikko..itse asiassa kolmena päivänä viikossa. Joten niitä irtosuhteita tapahtuu aika yletön määrä joka viikko..
Käytännössä laivaristeilyt ovat poikkeuksellisen suuri ja voimakas "irtoseksimagneetti". Siellä kaikki (paitsi laivan henkilökunta) ovat "tilapäisessä ympäristössä" ja se houkuttelee jotkut väärällä tavalla ajattelemaan, että "se mikä tänne hauskanpitoon tuodaan, se tänne hauskanpitoon myös jätetään" vaikkei se oikeasti niin olisi.
Jos sen sijaan menee ravintolaan ja palaa kotiinsa yksin tai yhdessä, on "toisella jalalla" kiinni tavanomaisissa ympyröissä ja lähiseudun ihmissuhteiden todellisuudessa, jos taas menee peräti lähikapakkaan, niin siellä vielä varmemmin ihmisiä tunnetaan.
niin johan on yksityiskohtaista sepostusta.
Mistä tiedät/luulet että risteilyt ovat irtoseksi-magneetteja muusta kuin kokemuksesta?

***