Tapasin iäkkään äitini pitkästä aikaa ja äiti tietenkin oli iloinen, kun tulin kylään, mutta kyläily muuttui painajaiseksi.
En tuntunut saavani mitään yhteyttä äitiini, kun yritin keskustelua äiti rupesi puhumaan muuta tai vaan vihelteli ja lauleli. En tuntunut osaavan tehdä mitään äidin mielestä oikein hän komenteli kaikissa asioissa, edes radiota en saanut kuunnella, koska äidin mielestä sieltä tuli niin huonoa musiikkia.
Raivoni kasvoi päivä päivältä. Lähdimme sitten erään tutun luo kylään ja siellä jostakin syystä pinna katkesi lopullisesti. Huudi äidille kaikki kärsimäni vääryydet ja että hän ei ole ikinä kehunut eikä kiittänyt minua.
Nyt tunnen kauheaa syyllisyyttä huudostani. Onko teille toisille tapahtunut tälläistä ja olenko ihan kauhea ihminen?
En tuntunut saavani mitään yhteyttä äitiini, kun yritin keskustelua äiti rupesi puhumaan muuta tai vaan vihelteli ja lauleli. En tuntunut osaavan tehdä mitään äidin mielestä oikein hän komenteli kaikissa asioissa, edes radiota en saanut kuunnella, koska äidin mielestä sieltä tuli niin huonoa musiikkia.
Raivoni kasvoi päivä päivältä. Lähdimme sitten erään tutun luo kylään ja siellä jostakin syystä pinna katkesi lopullisesti. Huudi äidille kaikki kärsimäni vääryydet ja että hän ei ole ikinä kehunut eikä kiittänyt minua.
Nyt tunnen kauheaa syyllisyyttä huudostani. Onko teille toisille tapahtunut tälläistä ja olenko ihan kauhea ihminen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
henkilökohtaisesti, mutta lähipiirissäni kävi jokseeenkin samallalailla joitakin vuosia sitten. Äidin ja lapsen (jo aikamies silloin) välit ajauntui täysin välirikkoon. Äiti odotti päivä toisensa jälkeen, että poika tulisi katsomaan häntä ja tekemään sovintoa. Poika ei tullut. Äiti odotti kunnes kuoli enää koskaan näkemättä kaipaamaansa lastaan. Tänäkin päivänä tuo sama mies itsee ja katuu katkerasti, ettei niellyt ylpeyttään ja lapsellisuuttaan ja mennyt tekemään äitinsä kanssa sovintoa, vaikka tiesi äidin sitä odottavan. Äiti oli jo vanha ja liikuntarajoitteinen, eikä itse päässyt poikansa luo. Elikkä mene hyvä ihminen ihmeessä ja pyydä anteeksi sanomaasi, ehkä äitisikin haluaa pyytää anteeksi sinulta. On liian suuri taakka sydämmellä, jos ei saa koskaan tilaisuutta korjata virheitään.
Et ole aivan kauhea ihminen, tällaisiahan me kaikki ollaan ;=)
on äidistä tehtävä, jotkut tekee murrosiässä ja jotkut sitten myöhemmin. Soitat vaan äidillesi ja pyydät anteeksi että huusit. Ihmisiähän me kaikki ollaan, niin äidit kuin tyttäretkin. Jos se ei sitten äidille käy, niin ei voi pakottaa. Mutta ainakin yritit.
Sano äidillesi ,että olet yhtä kauhea ihminen kuin hänkin ja pyydä kohteliaasti anteeksi.
Kyllähän sulla on oikeus tunteisiisi jos asiat niin koet.
Tunteistaan kertomisen sen sijaan voi tehdä monella tavalla. Jos koet että olet tehnyt sen typerästi niin sitä tapaahan voi tietysti pyytää anteeksi. Omia tunteitasi minusta sinun on kuitenkin turha pyytää anteeksi koska yleensä tunteet syntyvät jostain. Joskus väärin käsityksestä, joskus huonosta kohtelusta jne. -mutta tunteet kuitenkin ovat sinulle tosia.
Minulle meinasi käydä samoin viimeksi kun äitini oli meillä "auttamassa" minua. Hyvin pian huomasin kuitenkin saaneeni yhden hoidettavan lisää. Onneksi hän lähti ennen kuin minun käämit paloivat lopullisesti. Totesin, että vanhaksi on äitini tullut. Ei ole enää sama kuin ennen.
Mutta ei se ole äidin syy, että hän on vanha. Hän ei vaan joko huomaa tai myönnä sitä itse. Minun on vaan nuorempana muistettava se, eikä saa vaatia äidiltä liikoja, ei edes kaikkea sitä, mihin hän itse kuvittelee pystyvänsä. Pitää opetella ajattelemaan, että äiti ei ole se sama reipas nuori ihminen, mitä hän oli silloinkun olin lapsi ja nuori, vaan paremminkin vähän samantyyppynen vanhus kuin oma isoäitini oli silloin ennen.