vaikka itku pääsisi...
Muutamat nimimerkit meitä aina jaksavat rakaasti muistuttaa siitä ettei tule vikoilla ja huomautella toisten virheistä ja vioista. Että tulee vain katosa sitä omaa napaa ja mitä sieltä löytyy.
Vaikka sitten itku pääsisi.
Kaiken muun minä tässä vielä ymmärrän mutta en sitä että jos näin jokakohdassa toimimme se tarkoitaa sitä että minä olen yksin syyllinen kaikkeen ja kukaan muu ei ole tehnyt mitään.
Ja näin ollen minusta pitää se muutos lähteä.
Tässä vain on se mutta että tälläinen ajatelu johtaa siihen että minun tulee kieltää omat tunteeni ja alistua siihen mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä.
Jos joku asia oikeasti mättää niin pitääkö todella katsoa vain sitä omaa napaa. Niellä kaikki vain siksi että sieltä itsestäkään ei näytä mitään hyvää löytyvän.
Jotekin ajatelisi että parempi olisi vaikka sen kerran kivahtaa ja puhua asia halki kuin se että niellä ja niellä loputtomiin kuraa..
Silläkö se elämä muutuu että nöyrtyy ja alistuu kaikkeen. Taipuu kaisessa. Ja antaa kaikessa periksi. Siltä ainakin joidenkin nimimerkkien kommenteista olen vähän lukevinani.
Ole nöyrä ja alistu kaikeen. Miksi? Opetaako raamattu meille todella näin. Minusta se opetaa ettei uskovainen voi nöyryä väärän vallan alla?
Muutamat nimimerkit meitä aina jaksavat rakaasti muistuttaa siitä ettei tule vikoilla ja huomautella toisten virheistä ja vioista. Että tulee vain katosa sitä omaa napaa ja mitä sieltä löytyy.
Vaikka sitten itku pääsisi.
Kaiken muun minä tässä vielä ymmärrän mutta en sitä että jos näin jokakohdassa toimimme se tarkoitaa sitä että minä olen yksin syyllinen kaikkeen ja kukaan muu ei ole tehnyt mitään.
Ja näin ollen minusta pitää se muutos lähteä.
Tässä vain on se mutta että tälläinen ajatelu johtaa siihen että minun tulee kieltää omat tunteeni ja alistua siihen mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä.
Jos joku asia oikeasti mättää niin pitääkö todella katsoa vain sitä omaa napaa. Niellä kaikki vain siksi että sieltä itsestäkään ei näytä mitään hyvää löytyvän.
Jotekin ajatelisi että parempi olisi vaikka sen kerran kivahtaa ja puhua asia halki kuin se että niellä ja niellä loputtomiin kuraa..
Silläkö se elämä muutuu että nöyrtyy ja alistuu kaikkeen. Taipuu kaisessa. Ja antaa kaikessa periksi. Siltä ainakin joidenkin nimimerkkien kommenteista olen vähän lukevinani.
Ole nöyrä ja alistu kaikeen. Miksi? Opetaako raamattu meille todella näin. Minusta se opetaa ettei uskovainen voi nöyryä väärän vallan alla?
Vastaukset 18
Vanhimmat
UT kuvaa Jeesuksen suuttumista temppelissä! Jos se on totta, niin Jeesus antaa meille esikuvan siitä, mihin suuttuminen voi kohdistua. Jos taas ottaa vl-ihanteen malliksi, niin Jeesuskin toimi väärin! Pois se meistä!
Ei ole väärin tuntea suuttumusta esim. hengellisestä väkivallasta, toisten alistamisesta, ripittämisestä ja nöyryyttämisestä. Kun se tapahtuu uskon varjossa ja suojeluksessa, se on hengellistä väkivaltaa ja uskon /uskonnon väärinkäyttämistä ja väärinymmärtämistä.
Näistä olemme täällä puhuneet. Välillä hammasta purren ja melkein epätoivoon vaipuneina. Mutta silti ei alistuen eikä väärälle kunniaa antaen! Siitä meitä Jumala yhä varjelkoon ja heikkoutemme anteeksiantakoon!
Pääsetköhän sinäkään ikinä irti noista katkeruuksistasi? Niistä olisi hyvä päästä siitä syystä, että ne syövät ihmistä.
Miten sinäkin voisit vapautua näistä katkeruuksien kahleista. Et ilmeisesti mitenkään.
Seuraako katkeruus ja viha sinua hautaan asti?
En osaa neuvoa, miten selviäisit, sillä vastapuoli ei ikinä tule kuulemaan sinua sillä tavalla kuin haluaisit.
On raskasta elää tuollaisen taakan ja ikeen alla.
Ainoa tapa olisi päästä kokonaan irti lestadiolaisuudessa, mutta riiput siinä syystä tai toisesta ja se jos mikä on raskasta.
Toinen jalka haudassa ja toinen maassaa, se on raskasta taivallus.
Olet lestadiolainen tavan vuoksi. On raskasta elää roolielämää. Vaikka menisit juttelemaan saarnamiehen luo, se ei tuo rauhaa sydämeesi.
Elät siinä kummallisessa tilassa, jota voidaan nimittää noidankehäksi.
Joko tai ei ollenkaan. Puolella sydämellä on vaikea elää. Se on kiduttavaa ja raskasta.
Momni lestadiolainen ei pysty irtautumaan, vaan koettaa pakottautua elämään uskossa, vaikka ei puystykkään. Lestadiolaisuudessa on paljon hyvää, mutta on myös sietämättömiä oppeja, joita ei voi parhaalla tahdollakaan sulattaa.
Koeta jaksaa ja tehdä joku ratkaisu. Elät sellaisessa tiedä-häntä tilanteessa, joka ei ole ihmisen psyykkeelle hyväksi
ja suutuin sinulle tulisesti tuolla vajaa viikko aikaisemmin, kun käytit hengellistä väkivaltaa ja määrittelit sieluntilaani arvelujesi pohjalta. Muistatko? Ei siitä kannata enempää keskustella, mutta tuli väkisinkin mieleen, kun luin tuon viestisi. Tarkoitan vain, että sellaiseen voi lipsahtaa kuka tahansa.
Sinäkin näytät saaneen sieluntila-arvion luulojen pohjalta tuossa vieressä.
Ei ole mikään ihme, että se joka on lestadiolaisuuteen kasvatettu, ei pääse siitä koskaan lopullisesti irti.
Opetukset istutetaan jo vaippaiköisestä lähtien ja niin ne jäävät ikuisiksi ajoiksi ihmisen sieluun. Aivan samoin kuin lapsi jota on hyväksikäytetty, ei koskaan unohda sitä asiaa eikä myöskään koskaan pysty sitä anteeksi antamaan.Eikä lapsi, joka on juopon isän ajamana onpaennut äitinsä ja sisarustensa kanssa pimeään joulukuiseen talvipakkaseen. Joka joulu, ne hetket tulevat uudelleen mieleen.
Samalla tavlla lapsi, joka on nähnyt uskonnon pahimmat puolet ja joutunut kestämään Jumalan nimissä tehdyt kuritukset ja uhkaukset, muistaa ne pahuuden työt vaikka ei haluaisi.
Vaikka kuinka rukoilisi Jumalaa, että päästä minut tästä pahasta, niin taas ne asiat tulevat mieleen ja varmaankin pahimmat hetket on silloin, kun yrität saada unta ja nukahtaa raskaankin päivän päätteeksi. Silloin pahat asiat tulevat mieleen. Tällaista asiaa ei voi ymmärtää sellainen ihminen, joka on saanut elää suhteellisen normaalin lapsuuden.
...toisen ajatukset ja uskon?
Miksi se on aina diagnoosia "katkeruus", jos jotain tänne kirjoittaa kriittisesti?
Ei x-vl ole vanhoillislestadiolainen tai mikään muukaan lestadiolainen, tai yleensä mikään "-lainen"
Hän on vilpitön uskovainen ihminen, joka on vuosikymmenten kuluessa saanut karistaa yltään kaiken vl-kuorman.
Tunnen hänet, eikä hän suinkaan ole katkera, vaan hyvin elämänmyönteinen ja iloinen ihminen. Hän ei suostu alistumaan mihinkään vl-muottiin, joten siitäkö sinun mielestäsi tulee se "katkera"-leima otsaan?
Jos kuitenkin lähisuku on vl-joukkoon kuuluvia eikä halua täydellisesti eristäytyä heistä, niin heidän joukossaan on oltava, ja jos ei aina jaksa olla heidän ehdoillaan, niin sekö on pahasta? Jos sitten joskus ilmaisee itseänsä eikä halua heittäytyä heidän tallattavakseen IRL, niin miksi se on pahasta?
Sinulta voisin kysyä: Pääsetköhän sinä ikinä irti tavastasi ruotia toisia kirjoittajia negatiiviseen sävyyn ja keskittyä vain ja ainoastaan palstan aiheeseen?
Minä nyt kyllä syyllistyin sinun ruotimiseesi, mutta vain puolustaakseni ystävääni epäasialliselta kirjoittelulta ja näyttääkseni, miltä ruodittavana olo tuntuu. Huomaa, vain yhdessä kappaleessa ruodin hiukan sinua enkä käyttänyt siihen koko sivua;)
Kyllä hyvin muistan sen, että kohdistin tiukat sanani nikille, jota arvelin ainoaaoikeaa seurakuntaa puolustavaksi vl:ksi.
Muistan sen niin hyvin, etten vastaa mitään tuohon ylempänä olevaan arvioon minun katkeruudestani. Se ei oikeasti edes suututa minua enää. Olen toki monesti polttanut näppini tuollaisen kanssa. Melkein itkun kanssa. ;(
Minä luulin, että hän tarkoitti avaajaa eikä minua. Olen kertonut täällä omasta vl-erostani ja siitä, että kaksinaamaisuus hengellisissä asioissa ei tunnu oikealta. Siksipä jouduinkin eroon, kun olin avoin ja rehellinen.
Miksi nyt sitten teeskentelisin olevani muka vl? En todellakaan halua sitä leimaa itselleni. Enkä edes vl-sukulaisten seurassa leiki 'heikäläistä'.
Sinäpä sen tiedätkin, Ystäväni! ;D
Jos ei vastaa mitään, eikö silloin tavallaan hyväksy sen, että niin saa tehdä?
Ajattelen vain periaatteelliselta kannalta. Esimerkiksi koulukiusaamisesta sanotaan, ettei sitä pidä katsoa läpi sormien, koska se on sen hiljaista hyväksymistä. Ei, vaikka olisi myös itse kiusannut. Ei kai siinä syyllisiä jahdata, vaan pyritään vain turvaamaan kaikkien koskemattomuutta.
Tietysti toivoisin, että tuollainen toisen arviointi saataisiin loppumaan. Mutta kuten kirjoitit minunkin siihen langenneen, niin yhtä ymmärrettävää se on muidenkin kohdalla. Arvioimme toisiamme liian heppoisin perustein ja vedämme johtopäätöksiä, jotka ovat ihan tuulestatemmattuja eli omasta mielikuvituksesta.
En tiedä, onko mitään mieltä vastata tuollaisiin viesteihin. Kokemuksesta tiedän, että siellä on mahdollisesti vain pahempi riita edessä. Mutta voihan olla, että keskustelu päättyy laihaan (?) sopuun niin kuin sinun kanssasi. Siksi kannattaisi yrittää, kun jaksaisi... ;(
tuollaisille. Mutta saat uskoa, että olen sitä itsekin harrastanut (ja tulen harrastamaan??). Siksi toivon, että vastapuoli reagoisi, jos sorrun sellaiseen, muuten en sitä ehkä huomaisi.
Siihen kyllä täytyy sanoa ette teeskentele yhtään mitään. Kuulun ajalliseen vl yhteisöön niin kuin tähänkin asti. Mutta sitten se että kun en noudata sääntöjä niin en noudata sääntöjä.
Ja kun näiden asioitten perään on alettu kyselemään niin toduudellisesti olen sanonut miksi jotain teen tai en tee.
Ajatus siitä että kaksinaamaisesti pelaisin jotain peliä niin siihen en ole lähteyt.
Ja siitä kristilisyyden neuvosta olen pitänyt kiinni että kaikki minkä voi tehdä salassa pitää voida tehdä myös julkisesti.
Jos joku on sitä mieltä että olen ulkona Jumalan valtakunnasta niin hänellä olkoon oikeus mielipiteeseen. Se ei kuitenkaan taida minun uskoani muutaa millään tavalla.
Eikä minun ja erään vl tutkijan ajatukset omastatunnosta ja opista taida erota muutoin juuri mitenkään paitsi siinä kohdassa jossa itse totean
- kaikesta pitää voida puhua asioitte oikeilla nimillä. Eikä vääryyksitä voida vaijeta.
että viha ja aggressio oli syntiä.
Minun ystäväni on tajunnut vasta nyt, kun on ymmärtänyt hoitokokouset vääriksi, ettei hän ole uskaltanut olla vihainen, koska hän on luullut, että se on syntiä.
Kaikki pantiin tekemään parannus seurakunnan edessä kososlaisesta hengestä --> joka oli arvosteleva henki.
Eli mitään ei saanut sen jälkeen arvostella.
Sinähän saat olla levollisin mielin aina kun väärin perustein tuomitaan, oli muuten hyvä teksti aamuhartaudessa, siinä siteerattiin VT:n tekstiä, jossa puhutaan oikeasta, Jumalan mielen mukaisesta paastosta, siinä sanottiin mm; "Oikea paasto on että...avaatte vääryyden siteet" Kaikki väärät tuomiot ja mielivaltaiset sitomiset ovat vääryyden siteitä, eivätkä ne ole Jumalan silmissä pätevät.
Vastuu vääryyden siteiden avaamisesta on niillä sokeilla jotka niillä ihmisiä ovat sitoneet!
"Olkaa vapaat te vapaaksi ostettu lauma, Kristus on teidät kalliisti lunastanut! "
Jes. 58:6
"Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn;että avaatte vääryyden siteet,
irroitatte ikeen nuorat,
ja päästätte sorretut vapaiksi,
että särjette kaikki ikeet?"
Vääränlaisen vallanhalun alle nöyrtyminen on väärää nöyryyttä. En myöskään henkilökohtaisesti voi ymmärtää sitä, että kaikki epäkohdista puhuminen on automaattisesti vikomista, sisältipä kritiikki totuudensiemenen vai ei...
ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hänantaa armon..."
Kiva kuulla, että olet tuota mieltä. Sellaista mieltä vain ei löytynyt kopeista hoitomiehistä, joitten mielestä syytetty OLI AINA syyllinen ja jos joku uskalsi heitä puolustaa, hänestä tehtiin seuraava syytetty.
Ei ollut nöyryyttä, ei, ei yhtään ajatusta siitä, että miten uskallan toista uskovaista syyttää tuollaisista kuulopuheasioista ja sellaisista asioista, joita Raamatussa ei löydy. Heille ei tullut yhtään mieleen, Raamatun sana:"Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan", eli suomennettuna: he tuomitsivat itsensä Saatanan haltuun...
Jumala ei todellakaan ole armollinen noille kopeille hoitomiehille, joista kaksi on johtotehtävissä SRK:ssa, tarkoitan Hautamäki ja Voittonen. He ovat niin kopeita, etteivät alennu vastaamaan omalla nimellä kirjoitettuihin teksteihinkään, puhumattakaan näistä nettikirjoituksista.
hammasta pureville on hyvä paeta käänteistä synergismiä. Älä ajattele, että "kiitos, että en tuollainen tekopyhä, jeesustelija, suorittaja"... (varsinkaan näkemättä sen toisen sydämeen)
On ihan oikeasti totta, että VAPAUTEEN Jeesus on meidät vapauttanut. Ei alistumaan ja nielemään kaikkea mukisematta.
Pidetään mittapuuna Jeesusta, ei toista ihmistä.
Jeesuksen edessä kaikilla on varaa parannukseen!
Se että ei välitä toisen tekemästä vääryydestä, johtuu usein itsensä ylentämisestä. 'Tuo on tuollainen huono, mutta olen sen yläpuolella enkä välitä.'
Jos ollaan samalla tasolla (samanlaisia syntisiä), on pakko olla jonkinlaiset yhteiset pelisäännöt, jotta homma sujuisi.