Pohdintaa!

Raittiutta kestänyt reilu neljä kuukautta eli alussa vielä ollaan. Välillä tuntuu että mennyt liiankin helposti tämä selvänä olo. Tulee hetkiä jatkuvasti jolloin muistaa nousuhumalan "mukavuuden" ja halun juoda mutta onneksi järki(?) on pitänyt erossa pullosta. Jollakin tavalla ajatukset on koko ajan juomisessa tai juomattomuudessa.
Juomisen aikana viikonloput kului "rentoutuen" kaljan kanssa ja baarissa käyden vaikka perheellinen olenkin. Ensimmäisinä raittiina viikonloppuina ei edes tiennyt mitä voisi tehdä, kalja vei ennen niin suuren osan vapaa-ajasta.
Tämä on elämän uudelleen opettelua koko ajan.
Olen uusi täällä keskustelemassa ja kiinnostaisi tietää onko jollakulla samanmoisia ajatuksia ja tunteita aiheesta. Pistäkää kommentia tulemaan.
9688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näinhän se on, vapautuu uskomaton määrä aikaa kun ei enää juo. Minulle ainakin tuli jonkinlainen tekemisen pakko, oli koko ajan puuhattava jotakin. Onneksi oli vanha talo jota remppasin kaikki vapaa ajat. Kuljin myös AA- palavereissa. Aika pian juomahimo hellittikin ja nyt saatan jopa nauttia joutilaisuudesta. Mikään ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vanhat tavat ja tottumukset säilyvät pitkään.

Äänestä
  • Näinhän se on että vanhat tottumukset ja tavat säilyy pitkään muistoissakin. Mutta paluuta entiseen en halua missään määrin. Sen tiedän että kohtuukäyttäjää ei minusta tule, joten päivä kerrallaan selvänä.

    Äänestä

takana mulla :))

En enää niin kovin paljon mieti juomattomuuttani, vaikka se onkin joka päivä läsnä, lähinnä sillä tavalla, että nyt elämä tuntuu oikealle elämälle ja voimavaroja riittää ihan jokapäiväiseen olemiseen ja tekemiseen ja saan jopa iloa arkisista puuhistani. Kuin uusi elämä ja paljon parempi, niin paljon meni hukkaan juomavuosina.

Rentoutumiseni nykyisin on ulkoilua, pitkiä sauvakävelylenkkejä ja kunnon oikeat yöunet. En vaihtaisi tätä olotilaa siihen entiseen, enkä kaipaa edes sitä nousuhumalan tunnetta, sekin oli niin feikkiä. Krapulat olivat joskus niin hirvittäviä lähinnä psyykkisesti, että hyi helvetti, ei ikinä enää!

Nuoruushan siinä juopotellessa meni. Tuumailee 45-vuotias naiseläjä, mutta selvää elämää aion viettää loppuun asti. Taisi jäädä perhekin perustamatta viinan viedessä, mutta sille ei nyt enää voi mitään.

Äänestä
  • Kiitos kommentista, usko onnistumiseeni kasvaa.
    Minulla on perhe ja juuri sen takia päätös lopettamisesta tuli, lapset ovat ansainneet raittiin äidin kaikkien näiden kaljanhuuruisten vuosien jälkeen.
    Sairastamani paniikkihäiriö saattoi johtua juuri juomisesta, ei muistanut tekemisiään ja ihmisiä joita reissuilla näki. Morkkikset olivat aina vaan pahempia ja itsekunnioitus nollassa.
    Nyt jälleen työelämässä kiinni ja vapaat kuluvat kotona puuhastellessa ja lasten kanssa ollessa.

    Äänestä

kohdallani se oli aivan uskomatonta kun aloin pysymään päivästä toiseen raittiina! muistan ensimmäisen kevään, se oli aivan mahtava kun näin ja tajusin mitä luonnossakin tapahtuu, näitä ihmeitä en ollut ennen nähnyt koska ajatusmaailmaani ei mahtunut juuri mitään muutakuin alkoholi.

Raitista jatkoa "päivä kerrallaan"

Äänestä
  • Vahinko ettei puolisoni ole vielä huomannut raittiuden mukavuutta. Salassa juominen, piilopullot, tekosyyt juomiselle (eihän koskaan syy ollut minussa ja siinä että on pakko juoda),ym. On äärettömän inhottavaa katsoa läheltä alkoholistin käyttäytymistä kun siitä tunnistaa täysin itsensä.
    Tiedän sen että pelkästään juomari itse voi juomisensa lopettaa, läheiset eivät siihen pysty.

    Äänestä

Mieltä lämmittää nämä teidän kirjoitukset. Olette onnistuneet voittamaan itseänne vahvemman vastuksen :) Onneksi olkoon.

Itse en ole alkoholisti. Mutta minulla on alkoholisti lähimmäinen, joka on ollut kuivilla nyt n. 3 kuukautta. Ja käyn palstaanne lukemassa sen takia, että osaisin häntä tukea oikealla tavalla, hänen tavoitteisaan.

Hänen tilanteensa oli jo niin huono, että terveydellisistä syistä, viinan juonti oli yksinkertaisesti lopetettava. "Hiekkahoito" olisi ollut se seuraava hoitomuoto, jos elämä olisi jatkunut vanhankaavan mukaan.

Äänestä

raittiuden tiellä! Itse olen yhdeksän vuotta sitten Kalliolasta raittiuteen kiivennyt sekakäyttäjä ja alkoholisti ja muistan joka päivä olla kiitollinen taas yhdestä puhtaasta päivästä. En tiedä, onko järjellä mitään tekemistä raitistumisen kanssa, minun tapauksessani ei ainakaan ollut. Oli vain kysymys elämästä ja kuolemasta. Valitsin elämän.

Äänestä

Jos sinua yhtään helpottaa, niin kyllä se juominen/juomattomuus pyörii kaikkien aloittavien mielessä ja voimakkaasti. Hyvä sitä on kuitenkin pohdiskella, silloin löytää ne positiivisetkin asiat, mitä juomattomuus on tuonut.
Olen melko vanha täällä ja monennäköistä neuvoa on kertynyt ja hyviä. Yksi oli, että tee varasuunnitelma, jos oikein juotattaa. Joku kertoi soittavansa ainakin kolmelle ystävälle ennen pulloon tarttumista, joku lupasi syödä ensin kaikki pihamaan voikukat....
Yksi asia, minkä alkoholisti varmasti valehtelee itselleen on: lapset eivät kärsi, minähän olen niin mukava pienessä sievässä, ruokaa on ja asioista on huolehdittu. Tosiasia on, että lapsi tuntee turvattomuutta, ihmettelee eikä ymmärrä, miksi aikuinen on "erilainen".
Toivon sinulle monia raittiita päiviä jatkossa ja minulle tämä palsta antoi paljon tukea ja ilmeisesti mahdollisti raittiuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


teeki kirjoitti:

Raittiutta kestänyt reilu neljä kuukautta eli alussa vielä ollaan. Välillä tuntuu että mennyt liiankin helposti tämä selvänä olo. Tulee hetkiä jatkuvasti jolloin muistaa nousuhumalan "mukavuuden" ja halun juoda mutta onneksi järki(?) on pitänyt erossa pullosta. Jollakin tavalla ajatukset on koko ajan juomisessa tai juomattomuudessa.
Juomisen aikana viikonloput kului "rentoutuen" kaljan kanssa ja baarissa käyden vaikka perheellinen olenkin. Ensimmäisinä raittiina viikonloppuina ei edes tiennyt mitä voisi tehdä, kalja vei ennen niin suuren osan vapaa-ajasta.
Tämä on elämän uudelleen opettelua koko ajan.
Olen uusi täällä keskustelemassa ja kiinnostaisi tietää onko jollakulla samanmoisia ajatuksia ja tunteita aiheesta. Pistäkää kommentia tulemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu