Sepelvaltimo kolesteroli

Sain juuri kuulla, että sairastan sepelvaltimotautia. Ct:ssä löytyi yksi suoni, joka oli "hyllyvällä rasvalla" jotenkin tukkeutunu, ei kalkkeutunu. Varjoaine ok. Nyt sitten kolesteroliarvot koholla, jotka olivat ok vielä 5kk sitten. Libitor siihen lääkkeeksi ja Plaviz sitten muuten Primaspanin sijasta, kun allergia asetosalisyylille. Nitrot myös.Oireita ollut vain kerran 2vuotta sitten ja ei rintakipuna lainkaan. RR ok. Kuka osaa sanoa milla saa kolesterolin alas ja minkälaista ruokavaliota tai hivenaineita voisi käyttää. Sitten kuka osaisi sanoa jotain millä saisi verenkierron paranemaan. Jospa nuo lääkkeet jäisi sitten pois. Aloitankin ne vasta 2vk:n päästä, kun ekaksi käyn kanarialla, ja lekuri sanoiettä aloita vasta sitten. Kiitti neuvosta sinulle.
94634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

siis naisihminen

Äänestä

Hei. Sinulle on Lipitor annettu lääkkeeksi, varmaan sen takia että se on statiinilääke, eli alentaa kolesterolia. MUTTA, Lipitorin ja vastaavien lääkkeiden pitkäaikaiskäyttö voi tuoda ikäviä sivuvaikutuksia. Lipitor on tunnettu siitä että on monessa potilaassa aiheuttanut muistihäiriöitä, jopa muistinmenetystä. Vielä tavallisempi sivuvaikutus taitaa olla lihassärky. Statiineista yleisesti ottaen monet sanovat että voivat lisätä syövän riskiä, eli ovat nk. karsinogeenejä. Tämän kaiken valossa kaikista viisainta olisi elämäntyylin ja ruokavalion muutoksen kautta yrittää pysäyttää taudin etenemistä, jopa poistaa sitä täysin.

Jos ensin katsotaan joitakin yleisneuvoja mitä elämäntyyliin tulee ...
- pyri eliminoimaan kaikenlainen negatiivinen stressi pois elämästäsi. Stressaaminen on pahaksi sydämelle ja suonille, varsinkin jos ravitsemus ei ole paras mahdollinen.
- jos tupakoit niin se olisi syytä lopettaa. Tupakointi (myös passiivinen) kuluttaa valtavia määriä C vitamiinia kehossa, ja sitä tarvitaan nimenomaan suojaamaan valtimoita eri vahingoilta. Jos ei saa tarpeeksi C:tä ruoasta niin sepelvaltimotautiriski kasvaa suurestikin.
- jos olet ns. "sohvaperuna" niin olisi viisasta alkaa harrastaa jotain liikuntamuotoa, mieluiten ulkoilmassa, esim. sauvakävelyä, kävelyä, pyöräilyä. Mutta liikunnan ei saa olla stressitekijä. Se ei tässä asiassa ole kaikista tärkein asia.

Mutta, koska ruokavalion optimoiminen on kaikista tärkein asia niin keskitytään myös siihen. Listaan joitakin ruokia, tuotteita, tms. joita sydänpotilaan ei tulisi missään nimessä syödä/juoda/käyttää, eli tässä "kiellettyjen aineiden" lista, osittainen sellainen.

1. Kasviöljypohjaiset (teolliset) trans-rasvat. Vältä kuin ruttoa, sekä kaikkea missä näitä on. Teollisia transrasvoja yleensä tulee kehoon kun syö alamittaista ruokaa kuten valmisruokia, mikroruokia, keksejä, makeisia, leivonnaisia, ranskanperunoita, jne. Jos pakkausselostuksessa lukee että sisältää "osittain kovetettua (tai "hydrogenoitua") kasvisrasvaa (tai "kasviöljyä")" niin kyseessä on melko varmasti trans-rasva lähde. Joskus lukee ainoastaan "kasvisrasvaa", ja silloin on suuri vaara että kyseessä on juuri osittain hydrogenoitu kasvirasva. Sinun kannattaa googlettaa trans-rasva (eng. "trans fat" tai "trans fatty acids") niin opit missä kaikissa elintarvikkeissa ja tuotteissa niitä on. Niitä on nimittäin aika monessa. Mutta tiedä se, että on olemassa myös luonnollista transrasvaa jota muodostuu lehmän pötsissä luonnollisesti. Tämä ei ole samaa, eikä ole vahingollista transia. Jotkut (lähteet) eivät nimittäin tee erotusta näiden suhteen kuten pitäisi vaan väärin parjaavat myös voin luonnollisia transrasvoja.

2. Meijerikäsitelty maito ja sen sivutuotteet, eritoten jos on läpikäynyt homogenisointia. Voi on kohtuumäärinä neutraalia kunhan sitä ei kuumenneta, jolloin sen sisältämä kolesteroli voi hapettua. Hapettunut kolesteroli on ainut vahingollinen kolesteroli mitä voi ruoasta saada itseensä. Sitten eräs harvemmin mainittu seikka maidosta. Suomessa suurin osa käytetystä maidosta on nk. A1 maitoa. Sen BCM7 aineen on todettu olevan tekijä joka kehossa hapettaa LDL kolesterolia, täten lisäten sepelvaltimotaudin riskiä. Tämä voi ainakin osittain selittää miksi Suomi on maailman tilaston kärjessä mitä sydän ja verisuonitauteihin tulee. Jos englanti sujuu niin tästä voi lukea jotain A1 tyypin sekä A2 tyypin maidoista. A2 tyypin maito on harvinaisempi meillä, mutta siellä missä se on pääasiallisena maitona on sydäntaudit harvemmassa. http://www.a2science.com/index.php/pi_pageid/95 Tässä asiaa on puitu suomeksi, kannattaa lukea ja muodostaa oma mielipide. http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?t=31365&postdays=0&postorder=asc&start=0

3. Hapettunut kolesteroli. Englanniksi hyvä artikkeli siitä http://www.treelight.com/health/healing/Cholesterol.html

4. Valkosokeri ja muu pelkistetty luonnoton hiilihydraatti. Ja tuotteet missä sitä on.

5. Fosforihappoa sisältävät juomat, kuten limsat.

Paljon paljon muuta on mitä ei tulisi suuhun pistää. Lyhyesti voi sanoa että mitä luonnollisempi tai luonnonmukaisempi ruokavalio on niin sen terveellisempi. Mitä vähemmän valmisruokaa, einesruokaa, roskaruokaa, makeisia ja muuta alamittaista tavaraa niin sen parempi. Jon Barron on eräs joka tietää paljon sydämen terveydestä, siispä tästä voit oppia paljon hyvää http://www.jonbarron.org/health_topics/heart_disease.php
Tässä hän erityisesti perehtyy terveelliseen ravitsemukseen yleisellä tasolla, mm. koskettaen niitä niin tärkeitä antioksidantteja, joita sydän ja suonisto niin kipeästi tarvitsee http://www.jonbarron.org/health_topics/diet_nutrition.php

Jos katsotaan mitä tiettyjä ravinteita, kuten hivenaineita, tulisi ehdottomasti saada runsaimmiten ruokavalion myötä niin Magnesium on todella tärkeä mineraali. Jos jokapäiväinen ruoka sisältää liian niukasti Mg niin se altistaa sydäntaudeille. C vitamiini kuten sanottu myös todella tärkeä, monessa mielessä. Mutta synteettistä C vitamiinia (mitä ravintolisissä on) ei pidä käyttää. Se ei ole sama kuin ruoan sisältämä luonnollinen C vit. Luonnollista C:tä saa helpoimmiten marjoista ja vihanneksista, kypsentämättömistä, koska kuumentaminen enemmän tai vähemmän tuhoaa C vitamiinia. Fineli:n sivuston avulla opit missä on hyvin C vitamiinia. Eräs toinen tärkeä aine sydäntä ajatellen on Q10 eli Ubikinooni. Jos on statiinilääkityksellä niin olisi syytä ottaa Q10 lisää, koska statiinit tyrehdyttävät sen tuotantoa kehossa. Omega 3 rasvahapot ovat myös tärkeitä sydämelle ja suonistolle. Myös E vitamiini, mutta taas täytyy varoittaa että synteettinen E on vahingollista. Sitä on joissakin ravintolisissä ja jos on merkitty niin lukee "dl" (alfa-tokoferoli). Eli DL muodon tokoferoli on synteettistä. Luonnollinen D vitamiini myös tärkeää sydämen kannalta, sitä saa mm. rasvaisesta kalasta ja munankeltuaisesta. Kananmuna on hyvää ruokaa. Sen kolesteroli ei ole vahingollista (vastoin yleistä uskomusta) kunhan ei ole hapettunutta, ks. ylläoleva artikkeli kolesterolista. Hapettumista pääsee tapahtumaan jos munan keltuaista paistaa tai jos keittää liian kauan. Raa'an keltuaisen kolesteroli on harmitonta, jopa terveellistä, samaten jos muna on keitetty löysäksi tai puolilöysäksi tai juuri ja juuri kovaksi. Jos munia syö kannattaa kuitenkin valita Omega munia tai luomumunia. Näissä on parempi rasvahappoprofiili kuin tavallisissa munissa. Halvimmat munat sisältävät hyvin vähän Omega 3 ja liian paljon Omega 6. Omega 6:n liikasaanti on huono asia sydäntä ja suonistoa ajatellen. Omega 6:n liikasaanti lisää tulehdusten riskiä, kuten valtimontulehduksen. Eläinperäistä ruokaa ei sydänsairaan kannata paistaa pannussa, koska siinä oleva kolesteroli tahtoo herkästi hapettua. Jos uunissa valmistaa niin tulee käyttää alhaisempaa lämpötilaa, maksimissaan 150 astetta, sekin voi olla liian korkea ajatellen kolesterolia ja ruoan rasvoja, jotka herkästi hapettuvat jos ovat monityydyttymättömiä.

Kalium on tärkeä aine myös ajatellen sydäntä ja suonistoa. Sitä tulisi saada jokapäiväisestä ruoasta yli 3 grammaa. Kuin myös kalsium, mutta sitä ei kannata ottaa meijerimaitotuotteista, koska ovat niin ongelmallisia monella tavoin.

Verenkierron paranemiseen voisi auttaa raa'an valkosipulin syönti, muun muassa. Myös tuliset pippurit, kuten chilit, taitavat edistää verenkiertoa. Sellaiset raaka-aineet missä hyvin Magnesiumia voivat myös auttaa, esim. kaakaojauhe (sokeroimaton), ja näinollen myös tumma suklaa (vähintään 70%). Kaakao muuten sisältää paljon antioksidantteja. Punaviini kohtuumäärinä, korkeintaan pari lasillista per päivä, taitaa myös auttaa. Puhdistamaton ranskalainen atlanninmerisuola on myös hyvä sydämelle ja suonille. Se sisältää paljon tehokkaasti ja nopeasti imeytyvää magnesiumia, ja natriumia, joka on myös tärkeä aine sydämelle, vaikkakin sitä on viimevuosina paljon parjattu.

Äänestä
  • Kiitos tosi paljon vastauksestasi. Kullanasrvoista tietoa.
    Kerron sinulle jotain ruokatavoistani. Syön ensinnäkin Mangnesiumia, Omega 3, Kalkki. En juo maitoa, enkä syö kanamunia, kuin todella harvoin ja nekin aina löysäksi keitettynä. Rasvatonta piimää juon joskus. En käytä koskaan paistamiseen mitään rasvaa, ehkä jos pakko niin oliiviöljyä. Teen uunissa ruoat enimäkseen. En ole lihan ystävä. Syön kalaa ja kanaa sekä hedelmiä, marjoja, ja kasviksia aika paljon joka pv. En syö karkkia, enkä mitään makeaa, jäätelöä, pullaa jne. En todellakaan.Siksipä tämä onkin outo juttu, että ½ vuoden aikana kol pamahti ylös.

    Yksi selitys voisi olla, että olen syönyt 5 vuotta keltarauhashormonia ja lopetin ne itse ennen lekurin määräystä jo yli puol vuotta sitten. Sen jälkeen labra arvot meni nurin. Eli sitä ennen veriarvot kol ja triglyt ym oli ok. Femilarin lopetuksen jälkeen kol ja muut arvot nousi. Onneksi älysin lopettaa lääkkeen.Liikun uimahallilla 2x vk.Muutoin liikunta hankalaa, kun mulla on kyynärsauvat silloin tällöin , kun jalka nilkasta pettää väliin.

    Näin taaplaan nyt ja olen todella kiitollinen vastauksiisi !!!

    ulla

    Äänestä

  • uskomattomalta tuo väitteesi että statiinit olisivat karsinogeenisiä eli aiheuttaisivat syöpää. Oletko nähnyt jotain tutkimuksia asiasta, voisitko linkittää jos olet? Itse olen nimittäin paremminkin kuullut, että ne vähentäisivät syöpäriskiä. En kyllä itse nyt muista, mistä tällaisen olen kuullut, joten minulla ei ole linkkejä!

    Äänestä

  • sepelvaltimo ja kolesteroli kirjoitti:

    Kiitos tosi paljon vastauksestasi. Kullanasrvoista tietoa.
    Kerron sinulle jotain ruokatavoistani. Syön ensinnäkin Mangnesiumia, Omega 3, Kalkki. En juo maitoa, enkä syö kanamunia, kuin todella harvoin ja nekin aina löysäksi keitettynä. Rasvatonta piimää juon joskus. En käytä koskaan paistamiseen mitään rasvaa, ehkä jos pakko niin oliiviöljyä. Teen uunissa ruoat enimäkseen. En ole lihan ystävä. Syön kalaa ja kanaa sekä hedelmiä, marjoja, ja kasviksia aika paljon joka pv. En syö karkkia, enkä mitään makeaa, jäätelöä, pullaa jne. En todellakaan.Siksipä tämä onkin outo juttu, että ½ vuoden aikana kol pamahti ylös.

    Yksi selitys voisi olla, että olen syönyt 5 vuotta keltarauhashormonia ja lopetin ne itse ennen lekurin määräystä jo yli puol vuotta sitten. Sen jälkeen labra arvot meni nurin. Eli sitä ennen veriarvot kol ja triglyt ym oli ok. Femilarin lopetuksen jälkeen kol ja muut arvot nousi. Onneksi älysin lopettaa lääkkeen.Liikun uimahallilla 2x vk.Muutoin liikunta hankalaa, kun mulla on kyynärsauvat silloin tällöin , kun jalka nilkasta pettää väliin.

    Näin taaplaan nyt ja olen todella kiitollinen vastauksiisi !!!

    ulla

    Ole hyvä, Ulla. Kiitos lisätiedoista. Kysyisin, mikä Magnesiumvalmiste käytössä? Entä mikä Omega 3 valmiste? Entä mikä Kalsium?

    Mielestäni hyvä asia ettet maitoa juo. Kun munia syöt niin minkälaisia syöt? Tavallisia, vaiko jotain muunlatuisia? Hyvä että syöt löysäksi keitettynä.

    Mitä oliiviöljyä käytät? Lämminpuristettua, vaiko kylmäpuristettua/extra virgin? Kannattaa käyttää extra virginiä. Ja extra virginiä kannattaisi ottaa suullisesti joka päivän jokunen tlk. Parhaimpia extra virgineita on Rainbow:n luomu extra virgin. Siinä on enemmän E vitamiinia kuin useimmissa muissa oliiviöljyissä. E vit. on tärkeä antioksidantti ja hyvä sydämelle. Extra virgin sisältää yleisestikin ottaen paljon sydänystävällisiä aineita.

    Hyvä että syöt kalaa. Pyri siihen että ostat tuoretta (rasvaista) kalaa jota itse valmistat hellävaraisesti, jotta saisit mahd. paljon Omega 3.

    Kanaa kehutaan vähärasvaiseksi. Siksi kai se on saanut hyvän ruoan maineen nykypäivänä missä "low fat" eli vähärasvainen on kova sana. Mutta, tavallisesti kasvatettu kana ei välttämättä ole mikään terveysruoka, jos tarkkoja ollaan. Sen rasvan rasvahappoprofiili on huono, liikaa Omega 6. Jotkut sanovat että kananlihassa stressihormoneja. Jos näin on, ja uskon että on, niin ne voivat myös kohottaa kole. arvoja. Luomu kana olisi hyvä ruoka, mutta ehkä vaikeasti saatavissa. Tämän valossa, jos syöt tavallisesti tuotettua kanaa, voisi olla viisasta hieman vähentää sen syöntiä.

    En osaa kommentoida tuota keltarauhashormoni juttua ja sen yhteyttä kole. arvojen huononemiseen. Minun pitäisi perehtyä jotta tietäisin jotain. Nyt en tiedä keltarauhasesta mitään.

    Äänestä

  • sekä kysymyksiä kirjoitti:

    Mangnesium on Magnex 350mg ( punainen sydän)Omega _3 on Möllerin, jossa A-D ja E vitaminit. Kalkki onKalsium 500mg ( Collet )
    Kanamunat puolilöysiä, noin 1-2 x kk.
    Kaapista löytyy Extra Virgino oliiviöljyäja Pirkan Neitsyt Öliiviöljyä. Näitä käytän. Kalaa syön paljon. Tänään juuri lohimedaljoneja paistoin ja salaattia.Kanarialla söin vain salaatteja ja kalaa.Kanaa syön joka viikko ja aina fileenä. Jauhelihaa nautaa. Muutoin en syö lihaa juuri lainkaan.

    Olen edelleen sitä mieltä, että Femilar hormonilääkityksellä on suuri osuus tähän syd.ongelmaani ja eritoten kolesterolin nousuun. Oletko minkä alan ihmisiä? Kiitos sinulle vastauksista!Voit kirjoittaa minulle jos haluat antaa lisätietoa, osoitteeseen [email protected]

    Äänestä

minulla myös kohonnut kolesteroli.Jos jotain voi itse tehdä niin se on ruokavalio.
Vihanneksia,hedelmiä paljon.Kaurapuuro ja kokojyväleipä.Sitten myös kannattaa ostaa Benecol margariia 5 tl päivässä puuroon ja sen kokojyväleivän päälle.Vain vähän lihaa ja se pitää olla broirelin tai muun filettä(ei rasvaista)kalaa voi syödä.Vihanneksia aina puolet annoksesta.Ne aiankin kohottaa sitä hyvää kolesterolia.viimeksi etelässä me otettiin aina ekaksi salaattiannos ja ne oli tosi hyviä. Sitten kyllä vähän nautittiin.Tällaisella ruokavaliolla sain painoa laskemaan 10kg.Tosin ei vaikuttanut kolesteroliin tarpeeksi olen lisännyt vihanneksian ja hedelmiä ja ennen kaikkea lisäsin sen Benecolin.Ilman rasvaa ei saa olla. kohta oon menossa kontrolliin.Tsemppiä sulle!Älä syö kananmunasta kuin valkuaisen.
terv.ane

Äänestä
  • Tosiaan samanlaista syön minäkin, paitsi mietin, että tuo rasvapuoli jää minulla vähiin yleensä. Becel pro-activil on mulla käytössä, jota käytän joskus leivällä. Oletko koskaan käyttänyt luonnontuote pillereitä,, jotka lupaavat laskea kolesterolia? Itse menen kardiologille 10 pv ja en ole aloittanut vielä mitään lääkitystä, vaikka määrättiinkin. Kävin hakeen lääkkeet kuiten ja ne ovat kolesteroliin Zocor, ja valtimotukoksen estoon Plavix ja nitrot tarv. Kävin omalla fysioterapialla, joka on lääketieteen tohtori. Hän pyysi miettimään, etten aloittaisi Plavixia ollenkaan. Se tekee hallaa ja tai on plus-nolla. Nyt sitten otin ajan yksityiselle kardiologille ja annan hänen hoitaa koko sopan. En todellakaan aloita mitään lääkitystä, jos siitä ei ole hyötyä. Olen ASA allerginen. Helpoitein olisin päässyt asperiinillä tai disperiinillä. Painoa pitäisi laskea tosiaankin ainakin7kg. Laihduinkin kanarialla 3kg, juuri noin kuin sinäkin.Laita viestiä,, kun olet käynyt kontrollissa, miten sinulla menee! t.ulla

    Äänestä

  • 50v kirjoitti:

    Tosiaan samanlaista syön minäkin, paitsi mietin, että tuo rasvapuoli jää minulla vähiin yleensä. Becel pro-activil on mulla käytössä, jota käytän joskus leivällä. Oletko koskaan käyttänyt luonnontuote pillereitä,, jotka lupaavat laskea kolesterolia? Itse menen kardiologille 10 pv ja en ole aloittanut vielä mitään lääkitystä, vaikka määrättiinkin. Kävin hakeen lääkkeet kuiten ja ne ovat kolesteroliin Zocor, ja valtimotukoksen estoon Plavix ja nitrot tarv. Kävin omalla fysioterapialla, joka on lääketieteen tohtori. Hän pyysi miettimään, etten aloittaisi Plavixia ollenkaan. Se tekee hallaa ja tai on plus-nolla. Nyt sitten otin ajan yksityiselle kardiologille ja annan hänen hoitaa koko sopan. En todellakaan aloita mitään lääkitystä, jos siitä ei ole hyötyä. Olen ASA allerginen. Helpoitein olisin päässyt asperiinillä tai disperiinillä. Painoa pitäisi laskea tosiaankin ainakin7kg. Laihduinkin kanarialla 3kg, juuri noin kuin sinäkin.Laita viestiä,, kun olet käynyt kontrollissa, miten sinulla menee! t.ulla

    Olen sairastanut diagnoosilla sepelvaltimotautia yli 10 vuotta ja ilman sitä varmaan 15 vuotta. Lääkäri ehdotteli aikansa masennusta.
    Angiografiassa tukkeuma 60 prosentin luokkaa . Lääkkeenä Spesicor, Linatil, libitol, asperin cardia ja nitrocid sekä nopeavaikutteista nitroa.
    Ennen lenkkiä tarvitsen nitroa, kipuja tulee helposti, mutta ei tautiin heti kuole kun olen elänyt näin kauan.
    Yksi tk.lääkäri meinasi vaihtaa libitolin halvempaan, mutta harkitsen asiaa kun luin, että englanissa vastaavista tempuista on tullut paljon kuolemantapauksia.
    Aloitus kolesterolit olivat yli 9 ja putosivat ruokavaliolla.Nyt kuitenkin kehoitetaan syömään tuo lääke. Se saattaa korjata jo syntyneitä verisuonivaurioita.En oikein usko sen karsinogeenisyyteen. Lihaskipuja voi aiheuttaa, mutta liikunta vähentää kipuja.
    Ei kannata tulla hysteeriseksi. Tämänkin taudin kanssa voi elää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

50v kirjoitti:

Sain juuri kuulla, että sairastan sepelvaltimotautia. Ct:ssä löytyi yksi suoni, joka oli "hyllyvällä rasvalla" jotenkin tukkeutunu, ei kalkkeutunu. Varjoaine ok. Nyt sitten kolesteroliarvot koholla, jotka olivat ok vielä 5kk sitten. Libitor siihen lääkkeeksi ja Plaviz sitten muuten Primaspanin sijasta, kun allergia asetosalisyylille. Nitrot myös.Oireita ollut vain kerran 2vuotta sitten ja ei rintakipuna lainkaan. RR ok. Kuka osaa sanoa milla saa kolesterolin alas ja minkälaista ruokavaliota tai hivenaineita voisi käyttää. Sitten kuka osaisi sanoa jotain millä saisi verenkierron paranemaan. Jospa nuo lääkkeet jäisi sitten pois. Aloitankin ne vasta 2vk:n päästä, kun ekaksi käyn kanarialla, ja lekuri sanoiettä aloita vasta sitten. Kiitti neuvosta sinulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu