Vaimo saa vierast

VaimoJaMiehet

Kannattaa ensin ajatella mitä voi tulla vastaan ja sopia pelisäännöistä jos ryhtyy kimppakokeiluihin. Minulle kävi siten että kun päästiin asiaan niin minulla ei toiminut ja muutenkin vaimo oli turhankin kiinnostunut vieraasta/vieraista.

Sain houkuteltua vaimon kolmen juttuun. Ensin vaimo ei meinannut suostua kun oli omasta mielestään liian lihava. Minä sanoin, että monet miehet pitävät sopivasti muodokkaista naisista. Vaimolla on aika isot rinnat ja muodokas takapuoli. Viimein vaimo kuitenkin alkoi lämmetä asialle. Minulla oli fantsia, että vaimo olisi hotellihuoneessa jonkun miehen kanssa ja sitten minä tulen sinne siinä vaiheessa kun ollaan jo itse asiassa.

Vaimolla oli toivomus että mies olisi hyvä kroppainen ja että sillä olisi kunnollisen kokonoinen peliväline. Minulla oli toivomus että mies olisi vaimoa jonkun verran nuorempi. Itse ollaan 40 v. Löydettiin iskurin kautta 30 v mies, joka kävi joskus työmatkoilla Helsingissä. No vaimo viestitteli mihen kanssa. Mies lähetti kuvia kalustaan ja me lähetettiin kuvia vaimon tisseistä ja pillusta. Miehellä oli 20 senttinen käyrä mulkku, pikkasen kävi kateeksi, mutta en siitä vaimolle mitään maininnut. Kumpikin näytti tykkäävän näkemästään. Mies kehui vaimoni tissejä. Sitten ajeltiin vaimo pillu ja siitä läheteltiin kuvia ja mies vaikutti käyvän jo aika kuumana.

Seksi oli varsin kiihkeetä silloin vaimon kanssa. Vaimo oli halukas koko ajan. Puhuin kuinka kiihottaisi katsoa kun vaimo imee vierasta isoa kullia samalla kun panen takaa ja sitten vaihdettaisiin paikkoja. Varasin huoneen hotellista ja sovittiin tapaaminen. Vaimo meni ensin ja sovittiin että tulen sitten tunnin päästä. Minä odottelin kotona, piti välillä runkkailla ajatellessa mitä siellä hotellilla jo tapahtuu. Menin sitten hotellille ja kuulostelin ovelta ja huoneesta kuului vaimon vaimeaa uikutusta. Siellä oltiin siis jo päästy asiaan.

Menin sisälle ja siellä vaimo makasi sänkyllä ja mies päällä panemassa, katsoin vaan että onpa vaimo kiihkeänä. Vaimo ei oikein edes huomannut minua, uikutti vaan että ai kun tekee hyvää ja on ihanan paksu kyrpä. Mies pani ja imeskeli vaimoni nännejä jotka sojottivat kovana. Näky oli hiukan hämmentävä kun näki kuinka vaimo nautti vieraasta kalusta, joka oli selvästi omaani isompi. Minä riisuin vaatteet ja yritin saada seisomaan, eihän se alkanut seisomaan. Vaimo ihmetteli että miksi minulla ei seiso. Minä pyysin vaimoa ottamaan suihin. Vaimo nousi istumaan ja alkoi imuttaa, mutta ei vaan seisonut. Häiritsi, kun vaimo samalla vilkuili himokkaasti toisen miehen kattoon sojottavaa kyrpää. Sitten vaimo meni kontilleen ja pyysi miestä panemaan. Mies siirtyi vaimon taakse ja alkoi panemisen. Vaimo otti minulta suihin ja uikutti miten kuli tekee pillussa hyvää. Kauan ei mennyt kun mies ruiski lastin vaimon pilluun kehuen pillun tiukkuutta. Minä olin innoissaan, että nyt pääsen liukkailla, mutta peli ei alkanut seisomaan.

Mies lähti vessaan ja minä sain idean että alan nuolla vaimon pillua. Vaimo oli ihmeessään, että et kai sinä niitä spermoja halua nuolla, minä vaan että se kiihottaa. Sitten mies tuli vessasta muna vielä puoli jäykkänä naureskellen että miltäs maistuu. Vaimo vaatimaan että nyt pane jo, pitää saada munaa pilluun. Minä yritän, eikä seiso. Sitten vaimo katsoo toisen miehen munaa ja pyytää sitä panemaan. Miehellä alkaa olla muna taas pystyssä ja minä kohteliaasti annan vieraall tilaa tulla vaimon jalkojen väliin. Siinä minä sitten kateellisena katsoin miten mies köyri vaimoani, mies imeskeli ja kehui vaimoni rintoja ja vaimo uikutti miten tekee hyvää, ihanaa, älä lopeta, tekee hyvää...

Minä lähdin tupakalle. Kun tulin tupakalta niin siellä vaimo makasi raukeana ja tyytyväisenä ja mies istui tuolilla siemmaillen olutta. Mies oli näemmä ruiskinut toisen satsin vaimon pilluun. Kokeilin pillu ja se oli aivan märkä ja spermaa oli valunut lakanoille. Vaimo sanoi, että nuolee vaan jos haluat. Minä taas nuolemaan vaimon limaista pillua miehen katsellessa tuolilta touhujamme. Spermaisen pillun maku alkoi kiihottaa siihen malliin että tuli kunnon seisokki. Nyt pääsin minäkin panemisen makuun. Vaimo voihki, mutta ei läheskään siihen malliin kuin vieraan miehen panemana. Minä suukottelin ja panin, samalla mies toi ison kullinsa vaimoni imettäväksi ihan siihen minun silmieni alle, silloin en voinut enää pidätellä vaan minultakin ruiskahti. Mentiin sitten suihkuun vaimon kanssa. Vaimo kyseli että olinko tykännyt. Sanoin, että olihan se hyvää sitten kun alkoi peli toimimaan. Sitten mieskin kävi suihkussa ja alkoi tehdä lähtöä. Vaimo sanoi, että älä nyt pidä kiirettä, alkoi hieromaan miehen alkkareiden etumusta, laski ne kinttuihin ja alkoi imutella. Mies kehuskeli, että ottaa hyvin suihin. Vaimo kysyi sitten että saako tätä herkkua vielä. Mies talutti vaimoni sänkyyn muna taas pystyssä kehuskellen että onpa kiihkeä muija. Käänsi vaimon kontilleen ja alko panemisen takaa päin. Minä lähdin tupakalle ja pyysin olemaan vähän hiljempaa ettei käytävään kuulu. Kun tulin tupakalta niin vaimo oli selällään miehen alla jalat kattoa kohden, hieroi klitoristaan ja ulisi, että nyt tulee, vaimo sai orgasmin. Vaimo sanoi että se mieshän voisi jäädä sinne hotellihuoneeseen yöksi, niin voisi ottaa aamulla vielä uusiksi. Minä en viitsinyt vastustella. Mies sanoi, että ei varmaankaan enää jaksa paneskella, mutta jäi nukkumaan sohvalle. Aamulla kun heräsin oli aamu seisokki. Eipä muuta kuin vaimon liukasta pillua hieromaan niin johan vaimo oli taas valmis antamaan. Aikani pantua huomasin että vaimo tuijottaa sohvalle päin. Siellä mies runkkasi seisovaa kalua ja katseli vaimoa. Vaimo sanoi sitten että nyt tuli pissahätä ja lähti käymään vessassa ja kun tuli sieltä niin tuijotti himokkaasti sohvalla makaavaa alastonta miestä joka esitteli isoa mulkkuaan. Vaimo vilkaisi minuun ja sitten käveli sohvalle, otti miehen kullin käteen, meni miehen päälle ja alkoi ratsastamaan tissit heiluen. Sitten mies kiepsautti vaimoni selälleen allensa ja alkoi panemisen. Taas vaimo aloitti ulisimisen, ai, ai, ai, tuntuu hyvältä, ihanaa, ihana muna,tekee hyvää. Kun mies oli pannut vaimoa noin vartin, niin vaimo sai orgasmin pelkästä panemisesta, mitä minun kanssa ei ole tapahtunut. Sitten mies käänsi vaimoni vielä kontilleen ja pani takaa niin kovaa että vaimo valitti aika äänekkäästi. Välillä mies kyseli että tuntuuko hyvältä ja vaimo uikutti että, kyllä tuntuu hyvältä ja että anna tulla vaan jo. Sitten mies uhosi, että saa vaimo kunnon kyrpää, hyvä perse, nyt tulee, hyvä perse sun vaimolla. Sitten mies kävi suihkussa ja lähti. Jäätiin huoneeseen vaimon kanssa ja halusin keskustella. Olin aika yllättänyt miten vaimo innostui sillä tavalla. Vaimo sanoi, että ei tiedä miten sillä tavalla innostui. Sanoi vaan, että kai hormoonit alkoivat hyrräämään.

Vaimo sanoi myöhemmin, että olisihan se sellainen kolmen kimppa ihan mukava, mutta siinä pitäisi olla kaksi toimivaa kalua. Minä sanoin, että kyllä se varmaan ensi kerralla toimii, kun alkujännitys on poistunut. Sovittiin sitten seuraava tapaaminen sen miehen kanssa, kun kuietenin kaikkia osapuolia asia kiinnosti. Minäkin halusin olla tällä kertaa paremmassa panokunnossa. Sovittiin että tällä kertaa mies saa varata hotellihuoneen. Sovittiin taas sama kuvio että minä tulen sitten koputtelemaan ovelle vähän myöhemmin, kun sisällä on päästy jo asiaan. Vaimo halusi nyt tämän saman kuvion. Odottelin taas noin tunnin kotona ja menin sitten hotellehuoneen ovelle koputtelemaan. Tuttu mies tuli muna pystyssä avaamaan oven. Eteisessä kuulin panemisen ääniä huoneesta ja ajattelin että siellä on hotellin pornokanava auki. Kun menin peremmälle niin yllätys oli melkoinen, siellä oli toinenkin mies ja se pani vaimoani takaa päin ja puristeli tissejä. Vaimoni vaatteet olivat mytyissä lattialla. Tällä toisella miehelläkin oli iso kalu ja vaimoni taas ulisi että tuntuu hyvältä ja haluaa lisää. Vanha tuttu mies meni vaimoni eteen ja laittoi kullin vaimoni suuhun ja käski imemään. Vaimo teki työtä käskettyä. Minä taas olin hämilläni, riisuiduin kuitenki ja pyysin päästä panemaan. Nyt minullakin toimi, mutta vaimo ei vaikuttanut olevn niin innoissaan kuin äsken, katsahti olkansa yli ja sanoi, että ai sinäkin tulit. Vähän aikaa pantuani vaimoa takaa päin, vaimoni vetäytyi ja kiepsahti selälleen tarjoten pillua uudestaan sille toiselle miehelle ja sanoi sille että pane. No sehän alkoi panemaan ja vaimoa sanoi, että nyt tuntuu hyvältä, kauan ei mennytkään kun vaimo tärisi orgasmissa. Mies kysyi että haluaako vaimoni spermat pilluun johon vaimo tokaisi, että anna tulla vaan. Mies urahteli ja takapuoli nykien ruiskutti spermat syvälle vaimoni pilluun. Sitten toinen miehistä siirtyi vaimoni jalkojen väliin ja aloitti panemisen. Vaimoni taas ulisi miten tekee hyvää ja anna tulla sisään vaan. Mies ruiski spermat vaimoni pilluun. Vaimoni kysyi haluanko nuolla. Minä nuolin taas vaimon pilluni puhtaaksi ja samalla minulta ruiskahti lakanoille. Sinä yönä vaimo oli ihan kiimassa ja halusi munaa melkein koko ajan. Minä jouduin paljolti katsomaan sivusta kun vaimoa tuntui kiinnostavan enemmän vieraat kullit. Miehet makasivat sänkyllä ja vaimo suukotteli ja leikittele miesten kaluilla ja kehui niiden muotoa ja kokoa. Sitten miehet kysyivät että onko vaimo saanut yhtäaikaa molempiin reikiin, johon minä että vaimo ei tykkää anaalista. No miehet kiusoittelivat vaimoani ja alkoivat panemisen lomassa työnnellä sormea anukseen ja vaimo näytti siitä vaan tykkäävän. Siinä vaiheessa vaimon alapää oli aivan märkänä eritteistä joten pari sormea näytti vaivatta uppoavan vaimoni anukseen. Siitähän ei ollut sitten enää pitkä matka siihen että sinne soviteltiin jo kullia. Vaimo ratsahti toisella miehellä ja toinen alkoi varovasti työntyä anukseen. Ensin vaimo sanoi, että sattuu, varovasti. Sitten vähän ajan päästä vaimo alkoi tutun ulinan ja hokemisen, että ai kun tuntuu hyvältä. Alla oleva mies imeskeli vaimoni nännejä. Vaimo huusia, että ai että tuntuu hyvälle, minulta tulee ihan valtava orgasmi ja vaimo tärisi miesten välissä ja samalla miehetkään eivät voineet enää pidätellä vaan ruiskivat spermansa vaimoni pilluun ja anukseen.

35

46702

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matti Laama

      Muljautin mulkkuni ystäväni suusta ja laukesin karjahtaen.

      M
      m

    • Make vaan

      Kyllä se vähän noin meni meilläkin. Panemisessa kiinnostaa vieraat mutta muutenkyllä kelpaan minäkin.
      Mites teillä jatkot?

      • ...

        sairasta mitä mä oon koskaan lukenut! ihan hulluuu

    • IsokaluinenPanija

      Mä jättäisin tuollaisen naisen heti.

      • M47vuotta

        Jokainen nainen alussa on kiinnostuneempi vieraammasta kullista pillussa toiset vähemmän toiset enemmän.
        Itse olen järkänny vaimoa paneen 65-80 miestä 23 vuoden aikana.

      • Anonyymi

        Mä en

    • Raikkunen

      Kyllä minä olen ollut usein kolmantena yhden parin kanssa,,, Aivan mahtavaa!
      Olen ehdotellut vaimollekin, kiihottuu kyllä mutta ei ainakaan vielä suostu ottamaan toista miestä mukaan.
      Pojat, eihän pillu naimisesta kulu... Ei pidä olla pillukade!

    • Kukkivatölli

      Tosi kiimaista,voi kun saisi oman vaimon tuohon tilaan.

    • 3vs1

      Itse olin yhden vanhemman pariskunnan kanssa jotain 50 hujakoilla molemmat itse oon 25v kroppa hyvässä kunnossa.
      Kyllä siinä isäntä oli yleensä nurkassa muna kädessä kun panin sen vaimoa, ei vaimoa siinä vaiheessa miehensä lerppakulli kiinnostanut enään. Ainoastaan siinä vaiheessa kun oli molempiin reikiin tarkoitus sitten sai isäntäkin upottaa omaansa muuten oli oman kätensä varassa.
      Tätä riitti sen kerran sille miehelle mutta hänen vaimo meni ihan sekaisin tosta touhusta.

      Pari viikkoa tosta käynnistä tämä nainen soitti ja ilmoitti että hotellihuone varattu kolmeks päiväksi. viikonpäästä kun äijä lähtee työmatkalle. Tuo itsesi ainakin ja muutama kaveri kanssa jatketaan siitä mihin jäätiin. Sain kaks kaveria mukaan joiden kanssa muutaman kerran hoideltu kiimaisempia naisia porukalla. Ei taida isäntä tänä päivänäkään kiikkus tuolissa tietää mitä vaimo teki kun oli työmatkalla v-09 kolme alle 30v miestä pani sen vaimoa kolme päivää jokaisen reikään.
      Semmoista nautinnollista huutoa en ole kuullut kun nainen oli ratsastamassa päälläni kädet sidottu käsiraudoilla selän taakse ja Kaks äijää hoiteli persettä, "äijät heitti läpystä vaihdolla jonkun puolituntia muijaa perseeseen" liukkari lisättiin välillä. Muutama kuukausi siinä oli taukoa seuraavaan työmatkaan kun oltiin taas nelisteen, välillä kävin hänen työpaikallaan hoitelemassa. Sattuu sopivasti olemaan hotellissa töissä, aina löytyy yks vapaahuone ;)

      • päikkäri

        <<<<<<<heippa mistä löytäisin 2- 3 kaverusta alta kolmekymppistä pitämään hauskaa, ölen itse 55 n.

    • AisurinVara

      Tykästyin tähän vaimon lainaamiseen vuosia sitten eräässä Jyväskyläläisessä hotellissa, missä oli tanssia viikonloppusin. Olin siellä vaimoni kanssa ja huomasin, että muutamat kaverit kiirehtivät heti hakemaan häntä tanssiin, kun itse poistuin pöydästämme, niinpä aloin tahalleni viivyttelemään että rouva saisi tanssia sydämensa halusta. Eräs mies kävi hakemassa häntä useampaan kertaa ja kun kysyin vaimolta, että tekisikö mieli mennä pidemmälle, hän vain kikatti vastaukseksi ja ymmärsin, että hän todella menisi vaikka kuinka pitkälle. Sanoin hänelle, että vie paikallisen miehen huoneeseemme vaikka ryypylle, itse pysyisin visusti poissa jonkun aikaa. Niin he katosivat tanssiravintolasta ja kun heitä ei vielä tunnin kuluttua kuulunut takaisin, hiippailin varovasti huoneenne oven taakse. Kyllä sieltä vähän tuttuja ääniä kuului ja avasin opven. Mies oli juuri vaimoni päällä nussiien tätä. Säikähti kyllä ensin, mutta kun pyysin heitä jatkamaan, niin häntä ei tarvinnut kahta kertaa pyytää. Itse heitin vaatteeni pois ja asetuin nojatuoliin runkkaamaan ja kuin mies laski spermansa vaimoni vittuu, jo kolmatta kertaa, nousin minä ylös ja laskin omat spemarin miehen selkään ja hieroin sillä koko selän. Saimme siitä miehenstä hyvän ystävän pitkäksi aikaa ja vaimoni oli jopa etelän lomallakin hänen kanssaan, soitellen välillä minulle kertoen mitä kaikkea he olivat tehneet. On meillä ollut muitakin sänkykavereita ja minulla ei oikeastaan seiso lainkaan, jos ei mukana ole toista miestä. Kerran olimme yhden kaverin mökillä, missä kolme vierast yhdessä ja erikseen seivästi vaimoani koko viikonlopun.

      • Meillä vieras nussia vetäisi kalun vaimoni pillusta ennen laukeamista ja sain roiskeet päälleni.

    • päikkäri

      No kun luin noita juttuja, minulle tapahtui yhtenä iltana, oltiin otettu ja mieheni hommasi meille mustan miehen 22 v. Itse olen 56 ikäinen. Sain jätti kyrpää, poika sanoi ettei hänen kullinsa mahdu nuoriin pilluihin, vaikka minullakin on aika tiukka, pojalla oli noin 30 cm ja paksuus varmaankin 6 - 7 cm . MUtta kiimaisen upposi pilluuni kokonaan ja paljaalla.

      • Nautintoa.

      • Anonyymi

        Oikein tekee varmasti hyvää saada jätti kyrpää välillä Jussi 61

    • KimppakivanNimeen

      Me pannaan vaimoa kimpassa 1N 2-4M kerralla
      Minusta on tärkeää että vaimo nauttii vieraan panosta se on osa nautintoa ja me kyllä naidaan vuorotellen vaimoa
      Aikaisemmin asuntoautolla liikkuessamme otimme sotilaita kyytiin ja vaimo matkan aikana nai heidän kanssa ja kyydin jälkeen auto parkkiin ja liukkaille

    • Vaimollehyvää

      Saimme kerran eräännn vanhan ystävän kylään. Olimme kaiiki iloisia, sillä olihan siitä jo vuossia, kun olimme viimeksi tavanneet. Sain silloin puhelinsoiton ja jouduin lähtemään työaisioille muutamaksi tunniksi. vaimoni lupasi pitää hyvän huolen vieraastamme. Kun tulin yöllä ktiin, löysin molemmat alastomina aviovuoteestamme . Vuoteessa oli mitä ilmeisemmin peuhattu oikein kunnolla. Minua asia kiihotti niin, että runkkasin siinä ovella ja painuin vierashuoneeseen. Aamulla heräsin siihen kun vaimoni nussi vieraamme kanssa täyttä päätä.... Hän jäi meille viikoksi ja vaimoni sai kunnola vierasta, kuten sain minäkin lopulta.

    • Ihana

    • Mulla oli kanssa erektion kanssa vaikeuksia. Miehet keksi että voisin aina imeä niiden kalut jäykiksi kun ne on lauenneet vaimon sisään. Homma toimi ja sain itsekin sitten rytmistä kiinni ja pääsin liukkaille.

    • VaimolleRakastaja

      Kaikkien naisten pitäisi saada ainakin kerran kunnolla kahdelta mieheltä.

      • Anonyymi

        Kyllä jokaisen naisen pitää saada jätti kullia kunnolla

    • nysänoma

      Voi kun sais....siis vaikka kahta miestä ja kunnolla varustettua edes kerran elämässään. Oma mieheni on rakas nysän pelin mies, hän ei kestäisi moista katsella, ilmeisesti jotenkin hotellissa se olisi mahdollista.

      • Järjestyy, kyllä 😊

      • Anonyymi

        Sun täytyy vaan ryhtyä tuumasta toimeen hankkia kaksi isoa kullia nussimaan sua niin et seuraavana päivänä kävelykin on hitaampaa

    • Anonyymi

      Todella hyvä..ukkoja kohta60

    • Anonyymi

      Mä olisin kyllä heittänyt ensin ukot ulos ja akka perässä.

    • Anonyymi

      Kaikki ei saa emätinorgasmeja mutta ei se munan koosta johtune 🤔

    • Anonyymi

      Meillä kävi kesällä niin, että vaimon vanha tuttu naimaton vanhapoika täytti 70v. Olimme menossa hänen luokseen syntyärikahveille. Minua kiihotti kovasti ajatus, että vaimoni (58v) antaisikin synttärilahjaksi hänelle luvan panna itseään. Minkä jälkeen minä pääsisin vanhan miehen liukkaille. Vanhapoika ei varmaan ollut saanut naista vuosiin.

      Vaimoni ensin esteli mutta suostui lopuksi.

      Tuumasta toimeen. Kahvilla ollessamme vaimoni ehdotti syntyärisankarille siirtymistä kammarin puolelle, jossa hän saisi naida haluamassaan asennossa vaimoani sydämensä kyllyydestä. Miehen silmät kirkastuivat hänen tajutessaan asian. Vaimo suorastaan talutti miehen kammariin minun jäädessä keittiöön. Ovi jäi raolleen. Näin kuinka vaimo riisui nopeasti vaatteensa ja auttoi miestä vapautumaan omistaan. Miehen pitkien kalsarien kätköistä vapautui vanhan miehen jyhkeä kovana seisova kyrpä. Harmikseni huomasin sen olevan astetta isompi ja paksumpi kuin omani. Vaimokin huomasi sen tarrautuen siihen kaksin käsin.

      Pari siirtyi vuoteeseen ja mies käänsi vaimoni polvilleen asettuen vaimoni leveän takamuksen taakse. Yhdellä pitkällä työnnöllä mies työntyi vaimooni. Tässä vaiheessa olin kaivanut oman kyrpäni esiin ja runkkasin sitä kiihtyvään tahtiin. Pari ähelsi sängyssä miehen jyskyttäessä vaimoani takaapäin. Kauaa ei vanha mies kestänyt vaan vaimeasti ähkäisten työnsi kyrpänsä niin syvälle vaimooni kuin mahdollista. Vaimoni kirkaisi ja miehen ilmeestä ymmärsin että juuri nyt silmieni edessä hän ruiski vanhan miehen spermaansa vaimooni.

      Tässä vaiheessa olin lopettanut oman kyrpäni runkkaamisen ja siirtynyt kyrpä kovana sängyn viereen. Mies piti edelleen vaimoani tiukassa otteessaan kyrpä sisällä. Pyysin häntä vetäytymään minkä hän vastentahtoisesti tekikin. Hämmästyin kun hänen kyrpänsä oli edelleen kovana vaikka hän oli juuri purkautunut vaimooni. Hänen kyrpänsä oli kovettunut uudelleen ja varmaan olisi ollut tahtoa vetää toinen varvi heti perään. Olin toista mieltä ja asetuin vaimoni taakse ja työnnyin liukkaaseen pilluun. Tunne oli mahtava kun sain työnnellä vanhan miehen liukastamaan pilluun. Kiihdytin tahtia ja hyvin nopeasti karjaisun siivittämänä ammuin omat spermani vanhan miehen spermojen joukkoon.

      Tapahtuma oli ollut hyvin kiihottava ja kaikkien osapuolten mieleen. Varsinkin syntyärisankarin, joten olemme jatkaneet kolmen kimppaa sen jälkeenkin. Ja aina niin että itse tulen vanhan miehen jälkeen ja lasken spermani hänen spermojen joukkoon. Milloin pilluun ja milloin pyllyyn.

      M58

      • Anonyymi

        Minua kiihottaa myös ajatus että joku vanha äijän kääkkkä astuisi vaimoni (40v) ilman mitään kumia ja ruiskisi lastinsa vaimoni pilluun. Sen jälkeen olisi minun vuoroni ja laskisin omat siemenet perään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin. 8len m 60v..

        Nuorena tyttöystävä petti minua opiskelukaverinsa kanssa. Tyttöystävän tutulla oli opiskelija bileet ja kellarikerroksesta saunatilasta löysin tyttöystävän opiskelukaverin ja sen kaverin kanssa kolmenkimpassa. Tyttöystävä oli vielä aikaisemmin sanonut että se opiskelukaveri kiihottaa sitä ja että hän haluaisi naida sen kanssa. Molemmat jätkät lensi pilluun ja tyttöystävä uikutti. Hiivin ylös ja ulos vetelemään tupakkaa ja rauhoittumaan ja kymmenen minuutin päästä tulin sisälle ja suutelin tyttöystävää, joka ei tiennyt että tiesin pillun olevan ihan soosissa. Nuo tyypit oli vielä siinä lähellä kuin omistaisivat tyttöystävän ja leikin mukana. Illan aikana yritin lämmitellä tyttöystävää ja hän antoi suukotella, mutta kierteli pois. Väitin että oli huono olo ja lähdin pois. Odotin tyttöystävää pari tuntia, mutta se palasi kotiin vasta aikaisin aamulla. Vasta myöhemmin kun erottiin sain tietää että molemmat jätkät olivat vetäneet samaan aikaan pilluun. Vitutti ja kiihotti samaan aikaan, ja vieläkin vähän, kun oli niin kuuma nainen, vaikka ei minua kelpuuttanut.

        Kuulostaa ihanalta kiimapillulta.
        Vaimo tykkää antaa vittuaan vieraille. Unelma olisi nähdä kun kaksi kyrpää uppoaa yhtä aikaa vaimon vittuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa ihanalta kiimapillulta.
        Vaimo tykkää antaa vittuaan vieraille. Unelma olisi nähdä kun kaksi kyrpää uppoaa yhtä aikaa vaimon vittuun.

        Se oli kuuma. Oli pettänyt minua jo pitkään silloin kun vasta puhui siitä että halusi naida sen tyypin kanssa. Vitutti joutua petetyksi koska jälkeenpäin ajattelin että olisi tuosta selvitty ihan puhumalla ja sopimalla että voidaan naida muitakin. Jälkeenpäin se petos ei vituta niin paljoa kuin se ettei hän kelpuuttanut minua. Jälkeenpäin monta kertaa mietin että olisin antanut sen naida niiden jätkien kanssa vaikka jatkuvasti. Joskus seksin aikana vähän kiihotti se kun se puhui siitä mitä kaikkea se oli tehnyt ex:n kanssa ja sitten kokeiltiin sitä ja se aina jatkoi siinä että miten ex oli sitä pannut. Esimerkiksi me pantiin vaatehuoneen oviaukossa seisaaltaan niin että molemmat nojattiin selät karmiin ja siinä pantiin. Se ei puhunut sanaakaan siitä mitä me tehtiin siinä vaan siitä miten ne oli tehnyt samaa sen ex:n kanssa ja kuinka ex oli esimerkiksi tullut lopulta sen pilluun. Minä taas jouduin tulla sen pillussa kortsuun. Tuo petoksen jälkeen se monta kertaa kysyi seksin aikana että olenko ajatellut muita ja sitten lopulta se itse puhui kiimaisena siitä kuinka se haluaisi panna sitä sen opiskelukaveria. Me oltiin vielä sen petoksen jälkeen pitkään yhdessä ja se oli viikot opiskelemassa ja viikonloput kotona ja varmaan sai siltä opiskelukaverilta ja sen kaverilta jatkuvasti viikolla koska keskiviikkoillat oli sellaisia että oli ihan turha soitella kun ei se vastannut edes tekstareihin, kuin että, joo on vähän kiire.

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2180
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      174
      1701
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1577
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1368
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1362
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      290
      1207
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1079
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1043
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1042
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      912
    Aihe