Jotain vilppiä

Olin entisessä työpaikassani pankissa ja juttelin sen edessä kadulla ikkunoiden edessä tuntemattoman naisasiakkaan kanssa. Ikkunoiden eteen oli laitettu koreihin tavaroita tarjolle kauppojen tavoin. Naisella oli kädessään pinkka jonkinlaisia asiakkaiden värikkäitä etukortteja, kooltaan kuin kaksi postikorttia peräkkäin joissa jokaisessa rahasumma. Nainen toi ne pankkiin lunastettavaksi. Hän oli tullut aivan kaupungin toiselta laidalta ja kysyin miksi hän ei ollut vienyt pinkkaansa siellä oleviin pankkeihin. En saanut vastauksta kysymykseeni. Kysyin hänen autofirmansa nimeä, jotta voisin myöhemmin ottaa yhteyttä ja nainen antoi listan, jossa oli useita osoitteita, mutta lähemmin tiedusteltuani mikään ei ollutkaan heidän osoitteensa. Nimensä nainen sentään sanoi.
Olen miettinyt maailman menoa ja että moni asia on harhaa, sitäkö tämä unikin käsittelee?
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikkea on elämässä tarjolla, etujakin, tosin tuntuu, että mikään ei ihan ilmaiseksi tule. Rahasta on tehty väline, usein päämäärissä ja ihmissuhteissakin. Etuuksia voi elämässä saada ilman rahaakin, ilman välineitä, mutta vain olemalla oma itsensä, silloin aidot ja oikeat asiat tulevat ilman välineitä itsestään, vedämme niitä puoleemme. Ja aina ei ihminen käytä sitä helponta reittiä vaan tekee koukeroita, joilla pyrkii päämääräänsä. Osoitteitakin voi olla useita, emme me loppujen lopuksi tiedä minne olemme menossa, auto on elämäntapamme symboli, joka meitä vie. Tärkeintä elämässä on kuitenkin tietää kuka on tässä ja nyt, nimi, se mikä on , eikä se minne on tulevaisuudessa menossa, osoite. Ei kannata liikaa murehtia päämäärää, vaan nauttia siitä missä ja mitä nyt on. Kaikki mitä meille kuuluu, tulee ajallaan.

Äänestä
  • Kiitoksia, sain uutta ajattelun aihetta. Hyvää viikonloppua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koirakäsi kirjoitti:

Olin entisessä työpaikassani pankissa ja juttelin sen edessä kadulla ikkunoiden edessä tuntemattoman naisasiakkaan kanssa. Ikkunoiden eteen oli laitettu koreihin tavaroita tarjolle kauppojen tavoin. Naisella oli kädessään pinkka jonkinlaisia asiakkaiden värikkäitä etukortteja, kooltaan kuin kaksi postikorttia peräkkäin joissa jokaisessa rahasumma. Nainen toi ne pankkiin lunastettavaksi. Hän oli tullut aivan kaupungin toiselta laidalta ja kysyin miksi hän ei ollut vienyt pinkkaansa siellä oleviin pankkeihin. En saanut vastauksta kysymykseeni. Kysyin hänen autofirmansa nimeä, jotta voisin myöhemmin ottaa yhteyttä ja nainen antoi listan, jossa oli useita osoitteita, mutta lähemmin tiedusteltuani mikään ei ollutkaan heidän osoitteensa. Nimensä nainen sentään sanoi.
Olen miettinyt maailman menoa ja että moni asia on harhaa, sitäkö tämä unikin käsittelee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu