auttaisitko

neuvoja, apua, tulkintaa tilanteeseeni:
olen ollut vain pätkätöissä, nyt kokonaan ilman töitä, onko työtä tarjolla, rahallisesti olen todella tiukalla ja puolisoni on myös työtön, kärsii masennuksesta. Sukulaiseni on syyttävä, hänellä on ongelmia itsensä kanssa, paraneeko hän? rakkaus alkaa kadota suhteestani, miten käy? terveyskin rakoilee molemmilla, eli ongelmia on, mitä tilanne myöhemmin? auttaisitteko?
5154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Saat töitä, mutta miehesi masennus siinä vaiheessa pahenee. Sinun on ohjattava miehesi saamaan hoitoa sekä lääkehoitoa että säännöllisiä käyntejä psykologilla. Mene aluksi miehesi mukaan, vaikka hän sitä vastustaakin, mutta onnistut puhumaan hänet puolellesi - tämä on tärkeää, sillä muuten miehesi "lipsuu" totuudesta eikä hoidosta ole apua.

Unohda sukulaisesi, ei hän parane ja se on "asennevamma", jota hän kantaa ja kärsii ikänsä.

Rakkaus on arkipäiväistynyt ongelmienne edessä, mutta älkää kadottako sitä - uskokaa toisiinne ja uskaltakaa puhua aroistakin asioista ihan suoraan kaartelematta ja kiertelemättä.

Ulkopuoliset ongelmat syövät terveyttänne ja se vaatii nyt elämänarvojen muutosta - terveellisiä elämäntapoja - liikuntaa, terveellistä ruokaa, yhdessä oloa, alkoholista ja tupakasta luopumista. Ei enempää eikä vähempää!

Äänestä
  • kiitos neuvoista. Luovun tupakasta, alkoholi saa jäädä ja ruokavalioon tulee muutos. Mieheni syö lääkkeitä masennukseen, hänelle ei tarjottu mahdollisuutta psykologin käynteihin, sitä on kysytty ja hän oli itse halukas menemään? mutta kaupungilla ei ole resursseja/aikoja. yksityisiin ei ole varaa.

    Säikähdin vähän tätä totuudesta lipsumista, mitä tarkoitat sillä? Näetkö hänen paranevan lopulta? kiitos kun annoit kovia konsteja ajateltavaksi.

    Äänestä

  • alkuperäiseltä kirjoitti:

    kiitos neuvoista. Luovun tupakasta, alkoholi saa jäädä ja ruokavalioon tulee muutos. Mieheni syö lääkkeitä masennukseen, hänelle ei tarjottu mahdollisuutta psykologin käynteihin, sitä on kysytty ja hän oli itse halukas menemään? mutta kaupungilla ei ole resursseja/aikoja. yksityisiin ei ole varaa.

    Säikähdin vähän tätä totuudesta lipsumista, mitä tarkoitat sillä? Näetkö hänen paranevan lopulta? kiitos kun annoit kovia konsteja ajateltavaksi.

    tekee vain kipeää ja sitä yrittää lieventää, vähätellä tyyliin: "ei minun tilanne niin paha nyt olekaan". Tätä siis tarkoitin!

    Vaatikaa hoitotakuuseen vedoten tehokkaaampaa hoitoa kaupungiltanne. Olet taistelija perusluonteeltasi - ota yhteyttä ylilääkäriin jne. - älä pelkää, kyllä Sinua lopulta kuunnellaan!

    Miehesi toipuu vähitellen, elämä voittaa - Sinun tukesi merkitsee miehellesi enemmän kuin hän sitä Sinulle sanoin kertoo!

    Äänestä

  • totuuden kertominen kirjoitti:

    kiitos kannustavista sanoista. Otan jo huomenna asiat puheeksi ja lähden etsimään apua puolisoni kanssa. Jaksatko vielä katsoa saanko työtä lähikaupungista vai joudunko muuttamaan työn perässä (kun mieheni työstä masentuu?) aikaa varmaan ei kukaan osaa tarkkaan määritellä, mutta pystytkö suuripiirteisesti arvioimaan milloin mahdollisesti paikan saisin?

    Kiitos vielä kerran jo etukäteen Sinulle, et tiedä paljonko autoit=paljon :) Kiitos!

    ei kaukaa, mutta jotta kaikki ei olisi niin yksinkertaista, niin paremman työn saisit kauempaa, mutta odota, että miehesi toipuu ja että hän saa töitä itselleen. Miehesi itsetunnon päälle käy, että Sinä saat töitä ja hän jankkaa paikallaan, mutta joskus valitettavasti tilanne on tämä, mutta miehesi toipuu Sinun tuellasi, sen lupaan!

    Viimeiseen sanoisin, että tänä vuonna - pieni mahdollisuus on, että jo tänä keväänä, mutta viimeistään syksyllä Sinulla on töitä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tilanteessani? kirjoitti:

neuvoja, apua, tulkintaa tilanteeseeni:
olen ollut vain pätkätöissä, nyt kokonaan ilman töitä, onko työtä tarjolla, rahallisesti olen todella tiukalla ja puolisoni on myös työtön, kärsii masennuksesta. Sukulaiseni on syyttävä, hänellä on ongelmia itsensä kanssa, paraneeko hän? rakkaus alkaa kadota suhteestani, miten käy? terveyskin rakoilee molemmilla, eli ongelmia on, mitä tilanne myöhemmin? auttaisitteko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu