Ampumisesta

   
Järjestyshäiriöt

Järjestyslailla kielletään yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla. Kiellettyä on myös uhkaava käyttäytyminen. Pelkoa ei saa herättää suullisilla uhkauksilla, eleillä, liikkeillä eikä millään muullakaan tavalla.

Turvallisuuden vaarantaminen ampumalla tai esineitä heittämällä on kiellettyä. Kiellettyä on myös pitää yleisellä paikalla hallussaan toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvia esineitä tai aineita. Tällaisia ovat esimerkiksi teräaseet, rikottu lasi, ketjut ja lamauttamiseen tai vakavaan vahingoittamiseen soveltuvat aineet.

Järjestyslaki
3 §
Yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen


Yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on kielletty:

1. metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla;
2. toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä;
3. ampumalla, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla tavalla.


Edellä 1 momentissa tarkoitettu toiminta on kielletty myös muualla kuin yleisellä paikalla, jos toiminnan vaikutus ulottuu yleiselle paikalle.
91341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

siinnä kuulit jukka älä uhkaile asjakkaita ja ota vanhujsen rahoja,tästä voi siis tehdä rikos ilmoituksen..s

Äänestä
  • taajamissa ja toisten pihoilla ja kellareissa.

    Äänestä

  • kuulapyssysodat kirjoitti:

    taajamissa ja toisten pihoilla ja kellareissa.

    edes kuulapyssyllä ei taajamissa saa ampuilla,eikä kuulapyssyä saa myydä alle 16v ei myöskään tulitikuja.alaikäselle.

    Äänestä

  • kuulapyssysodat kirjoitti:

    taajamissa ja toisten pihoilla ja kellareissa.

    eikai aikuisten ihmisten tarvitse vanhemmilleen joka liikkeestä kertoa???

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    eikai aikuisten ihmisten tarvitse vanhemmilleen joka liikkeestä kertoa???

    ihmistä tapettu ruonalassa,katsoin uutiset ja huolestuin.uskaltaakohan täällä enää liikuskella ettei saa lyijyä.

    Äänestä

  • monta kirjoitti:

    ihmistä tapettu ruonalassa,katsoin uutiset ja huolestuin.uskaltaakohan täällä enää liikuskella ettei saa lyijyä.

    kolme ihmistä kuollu ja neljä tapettu. Kahdeksan on traagisessa tilassa sairaalassa joista kahdella on jouduttu amputoimaan pää. En suosittele liikkumaan Kotkan alueella ilman SKP:n jäsenkirjaa.

    Äänestä

kukahan homo sen on laatinut...

Äänestä
  • puolustaa saati sitten kotia.. on noita ennenki tapahtunut, jotaa kusipäitä tunkeituu toisen kotii tai vastaavaa niin sitten siinä laitat hanttii ja puolustat kotia ja itseeni. Niin jos tunkeilijoille käynkin niin että saakin itse turpaa ja nostaa syytteen sinä siintä maksat.. Ja ei ole ensimmäinen kerta eikä tule olemaan viimeinen niin kauan ku näitten herrojen lapsille tai itselleen tapahtuu jotain vastaavaa siis ketkä tuolla eduskunnassa ovat päättämässä tästä suomen paskasta laista!!

    Äänestä

  • Rakas reiska, sinähän olet kotoisin sieltä läheltä itsekin. Mitä tulee homoihin, tuo 77 Reiskaahan on keskikokoinen kymenlaaksolainen kaappihomojen kerho.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suuunsoittaja kirjoitti:

   
Järjestyshäiriöt

Järjestyslailla kielletään yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla. Kiellettyä on myös uhkaava käyttäytyminen. Pelkoa ei saa herättää suullisilla uhkauksilla, eleillä, liikkeillä eikä millään muullakaan tavalla.

Turvallisuuden vaarantaminen ampumalla tai esineitä heittämällä on kiellettyä. Kiellettyä on myös pitää yleisellä paikalla hallussaan toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvia esineitä tai aineita. Tällaisia ovat esimerkiksi teräaseet, rikottu lasi, ketjut ja lamauttamiseen tai vakavaan vahingoittamiseen soveltuvat aineet.

Järjestyslaki
3 §
Yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen


Yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on kielletty:

1. metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla;
2. toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä;
3. ampumalla, heittämällä esineitä tai muulla vastaavalla tavalla.


Edellä 1 momentissa tarkoitettu toiminta on kielletty myös muualla kuin yleisellä paikalla, jos toiminnan vaikutus ulottuu yleiselle paikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu