Hei!
Minulla on hätä mieheni sairauden, hänen jaksamisen kanssa ja sen miten me rahallisesti pärjätään. Jos hän ei voi työelämään palata niin suoraansanottuna kusessa ollaan velkojen kanssa.
Vaikeaa on muutenkin ja erottukin on meinattu mutta todettu että vielä paskempi tilanne molemmille jos erotaan, rakkaus on ollut lujilla!
Eikä tilannettamme ole helpottanut se että äitini avopuolisonsa kuoleman jälkeen on turvautunut lapsistaan minuun eniten ja välillä tuntuu ettei hän ymmärrä että minulla on omakin perhe joka tarvitsee minua. Ja kotona on ollut omat ongelmat ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle.
Lisäksi elämässäni on ollut toinen mies joka kummittelee tasaisen varmasti taka-alalla ja tunteet ovat olleet tosi sekaisin...
Miten tässä nyt käy? Tuntuu että kaikki on ihan solmussa...
Minulla on hätä mieheni sairauden, hänen jaksamisen kanssa ja sen miten me rahallisesti pärjätään. Jos hän ei voi työelämään palata niin suoraansanottuna kusessa ollaan velkojen kanssa.
Vaikeaa on muutenkin ja erottukin on meinattu mutta todettu että vielä paskempi tilanne molemmille jos erotaan, rakkaus on ollut lujilla!
Eikä tilannettamme ole helpottanut se että äitini avopuolisonsa kuoleman jälkeen on turvautunut lapsistaan minuun eniten ja välillä tuntuu ettei hän ymmärrä että minulla on omakin perhe joka tarvitsee minua. Ja kotona on ollut omat ongelmat ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle.
Lisäksi elämässäni on ollut toinen mies joka kummittelee tasaisen varmasti taka-alalla ja tunteet ovat olleet tosi sekaisin...
Miten tässä nyt käy? Tuntuu että kaikki on ihan solmussa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miehesi ei enää pysty palaamaan entiseen työhönsä ja kuluu vuosia ennen kuin hän yleensäkään kykenee palaamaan työelämään takaisin. Hoppu ei auta miestäsi - hän tarvitsee aikansa toipuakseen.
Erota ei kannata - siinä olette löytäneet totuuden - rakkautta se tosiaan kovastikin koettelee ja houkuttaaa pakoa uuteen suhteeseen, mutta kuten tunnette, tämä on teidän yhdessä elettävä ja kestettävä. Pilvilinnat ovat nyt harhaa.
Äitisi suhteen Sinun on nyt oltava kova ja vahva - sanoa suoraan, että Sinulla on oma elämäsi ja omat ongelmasi ja ettet pysty äitiäsi auttamaan. Et ole vastuussa äidistäsi! Tärkeintä on nyt oma elämäsi ja jaksamisesi. Jos uusi asenteesi katkaisee, tilanpäisesti suhteesi äitiisi, unohda se - älä anna syyllistää itseäsi!
Velkojenkin suhteen on vain uskallettava, ottaa itseänne niskasta kiinni ja neuvoteltava. Kerrottava tilanteenne vakavuus - uskon, että saatte maksuaikaa - teitä ymmärretään - ei maailma ihan niin paha ole kuin nyt sen näet, onneksi!
Annan neuvon, josta ensi alkuun närkästyt pahasti, mutta menkää yhdessä kirkkoon, käykää ehtoollisella yhdessä - pyytäkää esirukousta puolestanne. Niin monet auttavat teitä - minun voimani eivät nykyään enää riitä teitä tämän enempää auttamaan, valitan! Mutta sen minkä kykenen, sen minä annan - jaksamista Sinulle, toivoa, uskoa parempaan huomiseen, sairauden voittamiseen, älä anna epätoivon vallata mieltäsi!
Ja siitä että näin pian vastasit.
Tätä minä vähän pelkäsinkin mieheni sairauden kanssa, ettei hän enää entiseen työhön kykene, ja leikkauksessa tuli uusi vaiva eikä edes kaikkia entisiä voitu korjata...ja omakin terveys on näitten käsien takia aika hankala toisinaan...
Niin, en närkästynyt ehdotuksestasi mennä kirkkoon. Minä sinne voisin mennä vaikka heti mutta vaikka mieheni kuuluu kirkkoon niin hän ei usko Jumalaan...ja se hänen kirkkoon saanti ei tule onnistumaan. Sitä mitä hän ei näe niin siihen hän ei usko, että tämmöinen periaate. Asiasta on käyty tiukkojakin keskusteluita ja hän jopa yhdessä vaiheessa meinasi erota kirkosta mutta sain kuin sainkin hänen päänsä käännettyä. Sanoin että haluan vielä kuolemankin jälkeen olla samassa paikassa hänen kanssaan...hän vain nauroi minulle.
Niin, kyllä me varmaan yhdessä pysymme ja kaiken yhdessä kestämme. Välillä on helpompaa ja välillä vaikeampaa mutta niin kai se on joka liitossa. Ylä- ja alamäkeä varmasti riittää vaikka nyt tuntuu että tätä ylämäkeä on ollut jo aivan riittävästi vähäksi aikaa.
Hyvää jatkoa Sinulle!