Raskaus

Olen tehnyt jo viisi testiä ja niiden kaikkien mukaan olen raskaana.. Nyt aloin pelkäämään että se lapsi syntyy sairaana tai kuolee minun takiani.Huonoimpina päivinä en oikeastaan pysty syömään mitään ja niinä hyvinä päivinä jolloin ajattelen että kyllä mä voin syödä niin lopuksi se menee aina överiksi ja oksennan kaiken pois..
Toisaalta olen todella onnellinen että saan lapsen vaikka muu elämä onkin aivan sekaisin ja olisin varmaan tosi huono äiti enkä osaa huolehtia edes itsestäni.
Ja kun ajattelen että se lapsi kärsii kun stressaan niin se saa mut stressaamaan vieläkin enemmän.

Enkä ole vielä uskaltanut kestoa kenellekkään.
Äiti varmaan saisi jonkun kohtauksen ja heittäisi mut pihalle kotoa.
91769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itselläni ei ole kokemusta raskaudesta, mutta bulimiasta kyllä. Tosin olen päässyt siitä jo eroon.

SIlti kauhuissani luin viestisi. Mieti nyt, sisälläsi on olio, jolla ei ole omaa tahtoa ja ei voi puolustaa itseään, sinä olet hänen elämänsä, olette yhtä. Mielestäni sinun pitäisi lopettaa nyt oksentaminen.

Pistän tähän nyt linkin, jossa kerrotaan raskausajan ravitsemussuosituksista. Vaikka se onkin tylsää tietoteoriaa, niin lue se, sillä se voi auttaa sinua ymmärtämään syvemmin, että sinun on nyt elettävä vauvallesi, ei bulimialle.

http://www.vauvakuume.com/Raskausaika/Odottavan_ruokavalio/body_odottavan_ruokavalio.html

Äänestä

Nyt ihan ensin:
Lääkäriin mars mars.

Neuvottele elämäntilanteestasi ja mahdollisista ratkaisuista.

Kysy itseltäsi: onko vauva haluttu?

Onko vauvan isä kuvioissa? Jos on,puhu asiasta hänen kanssaan ja kysy hänen mielipidettä.

Mikäli aiot pitää lapsen muista:
Raskausaikana vauvan terveys ja turvallisuus on tärkein,joten hae syömishäiriöön apua.Syö kevyttä,terveellistä ruokaa,pieniä annoksia usein.Harrasta liikuntaa mahdollisuuksien mukaan ja lepää riittävästi.
Vauva ei ole ratkaisu ongelmiin.
Raskaus voi olla hyvä ajankohta normaalien ruokailutottumusten oppimiseen.

Onnea ja rauhallista kevään odotusta.

Äänestä

olen yrittänyt puolisen vuotta parantaa itseäni tästä taudista. luulin sen olvan helppoa, mutta aina palaan samaan kaavaan kun iskee katumus ja pelko lihoamisesta. pystytkö kestämään sen että vauvan takia sinun tulee syödän hyvin ja vielä senkin että vatsa kasvaa raskauden edetessä? jos vähänkin epäilet. en suosittele noin isoa askelta vielä. vaikka se tuntuukin pahalta luopua jostain omasta. Mutta hoidat ensin itsesi kuntoon ja opettelet huolehtimaan itsestäsi. Mutta päätös on sinun, mieti tarkkaan. ja päätit mitä tahansa tukijoukkoja varmasti löytyy.

Äänestä

En tiedä kuinka vanha olet tai mikä elämäntilanteesi on mutta..olin itse viime syksynä samantapaisessa tilanteessa kun sinä. Huomasin olevani raskaana ja pelkäsin kertoa asiasta kenellekään. Varmistin asian myös lääkärissä. Sain onneksi kerrottua asiasta kahdelle lähimmälle ystävälleni joka auttoi hirveästi. Näin isoja asioita ei pitäisi yksin hautoa etenkään kun oman terveyskin on vähän kiikunkaakun. Minä sain oksentelun loppumaan kun tiesin etten ole enää vastuussa pelkästään itsestäni. Lisäksi olin jo pitkään toivonut lasta.. Sain kuitenkin keskenmenon (11 6) josta alkuun syytin itseäni. Ja sairauttani. Nyt kun tästä on jo muutama kk aikaa uskon että tapahtunut ei ollut minun syyni. Kaikella on tarkoituksensa. Kaikkea hyvää sinulle ja pidä huolta itsestäsi!Asioilla on tapana järjestyä!

Äänestä

ja sairastanu ite 12 vuotta bulimiaa. raskausaikana söin seronilia joka auttoi bulimiaan. nyt vaan yritän salata tyttäreltäni tuon salaisuuteni.. no mulla kyllä kytee kokoajan mielessä et lopetan tän tähän mut ei siit oo tullu mittää.. toivooni en menetä kyl tää elämä jotenkiin järjestyy ja on sitä tän sairaudenkin kans totuttu elämään kun ei oo parantunukkaa.

Äänestä

Mitä voi tarkoittaa, jos peilillä katsoessa näen jonkun möykyn emättimen suulla? siinä missä reiän pitäisi olla? Ei varmaan normaali kysymys, mutta yksi päivä huomasin, ja mietin nyt voiko istukka olla se outo möykky, nyt alkaneet oudot pienet vuodot, ei kipeä möykky kuitenkaan?

Äänestä
  • En haluais pelotella mutta ainoa mitä osaan kuvitella että se on, olisi kohdunkaulansyöpä... Mene lääkäriin heti koska ei kuulosta normaalilta...

    Äänestä

  • ei kai kirjoitti:

    En haluais pelotella mutta ainoa mitä osaan kuvitella että se on, olisi kohdunkaulansyöpä... Mene lääkäriin heti koska ei kuulosta normaalilta...

    tai se voi olla joku sukupuolitauti? kannattaa joka tapauksessa käydä lääkärillä.

    Äänestä

Olen juuri täyttämässä 15 ja olen raskaana eikä siinä pitään pahaa ole jollei ole sitä mitään vastaan koska poikaystäväni ja minä olemme tehneet jo monta yritystä. Ensimmäisen yritys oli silloin kun olin täyttänyt 14. Äitinkin sai minut jo 16 vuotiaana. Ei poikaystävänikään ole kuin 16. Jos vähänkin kiinostaa voit mieli hyvin kysyä raskaudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en tiedä mitä tehdä kirjoitti:

Olen tehnyt jo viisi testiä ja niiden kaikkien mukaan olen raskaana.. Nyt aloin pelkäämään että se lapsi syntyy sairaana tai kuolee minun takiani.Huonoimpina päivinä en oikeastaan pysty syömään mitään ja niinä hyvinä päivinä jolloin ajattelen että kyllä mä voin syödä niin lopuksi se menee aina överiksi ja oksennan kaiken pois..
Toisaalta olen todella onnellinen että saan lapsen vaikka muu elämä onkin aivan sekaisin ja olisin varmaan tosi huono äiti enkä osaa huolehtia edes itsestäni.
Ja kun ajattelen että se lapsi kärsii kun stressaan niin se saa mut stressaamaan vieläkin enemmän.

Enkä ole vielä uskaltanut kestoa kenellekkään.
Äiti varmaan saisi jonkun kohtauksen ja heittäisi mut pihalle kotoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu