mistä voisi johtua jo muutamia päiviä kestänyt kipu ylävatsalla?
ylävatsakipu
6
25180
Vastaukset
- Toista kertaa raskaana
Vaihtoehtojahan aina riittää, mutta kaksi niistä on todennäköisimpiä:
1. Kasvava kohtu työntää edestään sisäelimiä, tuntuu ilkiältä ja ahdistaa(tosin tähän liittyvä kipu tulee yleensä vasta hieman myöhemmässä vaiheessa)
2. Monilla alkaa sappirakko oireilemaan raskauden aikana. Itse tuskittelin "ykköstä" odotellessa jo aivan alkuvaiheessa polttavaa kipua ylävatsassa (suunnilleen rinnan alapuolella), kipu esiintyi pääsääntöisesti oikealla puolella, mutta "levisi" kyllä sitten pidemmän päälle laajemmallekin alueelle. Minä tietenkin kauhistuin ja marssin lääkäriin. Meillä on täällä onneksi TODELLA pätevä lääkäri neuvolassa (tietää jokseenkin kaikesta kaiken!!) joka kertoi, että kyseessä on todennäköisimmin "vihoitteleva sappi". Yleinen ongelma raskauden aikana, vaikka ei normaalisti olisi ikinä ennen antanut mitään merkkejä olemassaolostaan.
Vaivalle ei oikeastaan voi tehdä mitään, lähinnä ruokavaliolla sitä pystyy jonkinverran ehkäisemään, sappi kun ärtyy helpommin tietyistä aineista, kuten mausteinen ruoka, kaakao ym.
Toinen vaihtoehto on leikkaus, mutta sitä tuskin suositellaan raskauden aikana. Ja muutenkin vaiva poistui ainakin minulla tasan samantien kun raskaus oli ohi... ei niin mitään oikuttelua enää sen jälkeen (eikä sitä ennenkään).
Nyt "kakkosta" odotellessa on taas samainen vaiva ilmaantunut, tosin säästyin siltä aivan näin viime metreille asti (rv. 36 menossa). Vasta tuossa rv. 34 alkoi taas sama tuttu "polte" ylävatsassa. Muuta sille ei oikein voi tehdä kuin alkaa taas tarkkailemaan, mitä syö. Yleensä myös seisoma/istuma-asennon muuttaminen auttaa, elikkä kumarassa vaiva tuntuu enemmän (kun kohtukin jo työntää omalta osaltaa sappirakkoa) ja lievää helpotusta saakin, kun menee esim. sohvalle istumaan, koittaa asettaa itsensä sellaiseen asentoon, että selkä on mieluiten hiukkasen kaarella taaksepäin, elikkä vähintäänkin selkä suorassa, mutta vielä tehokkaampaa, jos pystyy vähän vielä taivuttamaan taaksepäin.... siis mikäli SELKÄ kestää, sekin saattaa alkaa jo tässä vaiheessa olla aika kipiä :)- samaa :(
Tunnen juuri noita kaikkia "vaivoja", mitä kuvasit.. Itse olin myös päätynyt siihen että sappivaivaa todennäköisesti. Nyt 31 viikko menossa, mutta vaiva ollut jo jonkin viikon. Itse olen huomannut että rennie jonkin verran auttanut tilannetta. Tämän tajusin kun närästi samaan aikaan ja hetken päästä helpotti molemmat :)
- +++
samaa :( kirjoitti:
Tunnen juuri noita kaikkia "vaivoja", mitä kuvasit.. Itse olin myös päätynyt siihen että sappivaivaa todennäköisesti. Nyt 31 viikko menossa, mutta vaiva ollut jo jonkin viikon. Itse olen huomannut että rennie jonkin verran auttanut tilannetta. Tämän tajusin kun närästi samaan aikaan ja hetken päästä helpotti molemmat :)
Itse odottelen esikoista viikolla 14 ja noita samoja vaivoja on ollut jo kolmisen viikkoa.
Laihduin muutamia vuosia sitten 15kg ja silloin samat vaivat vaivasivat muutaman kuukauden ajan mutta loppuivat sitten. Nyt olo on välillä tukala, ruokavalio on auttanut jonkin verran. Onneksi varsinaista isoa kipukohtausta ei ole tullut. Virallisesti tuota sappivaivaa ei ole lääkärillä diagnosoitu mutta laihtuminen ja raskaus saattavat aktivoida sappivaivat. Mielelläni kyllä tästä vaivasta luopuisin varsinkin kun pahoinvointi jatkuu edelleen. Tuntuu että näihin ikävämpien juttujen "hallintaan" menee energiaa ihan turhaan. Tänään on eka virallinen ultra joska saadaan kuvatkin mukaan, joten toivottavasti se vähän piristää...
- kuitenkin
Suosittelen, että otat kuitenkin yhteyttä neuvolaan. Meillä neuvolatäti aina kyselee, ettei ole ollut ylävatsakipuja, voivat olla oire myös raskausmyrkytyksestä, kuulemma. Minulla nyt rv. 39 3
- rv33
kiitos vastauksista. tänään kävin neuvolassa ja sanottiin että johtuu luultavasti kohdun kasvamisesta,vaikka mitta ei olekkaan kuin 26cm. saattaa johtua siitäkin että vauva on jo kääntynyt.
- MKK79
Olen epäillyt itselläni samaa, että vika olisi sapessa. Kuitenkaan kipu ei ole samanlaista kuin ennen raskautta kärsiessäni jo silloin aika ajoin sappivaivoista. Nyt tuntuu lähinnä siltä kun painaa sormilla oik. kylkiluun alle, ottaa siihen tiettyyn kohtaa kipeää kuin sen olisi kolhaissut johonkin ja siinä olisi mustelma tosin elimistön sisäpuolella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204978Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä633996Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723574Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272067- 1241528
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361495