Kainuu yhdeksi kunnaksi viimeistään 2012

Kainuu yhdeksi kunnaksi.
Katson, että tämä olisi köyhän, mutta kateellisen Kainuun ainoa todellinen polku. Yksittäisiä pieniä, hyvin hajallaan olevia kuntia on liikaa. Kunnat taistelevat mustasukkaisesti ja pikkumaisesti olemattomasta vallasta ja asemasta -kuten myös valtuutetut. Kunnille laissa määrätty velvoite taata tietyt lakisääteiset palvelut, subjektiivisine etuineen ovat pienille kunnille liian raskaita kantaa. Velvoitteet eivät tule helpottumaan tulevaisuudessa.

Em. yhden kunnan- malli takaisi parhaiten Kainuun pienimmille ja köyhimmille kunnille kunniallisen ulospääsyn kurimuksestaan(Hyrynsalmi, Puolanka, Paltamo, Ristijärvi).

Yhtenä kuntana Kainuu takaisi parhaiten päätäntävallan ja keskushallinnon. Tämän hetkisellä tiedolla voidaan sanoa, että "kokeilumaakunta malli" on ollut kokeilua sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä päällekkäistä hallintoa ole kyetty syystä tai toisesta purkamaan tehokkaasti ja määrätietoisesti. Jokainen ymmärtää, että harvoin -jos milloinkaan- "kokeilu" tai proto olisi lopullinen, käyttökelpoinen ja valmis. Huono on hylättävä heti, eikä asetettava lisää henkisiä ja taloudellisia panoksia.

Kainuun maakunta- kokeilumaakunta malli ei ole, eikä enää tule, lunastamaan sille asetettuja odotuksia. On siirryttävä seuraavalle askelmalle - Kainuusta yksi kunta.
6804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kokouspalkkiot ja matkarahat ja koulutusrahat jäävät saamatta jos en pääsiskään valtuustoon kun paikat vähenee, sanoi mulle jo pari vuotta sitten erään kunnan kovin tunnettu poliitikko,ja kuulkaa, tämä on TOTTA
että tällä tasolla "politiikkaa" Kainuusssa.

Äänestä
  • anoppinsa, ja tietty kepussa, jos ei pääse kunnanvaltuustoon.
    Kepuli konstein se Kainuukin ajettiin alas.
    Yrittäjyyttä ja koko sinivalkoista väriä ei kainuusta löydy.

    Äänestä

  • Sen täytyy olla valtuustovitsi Antti E.

    Äänestä

tämä hallintomalli -kokeilu on edennyt varmaankin jo ohi pisteen, jossa valtiovalta viimeistään 2012 muuttaa lakia, jolla muodostetaan Kainuun -kunta.
Ei näemmä se oppineisuus ylimmässä johdossa ole taannut asioiden kokonaisvaltaista hallintaa.
Valtuutetuthan ovat pääsääntöisesti juoksupoikia ja -tyttöjä.

Äänestä

Sotkamo-Vuokatti.--- Ja loput ois se toinen.

Äänestä

hiljaa,täällä ollaan teille allergisia,eli ollaan nähty ja kuultu teitä aivan tarpeeksi--no,jos joku toinen esittäisi--niin ehkäpä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liituraita Leo kirjoitti:

Kainuu yhdeksi kunnaksi.
Katson, että tämä olisi köyhän, mutta kateellisen Kainuun ainoa todellinen polku. Yksittäisiä pieniä, hyvin hajallaan olevia kuntia on liikaa. Kunnat taistelevat mustasukkaisesti ja pikkumaisesti olemattomasta vallasta ja asemasta -kuten myös valtuutetut. Kunnille laissa määrätty velvoite taata tietyt lakisääteiset palvelut, subjektiivisine etuineen ovat pienille kunnille liian raskaita kantaa. Velvoitteet eivät tule helpottumaan tulevaisuudessa.

Em. yhden kunnan- malli takaisi parhaiten Kainuun pienimmille ja köyhimmille kunnille kunniallisen ulospääsyn kurimuksestaan(Hyrynsalmi, Puolanka, Paltamo, Ristijärvi).

Yhtenä kuntana Kainuu takaisi parhaiten päätäntävallan ja keskushallinnon. Tämän hetkisellä tiedolla voidaan sanoa, että "kokeilumaakunta malli" on ollut kokeilua sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä päällekkäistä hallintoa ole kyetty syystä tai toisesta purkamaan tehokkaasti ja määrätietoisesti. Jokainen ymmärtää, että harvoin -jos milloinkaan- "kokeilu" tai proto olisi lopullinen, käyttökelpoinen ja valmis. Huono on hylättävä heti, eikä asetettava lisää henkisiä ja taloudellisia panoksia.

Kainuun maakunta- kokeilumaakunta malli ei ole, eikä enää tule, lunastamaan sille asetettuja odotuksia. On siirryttävä seuraavalle askelmalle - Kainuusta yksi kunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu