mä en voi ymmärtää miten ihmiset osaa olla niin onnellisia. vaikka joillain ei edes olisi paljoa he jaksavat olla iloisia koko ajan. lähes jokainen elää kuitenkin tosi kaavamaista elämää. itsekin herään aamulla, syön, menen kouluun aina samalla junalla jossa törmään samoihin ihmisiin, koulussa kahlaan jotenkin läpi tunneilla vaikka oikeasti ajatukset harhailee ihan jossain muualla. sitten tulen kotiin, käyn urheilemassa, syön, katson telkkaria ja menen nukkumaan. siinä on keskiverto päiväni. tietenkin joka päivään mahtuu kaikennäköistä draamaa, mutta ei se yleensä muuta kaavassani mitään.
en edes ole yksinäinen tavallaan, mutta kaipaisin jotain muutosta elämääni ja useimmiten erilaiset ihmiset saavat niitä aikaan.
kaavamainen päiväni loppuu useimmiten siihen, että ajattelen miltä tuntuisi viiltää ranteet auki ja katsoa elämän valuvan niistä ulos. se on kaunis mielikuva, mutten usko että minusta oikeasti olisi tekemään sellaista. toinen vaihtoehto kaavamaisen päivän lopuksi on mielikuva forumin katolta hyppäämisestä. haluaisin kokeilla miltä tuntuisi se silmänräpäyksen kestävä hetki ennen maahan iskeytymistä. olen jo suunnitellut, miten tuhlaisin koko omaisuuteni vaatteisiin tuona viimeisenä päivänäni ja hyppäisin ykköset päällä alas. pelkään vaan, että tipahtaisin jonkun päälle. siitä jäisi kyllä aika pahat traumat sille onnettomalle. pelkään myös mitä se tekisi perheelleni. en ole varma miten he kestäisivät sen läpi, mutta en tiedä olisiko heidän tuskansa yhteensä näin suuri kuin omani on nyt. olisi se toki itsekästä, mutta se on ihmismielen lähes väistämätön synti. kaikesta on jotain hyötyä itselle, vaikka yrittäisi kuinka ajatella toisin.
en edes ole yksinäinen tavallaan, mutta kaipaisin jotain muutosta elämääni ja useimmiten erilaiset ihmiset saavat niitä aikaan.
kaavamainen päiväni loppuu useimmiten siihen, että ajattelen miltä tuntuisi viiltää ranteet auki ja katsoa elämän valuvan niistä ulos. se on kaunis mielikuva, mutten usko että minusta oikeasti olisi tekemään sellaista. toinen vaihtoehto kaavamaisen päivän lopuksi on mielikuva forumin katolta hyppäämisestä. haluaisin kokeilla miltä tuntuisi se silmänräpäyksen kestävä hetki ennen maahan iskeytymistä. olen jo suunnitellut, miten tuhlaisin koko omaisuuteni vaatteisiin tuona viimeisenä päivänäni ja hyppäisin ykköset päällä alas. pelkään vaan, että tipahtaisin jonkun päälle. siitä jäisi kyllä aika pahat traumat sille onnettomalle. pelkään myös mitä se tekisi perheelleni. en ole varma miten he kestäisivät sen läpi, mutta en tiedä olisiko heidän tuskansa yhteensä näin suuri kuin omani on nyt. olisi se toki itsekästä, mutta se on ihmismielen lähes väistämätön synti. kaikesta on jotain hyötyä itselle, vaikka yrittäisi kuinka ajatella toisin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joskus vielä aikoinaan itsekin kävin kouluja ym. mutta se sama kaavamaisuuden tunne jatkoi vaan kasvamistaan. Sitten lopulta annoin periksi ja tätä nykyään istun kotona päivästä toiseen. Miksi muka pitäisi yrittää taistella jotain tiettyä tunnetilaa vastaan, kun se ei tunnu mihinkään häviävän. Sitä paitsi, nyt jopa ymmärrän miksi tämä kaikki tuntuu niin kaavamaiselta
Kulje pisteestä A pisteeseen B ja tarvittaessa pisteeseen C. Toista!
Juu-u, eipä ole mikään ihme, kun lähes rukoilen päivittäin, että kehoni antaisi vain periksi. Aivokuolemakin riittäisi hyvin. Se vielä saattais olla sukulaisillekin helpompi asia käsitellä
Olen itsekin miettinyt ihmisten onnellisuutta ja kokenut siitä myös kateutta. Olen tullut siihen tulokseen, että onnellisilla on lääkitys kohdallaan :). Ainakin uskon niin. Minäkin koen välillä olevani onnellinen, nyt kun en koe liikaa ahdistusta ja pelkoa. Edes onnellisten parien näkeminen ei aiheuta nyt ahdistusta.
Ehkäpä ne onnellisilta vaikuttavat kovaääniset kälättäjätkin ovat epävarmoja ja onnettomia, ja he vain peittävät heikkouksiaan olemalla äänessä.
Älähän mieti sellaisia synkkiä ajatuksia, kuten ranteiden aukiviiltämisiä.. :(.
Taidanpa lähteä kouluun... =).
Mitä mainiointa päivänjatkoa!
Mikset kokeile benji tai laskuvarjohyppyä, jos se tippumisen hetki on koettava? Tämä sun kaavamainen elämäsikö on nyt sitten niin tuskallista?
no tossa oli ihan ajatusta, vois kokeillakin jos joskus tulee mahdollisuus.
ja tiedän että tää on taas tällasta teinivuodatusta eikä mulla ole oikeita ongelmia, enkä mä tiedä tuskasesta elämästä mitään. kyllä teineilläkin voi olla ongelmia, vaikka ne ei olekaan ollut kauhean kauaa maan päällä.
enkä mä tarkoittanut tolla kirjotuksella, että se kaavamaisuus on se syy miksi täältä haluan pois. mutta yritän nyt vielä jaksaa tätä päivä kerrallaan, ehkä maailmassa on vielä oikeasti jotain kaunista, mitä kannattaa odottaa :)