Hei!
Hyvällä ystävälläni on kohta 3 vuotta täyttävä herttainen tyttö. Tyttö on ollut aina helppohoitoinen ja omissa oloissaan viihtyvä. Tyttö saattaa usein itkeskellä aamuyöstä(mikä on totta, koska olemme olleet heillä usein yökylässä, kun asuvat eri kaupungissa)jonkin aikaa, mutta ystäväni sanoo, että tyttö ei tarvitse mitään ja nukahtaa kyllä uudestaan pian eikä mene siksi katsomaan.
Tyttö täyttää siis kohta kolme eikä puhu sanaakaan, puheen tilalla on pientä öninää. Tyttö on myös erittäin pelokas ja pelästyy helposti erilaisia ääniä. Itselläni on 2 -vuotias tyttö, joka yrittää kovasti leikkiä ystävättäreni tytön kanssa, mutta ystävättäreni tyttö näyttää pelkäävän häntä eikä suostu mihinkään kontaktiin. Minua hän ei katso koskaan silmiin ja piiloutuu kontaktia yrittäessäni äidin selän taakse. Ystävättäreni kertoo usein iloisena, miten ihanan helppo tytär hänellä on - saattaa leikkiä tuntikausia itsekseen tai katsoa videoita (minun tyttäreni saattaa leikkiä puoli tuntia, mutta siinäkin välissä täytyy käydä tsekkaamassa, että äiti on valmis vastaamaan kysymysiin, jos niitä tulee :-)).
Neuvolassa oli sanottu, että on ihan normaalia, ettei puhetta ole vielä 2,5 -vuotiaaksi asti kehittynyt... ja ystävättäreni on tähän tyytyväinen. Minä sen sijaan olen kuullut sanottavan, että 2,5 -vuotiaalla pitäisi olla jo yksinkertaisia lauseita tai muuten asiaa aletaan tarkkailla erityisesti.
Kysymykseni on siis seuraava: Pitäisikö minun kertoa ystävättärelleni epäilyistä, että hänen lapsellaan saattaisi olla autistisia piirteitä? (Olen itse erityisopettaja ja toiminut jossain vaiheessa myös autististen lasten kanssa.) Vai olenko vain hiljaa - voihan olla, että lapsen kehitys vaan on hidasta (tässä tapauksessa todella hidasta). Tosiasia on kuitenkin, että mitä nopeammin kielenkehityksen häiriöihin saa apua, sitä paremmin apu tehoaa.
Miten te toimisitte? Tai jos olisitte äitejä, haluaisitteko/kestäisittekö kuulla ystävänne epäilevän lastanne autistiseksi? Eli kuuluuko asia minulle?
Hyvällä ystävälläni on kohta 3 vuotta täyttävä herttainen tyttö. Tyttö on ollut aina helppohoitoinen ja omissa oloissaan viihtyvä. Tyttö saattaa usein itkeskellä aamuyöstä(mikä on totta, koska olemme olleet heillä usein yökylässä, kun asuvat eri kaupungissa)jonkin aikaa, mutta ystäväni sanoo, että tyttö ei tarvitse mitään ja nukahtaa kyllä uudestaan pian eikä mene siksi katsomaan.
Tyttö täyttää siis kohta kolme eikä puhu sanaakaan, puheen tilalla on pientä öninää. Tyttö on myös erittäin pelokas ja pelästyy helposti erilaisia ääniä. Itselläni on 2 -vuotias tyttö, joka yrittää kovasti leikkiä ystävättäreni tytön kanssa, mutta ystävättäreni tyttö näyttää pelkäävän häntä eikä suostu mihinkään kontaktiin. Minua hän ei katso koskaan silmiin ja piiloutuu kontaktia yrittäessäni äidin selän taakse. Ystävättäreni kertoo usein iloisena, miten ihanan helppo tytär hänellä on - saattaa leikkiä tuntikausia itsekseen tai katsoa videoita (minun tyttäreni saattaa leikkiä puoli tuntia, mutta siinäkin välissä täytyy käydä tsekkaamassa, että äiti on valmis vastaamaan kysymysiin, jos niitä tulee :-)).
Neuvolassa oli sanottu, että on ihan normaalia, ettei puhetta ole vielä 2,5 -vuotiaaksi asti kehittynyt... ja ystävättäreni on tähän tyytyväinen. Minä sen sijaan olen kuullut sanottavan, että 2,5 -vuotiaalla pitäisi olla jo yksinkertaisia lauseita tai muuten asiaa aletaan tarkkailla erityisesti.
Kysymykseni on siis seuraava: Pitäisikö minun kertoa ystävättärelleni epäilyistä, että hänen lapsellaan saattaisi olla autistisia piirteitä? (Olen itse erityisopettaja ja toiminut jossain vaiheessa myös autististen lasten kanssa.) Vai olenko vain hiljaa - voihan olla, että lapsen kehitys vaan on hidasta (tässä tapauksessa todella hidasta). Tosiasia on kuitenkin, että mitä nopeammin kielenkehityksen häiriöihin saa apua, sitä paremmin apu tehoaa.
Miten te toimisitte? Tai jos olisitte äitejä, haluaisitteko/kestäisittekö kuulla ystävänne epäilevän lastanne autistiseksi? Eli kuuluuko asia minulle?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse tähän tilanteeseen on vaikea sanoa mielipidettä, koska en tapausta tunne.
Tiedän ja tunnen useampia lapsia, jotka ovat oppineet puhumaan vasta kolmivuotiaina. Kaikki he ovat ensimmäiseksi sanakseen sanonut saman tien koko lauseen. Ollaanhan siitä oltu jokaisen kohdalla huolissaan, mutta yhdelläkään ei ole mitään oikeata ongelmaa (no, yksi on varsin vähäpuheinen vielä aikuisenakin...). Eli välttämättä tuo puhumattomuus ei ole ongelma.
Kolmesta lapsestani kaksi on jo parivuotiaana leikkinyt hyvinkin tuntitolkulla omissa oloissaan. Eivät kyllä televisiota jaksa katsoa pitkään kerralla. Yksi ei sitten millään ole minuuttia yksin.
Tuo pelkääminen ja arkuus on ainut asia, joka kertomuksessasi pistää silmään. Kenties sekin menee silti normaalin piikkiin, onhan niitä arkoja lapsiakin. Kaikki nuo yhdessä... Niin. Vaikea sanoa.
Kyllä toivoisin, että ystäväni sanoisi minulle mahdollisesta ajatuksestaan, että lapsessani on jotain vialla. Tiedän kuitenkin, että monet loukkaantuvat tai suuttuvat, joten uskon, että vasta todella hyvälle ystävälleni uskaltaisin itse huomauttaa asiasta.
Todennäköisesti huomauttamisesta ei ole mitään hyötyä. Jos äiti ei ajattele lapsessaan olevan mitään vikaa, eikä neuvola ole sellaista vihjannut, niin ei sinuakaan uskota.
Toisin sanoen, anna olla. Et pysty auttamaan lasta - oli se sitten aiheellista tai ei. Ja toisaalta, ehkä mitään ongelmaa ei oikeasti olekaan.
mielestäni hyvän ystävän kanssa pitäisi pystyä puhumaan,eikä hänellä pitäisi olla syytä loukkaantua jos olet huolissasi.puheen viivästymiseen kuitenkin voi olla monia eri syitä,joten en nyt lähtisi autistiseksi diagnisoimaan ketään ilman neurologisia tutkimuksia.esim.tyttärelläni on lievää dysfasiaa joka myös aiheutti puheen viivästymää.kyllä hän kuitenkin lyhyitä lauseita vajaa 3 vuotiaana puhui.
Ammattilaiset puuttuvat tuollaisiin seikkoihin, neuvolassa/lääkärissä, ja ohjaavat tarvittavan hoidon piiriin. Saatat vain saada äidinkin sulkeutumaan, ja ystävää hän tarvitsee, kun aika tulee.
olla hienovarainen!
itse kyllä haluaisin että ystäväni ilmaisisi huolensa,jos olisi aihetta ja olisi asiasta varma.
jos heillä on pian 3-vee neuvola niin odota kuitenkin sinne ja soita sen jälkeen ja kysele varovaisesti asioita.
sinun ystävästäsi on kyse joten tiedät miten hän asiaan suhtautuu,mutta haluaako yksikään äiti kuulla epäilyksiä että lapsessa voi olla vikaa?
kinkkinen juttu.
asiallisista vastauksistanne.
Ajattelin itsekin, että odottelen 3v -neuvolaa, kun on tietääkseni tulossa tämän kuun aikana ja kyselen sitten. Kuvittelisin, että neuvolassa aletaan ainakin kysellä, kun ei tyttö vielä edes tapaile tavuja eikä edes yritä luoda kontaktia muihin ihmisiin.
Tiedän, että tyttö on äidilleen maailman suurin aarre ja äiti on suorastaan riippuvainen lapsestaan (äiti ja isä elävät avioeron partaalla). Jos tytön kehityksessä ilmenee jotain poikkeavaa, pelkään, että se on ystävälleni niin paha isku, että hän ei selviä siitä ihan helposti. Toivon koko sydämestäni, että kyseessä on vain viivästynyt kehitys, mutta oman kokemukseni ja koulutukseni kautta hankkimani teoriapohjan perusteella epäilykseni kasvaa enemmän joka kerta, kun näen tyttöä.
Ja jos jotain ilmenee, toivon, että he saavat mahdollisimman pian apua, että kuntoutus voidaan aloittaa mahdollisimman nuorena.
Mukavaa huomata, että tällä palstalla voi saada ihan asiallistakin palautetta!
Itselläni oli puheen kehitys hidasta. Olen disfaatikko ja dysleksikko, lievä tapaus, mutta kuitekin. Myös äitini ja sisarukseni ovat saaneet diagnoosin. Jokainen kuitenkin vasta aikuisiällä, eikä se menoa ole haitannut. Äitini on lääkäri ja humanististen tieteitten tohtori, minä samoin - ja siskoni (joka varmasti on hieman autistinen) teki niin tuorena tietokoneohjelmia, ettei koskaan ole edes lähtenyt opiskelemaan, koska on tehntyt aina töitä. Nämä vaivat, eivät välttämättä aina hidaste, ja koen sen etuna, että aina ei diagnosoida. On tutkittu, että niillä akateemisillä henkilöillä, joilla on puheenkehityksen häiriö on vaihtoehtoisia ja erilaisia puheen ja tiedon prosessoinnin muotoja, jotka luovuuden kannalta ovat usein yhtisölle edullisia. Prosessoimme, opimme ja ajattelmme siis asiat toisin, koska aivomme ovat hieman erilaisia. Joskus siitä on hyötyä kaikille.
Ystävääsi voit patistaa neuvolantutkimuksiin, mutta muista, että hidas puheenkehitys ei välttämättä ole invalidisoiva eikä vaiva (vaikka vaikeuttaakin monia asioita), joskus se on etu. Etene siis kaikella kunnioituksella.